Ludica Obscura: Dungeon Draft

by Kai Saarto 16 elokuuta 2 kommenttia Arvostelu lautapeli Ludica Obscura

Ludica Obscura -juttusarjassa tutustutaan tutkan alle jääneisiin peleihin, jotka olisivat ansainneet enemmän huomiota. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Upperdeckin julkaisema kortindräftäyspeli Dungeon Draft.

Upperdeck nousi merkittäväksi alansa toimijaksi julkaisemalla NHL-keräilykortteja, myöhemmin se on julkaissut myös korttipelejä, kuten vaikka Yu-Gi-Ohia ja lautapeliharrastajille tuttua Legendary-sarjaa. Dungeon Draft on perusfantasiaksi teemoitettu tuhdimpi filleri 2-5 pelaajalle, noin puolen tunnin kestolla. Se yhdistelee 7 Wonders -tyylin kortinvärväystä ja Dominionin/Ascensionin mieleen tuovaa käsikorttien pelaamista. Soppaan on lisätty vielä rahtunen tuotannonrakennusta.

Lopputulos on kerrassaan positiivinen yllätys. Yleensä pelejä välttelevä teinimme vaati välittömästi lisäpelikertoja ja pelikerhossa alettiin ensitestin jälkeen kysellä, että mistä tätä saisi ostaa.

Dunkkudräfti koostuu noin 200 kortista, pinosta piste- ja rahamerkkejä, sekä halvalle paperille painetusta ohjevihkosesta. Ohjeet eivät ole kovin hyvin kirjoitetut ja muutamia tärkeitä asioita joutuu päättelemään rivien välistä. Korttien laatu ei vakuuttanut sekään erityisemmin, joten suojittaminen voi olla tarpeen. Tämä on vähän outoa, onhan julkaisija sentään UPPER-frikkin-DECK, eikö nimi jo velvottaisi eliittiluokan korttilaatuun?

Tutunoloista värväystä

Peli kestää neljän kierroksen ajan. Pelaajat pöytäävät kädestään sankareita ja aseita, jotka maksetaan kullalla. Pöydättyjä sankareita ja aseita käytetään monsterien lahtaamiseen, kullantuotannon lisäämiseen, questien suorittamiseen, sekä pisteiksi.

Pelin alussa kukin pelaaja saa viisi Quest-korttia, joista valitaan kolme. Sitten kukin saa seitsemän Draft-kortin aloituskäden, josta valitaan yksi kortti pidettäväksi ja loput annetaan vasemmanpuoleiselle pelaajalle. Taas valitaan yksi kortti ja loput menevät eteenpäin. Kun kaikki kortit on näin värvätty, pelaajat pöytäävät vuorojärjestyksessä niin monta korttia kuin pystyvät resursseillaan tekemään. Sankarit ja aseet ostetaan kullalla ja ne pysyvät pelaajan edessä pelin loppuun saakka, joissakin korteissa on pöydättäessä tapahtuva erikoistapahtuma. Muuten korttien erikoistoiminnot eivät ole voimassa kuin pöytäämisvuorolla, sen jälkeen vain kortin vasemman reunan hahmoluokka-, hyökkäys-, kullantuontanto- ja erikoisikonit ovat merkityksellisiä. Tämä säästää myös pöytätilaa.

Pöytäämisen jälkeen vain kortin vasemman reunan symboleilla on merkitystä. Tällainen säästää pöytätilaa niin nerokkaasti, että Marie Kondokin arvostaisi. 

Jokaisella sankarilla ja aseella on hahmoluokka, joka erottuu värillä ja ikonilla. Monet korttien erikoisvoimat vaativat, että pelaajalla on tietty määrä tietyn hahmoluokan kortteja.

Pelaajat dräftäävät myös monsterikortteja. Monsterikortti kertoo paljonko hyökkäysvoimaa niiden kukistamiseen tarvitaan ja mitä siitä saa palkinnoksi. Hyökkäysvoima on kiinteä, hahmoluokkakorteista laskettava luku, eli se ei kulu kuten korttien ostamiseen tarvittava kulta. Jos siis on kerännyt hyökkäysvoimakseen 7, voi pelata kaikki 7 tai pienemmän hyökkäysvoiman vaativat kortit kädestään ja nauttia niiden antamista palkinnoista. Palkintona on kultaa, pisteitä, erikoistoimintoja tai näiden yhdistelmiä.

Palataan vielä niihin alussa valittuihin Questeihin. Quest vaatii jonkin yhdistelmän pöydättyjä kortteja, kuten vaikka neljä sinistä maagikorttia, tai vaikka yhden kutakin neljää hahmoluokkaa. Kun tarvittavat kortit löytyvät, saa Questin kääntää esiin suoritetuksi ja sen kortti antaa yleensä jonkinlaisen bonuksen tai kerran kierroksessa käytettävän kyvyn loppupelin ajaksi. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro yrittää saada käsikorteistaan mahdollisimman paljon irti. Neljän kierroksen jälkeen pisteet lasketaan ja katsotaan kuka voitti.

Oman elämän valttikortit.

Hulvatonta komboilua

Yli 170 kortin nostopino takaa sen, että pelissä on vaihtelua. Kaksi ensimmäistä kierrosta ovat vielä usein ankeita, kun rahat ja symbolit eivät riitä oikein mihinkään. Pari heikompaa sankaria saa ehkä ekalla kierroksella pöytään ja sitten lanataan joku yksittäinen pikkuörkki kahden kultarahan palkintoa vastaan.

Auta armias kun kolmas kierros alkaa. Siinä kohtaa pelaajilla on yleensä jo sen verran infraa koossa, että kädet alkavat tyhjentyä ja massia riittää. Pari sopivaa korttia pelaamalla päästään ehkä nostamaan käteen pakan päältä neljä uutta korttia. Sitten vielä kun suoritetut Questit tai sillä kierroksella pelatut sankarit antavat alennuksia, saattaakin pystyä pöytäämään kerralla toistakymmentä korttia.

Näissä aika yleisissä tilanteissa joka puolelta ropisee rahaa ja pisteitä.  Silloin muut pelaajat ovat aivan “OMG! LOL!” ja sulle tulee euforinen dopamiinihumala ja uskot olevasi matkalla varmaan voittoon. Sitten tulee seuraavan pelaajan vuoro - tämä tekee samanlaisen unelmapelauksen ja liittyy hyvänolonkerhoosi. Neljännellä kierroksella sitten toivotaan lähinnä supermonstereita, jotta saadaan maksimipisteet, sillä siinä kohtaa kaikki pelaajat ovat demigod-tason turbojyriä, joille mikään ei ole enää haaste tai mahdotonta.

Dungeon Draft on kaukana kuivakkaasta pisteenviilauksesta. Välillä tuntuu, että balanssista ei ole tietoakaan, ja peli keikkuu siinä rajoilla, onko se paljon vai ihan helvetisti rikki. Kuitenkin se onnistuu olemaan koko ajan ihan pirun viihdyttävä, ja kanssapelaajien pöhkön tehokkaat kombot aiheuttavat ennemminkin ihastusta kuin katkeraa kateutta. Peli on läiskitty menemään ensimmäisen opettelupelin jälkeen noin puolessa tunnissa, joten revanssia voi vaatia vaikka heti.

Quest-kortteja. Vasemmanpuoleinen Maailman pelastaminen vaatii kolme jokaisen neljän hahmoluokan seikkailijaa onnistuakseen. Aika hurja ja niin on palkkiokin: 9 pistettä, 9 hyökkäysvoimaa ja 9  rahaa.

Dungeon Draft ei jätä kylmäksi. Kaikki maailman tylsät Munchkinit voisi puolestani haudata Nevadan autiomaahan ja korvata Dungeon Draftin variaatioilla. Joka kerta kun olen pelin opettanut uudelle seurueelle, on jälkikäteen pöydässä kehuttu peliä sellaisella vuolaalla innostuksella, että Dominionin ensipeluun jälkeen ei ole vastaavaa nähty.

Dunkkudräfti on kuitenkin standalone-filleri, eli ei sillä ole jalkoja juosta maratonia ja haastaa dräftäys- tai pakanrakennusgenrejen mestareita lukuisine lisäosineen. Omassa kevytsarjassaan se on silti mestariainesta. Interaktio muiden pelaajien kanssa rajoittuu dräftäykseen ja muiden vuorojen äänekkääseen päivittelyyn. "No, voi voi, että tuollainenkin kombo voi tulla. Onko tuo nyt enää reilua tai laillista? Huh huh."

Pelin on suunnitellut Justin Gary, joka on tunnettu sellaisista mainioista pakanrakennuspeleistä kuin Ascension ja Shards of Infinity. Pidän molemmista aikaisemmista miekkosen peleistä, mutta kumpikaan ei ole yhtä hauska kuin Dungeon Draft.

Kolme päivää ensikokeilun jälkeen menimme ja tilaamaan DD:tä neljä kappaletta lisää. Ne trokataan peliin ihastuneille kavereille.

En voi kuin ihmetellä, miten tällainen helmi on BoardGameGeekissä merkitty vain reilun 300 pelaajan kokoelmiin (yli kahdesta miljoonasta rekisteröityneestä käyttäjästä). Upperdeck ilmeisesti sössi lanseerauksen kesän 2017 coneissa, ja seuraavana vuonna hypejuna oli mennyt auttamatta ohi.

Jos pelaajana pidät analyyttisista, hyvällä tavalla kuivista peleistä ja varsinkin Senji Kanain tai Carl Chudykin hurjaa swingiä sisältävät pelit eivät tipu sinulle laisinkaan… silloin suosittelen jättämään Dungeon Draftin väliin. Pakanrakennus- ja dräftäyspelien ystäville tätä voi kuitenkin suositella aika estoitta täytepeliksi.