Näytetään tekstit, joissa on tunniste listaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste listaus. Näytä kaikki tekstit
Vuosi 2019 on nyt lähihistoriaa, joten meikämannella on taas vuosittaisten top-listojen tekemisen aika. Annika teki omansa tapansa mukaan jo kesällä.
Teema on minulle yleensä tärkeä osa peliä. Se saattaa houkutella tutustumaan peliin tai työntää saman tien luotaan. Parhaimmillaan pelin aihe imaisee omaan maailmaansa, ja jos vielä mekaniikka tukee teemaa, kuutiot todella mieltää uraanikimpaleiksi, meeplet paahteisilla pelloilla ahertaviksi talonpojiksi, ja pelilaudan joeksi, joka avautuu silmien edessä ja vie jonnekin kauas.
Meidän ludoteekissa käy kova sutina. Laskujen mukaan 48 nimikettä on erinäisten kuratointioperaatioiden myötä lähtenyt tänä vuonna uusiin osoitteisiin, ja viime vuoden hankinnoista reilu kolmannes on jo jatkanut matkaansa muualle. On myös pelejä, joista emme edes kuvittele luopuvamme - kokoelman ydin ikään kuin tiivistyy taustatrafiikin keskellä.
Tästä se alkaa, 50 suosikkipelini listaus. Laadin listan ensi kertaa viime vuonna, tosin silloin mukaan otin vain 30 peliä. Vuoden aikana olen pelannut uusia pelejä sellaista tahtia, että pelattuja pelejä on nyt yhteensä viidensadan verran. Siksi tuntuu perustellulta laajentaa listaa eli nostaa esiin noin kymmenen prosentin parhaimmisto.



















