Kaitsun TOP-100 -lista vuodelle 2022

by 27 syyskuuta 1 kommenttia

 


Ensimmäistä kertaa otan asiakseni julkaista Kaikkien aikojen Top-100 -lautapelin listani. Eri pelejä on vuosien saatossa tullut kokeiltua lähemmäs 1200 erilaista, eli tässä on melko kirkas kärki.


100. Istanbul: The Dice Game (2017)

Ken on se kauppias, joka kerää Istanbulissa nopeimmin voittoon tarvittavat rubiinit? Istanbulin noppaversiossa ei ole peruspelille keskeistä laudalla liikkumismekaniikkaa, mutta teema säilyy. Nopanheiton lisäksi pelissä on pientä koneistonrakennusta, mikä on aina kivaa. Yllättävän näppärä noppailu ei aikoinaan saanut ansaitsemaansa tuulta purjeisiinsa.


Istanbul: The Dice Gamen esittely.


99. Dragon Castle (2017) 

Windowsin “Mahjongista” mekaniikkansa pöllinyt laattapeli näyttää pöydällä houkuttelevalta. Paksuista mahjonglaatoista koottua “linnaa” puretaan pari laattaa kerrallaan ja palasista rakennetaan oman laudan rakennelmaa. Saman värisiä laattoja vierekkäin asettamalla laukeaa pisteytys, ja sen optimointi on pelin suola. 


98. Archaeology: The New Expedition (2016)

Phil Walker-Hardingin pienessä korttipelissä etsitään Egyptin aarteita. Aarteenmetsästäjät keräävät löytämistään korteista settejä ja myyvät ne museoon pisteiksi. Aavikon rosvot ja hiekkamyrskyt ovat riski ja joskus on parempi myydä löydöksensä hyvän sään aikana, vaikka se tarkoittaakin pienempää pistesaalista. Tämä yllättävän temaattinen pieni onnenkoetuspeli on ollut jo ensimmäisestä painoksestaan (v. 2007) saakka fillerisuosikkejani. Pääsee liian harvoin kyllä pöytään.


97. Wisdom of Solomon (2018)

Kuningas Salomonin työnjohtajina pelaajat hommaavat resursseja, pykäävät rakennuksia ja tekevät reitistöjä työläisiään asettelemalla. Jännä pisteytyssysteemi ja muutenkin freesin toimiva pelirunko nostivat heti Wisdom of Solomonin osakkeita työläistenasettelupelejä entisestään jo notkuvassa pelihyllyssämme.


96. Roll Player (2016)

Fantsuroolipeliteemainen noppienasettelupeli on kuin paisutellumpi versio Sagradasta. Tarkoitus on luoda nopilla oma roolipelihahmo, jonka omininaisuudet vastaavat mahdollisimman hyvin alkuun arvottuja speksejä rodun, hahmoluokan jne suhteen. Lisärillä pääsee hahmolla sitten jo ihan mätkimään monstereitakin. Hauskan aivopähkinän kohtaloksi meillä muodostui pelin materiaalin määrä, mikä teki siitä vähän työlään saada pöydälle. Edelleen kuitenkin nautittava pläjäys, jota aina välillä tekee mieli päästä pelaamaan.


95. Welcome To... (2018) 

Aikoinaan Welcome to… oli meillä se kupongintäyttöpelien ehdoton kuningatar. Nyt se saa peliaikaa (säännöllisesti) lähinnä BoardGameArenalla, jolla se on superhelppo lätkiä menemään. Edelleen hyvä peli! Listalla tällainen alhaisempi sijoitus johtuu lähinnä puhkipelaamisesta ja pelisarjan uudemman osan paremmuudesta…

Welcome to... -esittely.


94. Mechs vs. Minions (2016)

League of Legends -videopelin pohjalta tuotettu peli on erittäin vaikea saada käsiinsä. Tuotannollisesti upea Mechs vs. Minions on hauska kampanjapohjainen yhteistyöpeli. Korteilla tehtävä liikeohjelmointi on keskeinen pelimekaniikka ja modulaarisesti koottavalla laudalla onkin julmat verikekkerit, jossa loputtomasti spawnaavat minionit höökivät pelaajien mechojen päälle. Onneksi asetta on jos jonkinlaista lentosirkkelistä liekinheittimeen. Pelin tarina ja tunnelma on tehty kieli poskessa ja vaikeusruuvi on aika lähellä perhepeliä. Kampanjan edetessä aukeavat tehtäväkuoret ja lisälaatikot tuovat peliin koko ajan lisäkortteja joskus lisää figujakin. Erittäin sujuvaa mättöä kaiken kaikkiaan.


93. Trains (2012) ja Trains: Rising Sun (2014)

Dominionia häpeilemättä kopioiva Trains lisää Dominionin korttisysteemiin pelilaudan, jolla pelaajat rakentavat omia junareittejään. Rahaa saa lähinnä junaliikennekorteista tai tuottamistaan muista palveluista. Rakentaminen tuottaa yleensä jätekortteja pakkaa hidastamaan, ja jätteenkäsittely onkin usein tärkeässä roolissa. Pelilaudalle rakennetut asemat tuovat valtaosan pisteistä, mutta Dominion-tyyliset pistekortit sekä Rising Sunin tuomat reittikortit kantavat myös kortensa pistekekoon.


92. Century: Eastern Wonders (2018) 

Century-trilogian kakkososassa purjehdit laivallasi saaresta toiseen vaihtamassa neljää eri maustetta toisiksi (eli kuutiot vaihtuvat toisen värisiksi). Joka vaihdolla pääsee aina vähän voitolle. Kun ruumassa on oikeannäköiset kuutiot, ne voi käydä kartan kulmien satamissa vaihtamassa pistelaattoihin. Kun joku saa neljännen pistelaattansa, pelataan kierros loppuun ja lasketaan pisteet. Voittaja on saariston kovin maustekauppias. Säännöt mahtuvat A4:lle, peli näyttää kivalta ja sen voi vielä yhdistää trilogian muiden osien kanssa isommaksi peliksi. Suunnittelija Emerson Matsuuchi osaa tehdä loistavan koukuttavia ja yksinkertaisia pelejä, jotka tuntuvat isommilta kuin ovatkaan.

Century: Eastern Wondersin esittely.


After the Empire.


91. After the Empire (2021)

Rooman valtakunnan romahdettua alkoi pimeä keskiaika. Pelaajat rakentavat pieniä linnojaan kivestä ja puusta työläistenasettumekaniikalla. Kierroksen lopussa barbaarit hyökkäävät yhdestä tai useammasta suunnasta, jolloin pienet kuutiosotilaat nousevat muureille ja koittavat antaa hyökkääjille selkään, ennen kuin muurit romahtavat. Hauskasti vähän amerikkalaistyylistä rähinäteemaa ja euromekaniikkoja yhdistelevä peli toimii paremmin kuin uskalsimme toivoakaan.


90. Butterfly (2019) 

Hudson-siili liikkuu laattaruudukolla halutun määrän joko eteen, oikealle tai vasemmalle. Mihin siilin pysäyttää, siitä otetaan itselle laatta. Laatat antavat pisteitä monella tavalla, on suoria pisteitä, settipisteitä, laatoja josta saa ensin miinusta, mutta oikealla parilla siitä tuleekin arvokas jne. Kun joku ei vuorollaan enää voi liikkua ruudukolla peli loppuu ja lasketaan pisteet. Toisten pelaajien kyttääminen ja heidän todennäköisten liikkeidensä miettiminen on keskeistä. Jos haluan jonkin tietynlaisen laatan, voin koittaa järjestää sen käyttämällä vuoron niin, että kukin muu pelaaja saisi jonkun haluamansa laatan ja sitten tilanne päätyisi vuoroni aluksi riville, jolle halusinkin. Joskus käy juuri niin kuin ennusti ja suunnitteli ja se se on mahtavaa. Pelissä voi myös koittaa syöttää miinuspisteitä vastustajille tai saada pelin loppumaan juuri itselle suotuisassa kohdassa, mikä tekee tästä taktisesti yllättävän rikkaan pienen pelin. Oikein kiva filleri 3-4 pelaajalle.


89. Shards of Infinity (2018) 

Sujuvuus on tämän pienen boksin pakanrakentelupelin keskeinen ominaisuus. Peli on monella tapaa kuin hiilikopio hieman vanhemmasta Star Realmsista, mutta parantelee paria osa-aluetta. Varsinkin  elämäpisteiden hallinta rullalla korttien sijaan on ykköstärkeä improovementti. Korttien kuvituksessakin on vähän enemmän tunnelmaa ja Mastery-mekaniikka on mielenkiintoinen. Aiemmin mainittuun Trainsiin/Dominioon verrattuna Shards on supernopea saada pöytään ja peli tuntuu silti tarjoavan enemmän vaihtoehtoja.


88. Star Wars: X-Wing Miniatures Game (2012)

Taktisen tason miniatyyripelissä lennellään Star Wars -universumin vähän pienemmillä alustyypeillä, kuten TIE-hävittäjillä, X-siivillä ja Millenium Falconilla. Liikevalintakiekkoon säädetään kullekin pilotille haluttu manööveri ja ne paljastetaan yhtäaikaisesti. Sitten aluksia liikutellaan, ja jos vastustaja osuu ampumasektorilla heitellään noppia ja katsotaan tuleeko osumia. Peruspaketilla ei tässä FFG:n pelimonsterissa pitkälle pötkitä, mutta euroja tiskiin lyömällä saa sitten jos minkälaista alusta kirjahyllyynsä. Jos Tähtien Sota ei nappaa, lähes samaa pelikokemusta tarjovat maailmansotien teemoilla WIngs of War / Wings of Glory.


87. Twilight Struggle (2005) 


Klassinen kylmän sodan kahden hengen köydenvetopeli globaalista vaikutusvallasta jenkkien ja neukkujen välillä ei jätä kylmäksi. Käsikortteja pelataan joko tapahtumina tai toimintapisteinä, joilla manipuloidaan maailmankartan tapahtumia avaruuslentokilpailusta aina paikallisvaalien säätämiseen asti. Hieno peli, jotan en ole ikinä voittanut. Molempien pelaajien tulisi olla tasavahvoja kokemukseltaan, jotta peli on jännittävä. Muuten paremmin kortit tunteva tahtoo voittaa. Twilight Struggle jättää kuitenkin halun kehittyä siinä paremmaksi.


86. Genotype: A Mendelian Genetics Game (2021) 

1800-luvulla luostareissa risteytettiin hernelajikkeita Mendelin oppien mukaisesti. Tässä pelissä yhdistyvät nopanvärväys, työläistenasettelu ja noppatulosten todennäköisyyksien manipulointi (lajeja risteyttämällä). Tarkoitus on oikeilla noppatuloksilla täyttää pisteitä antavia hernekortteja. Viehättävä teema ja tietyllä tapaa realistisen tieteellinen lähestymistapa tekevät Genotypestä jälleen mukavasti  massasta poikkeavan työläistenasettelupelin, jossa on silti tarpeeksi tuttua.


85. Glen More (2010)

Glen Moren ulkonäkö ja komponentit jättävät  jättävät toivomisen varaa (Glen More 2 onkin sitten ihan eri luokassa). Glen Moressa rondelista värväillään laattoja ja niitä sitten asetellaan pejaajan eteen maisemaksi. Laattojen antamien toimintojen aktivointiketjujen luonti tuottaa kivasti pähkimistä tähän sijoitteluun. Skottiteema lampaineen ja viskitislaamoineen ei tarjoa mitään mullistavaa, mutta Glen More on sopivan mittainen ja miellyttävän haastava peli. Kumpa tästä alkuperäisestä saataisiin sellainen vähän nätimpi painos, en kaipaa kakkosen kampanjaa ja suurta boksikokoa.

Glen Moren esittely.


84. Viscounts of the West Kingdom (2020) 

Shem Phillipsin West Kingdom-trilogian päätösosa on sarjan heikoin lenkki, mutta mahtui sekin helposti vielä top-sataan. Viscountsissa keskitytään työläistenasettelun sijasta hallitsemaan käsikortteja ja liikkumaan pääpelilaudan rondelilla mahdollisimman tehokkaita toimintoja omaan strategiaan hakien. Mukana on vähän pakanrakentamista, kun hankittuja työläiskortteja juoksutetaan kädestä pöydällä olevaan toimintojonoon, josta ne liikkuvat taas poistopinon kautta käteen. Näiden korttityöläisten manipulointi pöydällä maksimaalisten tehojen irrottamiseksi on yksi pelin keskeisistä asioista.  Yhteisellä pelilaudallakin tapahtuu paljon kaikenlaista, kun sinne nousee rakennuksia, meeplet kamppailevat hovin suosiosta linnassa jne.


83. Blood Rage (2015) 

Eric M. Langin suunnittelema viikinkimytologinen aluehallintapeli yhdistelee jälleen jenkkihenkistä taistelupeliä ja analyyttiseen euroon. Lopputulos on rautainen. On figuja, taisteluja, questeja ja Ragnarökin tuomiopäivä. Taistelun häviäminenkin on ihan jees, sillä Valhallaan päästyä saa kaljaa ja pisteitä. Omien korttien taktinen käyttö ja itselle tärkeiden taisteluiden valinta on keskeistä. Blood Ragen pelaaminen tuntuu aina “tapaukselta”, mutta itse peli ei kestä kuin tunnin-puolitoista ja jättää olon siitä että ensi kerralla pystyy pelaamaan paremmin. Useampien pelikertojen myötä Blood Rage voisi parantaa sijoitustaan.


82. Port Royal (2014)

Port Royal on yksi peliharrastukseni kiihtymisvaiheen peruskivistä. Peliä on lätkitty väsymiseen asti ja suoraan sanoen ajatuskin Klemens Fransin kuvittamien korttien näkemisestä alkaa vähän etomaan. Ruman kuoren alla on kuitenkin timanginen onnenkoetuspeli, jossa vedetään pakasta kortteja kunnes mennään “yli” tai päätetään pysähtyä ottamaan jo eteen vedetyistä korteista joku rahaksi tai maksetaan se tuomaan voittopisteitä tai pysyviä etuja. Peruspelinkin korttivalikoimasta riittää vaihtoehtoja moneen erilaiseen strategiaan ja lisäosilla näitä tulee vielä lisää. Yksin pelin ehdoton plussa on pelaajien välinen vuorovaikutus, jossa sinun vuorollasi toiset pelaajat voivat ostella esiin kääntämiäsi kortteja maksamalla sinulle löytöpalkkion. Toisten peliä tulee seurattua koko ajan, eikä tylsiä hetkiä ole.

Tobagon Suomi-version komponentit eivät yllä ihan kansainvälisen version sfääreihin.


81. Tobago (2009) 

Toinen peliharrastuksen alkuvaiheen löydöistä on tämä aarteenetsintä, jonka pelimekaniikka on nerokas. Tobagon saarella on useita aarteita, mutta niiden kätköpaikasta on vain vähän tietoa. Alkutietona saattaa olla vain “aarre on kätketty rantahiekkaan”. Pelaajat lisäävät vihjekorttejaan yksi kerrallaan ja pian tiedetään että kyseinen ranta on vuoren vieressä ja kolmen heksan sisällä palmupuusta. Potentiaalisia aarteen kätköpaikkoja merkitään kuutioilla ja lopulta jokin vinkki karsii mahdolliset paikat yhteen. Silloin nopeimmin jeeppinsä ruutuun ajanut kaivaa aarteen, mutta muutkin vihjeitä antaneet pelaajat saavat (pienemmän) osansa. Peli päättyy kun kaikki aarrepakan aarteet on löydetty ja sitten katsotaan kuka tienasi eniten. Pelaajien vastahakoinen yhteistyö ja aarteen paikan todistaminen rajaamalla muut vaihtoehdot pois tekevät tästä varsin uniikin perhepelin.

Tobagon esittely.


80. Dominion (2008)

Pakanrakennuspelien vaari porskuttaa edelleen. Onhan tämän setupointi työlästä verrattuna modernimpiin serkkuihin, kuten vaikka Shards of Infinityyn. Silkka lisäosien ja promokorttien määrä sekä pelin hyvä saatavuus ja suomenkielisyys tekevät siitä kuitenkin  osan monen harrastajan peruskokoelmaa. Meillä Domppakokoelma kasvaa hyvin hitaan hallitusti muutaman promon tai yksittäisen lisäosan verran parin vuoden välein. Vaikka alkuajan huuma pelin osalta on auttamattomasti ohi, tulee tämä klassikko kuitenkin muutaman kerran  pöytään vuosittain.


79. Grand Austria Hotel (2015)

Wieniläisen hotellien pyörittämisessä ovat kahvilatuotteet tärkeässä asemassa. Sacher-kakuilla ja muilla herkuilla houkutellaan asiakkaat myös varaamaan huone. Nopanvärväystä ja setinkeruuta taitavasti yhdistelevä GAH antaa aivonystyröille kunnon jumpan. Tässä peli joka jäädyttää aivoni poikkeuksellisen usein ja vuoro venyy vaihtoehtoja miettiessä Peli on joka kerta riittävästi erilainen vaihtuvien tavoitteiden ja saatavilla olevien asiakkaiden ja työntekijöiden ansiosta. Oma kappale pelistä tuli joskus myytyä pois ja tämä on yksi niistä harvoista tapauksista, kun jälkikäteen on vähän kaduttanut.


78. Star Wars: Rebellion (2016) 

Voima…eikun teema on tässä vahva. Imperiumin voimakas laivasto yhdellä (tai useammalla) Kuolontähdellä varustettuna yrittää löytää Kapinaliiton tukikohdan. Kapinalliset yrittävät suorittaa tehtäviä saadakseen tarpeeksi kannatusta voittaakseen. Rebellion intensiivinen kaksinpeli. Rebellionia pelataan vain harvoin, sillä peli kestää pitkään ja jännittää koko parituntinen. Rebellionin jälkeen tarvitaan voimatorkut ja kamomillateetä rauhoittumiseen, mutta pelikerta jää kyllä aina mieleen lukuisine juonenkäänteineen. Pelkästään jälkipuinti vie puolisen tuntia, kun molemmat pejaajat vaahtoavat siitä mitä missäkin kohtaa peliä tapahtui tai ei tapahtunut.


77. No Thanks!

No Thanks on yksi fillerisuosikeistani, joten opetan mielelläni ja yleensä hyvällä menestyksellä. Peli koostuu korttipakasta, jossa on numerot 3-35, sekä kasasta pelimerkkejä. Vuoron aloittava pelaaja kääntää esiin pakan päällimmäisen kortin. Hän joko ottaa kortin eteensä tai pelaa sen päälle yhden pelimerkkinsä, jolloin vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Kierros jatkuu kunnes joku pelaaja ottaa kortin ja sen päälle kertyneet pelimerkit itselleen. Tarkoitus on saada mahdollisimman vähän pisteitä. Kortit antavat numeronsa verran pisteitä, mutta pelimerkit ovat kukin miinuspisteen arvoisia. Jos onnistuu keräämään peräkkäisesti numeroituja kortteja, vain sarjan pieniarvoisimman pisteet lasketaan. Peli on siis tasapainoilua sen välillä, että pelimerkkien ja nostettujen korttien suhde säilyy sellaisena, että on varaa kieltäytyä kortista (merkkejä tarpeeksi), mutta nostaa sellaisia kortteja joiden päällä on tarpeeksi pelimerkkejä ja joiden arvo on mahdollista saada kuoletettua pakan ja samalla pelin loppuun mennessä. Osa korteista otetaan pelin alussa sokkona pois pakasta, jolloin korttien arvon laskeminen ei ole täysin mahdollista.

No Thanksissa voi pärjätä puhtaasti tuurilla, mutta taktikointi tuntuu silti onnistuessaan palkitsevalta. Pelin oppii lähes lennosta ja viimeistään toisella pelikerralla uudetkin pelaajat ovat jo kärryillä. No Thanksia tulee yleensä pelattua vähintää pari-kolme nopeaa erää putkeen. Pelilaatikko mahtuisi vaikka housujen taskuun, joten No Thanks on varsinainen vakifilleri reissuun lähtiessä.


76. A Fistful of Meeples (2019)

Jonny Pacin vähän tunnettu pikkupeli osoittautui varsinaiseiksi helmeksi. Villiin länteen sijoittuva peli kierrättää ikivanhaa mancala-mekaniikka. Pelilaudan pikkukaupungin talosta napataan omalla vuorolla kaikki eriväriset meeplet ja niitä sitten pudotellaan yksi kerrallaan naapuritalojen oville myötä- tai vastapäivään edeten. Sen jälkeen taloissa tapahtuu jotain riippuen keitä on sisällä ja kuka ovella. Sheriffi pidättää lainsuojattomat, lainsuojattomat ryöstävät kullankaivajat, kullankaivat tuottavat talon omistajlla rahaa. Madame houkuttelee raksamiehet mukaansa kun raksamiehet puolestaan  tekevät vapaista taloista pelaajan omistamia yrityksiä jos resurssikuutiot riittävät. Kilpailu taloista on kovaa ja välillä käydään kaksintaistelujakin tai todistetaan vankilapakoa. A Fistful of Meeples on käsilaukkukokoinen spagettiwesterni, jossa puolessa tunnissa tapahtuu paljon ja jännitystä riittää loppuun saakka.


75. Welcome to the Moon (2021) 

Welcome to… sarjan uusin tuli meille ihan puskista. Kupongintäyttöpeli koostuu yhden kuponkityypin sijasta kahdeksasta varsin erilaisesta ja näistä voi muodostaa pidemmän kampanjan avaruuden valloitus -teemalla. Kertakäyttölappujen sijaan pelissä tulee valmiiksi laminoidut kupongit. Kukin alipeli on omanlaisensa ja monimutkaisuustasoissa on eroja. Pelaamista tässä laatikossa riittääkin todella pitkäksi aikaa ja rahoille saa todella paljon vastiketta. Vähän tuntuu, että tämä tekee useimmat  muut kupongintäyttöpelit lähes tarpeettomiksi monipuolisuudellaan.


74. Sagrada (2017) 

Sagrada on aiemmin esitellyn Roll Playerin abstraktimpi ja aloittelijaystävällisempi esikuva.  Helposti lähetyttävää peliä on onnistuneesti pelautettu pelikerhoon eksyneelle kasikymppiselle, sillä peli muistuttaa etäisesti monelle tuttua sudokua. Erivärisistä nopista rakennetaan lasimaalausta, mutta oikeanväristen ja oikeaa numeroarvoa olevien noppien saanti ei olekaan selviö. Rajallisilla työkaluilla voi huonoa noppaonnea vähän korvata. Lisäosat tuovat peliin sopivasti uutta tekemättä siitä kuitenkaan liian monimutkaista alkuperäisen lähestyttävyyden kustannuksella. Kestosuosikki, josta ilmestyi hiljakkoin myös suomenkielinen painos.

Sagradan esittely.


73. Orient Express (2017)

Rio Granden julkaisema Orient Express ei ulkoisesti säväyttänyt. Meillä on ollut kolme muutakin Orient Express -nimellä kulkevaa peliä ja tämä on taatusti niistä myös rumin. Sisältö on kuitenkin täyttä kultaa ja Orient Expess onkin puolison lempipelejä. Isolla kartalla rakennellaan oman pelaajavärin junaratoja, joista kansallisia myydään valtioille ja kansainväliset jäävät laudalle. Koska raidepätkiä on rajoitetusti haasteena on osata rakentaa hyvä kansainväinen reitti, jota voi käyttää sopivasti hyväksi vaadittujen kansallisten reittien ja tavoitekorttien suorittamiseen. Peli on kivaa tasapainoilua rajallisten resurssien ja useiden eri tavoitteiden täyttämisen välillä. Muiden pelaajien touhut tietysti sotkevat suunnitelemia herkullisesti.


72. Wingspan (2019)

Elizabeth Hargraven ensimmäinen julkaistu peli voitti heti Kennerspiel des Jahres -palkinnon. Wingspan toimii hyvin vähemmän pelanneiden kanssa, mutta tarjoaa silti tarpeeksi pohdintaa kokeneemmallekin pelurille. Upeasti kuvitetut lintukortit ja hienot komponentit on yhdistetty sujuvaan pelimekaniikkaan, jossa lintukortteja asetellaan omalle pelilaudalle sopiviin maastoihin: vesilinnut veteen, metsälinnut metsään jne. Wingspanissä saa muodostettua tehokomboja yhdistelemällä sopivia lintuja (jokaisella on oma erikoisuutena) samalle alueella. Tarkkaa pelaamista tarvitaankin, jotta kulloisenkin kierroksen tehtäväpisteet saa napsittua muiden edestä samalla kun rakennetaan tehokasta pistekoneistoa ja munavarastoa loppupisteytystä silmällä pitäen.


71. Dice Forge (2017) 

Dice Forge on kepeällä fantsuteemalla kuorrutettu peli, jossa pakanrakennusmekaniikka on väännetty nopanrakennukseksi. Irrotettavia nopansivuja ostamalla voi omaa kahta noppaansa tuunailla tuottamaan enemmän pisteitä, rahaa tai muita pelin resursseja. Rahalla ostellaan uusia nopansivuja, muulla tuotannolla taas kortteja, joilla saa tehostettua tuotantomoottoriaan tai hankittua pisteitä. Fyysinen versio pelistä oli vähän turhan työläs pelatessa, sillä nopan sivujen irrottelu oli kömpelöä. BoardGameArenan versiota on helpompi saada tulille. Dice Forge on paremmasta päästä kevyitä koneistonrakennuspelejä, kunhan kestää noppatuurin vaihtelut.


70. Modern Art (1992) 

Reiner Knizian huutokauppapelien klassikko tiivistää modernin taiteen hinnanmuodostuksen hienosti kolmeen varttiin. Kun joku taiteilija nousee massasta esiin, kaikki kynnelle kykenevät hankkivat tämän maalauksia ja samalla kaikkien taiteilijan teosten arvo nousee. Paljonko kannattaa maksaa Tavelasta tai Leimusta? Jos pöhinä taiteilijan ympärillä ei jatkukaan en ehkä saakaan rahojani takaisin, toisaalta jos noste jatkuu teen voittoa. Mahtavan onnistuneen huutokauppamekanismin lisäksi meillä peliin kuuluu järkyttävää roolipelaamista. Kullakin galleristilla on oma liiouteltu aksenttinsa ja varsinkin erään helsinkiläisgalleristin “puhelinneuvottelut” kanta-asiakkaansa Joren kanssa (jonkinlainen varakas taidetta ostava baarikärpänen) ovat syöpyneet lähtemättömästi peliin osallituneiden mieliin.


Roll for the Galaxyssä heitellään ihan turkasesti noppia koko ajan.


69. Roll for the Galaxy (2014) 

Race for the Galaxyn noppaversio on vähän helpommin lähestyttävä kuin alkuperäinen. Pelissä kansoitetaan planeettoja, tuotetaan ja kuskataan resursseja ja kehitettään teknologiaa. Pisteitä tietysti koitetaan saada. Peli etenee hurjaa tahtia, kun kaikki veivaavat yhtäaikaisesti noppakuppiaan ja asettelevat omat noppansa sermin takana haluamiinsa toimintopaikkoihin. Itse voi valita vain yhden viidestä toiminnosta, joka varmasti toteutuu mutta jos joku muu valitsee tuon toiminnon voit käyttää omat siihen sijoitetut noppasi. Pelissä pitää lukea tarkkaan muiden ajatuksia, sillä muiden toiminnoilla ratsastaminen lisää tehokkuuttasi. Supernopea Roll for the Galaxy on lähes filleri isommallakin porukalla.

Roll for the Galaxyn esittely.

68. Medici (1995) 

Toinen Reiner Knizian huutokauppaklassikko on lähes samoilla sijoilla kuin Modern Art. Medicissä kuskataan laivoilla erilaista lastia, mutta voittaakseen on pyrittävä erikoistumaan muutamiin ja silti napattava irtopisteitä muistakin. Vuorossa oleva pelaaja nostaa pakasta 1-3 lastikorttia (mausteita, viljaa, kangasta ym.) ja sitten koko satsista käydään huutokauppa. Voittaja lastaa nämä laivaansa. Näin edetään kunnes kaikki ovat purjehtineet pois satamasta tai myytävä on loppunut. Sitten arvokkaimman lastin saanut pelaaja palkitaan rahalla, kuten myös eri viidellä tuotekategoria-asteikkolla pisimmälle ehtineet muutamat pelaajat. Raha on myös pisteitä, eli kaikki millä ostat tuotteita on samalla pois pisteistä. Ostaako siis halvalla jämälasteja vai maksaako juuri haluamastaan priimahinnan? Medici tarjoaa herkullista jaakobinpainia omien vaihtoehtojen välillä. Uusimmassa Grail Gamesin versio on upea Vincent Dutraitin kuvitus.


67. Raiders of the North Sea (2015)

Yksinkertaisen vauhdikkaassa työläistenasettelupelissä varustetaan omaa viikinkilaivaa, jolla sitten käydään ryöstelemässä rantakyliä, luostareita ja myöhemmin jopa linnakkeita. Pelissä on kekseliäs työläistenasettelumekanismi, jossa pelaaja pelaa vuorollaan ensin yhden työläisen ja sen jälkeen poistaa laudalta toisen työläisen ja suorittaa molempien paikkojen mukaisen toiminnon. Jotkin toiminnot edellyttävät tietynväristä meepleä, mikä tuo lisähaastetta vuoron ja seuraavankin suunnitteluun. Hall of Heroes -lisäosan rohkeutta tuova olut ja questit tuovat muuten simppeliin peliin sopivasti särmää.

Raiders esittelyssä.



66. Dungeon Draft (2017)

Fantsuteemaisessa kortindräftäyspelissä ostellaan kullalla kädestä pöytään sankareita ja varusteita, suoritetaan tehtäviä sekä taistellaan monstereita vastaan. Eniten pisteitä kerännyt voittaa. Neljän kortinvärväyskierroksen aikana sattuu ja tapahtuu. Varsinkin viimeisellä kierroksella on jo sen verran swingiä, että piste-erot pelaajien välillä karkaavat tavoittamattomiksi. Dungeon Draft on poikkeuksellisen hauska ja näppärä korttipeli, joka antaa paljon onnistumisen tunteita, vaikka ei olisi voittokahinoissa enää lopussa mukana. Revanssin voi ottaa heti uudelleen, sillä Dunkku ei kauaa pöydässä vanhene.

Dungeon Draftin esittely.


65. Furnace (2020) 

Tiivis paketti huutokauppaa ja koneistonrakennusta teollisuusteemalla. Tuolla myyntipuheella Furnace lähti vaimolle lahjaksi. Hiukan yllättäen taidan pitää siitä kuitenkin itse jopa enemmän. Simppeli  1-4 arvoisilla puulätkillä tehtävä huutokauppa tarjolla olevista tuotantorakennuskorteista on pelin suola.  Suurin lätkä voittaa kortin, mutta pienemmän tarjonneet saavat tehdä kortin toiminnon lätkän luvun verran kertoja. Usein et edes halua voittaa korttia, sillä tarvitsen sen tuottamat resurssit johonkin tärkeämpään. Rakennetun tuotantokorttikoneiston läpiajo on sekin mielenkiintoista. Missä järjestyksessä käynnistän tehtaani, jotta saan mahdollisimman hyvin resurssit muutettua pisteiksi. Furnacen myös pelaa alle tuntiin, mikä on ihan excellenttiä.


64. Tichu (1991) 

Pareittain pelattava kiipeämispeli on taloudessamme tahaton vitsi. Ensinnäkin fyysinen kappale on istunut useita vuosia pelaamattoma hyllyssä. Toiseksi olen pelannut sitä puolitoista vuotta oikeastaan päivittäin BGA:ssa. Vuorossa on silti vasta kolmas peli, sillä tämähän kestää vuoropohjaisesti pelattuna netissä sen puoli vuotta per peli, kun siirtovuoro tulee sen kerran päivässä. Livenä tämän pelaisi tunnissa. Tichua voi pelata tavallisellakin korttipakalla,  jos yhteensä neljä jokeria tussaa erikoiskorteiksi (koira, feenix, lohikäärme ja mah jong). Tarkoitus on päästä kaikista omista korteista eroon ja saada samalla pisteitä. Pöydätä voi yksittäisiä kortteja, pareja, suoria, täyskäsejä jne tikkeinä, joita toisten pelaajien parannettava ollaakseen kierroksella mukana. Tietyistä korteista kuten tikkeihin pelatuista vitosista ja kunkuista saa pisteitä. Ensimmäisenä korteistaan eroon päässyt saa 100 pistettä. Partneriakin pitäisi tilaisuuden tullen avittaa. Tichu on hieno peli, joka aukeaa hiukan hitaasti mutta palkitsee siihen tehdyn panostuksen. 


63. Chinatown (1999) 

Chinatown 1960-luvulla. Kolmen vuoden aikana pitää tehdä mahdollisimman paljon rahaa tonttikaupoilla ja yrityksiä perustamalla. On pesulaa, ravintolaa ja monta muuta yritystyyppiä. Tonttien osto ja kauppojen rakentelu Chinatownissa on toteutettu vapaan kaupankäynnin hengessä. On harvinaisen virkistävää pelata peliä, jossa voi ehdottaa ihan sellaista diiliä kanssapelaajalle kuin huvittaa “Myy mulle tontti 38, saat kameraliikkeen laatan ja kuusi tonnia rahaa.”. Pelin säännöt oppii parissa minuutissa ja viimeisen vuoron lopussa eniten rahaa tienannut voittaa. Chinatown on paras kaupankäyntipeli mitä olen pelannut ja se on ollut myös huippuhitti teini-ikäisten kanssa pelatessa. Jokainen lahjaksi annettava Monopoli pitäisi korvata Chinatownilla.

Chinatownin esittely.


62. Cyclades (2009) 

Bruno Cathalan ja Ludovic Maublancin suunnittelema peli yhdistää yksinkertaista sotapeliä ja huutokauppamekaniikkaa älyttömän mielenkiintoisesti. Kreikkalaisesta mytologiasta ammentavassa pelissä pelaajat ostelevat Areksen, Poseidonin ja muiden pantheonin jumalten suosiota, sillä vain näiden tuella voi kasvattaa ja liikuttaa armeijoitaan tai laivastojaan ja rakentaa tukikohtia pelilaudan saaristossa. Pöytää pitää osata lukea ja omat toimet pitää ajoittaa kellontarkasti. Peli etenee hyvää tahtia varsinkin jos pelaajat kehtaavat käyttäytyä tarvittavan röyhkeästi eivätkä vain kasvata reservejään. Nöyrät eivät peri Cycladeksessa maata.


61. Love Letter (2012) 

Love Letter on oleellinen osa fillerivalikoimaa. Meillä on ollut varmaankin viisi erilaista versiota pelistä, osa pelattu hiirenkorville. Viimeksi eilen autoreissulla pelattiin lossia odotellessa. 18 kortin mikropelissä koitetaan osin päättelemällä, osin tuurilla tiputtaa muut pelaajat pois. Nerokas pieni peli on kerännyt lähemmäs sata pelikertaa.

Love Letterin esittely.
Infinity Gautlet, a Love Letter Gamen esittely


Räävelin Rohtotohtorit.


60. The Quacks of Quedlinburg (2018) 

Suomeksi nimellä Räävelin Rohtotohtorit tunnettu peli on perhekaliiberin onnenkoetusta parhaimmillaan. Pelaajat sekoittelevat omissa padossaan taikarohtoja nostelemalla ainesosalaattoja pusseistaan. Jos pussista nousee vääränlaisia aineksia voi koko pata räjähtää silmille. Hyvillä ainesosilla pääsee etenemään spiraaliradalla, mistä aukeaa mahdollisuuksia ostella yhä parempia ainesosia pussukkaansa. Pussinrakentelu on mielenkiintoista puuhaa ja tuurielementin vuoksi jokainen laatannosto tuo jännitystä. Tässä peli joka kutkuttelisi saada omaan hyllyyn.


59. Arboretum (2015) 

Arboretum on kauniin kamala puupuiston rakentelupeli. Upeasti kuvitettuja puukortteja sijoitellaan omaan arboretumiin, josta ne lopulta pisteytetään sen mukaan, kuinka pitkiä kasvavia numerosarjoja puista on saanut aikaiseksi ja kuinka lajipuhtaita linjat ovat. Jotta puulajin voi pisteyttää pitää kuitenkin lopussa olla kyseistä puulajia enemmän tai vähintään yhtä paljon kuin kenelläkään muulla pelaajalla. Pelissä on paljon samaa tuskaa kuin Lost Citiesissä, kun et halua luopua yhdestäkään kortista tai pelata mitään mutta on pakko tehdä joku huono ratkaisu. Ihanaa ja niin kamalaa.

Arboretumin esittely.


58. Magic: The Gathering (1993) 

Richard Garfieldin keräilykorttipeli muutti pelihistoriaa ja porskuttaa edelleen. D&D ja tuleva Lord of the Rings -teemaiset korttisarjat kiinnostavat kiinnostelevat itseäkin. Magicin luoma kaksinkamppailun tuntu ja pelipakkojen rakentelun ilo ovat säilyneet vuosikymmenestä toiseen. Lähinnä pelailen hyvin satunnaisesti verkossa, vaikka joitakin valmiita duel-pakkoja on hankittu muutaman satunnaiskorttikilon lisäksi. Oi miksi myinkään kaikki arvokorttini parikymmentävuotta sitten!


57.  Tulip Bubble (2015) 

Japanilaissuunnittelijan pörssipeli 1600-luvun Hollannin tulppaanikaupasta vei heti jalat alta. Huutokauppaa ja pörssikeinottelua miellyttävän yksinkertaisessa paketissa tarjoava Tulip Bubble on kaunis katsoa ja nopea pelata. Kun onnistuu keinottelemaan itselleen huippuhinnan omista lajikkeistaan, on onnistumisen tunne mieletön. Pelaajat luovat itse tasapainoa ja kaaosta hintamarkkinoille ja peli ikään kuin katsoo sivusta. Herkullinen tapaus, kertakaikkiaan.


56. Terraforming Mars: Ares Expedition (2021)

Kun otetaan Terraforming Marsin teema, mutta korvataan pelimekaanikkaa suurelta osin Race for the Galaxyn vastaavalla, saadaan lopputulokseksi Terraforming Mars: Ares Expedition. Parin pelikerran jälkeen julistin pitäväni siitä enemmän kuin perus TfM:stä. No, sanotaan että näen pelissä potentiaalia nousta listalla paljon ylemmäs, mutta lisäpelikertoja tarvitaan alle. Pidän Ares Expeditionin vauhdikkuudesta ja on aika ihme että tämä kahden pelin yhdistelmä toimii niin hyvin kuin se toimii.


55. Steam (2009) 

Martin Wallacen Steam oli yksi ensimmäisiä vähän raskaampia pelihankintojamme.  Pelaajat rakentavat omia rautateitään ja toimittavat tavaraa kaupunkien välillä. Radan rakentamisen lisäksi muutetaan kyliä kaupungeiksi ja kehitetään parempia vetureita. Talouden hallinta, pistemoottorin käynnistyksen ajoitus sekä vuorojärjestyksestä taistelu ovat kaikki tärkeitä voittotaistelun osa-alueita. Hieno peli, jossa pisteiden maksimointi kuitenkin vaatii omien rautateiden maksimaalista tehottomuutta, tavarantoimituksessa nimittäin pidempi toimitusreitti on tuottavampi kuin optimaalisen lyhyt!

Steamin esittely.


54. Coloma (2019)

Jonny Pacilta jo toinen lännen peli tällä listalla.  Kaupunginrakennuspelissä länkkärimeeplejä sijoitellaan samanaikaisella toiminnanvalinnalla laudalle tekemään juttuja, kuten rakentamaan yrityksiä, tutkimaan jokia, rakentamaan siltoja, perustamaan leirejä ja taistelemaan bandiittien kanssa. Se toiminto paikka jossa on eniten pelaajia menee “bust” ja siellä saa tehdä vain heikomman toiminnon. Pelissä saakin jatkuvasti miettiä mihin toimintoruutuun uskaltaisi yrittää tämän välttääkseen. Coloma on oikein kiva keskiraskas euro, joka ei vie koko iltaa, ja joka välittää hyvin western-tunnelman. Yie-haa!


53. Brian Boru: High King of Ireland (2021)

Listan ihan tuoreimpia tulokkaita on tämä kekseliäs aluhallintapeli, jossa kamppaillaan Irlannin hallinnasta hankkimalla kirkon suosio, naimalla tärkeisiin sukuihin ja tietysti liikuttamalla joukkoja. Kaikki hommat tehdään korteilla tikkipelin mekaniikoilla, mikä on yllättävän toimivaa.


52. The Battle of Five Armies (2014)

J.R.R. Tolkienin Hobitti kulminoituu Viiden armeijan taisteluun. Panokset eivät ole ihan samaa luokkaa kuin Sormusten sodassa, mutta se ei estä sitä etteikö taistelusta saataisi mielenkiintoista lautapeliä. Francesco Nepitellolla on näppinsä pelissä sekä War of the Ringissä että The Battle of Five Armiesissa. Jälkimmäinen on kahdesta se virtaviivaisempi. Peli tuo mieleen etäisesti yllä mainitun Star Wars: Rebellionin, sillä molemmissa kamppailua käydään vihollisen lisäksi myös kelloa vastaan. TBoFV:ssa vapaiden kansojen puolelle saapuu pelivuorojen edetessä voimakkaita liittolaisia, kuten suuria kotkia sekä Beorn, joka tuhoaa tieltään kaiken örkiltä lemahtavan. Toisin kuin War of the Ringissä pahiksilla ei ole sotilaallista ylivoimaa. Sauron ei ole vielä paljastanut itseään, ja taistelu on hyvin tasaväkinen. Örkkien ja susien on pärjätäkseen hyökättävä alussa määrätietoisen tehokkaasti. Noppia ja kortteja käyttävä taistelusysteemi on paljon parempi kuin mitä vaikka Rebellionista löytyy (ainakin ennen Rise of the Empire -lisäosaa).


51. Istanbul (2014)

Istanbulissa pelaajan kauppias ja tämän avustajat juoksevat 16 laatasta koostuvalla laudalla keräämässä tarvittavia resursseja rubiineihin, joita viisi keräämällä voittaa pelin. Liikuessa tiputellaan avustajakiekkoja laatoille ja niiden loppuessa pitää kääntyä takaisin niitä keräämään. Tämä outo naru persiissä -liikkuminen on pelin erikoisuus ja liikkumisen suunnittelulla tämä yleensä voitetaan. Ison boksin peliksi Istanbulin kestokin on varsin muikea ja tästä jää yleensä aina revanssinnälkä, jos (kun)  ei voitto heltiä.


50. Las Vegas (2012) 

Superfillereiden kastiin kuuluva kepeä noppapeli on kestosuosikki. Pelaajat sijoittelevat noppiaan kuuteen kasinoon, yrittäen saada sinne noppaenemmistön ja sitä kautta voittaa arvokkaimmat voittopotit kyseisestä kasinosta. Jos kahdella pelaajalla osuu kasinoon sama määrä noppia kierroksen lopun tarkistuksessa nämä poistetaan. Aina ei siis tarvitse olla eniten noppia voittaakseen, kunhan on eri määrä kuin muilla.  Nopanheittojen satunnaisuus ja taktiset valinnat siitä minkä numeron nopat milloinkin siirtää niitä vastaavaan kasinoon luovat peliin tunteen hallittavissa olevasta kaaoksesta. Pelin opettaa nopeasti ja pelaa puoleen tuntiin. Harvoin yksi erä kuitenkaan riittää.


49. Pandemic Legacy: Season 1 (2015) 

Pandemic-pelien tenhoa ei meillä ole kotona ihan ymmärretty, vaikka niitä on paljon erilaisia kokoelmassa käynytkin.  Tämä paljon kehuttu ensimmäinen legacy-versio sitten pelattiin kaksistaan ja olihan se hieno ja intensiivinen pelikokemus. Hahmojen ympärille alkoi muodostua tarinoita ja pelilaudan ja hahmojen kehittymistä oli mielenkiintoista seurata. Ei tämä vieläkään tajuntaa täysillä räjäyttänyt, mutta puolivälin krouvi satasen listalla on aika kova sijoitus silti.


48. BANG! The Dice Game (2013)

Muutaman vuoden hyllyllä välillä pölyttynyt noppa-Bang teki paluun vakiopeleihin, kuten ameriikassa sanotaan: with a bang! Sosiaalista päättelyä ja nopanheittoa yhdistelevä kepeä hassuttelu on taas pelikerhossa hottia ja sehän sopii meikäläiselle. Eri piiloroolit ja hahmot erikoisominaisuuksineen tarjoavat paljon vaihtelua pelikertoihin ja peli loistaa varsinkin kun sakkia on 5 ja enemmän pöydässä. 

Pelaajille jaetaan aluksi salaiset roolit, jotka määrittävät pelaajan voittoehdon. Pelaajamäärä vaikuttaa roolijakoon. Roolit ovat sheriffi, apulaissheriffi, lainsuojaton ja luopio. Sheriffin pelaaja paljastaa ainoana roolinsa etukäteen, muut päätellään pelin edetessä. Sheriffin tavoitteena on eliminoida pelistä kaikki lainsuojattomat ja luopiot. Apulaissheriffin on pidettävä sheriffi hengissä. Lainsuojattoman tavoite on pudottaa sheriffi pelistä ja luopion eittämättä vaikein tavoite on olla viimeisenä hengissä. Hengissä pysyminen luotisateessa ja vääjäämättömien intiaanihyökkäysten keskellä on helpommin sanottu kuin tehty.

Bang! The Dice Gamen esittely.


47. The Crew: The Quest for Planet Nine (2019) 

Yhteistyössä pelattavassa tikkipelissä on 50 tehtävän kampanja, jonka aikana lähdetään maan kamaralta etsimään aurinkokunnan kadonnutta yhdeksättä planeettaa. Kuten monissa korteilla pelattavissa yhteistyöpeleissä tässäkin kommunikointi on rajallista ja omista käsikorteistaan saa antaa vaan hyvin rajoitettuja vihjeitä. Niistä ja aiemmin pelatuista korteista jääneillä muistijäljilllä pitäisi sitten päätellä tilanteeseen oikea kortti. The Crew ihastuttaa poikkeuksetta kaveriporukoissa, kun siihen päästään vähän sisälle. On mainio tunne, kun porukan yhteistyö ja pelinlukutaito kehittyy tehtävien myötä ja selvitetään liput liehuen joku aiemmin monta kertaa tyritty missioni. 


46. Egizia (2009) 

Muinaiseen Egyptiin sijoittuvassa työläistenasettelupelissä liikutaan Niiliä pitkin kohti pyramidien, obeliskien ja temppelin rakennustyömaita. Matkalla kerätään työläisiä, materiaaleja ja ruokaa työläisten ruokintaan pysähtymällä poimimaan näitä tarjoavia kortteja. Välillä tekee mieli hypätä useamman ok-kortin ohi saadakseen jonkin herkkukortin ennen muita pelaajia, mutta onko se kuitenkaan paras siirto? Satunnaiset kuivuudet voivat vaikeuttaa viljansaantia ja rakennuspaikoistakin käydään kovaa kisaa, kun vain yhden pelaajan työryhmä pääsee kerrallaan kullekin rakennustyömaalle. Egizia on täynnä kovia valintoja, mutta peli tuntuu silti miellyttävän temaattiselta matkalta muinais-Egyptiin.

Egizian esittely.


45. Alhambra (2003) 

Lautapeliharrastuksen alkupään hitteihin kuuluva Alhambra on säilyttänyt paikkansa säännöllisesti pelikertoja saavien klassikkojen joukossa. Pelissä rakennetaan muurin ympäröimää alhambra-palatsialuetta ostamalla  laattatarjottamilta sopivia maastopaloja erilaisine rakennuksineen ja muurin osineen. Ostostelusta tekee haastavaa neljä eri valuuttaa ja se, että tasarahan maksamalla saa tuplavuoron, mutta ylihannan maksamalla saa vain yhden ja jää ilman vaihtorahaa! Sopivan valuutan keräily ja pisteitä tuovien rakennustyyppi-enemmistöjen ja muurin rakentamisen suunnittelu tekevät Alhambrasta mainion kokonaisuuden. Pisteytyksiäkin on kolme ja niiden ajoittaminen itselle suotuisaan kohtaan on haaste. Meillä oli joskus Alhamrasta nimensä veroinen Big Box -versio, mutta sen lukuisat lisäosamodulit olivat lopulta turhia. Peruspeli on edelleen se paras. Nykyään Alhambraa rakennetaan meillä lähinnä sujuvan BGA-version kautta netissä.

Alhambran esittely.


44. High Society (1995) 

Listan kolmas ja viimeinen Knizian huutokauppapeli on myös niistä pienin. Yläluokka yrittää elää mahdollisimman ökyä elämää, joutumatta silti vararikkoon. Joka vuoro käydään huutokauppa kortista, joka antaa yleensä voittoon tarvittavia pisteitä 1-10 välillä (koruja, matkoja, hienoja ravintolailtoja ja muuta mukavaa. Eniten näistä rahaa tarjonnut voittaa kortin. Välillä voi tulla kuitenkin miinuspisteitä antavia skandaaleita, jonka vähiten rahaa tarjonnut joutuu ottamaan. Lisäksi tarjolle tulee positiivisia tai negatiivisia kertoimia muille pisteille. Koska pelaajien raha tulee erikokoisina seteleinä, joita ei voi vaihtaa pienemmiksi on oman lompakon hallinta tärkeää. Pelin lopussa köyhin pelaaja häviää vaikka pisteitä olisi muuten kertynyt kuinka. High Society on superhauska huutokauppafilleri ja varsinkin Ospreyn julkaiseman version hieno Alfons Mucha -tyylinen kuvitus ihastuttaa.


43. Kingdomino (2016) 

5x5 kokoisen valtakunnan rakentelu dominotyylillä kahden ruudun maastopalikoista on yllättävän kivaa. Tarkoitus on kerätä mahdollisimman suuria yhden maastotyypin kokonaisuuksia ja saada niihin himottuja, pistekertoimina toimivia kruunuja. Laatat valitaan mielenkiintoisella jonotussysteemillä, jossa viime kierroksella ensimmäisenä valinnut on seuraavalla viimeinen. Peli on kaunis, helppo ja nopea. Sopiva filleri lähes missä porukassa tahansa, myös lasten kanssa. Kaksinpelissä 7x7 variantti tuo vähän lisää pähkäiltävää. 

Kingdominon esittely.


42. Battle Line: Medieval (2017)

Jälleen Reiner Knizian peli listalla, mutta nyt ei käydä huutokauppaa vaan kyseessä on tiukka korttipeli kahdelle. Yhdeksälle taistelukentälle pelataan kädestä kortti kerrallaan kolmen kortin settejä. Näistä pitäisi saada vähän pokerikäden tyyliin parempi tulos kuin vastustaja. Värisuora voittaa aina kolme samaa, kolme samaa on parempi kuin pelkkä suora jne.  Voittoon tarvitaan viiden taistelukentän valloitus tai kolme vierekkäistä. Koska molemmat vetävät kortteja samasta pakasta pitää olla tarkkana siitä mitä on jo pöydällä ja millaista kolmen kortin settiä uskaltaa edes koittaa rakentaa mihinkin. Battle Line / Schotten Totten ovat Knizian pelejä vuosituhannen vaihteesta, mutta tämä uusi GMT:n julkaisema Medieval-versio on selvästi hienoin ja korvannut meillä nuo vanhemmat editiot.


Race for the Galaxyä on helpointa lätkiä BoardGameArenalla. Myös kuvan appiversio toimii loistavasti, jos tykkäät harjoitella keinoälyä vastaan.


41. Race for the Galaxy (2007) 

Tom Lehmannin suunnittelema Race for the Galaxy, eli Reiska on yksi pidempään pelaamista harrastaneiden rakastamista korttipeleistä. Pelissä rakennetaan avaruusimperiumia. Race for the Galaxy on selvästi monimutkaisempi viritys, kuin ylempänä mainittu Roll for the Galaxy.  Reiskan opettaminen on aika hankala homma ja aloituskynnys on korkealla raskaan ikonografian vuoksi. Peli kyllä palkitsee siihen nähdyn opettelun vaivan ja itse pääsin siihen sisälle hyvin tietokone- ja BGA-versioiden kautta. Lukuisat lisäosat takaavat sen, että pelattava ei lopu pitkään aikaan.


40. Descent: Journeys in the Dark (Second Edition) (2012) 

Descent on luolaholvauspelien moderni klassikko. Yksi pelaaja on monstereita ohjaava Overlord, jonka muut pelaajat koittavat yhteistyössä päihittää. Peliin on roolipelityylisiä kampanjasettejä, joissa useammasta skenaariosta muodostuu yhteinäinen tarina. Overlordin tehtävät voi antaa myös apin hoidettavaksi jolloin kaikki voivat pelata samalla puolella tai peliä voi jopa soolotella. Meillä pelattiin pelin mukana tuleva kampanja aikoinaan kolmen koulua aloittelevan pojan ja kahden iskän kesken. Oma figu ja hahmojen keräämät kokemuspisteet, uudet taidot ja varusteet pitävät kiinnostuksen kampanjaan korkealla. Descent toimii siis myös jännänä perhepeli, jos kevyt D&D-tyylinen luolastoseikkailu kiinnostaa.

Descentin esittely.


39. Mai-Star (2010) 

Love Letterin suunnittelleen Senji Kanain hieman vanhempi korttipeli oli meillä yllätyshitti. .. Pelaajat ovat geishoja, jotka juonittelevat toisiaan vastaan pyrkiessään alfageishaksi eli Mai-Stariksi. Pelaajan eteensä pelaamat kortit antavat joko pisteitä ja erikoistoimintoja, tai niitä käytetään oman geishan kykyjen kasvattamiseen. Jokaisella geishalla on myös oma erikoiskykynsä. Mai-Starin jokainen pelikerta on luonut tarinoita ja kiihkeitä tilanteita. Niitä on puitu sitten pelin jälkeen hartaasti. Mai-Star on parhaimmillaan 3-4 pelaajalla ja peli kestää napsakat 30-45 minuuttia. Tuohon aikaan mahtuu runsaasti juonittelua ja mielekkäitä valintoja omien käsikorttiensa optimaaliseen pisteyttämiseen. Joillakin komboilla voi ratkaista pelin näyttävästi, mutta se onnistuuko sen saamaan pöytään ajoissa onkin toinen juttu.

Mai-Starin esittely.


38. Crisis (2016) 

Kotimaisen Ludicreationsin Kickstarterin avulla julkaisema työläistenasettelupeli on yllättävän kova tapaus. Lähitulevaisuudessa kuvitteellinen Axian valtio tekee kreikat päätyen vararikon partaalle. Pelaajat ovat sijoittajia, jotka ostavat nurin meneviä yrityksiä pilkkahintaan. Kovalla riskillä voi tehdä isot voitot. Toisten pelaajien lisäksi merkittävän vastuksen antaa itse peli. Jos pelaajat eivät pysty tekemään yhtään yhteistyötä ja keskittämään voimiaan myös kansantalouden elvyttämiseen, voi koko Axia mennä nurin. Silloin kaikki häviävät. Crisis on erittäin mielenkiintoinen ja haastava työläistenasettelupeli, joka on kerännyt meillä kiitettävästi pelikertoja. Peliä oli aiemmin lähes mahdoton saada, mutta toisen painoksen myötä tilanne on vähän helpottanut.

Crisis esittelyssä.


Space Base


37. Space Base (2018)

Listalla itselleni tuoreimpia tulokkaita on tämä avaruusteemainen pistekilpajuoksupeli, joka yhdistelee koneistonrakennusta ja Catanin noppapohjaista tuotantoa. Kullakin pelaajalla on edessään 12 paikkaa avaruusaluksille, jotka tuottavat jotain hyödyllistä, kun niitä vastaava noppalukema heitetään omalla - tai pelin edetessä myös toisten pelaajien - vuorolla. Mitä enemmän tietyn tiettyyn aluspaikkaan rakentaa aluksia, sitä vahvempia bonuksia ne tuottavat muiden vuoroilla. Peli on kilpajuoksu 40 pisteeseen, mutta reittejä voittoon on monia. Voi kerätä aluksia, jotka tuottavat tasaisesti muutaman pisteen aina nopan osuessa kohdalle. Voi keskittyä lisäämään rahantuotantoa, jotta voi ostaa paljon kertaluontoisesti pisteitä antavia avaruusasemia. Voi myös koittaa kikkailla vaativimpien alusten kanssa ja luoda jotain pelottavan kaunista superkomboa, joka onnistuessaan ratkaisee pelin kertaheitolla. Space Base on parempi kuin osiensa summa, se tulee uniin ja mahdolliset taktiikat kummittelevat mielessä hiljaisina hetkinä.


36. Star Realms (2014) 

Star Realms on listan korkeimmalle noussut puhdas pakanrakennuspeli. Pienessä laatikossa tuleva Star Realms on lähtökohtaisesti kaksinpeli, mutta toisella starter packilla pelaajia saa neljään asti. Neljässä eri värissä tulevia aluskortteja ostamalla ja pöytäämällä yritetään ampua kaverin vaikutusvalta (elämäpisteet) nolliin. Ostettavissa olevat kortit tulevat yhteisestä pakasta, jossa on vaikka minkälaista korttia tarjolla. Pelin setupointi onkin tämän ansiosta supernopeaa verrattuna vaikka Dominioniin. Samanväriset kortit antavat toisilleen liittolaisbonuksia, joten yleensä erikoistutaan muutaman värisiin aluksiin ja toivotaan hyviä komboja näistä omalle vuorolle. Strategioita on useita ja korttien satunnaisuus takaa sen, että pelikerrat eivät toista itseään. Ihan peruspelissäkin on paljon pelattavaa ja muutamalla pienellä lisäkorttipakalla peli saa heti uutta virtaa. 

Star Realms esittelyssä.


35. Tzolk'in: The Mayan Calendar (2012) 

Pyörivillä rattailla toimivat maya-teemainen työläistenasettelupeli on listalla yllättävän korkealla siihen nähden, että olen sen kanssa aina pulassa. Yleensä en tajua mihin minun pitäisi keskittyä tai mikä strategia voisi toimia. Joskus ja hetkittäin saan ahaa-elämyksiä ja silloin Tzolk’in vilauttaa upeuttaan. Tästä italosuunnittelijoiden T-alkuisten pelien sarjasta en ole muuta pelannut (Teotihuacan, Tekhenu ja Trismegistus) ja huomaan tämän menevän aivan aivokapasiteettini rajoilla. Pitää osata ajoittaa jokaisen työläisen astuminen ja poistuminen rataksiin, jotta saan tehtyä toivomani jutut ja oikeaan aikana. Harmittaa vietävästi, kun tajuaa että resursseja hakemaan lähtenyt työläinen tulee vasta ensi kierroksella perille ja tällä toisella rattaalla kaveri jonki piti resurssit käyttää tietyn laatan ostamiseen onkin ensi kierroksella jo vetänyt onnensa ohi. Työläiset pitää ruokkiakin ja jos se unohtuu on piru irti. Hieno, mutta niin kovin kovin vaikea peli.


34. Res Arcana (2019) 

Maagien välisessä kisassa rytisee, kun taikajuomat, lohikäärmeet ja toinen toistaan voimakkaammat taikaesineet tekevät voittopisteitä. Korttituuri määrää millaisen pakan ja velhon saat työkaluiksesi kilpajuoksussa kymmeneen pisteeseen. Välillä pisteitä tuottava koneistokombo on selvä ja se pitää vaan saada käyntiin. Välillä homma tuntuu toivottomalta, mutta tuurilla pöydän keskeltä saadaan napattua monumentti tai voimapaikka, joka tuo juuri sen puuttuvan elementin voittotaisteluun pääsemiseksi. Välillä sitten mikään ei suju ja odotellaan vaan jonkun muun pääsevän siihen kymmeneen pisteeseen. Res Arcana on vähän sellainen suurten tunteiden ja heilahdusten peli. Hyvänä päivänä pamautat voittoon neljässä kierroksella, toisena päivänä sait juuri toisen pisteesi kun Ville jo lopettaa pelin. Jotain - anteeksi sanaleikki - maagista pelissä silti on. Voitto on aina omaa ansiota ja tappio johtuu vain huonosta tuurista.


33. 7 Wonders Duel (2015) 

Peli ei aikoinaan fyysisenä kappaleena tuntunut kotona vaimon kanssa kovin kiinnostavalta. BGA-versio on kuitenkin erinomainen ja aiheuttanut täyden mielenmuutoksen mielessäni 7 Wonders Duelia kohtaan. Kaksinpelissä kortteja värvätään pyramidimuodostelmasta alhaata ylöspäin edeten. Pyramidissä näkee osittain mitä herkkuja siellä on tulossa kohta saataville, mutta miten saadaan hoidettua homma niin, että kortti tulee saataville omalla vuorollani eikä Timo pääse sitä pöllimään nenän edestä? 7 Wonders Duel tuntuu ajoittain puukkotappelulta hississä. Molemmat tietävät mitä toinen haluaa ja sen estäminen tiukkaakin tiukempaa taistelua, jossa todennäköisyyksiä koitetaan kääntää omaksi eduksi ja välillä onnistuminen tai epäonnistuminen on kiinni siitä pyramidissa vielä väärinpäin olevasta mysteerikortista… Duelin lisäosatkin vaikuttavat oikein hyviltä, mutta ihan peruspelissäkin on syvyyttä tarpeeksi.


Memoir '44 on näppärän nopea ja jännittävä sotapeli.


32. Memoir '44 (2004) 

Days of Wonderin vanha, mutta edelleen nätti ja simppeli sotapeli on pamahtanut ihan yllättäen näin korkealle sijoitukselle. Vuosia sitten ensimmäisten pelien jälkeen tämä oli ihan kivan tuntuinen peli.  Nyt olen alkanut taas nähdä sitä pelikerhossa ja BGA-versiokin julkaistiin hiljakkoin. Kun Memoiria on päässyt säännöllisemmin pelaamaan, on arvostukseni sitä kohtaan noussut huikeasti. Toisen maailmansodan rähinöissä liikutellaan jalkaväkeä ja tankkeja. Toinen yleensä hyökkää ja toinen puolustaa. Normandian maihinnousussa esimerkiksi saksalaiset ampuvat bunkkereistaan rannalle, jossa liittoutuneet koittavat päästä etenemään ennen kuin on myöhäistä. Voittoon pitää tuhota tietty määrä vihollisyksiköitä ja/tai saavuttaa joku pelikartan tavoite. Taistelut ratkaistaan nopanheitoilla ja noppien määrään vaikuttaat miestappiot, etäisyys ja suoja. Ne on äkkiä laskettu ja noppien symbolit kertovat suoraan monta yksikköä sai vahinkoa.  Yksittäiset skenaariot eivät kauaa kestä, ne ovat keskenään riittävän erilaisia. Ottelu etenee nopeasti ja nopanheitot ja korttituuri pitävät huolen siitä, että vastustaja ei ole ylivoimainen vaikka olisikin kokeneempi. Ottelun jälkeen vaihdetaan roolit ja kahden pelin jälkeen katsotaan kumpi pärjäsi keskimäärin paremmin.


31.  7 Wonders (2010) 

Alkuperäinen 7 Wonders voitti Duel-sisarensa listalla vain karvanmitalla. Parin vuoden takainen toinen painos selkeytti jo ennestään sujuvaa peliä ja toi sen jälleen meilläkin säännöllisesti pelipöytiin. Yhtäaikaisen kortinvärväyksen ansiosta peli sujuu täydellä 7 pelaajalla suunnilleen yhtä nopsaan kuin kolmellakin. Kukin pelaaja saa klassisen sivilisaation pelattavakseen. Omista käsikorteista valitaan kierroksella yksi eteen pelattavaksi (tuotantolaitoksia, solttuja, kauppa-asemia ym.) ja sitten käsikortit menevät seuraavalle pelaajalle ja saat  toisen puolen naapurilta tämän käsikortit. Tätä jatkuu kunnes kortit on käyty läpi ja sitten taistellaan hyvin nopeasti pöytänaapureiden kanssa (isompi armeija voittaa ja saa pisteitä). Homma käydään vielä kahdesti uudestaan läpi uusilla aikakausikorteilla, jonka jälkeen ynnätään pisteett. Pisteitä saa vähän kaikesta, joten vaihtoehtoisia taktiikoita on mukavasti. 7 Wonders on helppo vaihtoehto, kun pelaajia olisi tarjolla se 5-7,jolle pelivalikoima on yleensä paljon pienempi kuin 2-4:lle. Peli ei kestä juuri puolta tuntia pidempään ja jättää kuitenkin tunteen, että on pelattu vähän isompi peli.

7 Wonders esittelyssä.


30. Ticket to Ride (2004)

Lisää kestoklassikoita listalle. Menolippu on perhepelinä hyvin toimiva reitinrakentelupeli. Sopivan värisiä junakortteja pelaamalla voi pelata laudalle omia vaunujaan reitiksi kaupunkien välille. Kullakin pelaajalla  on salaisia tavoitteita saada tiettyjen kaupunkien välille yhtenäinen reitti. Mitä pidempi reitti, sitä enemmän pisteitä. Menolipun hienous on siinä, että sitä voi pelata ihan kepeänä lätkyttelynä lasten ja anoppien kanssa - tai sitten harrastajien kesken voi pelata hyvinkin kilpailullisesti. “Kas Annikalla on selkeästi toi 21 pisteen reittikortti menossa, kun se rakentaa tuolla. No, minäpä menen katkomaan hänen reittinsä rakentamalla tähän oman pätkän!”. Erilaisia sisarpelejä ja lisäkarttapaketteja on vaikka kuinka, joten Ticket to Rideen ihastuville riittää pelattavaa vuosiksi. Suomenkielisyys on plussaa.


29. Point Salad (2019) 

Listan korkeimmalle sijoittunut pieni korttipeli on tämä kepeä pistesalaatti. Point Salad koostuu kaksipuolisista korteista. Toisella puolella korttia on jonkunlainen rehu, kuten porkkana, tomaatti tai salaattikerä. Toisella puolen on taas pisteytyssääntö, kuten “jokainen porkkana on 2 pisteen arvoinen.  Omalla vuorolla napataan pöydän keskellä olevasta valikoimasta joko näkyvissä ole pisteytyskortti tai kaksi vihannespuolellaan olevaa korttia. Kun nostopakka loppuu lasketaan pisteet. Point Saladin haasteena on yhdistää helposti saatavilla olevia (lue: muiden vähemmän keräämiä) rehuja ja napsia näille sitten mahdollisimman hyviä pistekertoimia. Pistekorteissa on usein myös negatiivisia pisteitä, jolloin haluat ehkä saada niitä porkkanoita, mutta tomaatteja pitäisi vältellä kun jokainen antaa kolme miinuspistettä. Point Salad on välillä aika kiihkeä filleri, kun pöytäseurue huomaa Elsan saavan kovan kombon ja sitten Tiinan pitäisi nyt vuorollaan napata tietty kortti, jotta Elsa ei nyt vaan saa sitä yhtä kovaa porkkanapistekorttia lisää.  


28. Terraforming Mars (2016) 

Marsin maankaltaistamiseen tarvitaan hiilidioksidia, lämpöä ja vettä. Pelaajat investoivat erilaisiin teknologioihin ja raaka-aineisiin saadakseen käyntiin sellaiset koneistot, että Mars muuttuu vähitellen ihmiselle sopivaksi ympäristöksi. Yhteiselle laudalle asetellaan kilvan kasvillisuus- ja kaupunkilaattoja, mutta yhtä tärkeitä ovat henkilökohtainen resurssilauta ja pelin ydin, pöydättyjen korttien koneisto. Kortteja on tajuttoman paljon, ja ne ovat kaikki erilaisia. TfM on muutaman vuoden takainen suosikki, mutta valuu listalla alaspäin osittain siksi, että nopeampi TfM: Ares Expedition on kipuamassa ylöspäin.Terraforming Mars on  kuitenkin toimiva keskiraskas euro, joka on varsinkin suomennoksen ilmestyttyä monelle tuttu. Meilläkin peliä on tullut tahkottua niin paljon, että väsymys alkaa näkyä. Lisäosia on useampi  tarjolla, mutta Preludea lukuun ottamatta ne hidastavat menoa liikaa omaan makuuni. Vähän mekaniikoiltaan samantyylinen Ark Nova on nyt saapunut hyllyymme ja uhkaa edelleen Terraforming Marsin asemaa. Katsotaan onko ensi vuonna tulossa isompikin pudotus. 


27. Azul (2017) 

Veteraanisuunnittelija Michael Kieslingin Azul varasti paikan sydämessäni hyvin hitaasti. Pelin supersuosio heti ilmestymisen jälkeen lähinnä ihmetytti, mutta viime vuosina ollaan puhuttu kotona sen hankinnasta omaan hyllyyn. Tämä on nimittäin ehkä pelatuin pelimme, jota ei omana löydy.   Azulissa pelaajat värväävät pieniä kaakeleita ja keräävät niitä oman pelilautansa vasemmalle laidalle. Kun rivin saa täyteen samanlaisia kaakeleita, siitä voi kierroksen lopuksi siirtää yhden laudan oikealla puolella olevalle “seinälle”. Pisteytys tehdään jokaisen kierroksen lopuksi ja seinällä olevien kaakeleiden sijainti toisiinsa nähden vaikuttaa siihen, kuinka paljon pisteitä heruu. Azul on peli, jossa pisteet keskimäärin paranevat pelikertojen myötä, vaikka joskus kertakaikkisen huono tuuri voi jättää pistesaaliin laihaksi. Azulissa viehättää se, että se on periaatteessa hyvin yksinkertainen peli, jossa on kuitenkin vaikea saada hyviä pisteitä. Se aiheuttaa kummasti halun pelata aina lisää.


26. Living Forest (2021)

Suomeksikin juuri ilmestynyt Living Forest on vuoden positiivisimpia yllättäjiä. Liekkimörkö Onibi uhkaa metsää ja pelaajat ovat metsänhenkiä, jota kisaavat siitä kuka pelastaa metsän. Onibin ja pelin voittaa se, joka kerää ensimmäisenä 12 kukkaa(!), sammuttaa 12 liekkiä tai istuttaa 12 erilaista puuta. Pelin juoni ei ole ehkä parasta A-ryhmää, mutta pelattavuus on kunnossa. Pelin keskiössä oman korttipakan rakentelu ja siitä onnenkoetusmekaniikalla korttien pelaaminen. Kortit tuottavat palojen sammutuksessa käytettävää vettä, korttien ostamiseen käytettävää aurinkovaluuttaa ja muuta kivaa. Joissakin korteissa on kuitenkin musta pallo. Jos näitä kertyy kolme vuoro päättyy ja saat tehdä vain yhden toiminnon kahden sijasta. Kaikki kolme voittoon vievää tietä ovat toimivia tapoja ja muiden pelaajien hidastaminen onkin tärkeää, varsinkin tulipalojen sammutusta ei kannata jättää yhden harteille, sillä kun voittaa nopeasti. Living Forestissa on tällaiseksi perhepeliksi mukavasti syvyyttä ja jännitystä.


25.  It's a Wonderful World (2019) 

Ihana maailma yhdistää 7 Wonders-tyylisen kortinvärväyksen ja koneistonrakentamisen.. Neljän kierroksen ajan värvätään kortteja, laitetaan ne rakennusjonoon, tuotetaan resursseja ja rakennetaan. Kortit sitten toivottavasti kombottavat hyvin keskenään ja tuottavat pisteitä. Meillä It’s a Wonderful World oli kesän 2020 kuumin peli, jota pelattiin lähes päivittäin. Pelikertoja on kertynyt 60. Sittemmin pelitahti on selkeästi rauhoittunut, mutta edelleen tämä kaivetaan (uuden lisäosan kanssa) esiin aina kun tekee mieli jotain nopeaa, mutta ison tuntuista peliä.

It's a Wonderful World esittelyssä.


24. Puerto Rico (2002)

Puerto Ricolla oli ensimmäisiä todellisen vaikutuksen tehneitä vähän raskaampia lautapelejä. Ensimmäisellä pelikerralla noin viitisentoista vuotta sitten kauhistelin pitkää setuppia ja komponenttien määrää. Kun sitten lopulta päästiin pelaamaan, räjähti tajunta.

Pelissä tuotetaan resursseja, rakennetaan taloja, viedään tavaraa Vanhaan maailmaan laivoilla ja sitten vielä se roolinvalinta. Vuorossa oleva pelaaja valitsee jonkun roolin, kuten Kapteenin tai Rakennusmestarin ja sitten kaikki pelaajat saavat tehdä sen toiminnon. Vuorossa oleva pelaaja saa kuitenkin jonkin bonuksen. Tuo kaikki oli silloin nerokasta ja ihme kyllä peli toimii edelleen hienosti, vaikka tuon jälkeen on kokeiltu toista tuhatta muuta peliä, jotka olisivat sen voineet nakata listalla alemmas.


23. Battle for Rokugan (2017) 

Fantasy Flightin pienempien ja edullisempien pelien sarjaa edustava Battle of Rokugan on ensimmäinen fantasia-aiheinen sotapeli, johon puolisokin rakastui heti. Peli yhdistää aluehallintaa ja salaista, yhtäaikaista joukkuen käskytystä. Fantasia-Japania edustavassa Rokuganissa seitsemän eri samuraiklaania käy taistelua vallasta. Kierroksen toiminnot suunnitellaan salaa sermin suojissa ja paljastetaan laudalla yhtäaikaa. Samurai-armeijat marssivat tuolla Feenixin rajan yli ja siellä taistellaan. Toisaalla Rapu-klaani vetäytyy Skorpionin armeijan tieltä poltetun maan taktiikkaa käyttäen. Pohjoisen vuorilla, kaukana etulinjasta nähdään yllätten ninja-armeija pahat mielessään. Battle for Rokugan on kepeä, vain noin tunnin mittainen, jännittävä ja bluffaamista sisältävä sotapeli.

Battle for Rokugan esittelyssä.


22. Francis Drake (2013) 

Francis Drake on työläistenasettelupeliksi muhkean kokoinen tapaus, pelilauta on 4-hengen ruokapöydän kokoinen ja komponentit ovat ihan viimeisen päälle hienoja.  Pelissä tehdään Englannista kolme merimatkaa Uuteen maailmaan, jossa käydään kauppaa ja hyökkäillään espanjalaisten kimppuun. 

Puolet pelistä on laivan varustamista näitä retkiä varten. Yksisuuntaiselta kauppakadulta napataan mukaan itselleen sopiva yhdistelmä miehiä, tykkejä, kauppatavaraa, tiedustelutietoja tai muuta hyödyllistä. Näistä paikoista tietysti kisataan toisten pelaajien kanssa ja jos kadulle etenee pidemmälle jonkin tärkeän asian perässä, ei voi enää peruutella hakemaan niitä vähemmän tärkeitä. Matka jatkuu aina eteenpäin kohti lähtösatamaa. Toisessa vaiheessa peliä näillä hankituilla resursseilla koitetaan saada maksimaalinen pistehyöty meriseikkailuiden aikana. Espanjalaisten linnoitusten ja sotalaivojen tarkka voima on osittainen mysteeri (jos ei ole tarkkaa tiedustelutietoa), joten vähän satunnaisuuttakin on taistelussa mukana jännitystä tuomaan.

Francis Drake on komea peli, joka myös tuntuu suurelta seikkailulta niin paljon kuin kuivan laskelmoiva työläistenasettelu vain voi tuntua.

Francis Drake esittelyssä.


Agemonia on pian ilmestyvä kotimainen suurpeli.


21. Agemonia (2023)

Rikotaan kirjoittamattomia sääntöjä nostamalla esiin peli, joka ei ole vielä ilmestynyt. Klassisia fantasiaroolipelejä kanavoiva Agemonia on pitkälti suomalaisen tekijäjoukon käsialaa ja ilmestymässä joukkorahoittajille joskus vuoden 2023 alussa. Agemonia pääsee niin lähelle Dungeons & Dragons roolipeliä, kuin lautapeli on ikinä päässyt. Pelaajien hahmot seikkailevat yhteistyössä pelin “keinoälyä” vastaan niin luolastoissa kuin ulkomaailmassa. Skenaarioilla on oma korttipakkansa, joka mahdollistaa yllätykset pelin aikana - skenaarion setup-ohjeistus kun ei paljastakaan kaikkea. Toiminnot, manööverit ja nopanheitot on kaikki toteutettu fiksusti ja pelaamisessa on koko ajan positiivinen vire. Pelaajien valinnat ja onnistumiset myös vaikuttavat miten päätarina etenee. Agemonia oli henkeäsalpaava pelikokemus, kun pääsin viime vuonna testaamaan hyvin pitkälle jo valmiita ensimmäisiä skenaarioita Tavernassa. Samoin Tabletopian kautta pelasin kolme skenaariota. 

Agemonian ensitunnelmiani (Lautapeliopas)


20. Azul: Summer Pavilion (2019) 

Azul-sarjan kolmas peli on mulle se paras. Tällä kertaa koristelaatoista muodostellaan tähtikuvioita kesäpalatsin lattialle ja laatanvärväys suoritetaankin kokonaan ennen kuin niitä aletaan omalle pelilaudalle asetella! Mullistavaa, tiedän. Nyt on vaihtuvia jokerivärejäkin mukana. Lisälaattojakin voi saada kun rakentelee taitavasti patsaiden, pylväiden ja ikkunoiden ympärille. Voi peijooni, että onkin laattojen laittaminen tässä kivasti toteutettu. Vielä kun oppisivat sen pistelaskun toteuttamaan jotenkin kätevämmin, nyt pienellä pistelaudalla pienet pistekuutiot tuppaavat aina menemään vähän miten sattuun eikä tarkistuslaskelmaakaan voi jälkikäteen tehdä. Pitänee jatkossa käyttää pokerichippejä pistelaskussa. Joka tapauksessa superin onnistunut peli, joka tuntuu yhtä aikaa rennolta ja riittävästi pähkäilyä tarjoavalta.

Azul: Summer Pavilion esittelyssä.


19. Food Chain Magnate (2015) 

Pkaruokaketjun pyörittämiseen keskittyvä Food Chain Magnate on hollantilaisen, raskaita ja armottomia europelejä tekevän Splotterin menestynein tuote. FCM:ssä on saatava kansa haluamaan sitä tuotetta, jota juuri sinun ketjusi toimittaa ja otettava siitä paras mahdollinen hinta. Oikeanlaisen henkilökunnan palkkaaminen ja oikea ajoitus ovat keskeisiä pärjäämiselle. Surkean amatöörimäisestä pelilaudastaan huolimatta FCM on timanttinen kokemus ja antaa tunteen, että nyt on peliharrastajalta otettu apupyörät pois.


18. Homesteaders (2009) 

Jälleen peli, jossa on huutokauppa mukana. Top-100 listan tekemisessä on se jännä juttu, että itsestään tekee ihan uusia havaintoja. Huutokauppa onkin näemmä yksi suosikkimekaniikoistani. Homesteadersissa uudisraivaajat rakentelevat kaupunkia. Nyt ei ole intiaaneja ja Daltonin veljeksiä riesana, vaan ihan kuivasti ostetaan huutokaupalla oikeuksia rakentaa jotain ja sitten käytetään rakentamiseen tarvittavat resurssit. Näin valmistunut rakennus voi ehkä sitten toimia vaikka omalle työläiselle toimintopaikkana ja sieltä saa vaikka lisää resursseja rakennusmateriaalin tai rahan muodossa. Pisteitä pitäisi kerätä enemmän kuin vastustajat. Näennäisen kuivassa pelissä on varsinkin viimeisillä kierroksilla usein aikamoista swingiä, kun koko siihen asti rakennettua koneistoa käytetään täydellä teholla pisteiden tehtailuun.


17. Architects of the West Kingdom (2018)

Shem Phillipsin West Kingdom trilogian aloitusosa sai aikanaan sukat pyörimään työläistenasettelua rakastavan pelaajan jaloissa. Oi, mitä innovaatiota pelissä olikaan. Mtä enemmän työläisiä lisään ruutuun, sitä tehokkaampia toimintoja - mutta samalla riski siitä että toinen pelaaja käy vangitsemassa ne kasvaa. Architects toi paljon hienoja juttuja, kuten maineen vaikutuksen rakentajien toimintavaihtoehtoihin: huonomainen pelaaja saa käyttää mustaa pörssiä, mutta hyvämaineinen saakin kontrahdin himottuihin katedraalin rakennustöihin. Arkkitehdit oli ykköspelini vuonna 2018, mutta sittemmin hiukan tuhdimmat eurot ovat tiputelleet sitä alaspäin. Melko helposti opetettavana ja kohtuullisen mittaisena rykäyksenä Arkkitehdit tarjoaa kuitenkin monessa tilanteessa hyvää pelattavaa.

Architects of the West Kingdom esittelyssä.


16. Luxor (2018) 

Luxor oli huippuyllättäjä. Peli näytti varsinkin pöydälle setupoituna suunnilleen yhtä jännältä kuin Excel-taulukko. Ensimmäisen pelikerran jälkeen olin kuitenkin myyty. Pyramidissa kulkevia haudanryöstäjiä liikutellaan eteenpäin käsikorteilla ja näiden viiden käsikortin hallinta onkin pelin keskeisin mekaniikka. Ainoastaan kahta reunimmaista korttia kuin voi käyttää ja pakasta nousevat uudet isketään aina käden keskelle, josta ne liikkuvat muiden kortin käytön myötä reunoille. Liikkeiden suunnittelu siten, että omat tyypit saavat poimittua pyramidin käytäviltä sopivat aarteet ja kuitenkin etenevät nopsaan kohti huikeat pisteet antavaa faaraon hautakammiota on ihan mahtavan mielenkiintoista pähkäilyä. Homma ei ole kuitenkaan kouluikäisille lapsille liian haastava, joten tämä on erinomainen perhepeli. Meillä kyllä tämä on ihan puhtaasti harrastajien keskinen noin tunnin vääntö.



15. Detective: A Modern Crime Board Game (2018)

Puolalaisen Portal Gamesin Detective on nimensä mukaisesti moderni näkemys Sherlock Holmes Consulting Detectiven -tyylisestä etsiväpelistä.  Pelaajien etsivät liikuskelevat pienellä kartalla tekemässä tutkimusta rikoksesta, jonka lähtökohdat tuntuvat vievän aina toiseen maailmansotaan saakka. Tarina etenee korteista luettavien lyhyiden tarinanpätkien kautta ja pelaajien on tehtävä pieteetillä muistiinpanoja ja pohdittava yhdessä mitä kaikki vihjeet voivat tarkoittaa. Apuna tulee käyttää tietokonetta, jonka kautta kirjaudutaan pelin omaan tietokantaan. Sieltä ja googlettamallakin saadaan paljon uutta lisätietoa, jota korttien kautta ei pelaajille pystyttäisi välittämään. Esimerkiksi koneelta voidaan katsoa rikokseen liittyvää valvontakameran tallennetta tai muuta mahtavaa. Pelin tarina oli hieno ja imaisi meidät vaimon kanssa päiväkausiksi imuunsa. Keissistä puhuttiin viimeksi ennen nukahtamista ja heti taas herättyä. 1980-luvulle sijoittuva lisäosa L.A. Crimesin kampanja oli sekin hyvä, mutta tämä peruspelin juttu on jäänyt parhaimpana mieleen. Tällä hetkellä ratkotaan vaimon kanssa samaan srjaan kuuluvaa itsenäistä Vienna Connection -peliä, jossa liikutaan kylmän sodan Euroopassa.

Detective esittelyssä.


Sherlock Holmes Consultive detectivessä riittää luettavaa ja mietittävää.

14. Sherlock Holmes Consulting Detective: The Baker Street Irregulars (2020)

1980-luvun dekkaripeli on saanut viime vuosina uuden elämän. Viimeisin tulokas sarjassa, Baker Street Irregulars (2020), lisää uusia parannuksia pelimekaniikkaan ja tuo sen lähemmäs moderneja kilpailjoitaan, kuten ylempänä olevaa Detective: Modern Crime Board Gamea. Sherlock on kuitenkin genren aloittanut klassikko, josta meillä on jo kolmas 10 tapauksen laatikko menossa. Jack the Ripperin antaman nöyryytyksen jälkeen menossa on tämä  Baker Streetin Iskuryhmään keskittynyt paketti. SHCD-peleissä ratkotaan vähän valitse-oma-seikkailusi -kirjojen tyyliin kinkkisiä rikostapauksia. Pelistä kuitenkin puuttuvat ne “Jos päätät mennä vasemmalle, lue kappale 45”- valinnat ja saat oikeasti vapauden mennä mihin mielit. Käytössä on suuri Viktoriaanisen Lontoon kartta, osoitehakemisto sekä lista kontakteista, joita voi käyttää jutun ratkonnassa. Haluttua paikkaa vastaava numero vain haetaan kulloisenkin tapauksen vihkosesta ja luetaan se. Siitä sitten ehkä selviää jotain. SHCD vaatii muistiipanojen ahkeraa kirjoittamista, viisaiden päiden yhteen lyömistä ja usein lasin viiniä.

SHCD: Jack the Ripper & West End Adventures esittelyssä.
Sherlock Holmes Consultive Detective esittelyssä.



13. The Voyages of Marco Polo (2015) 

Marco Polon matkoissa kukin pelaaja valitsee jonkin Polon matkojen ajan historiallisen hahmon ja painelee Euroopasta Aasiaan kamelikaravaaneilla ja laivoilla minkä suinkin kerkiää. Kun pelissä kun on vain viisi kierrosta ja matkailu on kallista, niin matkantekoon on tosissaan panostettava. Omien salaisten matkakohteiden saavuttaminen on loppupisteiden valossa tärkeää. Samalla pitäisi täyttää erilaisia kauppatilauksia ja hommata niihin vaaditut mausteet, kankaat ja kullat. Niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Hommat tehdään nopilla, jotka ovat ikään kuin työläisiä. Tiety numerot ovat tietyissä toimintapaikoissa toisia parempia ja niiden sijoittelun pohtiminen saa aivot vielä entistäkin kovemmalle koetukselle. Apuna ovat oman hahmon erikoiskyvyt, jotka rikkovat peliä rohkeasti ja ovat toinen toistaan voimakkaampia. Takavuosina tämä oli ehdoton ykköspelini, mutta se on hiukan päässyt tipahtamaan kärkikympin ulkopuolelle. 

The Voyages of Marco Polo esittelyssä.


12. Tapestry (2019) 

Stonemaier Games onnistui tunkemaan uskomattoman määrän sivilisaatiopeliä yhteen laatikkoon ja vielä hämmästyttävämmin muutamaan tuntiin. Isolla kartalla valtaillaan alueita, pienemmällä rakennetaan omaa pääkaupunkia maamerkkeineen ja tärkeimpänä edetään neljällä eri keksintoradalla (kulttuuri, tiede, teknologia ja tutkimusmatkailu). Oma resurssintuotanto koitetaan saada kuntoon ensin, sillä sen turvin saadaan venytettyä oma vuoro mahdollisimman pitkälle. Se on yleensä hyvä juttu. Näin omat kansakunnat johdetaan jostain historian aamuhämäristä tähtien valloitukseen. Pisteitä tulee lähes kaikesta, mutta osaava pelaaja tekee helposti tuplaten enemmän pisteitä kuin aloittava. Tapestry on hengästyttävän iso, monipuolinen ja nopea sivilisaatiopeli. Mukana tulee hienoja värikkäitä savitaideteoksilta näyttäviä rakennuksia, jotka ovat jotain aivan ihanaa. Ja sen ohjeet mahtuvat neljään sivuun. Neljään. Pelistä oli saatava alkuun lukuisia toistoja, sillä kaikenlaisia eri strategiayhdistelmiä oli vaan pakko päästä kokeilemaan. Nyt 17 pelikerran jälkeen olen saanut Tapestryn hetkeksi ulos systeemistäni. Paitsi että lisärin uusia juttuja pitäisi päästä kokeilemaan…

Tapestry esittelyssä.


11. The Quest for El Dorado (2017) 

Listan korkeimmalle noussut perhepeli on Reiner Knizian pakanrakentelua ja kilpajuoksua yhdistelevä The Quest for El Dorado.Tämä on kertakaikkisen mahtava peli. Uudempi suomeksikin ilmestynyt laitos on Vincent Dutraitin ihanasti kuvittama. Kuvitus vie jo ihan täysillä jonnekin Indiana Jonesin ja Allan Quartermainin seikkailuihin. Aluksi luodaan jännä viidakko satunnaisista maastopaloista. Sitten pelaajat lähtevät retkikuntansa kanssa lähtöruudusta kohti maalina olevaa El Doradoa. Ensimmäisenä ehtinys voittaa. 

Liikkuminen tapahtuu käsikortteja pelaamalla. Vihreissä korteissa on löytöretkeilijätyyppejä joilla liikutaan viidakossa, siniset laivastotyypit auttavat vesistöjen ylittämisessä, keltaisilla varakkailla tyypeillä  liikutaan kylissä ja mitä tärkeintä palkataan omaan pakkaan uusia tehokkaampia kortteja. Joku ahavoitunut eräopas liikuttaa porukkaa viidakossa ihan toiseen tahtiin kun alkupakan junioritiedustelija. El Doradossa toisten pelaajien blokkaaminen ja oman pakan tehon maksimointi ovat herkullisia haasteita. Reiner Knizia on nero luomaan yksinkertaisia, mutta superkoukuttavia pelejä. El Doradossa osuu kaikki kohdilleen, yhtään heikkoa kohtaa ei pelissä ole. Tai no palkattavia kortteja voisi olla lisää, mutta lisäosilla ja promopakoilla tämäkin hoitui (Kiitos, Tuomo!).


10. Beyond the Sun (2020) 

Auringon tuolla puolen jossakin on maa, siellä galaktisen suuri teknologiapuu sua odottaa. Beyond the Sun on näennäisesti 4X-henkinen avaruudenvalloituspeli, mutta itse avaruuskartta on sivujuonne pelilaudan nurkassa ja pääosassa on älyn suuri teknologiapuu. Pelaajat kehittävät siellä uusia teknologioita (toimintopaikkoja ainokaiselle työläiselleen). 

Oma toimintona voidaan toimia myös avaruuskartalla rakentaen uusia aluksia ja hypellessä niillä systeemistä toiseen. Aluehallinnan keinoin koitetaan saada jossain ylivalta ja sitten asuttaa planeettoja. Niistä saa pisteitä ja muuta hyvää. Teknologiaa voidaan myös kehittää lisää, siitäkin saa pisteitä.  Vuoron lopuksi tuotetaan jompaa kumpaa resurssia: ihmisiä tai malmia. Molempia tarvitaan paljon kaiken kivan tekemiseen. Pelin alussa arvottujen tavoitteiden täytyttyä riittävästi lasketaan pisteet ja julistetaan voittaja. Beyond the Sun saa Tapestryn lailla paljon ison pelin tuntua varsin kohtuulliseen peliaikaan. Yleensä tekee mieli pelata toinen erä heti perään.


9. Concordia (2013) 

Concordia on varsin yksinkertainen peli kauppaimperiumin rakentamisesta antiikin aikana. Peliin saa useita värikkäitä karttapaketteja, mutta peruspelin Välimeren alue ja toiselle puolelle painettu Italian kartta tarjoavat hyvät lähtökohdat. Omalla vuorolla pelataan yksi käsikortti ja tehdään sen toiminto. Uusia, tehokkaampia kortteja voi ostella rahalla lisää ja jo pelatut voi nostaa toimintona takaisin käteen.  Concordiassa on siis yksinkertaista pakanrakennusta, johon kartalla liikkuminen ja uusien kauppa-asemien perustaminen tuo konkretian tunnetta. 

Oman laajentumisen suunnittelu on aika mielekästä puuhaa kun miettii miten saa kokoon tarvittavat rahat ja tuotteet jälleen parin uuden sivukonttorin perustamiseen Sisiliaan ja Korsikalle. Concordia on myös hyvän mielen peli. Toisen kimppuun ei hyökätä ja parhaassa tapauksessa kaverin toimet hyödyntävät omiakin pyrkimyksiä, esimerkiksi tuotantovaiheen muodossa, jossa naapurin tuottaessa tavaraa tuurilla omakin varasto karttuu vaikka viinillä tai silkillä. Vaikein juttu uudelle pelaajalle on ymmärtää pisteytys. Omaan pakkaan ostetut kortit kun antavat toimintojen lisäksi myös pisteytyskertoimia eri jutuille. Ne olisi hyvä saada mätsäämään sen kanssa mitä kartalla on tehty, jotta pistesaalis olis kunnollinen. 


8. The Lord of the Rings: The Card Game (2011)

Listan lifestyle-peli on Tolkienin fantasiamaailmaan sijoittuva ns. living card game. LotR:TCG on soolona tai yhteistyössä pelattava korttipeli, jossa valitaan kolme omaa sankaria isosta valikoimasta ja näiden taitojen ympärille kootiin omistetuista korteista pakka, johon kuuluu aseita ja haarniskoita, loitsuja, liittolaisia ja paljon muuta. Vastustajana on kunkin skenaarion pakka, josta tulee silmille Sauronin kätyreitä. Kukin skenaario on erilainen ja vaatii pelaajia tekemään tietynlaisia asioita voittaakseen pelin. 

LotR:TCG on vaikea, resursseja juttujen tekemiseen on vähän ja siksi jokainen liike on harkittava tarkkaan. Siltikin huono korttituuri voi johtaa nopeasti tappioon kun pelaajat joutuvat noidankehään,jossa tehtävä ei etene ja vihollisten määrä pöydällä kasvaa hallitsemattomaksi. Lisäkorttipaketteja on viimeisen vuosikymmenen aikana ilmestynyt vaikka kuinka paljon ja meillä veljenpojan kanssa taitaa olla vasta pari ekaa saatu voitetuksi. Pelattavaa riittää vuosiksi, vaikka yhtään lisähankintaa ei enää tehtäisi. Mahtava peli jos Tolkien on sydäntä lähellä.

LoTR LCG esittely osa 1.

LoTR LCG esittely osa 2.


7. Lords of Waterdeep (2012)

Keskimaasta loikataan Forgotten Realmsiin. Dungeons & Dragons roolipelin suurkaupungin, Waterdeepin mahtitekijänä koitat saada eniten vaikutusvaltaa (pisteitä). Se onnistuu teettämällä helkkaristi erilaisia hommia paikallisilla seikkailijoilla ja rakentamalla kaupunkia. Lords of Waterdeep on melko helposti lähestyttävä työläistenasettelupeli, jossa keräillään omilla kätyreillä erilaisia seikkailjoita (sotureita, pappeja, maageja ja varkaita), jotka ovat pelin resursseja. Näillä suoritetaan kädessä olevia Quest-korttteja, joista saa pisteitä ja usein myös muuta palkintoa. Uusia kaikille avoimia toimintopaikkoja voi myös kaupunkiin rakennuttaa ja niistä saa vähän bonusta, jos toiset pelaajat niitä käyttävät.  Pelin tekee täydeksi kuitenkin vasta Scoundrels of Skullport -lisäosa, jonka korruptiomekaniikka on piste iin päälle. Waterdeepissä on mukavasti pelaajien välistä interaktiota ja teemaan sopivaa juonittelun tuntua.

Lords of Waterdeep esittelyssä.


Calimalan toimintoruudukko on nerokas keksintö.


6. Calimala (2017) 

Calimala ehti odotella pöydälle pääsyä varmaan kaksi vuotta hyllyssä. Epäilin, että pelii voisi olla hyvä, mutta oli silti yllätys millainen hitti harvan tuntemasta Calimalasta meillä pelikerhossa tulikaan. Calimalassa pelaajat ovat firenzeläistiä kangaskauppiata. Pelin aikana tuotetaan ja toimitetaan kangasta maitse ja meritse pitkin Eurooppaa ja osallistutaan Firenzen kaupungin maamerkkien rakentamiseen omilla lahjoituksilla. Omaa bisnestä kasvatetaan uusien varastojen, laivaston ja kauppa-asemien muodossa.

Calimalan sydän on toimintoruudukko, johon omia työläislätkiä asetellaan aina kahden toiminnon väliin ja tehdään niistä molemmat. Voin vaikka tuottaa puuta ja kangasta jos asetan lätkäni näiden toimintojen väliin. Jos joku muu pelaaja lyö oman lätkänsä minun lätkäni päälle hän tekee saman toiminnon, mutta minäkin saan tehdä sen siinä sivussa. Kun samaan pinoon olisi tulossa neljäs lätkä, tapahtuukin pisteytys. Pelissä pisteytetään 15 eri asiaa, kuten vaikka Lontooseen toimitetut kankaat tai Firenzen palatseihin lahjoitetut marmoripatsaat. Se pelaaja joka on eniten näitä juttuja tehnyt (asettanut omia kuutioitaan laudalla näiin paikkoihin) saa eniten pisteitä. Peli jatkuu kunnes kaikki työläislätkät on pelattu ja 15 asiaa pisteytetty. Toimintopaikkojen ja pisteytysten järjetys arvotaan aina pelin alussa, joten kahta samanlaista pelikertaa ei tule. 

Calimala on nerokkaan interaktiivinen ja vaatii tarkkaa ajoitusta pisteytysten hyödyntämiseen. Pelikerhossa on ollut vaikeusia päästä edes itse tätä aina pelaamaan, kun pelaajia on jonoksi asti. Jälkipuintia tuntuu myös aina riittävän, hyvällä tavalla.


5. Viticulture Essential Edition (2015) 

Rakkaus Viticultureen on kestänyt seitsemän vuotta, eikä mistään suhdekriisistä ole tietoakaan. Jamie Stegmaierin suunnittelema työläistenasettelupeli pursuaa teemaansa kuin rypäleet jalkojen alla. Pelaajat pyörittävät alussa vaatimattomia perintöviinitilojaan vuodesta toiseen, kunnes joku saavuttaa 20 pistettä ja sen vuoden lopussa ynnätään loppupisteet. Kaikki viinintuotannon vaiheet viiniköynnösten ostamisesta aina valmiiden pullojen myyntiin asiakkaille on kevyesti mallinnettu. Uusien työläisten palkkaaminen, tilalle nousevat uudet rakennukset ja tilalle käyvät vieraat ja asiantuntijat auttavat kaikki tilaa menestymään. 

Kamppailu tärkeimmistä päälaudan toimintopaikoista on kovaa ja kakkossuunnitelma onkin hyvä olla jos ei ole herättänyt työläisiään aamulla muita ennen. Viticulture Essential Edition sisältää olennaisimmat parannukset ja vielä lisää syvyyttä peliin saa hankkimalla tähän mainion Tuscany Essential Edition -lisäosan, jossa on kaikkea herkkua uudesta pelilaudasta lähtien.

Viticulture esittelyssä.


4. Orléans (2014) 

Elämä keskiaikaisessa Ranskassa ei välttämättä ole helppoa, on ruttoa ja muuta ikävää ja silti pitäisi kehittää tiedettä ja käydä kauppaa jokia ja teitä pitkin paremmin kuin muut pelaajat. Reiner Stockhausenin suunnittelemassa pelissä asetellaan maanviljelijöitä, kauppiaita, ritareja, merimiehiä ja munkkeja erilaisiin oman pelaajalaudan  toimintoihin. Näitä työläisiä edustavat laatat vedetään pelaajakohtaisista pusseista kunkin kierroksen alussa. 

Eri toiminnot vaativat erilaisia yhdistelmiä työläisiä ja pussista nousseiden tyyppien tehokkain asettelu on yksi pelin päähaasteista. Orléans aiheutti heti ensipelillä vau-efektin. Pussinrakennusmekaniikka on kivaa vaihtelua pakanrakennukselle, omien toimintapaikkojen rakentaminen ja pääkartalla toimiminen antavat paljon erilaisia vaihtoehtoja sille mihin omaa peliään viedä. Trade & Intrigue -lisäosaa kehutaan, mutta meillä sekin on vielä pelaamatta hyllyssä. Nouseekohan Orléans sen kanssa vielä ylemmäs listalla?


3. Faiyum (2020) 

Friedemann Friesen Faiyum ei juuri ulkonäöllään koreile, mutta on miehen kokeellisten pikkupelivuosien jälkeen erittäin tervetullut raskaampi peli. Faarao Amenhotep III:n korkea-arvoisena virkamiehenä pelaajat raivaavat Faiyumin alueen soita viljely- ja asuinmaaksi käyttäen kaikille yhteisiä työläisiä. Runsaslukuiset krokotiilit on poistettava myös kuviosta.

Pelin keskeinen mekaniikka on “kädenrakentamista”, joka on mm. Concordiasta ja Century: Spice Roadista tuttu. Kädestä pelataan kortti kerrallaan sen toiminnot tehden ja uusia käsikortteja voi ostella yhteisestä kaupparivistöstä. Pelatut kortit voi myös vuoron toimintonaan ottaa takaisin käteensä, mutta Faiyumin erikoisuutena vain kolme saa takaisin ilmaiseksi ja muista pitää maksaa. Tämä mahdollistaa kikkailun vaikka niin, että huonoimmat korttinsa pelaa tarkoituksella poistopinon pohjalle, jotta niistä ei tarvitse maksella turhaan.

 Kilpailu sopivista pisteitä antavista korteista on kovaa. Alkupelissä jokin farmin rakentamisesta muutaman pisteen antava kortti on kova lisä käteen, mutta loppupelin superkorteista vasta kisaa käydäänkin. Friedemann on napannut korttimarkkinoille Power Gridissä käyttämänsä mekanismin, jolla kortit tule tarjolle satunnaisesti, mutta asetetaan suuruusjärjestykseen. Näin parhaat kortit saa vasta loppupelissä ja edullisemmat alkupelissä.

Upean pelin ainoa miinus on pelilaudan ja korttien kuvitus, joka saa sen näyttämään prototyypiltä. 


2. Paladins of the West Kingdom (2019) 

Shem Phillipsin West Kingdom -trilogia mahtui kokonaan listalle. Minulle sarjan paras on tämä toisena ilmestynyt Paladins.  Siinä eri värisillä työläisillä tehdään omalla pelaajalaudalla toimintoja, kuten resurssien hankintaa, muurin rakentelua ja pakanoiden käännyttämistä. Paladins näyttää melko teemattomalta excel-taulukolta, eikä edes pelaajien välistä interaktiota juuri ole. Se on kuitenkin myös pelin vahvuus, sillä pääset rauhassa omaan optimointimaailmaasi sijoittamaan eri värisiä työläisiä omalle laudallesi rakentamaan omaa strategiaasi. 

Aluksi peli tuntui mahdottomalta sisäistää, mutta sitten parin kierroksen päästä osaset loksahtivat paikoilleen. Kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen ja tarkoitus on luovia vaihtoehtojen joukossa niin, että saat lisätyöläisiä ja pisteitä soljuvana flowna. Paladins on mainio kaksinpeli, sillä silloin peliaika ei veny turhan pitkäksi.


Power Grid.


1. Power Grid (2004) 

Friedemann Friesen pitkän uran helmi on tämä miehen varhaisempi mestariteos. Pelissä sähköistetään kulloinkin käytössä olevan pelilaudan maa-aluetta, peruspelissä mukana tulevat Saksan ja Yhdysvaltojen kartat.  Peliharrastuksen alkupuolella Power Grid tuntui ultraraskaalta talouspeliltä, mutta nykyään se on hauska huutokauppapeli, johon on yhdistetty nerokas kysyntään ja tarjontaan perustuva markkinahintojen vaihtelu pelaajien eri voimalatyyppien polttoaineiden hinnoista. Jos monet pelaajat luottavat hiilivoimaan, on hiilen hinta pilvissä kovan kysynnän ja rajallisen tarjonnan vuoksi. Ydinvoimaloita saattaisi olla pelissä samaan aikaan vain yksi, jolloin uraania saisi polkuhintaan. 

Tarjolla olevista voimaloista käydään joka kierros huutokauppaa, mikä on pelin kutkuttavin osuus. Voimalan tehokkuuden ja sen käyttämien polttoaineiden markkinasaatavuus vaikuttaa päätöksiin ja kilpailu on välillä veristä. Usein tosin huudellaan vaan siksi, että kaveri ei saisi itselle tarpeetonta voimalaa liian halvalla.

Kisaa käydään myös pelikartalla, jossa omia sähkölinjoja vedetään kaupungista ja toiseen. Toisten laajentumista blokkaillaan, tai tehdään ainakin kalliiksi. Power Grid ei jätä koskaan kylmäksi, osin siksi että vaikka pelissä on catch up -mekaniikka heikommin pärjäävien auttamiseksi, sitäkin osaa hyvä pelaaja käyttää hyödykseen ja himmailla tarkoituksella peesissä vain puskeakseen hurjaan loppukiriin. Varsinkin loppupelissä päässälaskutaitoa tai laskinta tarvitaan, kun pitää miettiä tarkkaan montako uutta kaupunkia pystyy kierroksella sähköistämään ja riittäisikö se pelin lopettamiseen. 

Power Gridin mikään osa-alue ei ole liian vaikea, joten peliin voi tulla aloittelevakin harrastaja imemään pelin hienoutta. Kokeneemman pelaajan kannattaa kuitenkin pitää pollassa valot alusta lähtien päällä, sillä kaksituntista ei viitsi heittää hukkaan jos ei aio taistella täysillä voitosta. Peliin laillani rakastuvalla on paljon mahdollisuuksia monipuolistaa peliä lisäosilla. On uusia voimalakortteja, pelin luonnetta aika paljonkin muuttavia lisäkarttoja, “keinoälypelaajia” ja pieni kampanjakin.


Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

1 kommentti:

  1. Hyvä lista ja hyviä pelejä. Erityisesti huomasin tuon Port Royalin, se oli myös minulla "kiihtymisvaiheessa" tavattoman suosittu, pieni boksi oli aina keittiön pöydän reunalla ja lähes päivittäin tuli otettua erä. Edelleen kaikista eniten pelattu pelini. Täytyy ainakin tuo Homesteaders ottaa kokeiluun, kun näkyy löytyvän BGA:stakin.

    VastaaPoista