Meillä on kotona lautapelejä 5x5 -koon ikealaisessa Kallax-hyllystössä, lasiovellisessa pikkupelien kaapissa sekä muutamassa yksittäisessä hyllylokerossa. Arjen tohinassa pelejä tulee napattua pöydälle ja laukkuun ja palautettua sitten summittaisesti sinne missä juuri silloin sattuu olemaan tilaa. Vähitellen ludoteekki alkaa näyttää vähemmän kuratoidulta. Värikoodit, jos sellaisia on ollut, rikkoutuvat, ja pelihyllyt näyttävät yksinkertaisesti häsmäisiltä.

Madmeninsä katsoneille 50-luvun amerikkalainen upea mainosgrafiikka on varmasti tuttu. Aikakauteen sijoittuvista lautapeleistä tulee mieleen Splotterin tyylikäs Food Chain Magnate, mutta Blue Cocker Gamesin julkaisema Welcome to … (Your perfect Home) vasta näyttävästi Amerikan nousukautta kuvituksellaan esitteleekin.

Peli on 1-100 pelaajan (!) kupongintäyttöpeli, jossa rakennetaan arkkitehteinä omaa asuinaluetta. Pelistä saa pulittaa arviolta reilut parikymppiä (kun sitä vain kotimaisista kaupoista alkaisi löytymään). Onko tämä uusi tulokas hintansa väärti ja eroaako se tarpeeksi muista kupongintäyttöpeleistä saturoituvilla markkinoilla?

Lautapelaamisen vuoden kotimainen kohokohta on Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävä Lautapelaamaan. Ilmainen tapahtuma osui tällä kertaa viikonloppuun 14. - 16.9.2018. Tapahtuma on rento ja hyväntuulinen, sen järjestää Suomen Lautapeliseura ja sitä sponsoroivat Lautapelit.fi ja Asmodee Nordics. 

Kanadalaisen Stefan Alexanderin suunnittelema CuBirds (2018) vangitsi välittömästi katseeni lintuteemansa ja hauskan kuvituksensa takia. Oli vain ajan kysymys, milloin sen tilaisimme, vaikkei peliä ole edes vielä Suomesta saatavilla.

Cirkus Topito yllätti. Pinoamispelissä on harvoin yhtä paljon ajattelua mukana. Tämän äärellä viihtyy pikkuväen lisäksi myös aikuinen.

Richard Garfield ei kuulemma anna usein haastatteluja ja pääosin välttelee julkisuutta. Annikalla ei ollut kaksi vuotta sitten haastattelupyyntöä lähettäessään onneksi tästä ennakkotietoa. Pari viikkoa sitten postilaatikossa odotti vastaus, joka veti Saartojen aamiaispöydän hiljaiseksi. "Satuin vasta nyt löytämään tämän kaksi vuotta sitten lähettämäsi haastattelupyynnön. Jos vielä kiinnostaa, niin lähetä  kysymyksiä... - Richard"

Helmikuun 24. päivä vuonna 1895. Parlamenttitalossa räjähtävä pommi saa tuhansien lontoolaisten aamuteet menemään väärään kurkkuun. Nuori työmies nimeltä Michael Chapman pidätetään epäiltynä. Mycroft Holmesin tehtävänä on toimia syyttäjänä oikeudenkäynnissä ja todistaa Chapman syylliseksi. Chapmanin vanhemmat taas palkkaavat Sherlock Holmesin osoittamaan poikansa syyttömyyden. Nerokkaat veljekset kilpailevat jälleen keskenään siitä, kumpi onkaan nokkelampi.

Century: Spice Road sai viime vuonna meiltä varsin positiivisen arvion. Maustekauppateemainen kuutionvaihtopeli pikkuriikkisellä pakanrakennuselementillä toimi mainiosti. Pelikerhossa opetin sitä aina uusille halukkaille ihmisille viikkotolkulla. Kuvitus tosin jätti allekirjoittaneelle vähän ristiriitaiset tunnelmat.

13 Clues on yksi lukuisista yrityksistä tehdä Cluedon teemasta peli nykyaikaisilla mekaniikoilla. Dixitiä ja Cluedoa yhdistelevä Mysterium ja Kimmo Sorsamon suunnittelema Epäillyt ovat esimerkkejä tällaisista peleistä. Vuonna 2016 ilmestynyt 13 Clues on italialaisen Andrés J. Voicun näkemys nykyaikaisesta murhamysteeripelistä. Voicu tosin lisäsi siihen jotain vanhaa, lainaamalla lapiokaupalla mekaniikkaa päättelypelistä Code 777 (1985). Koska pidämme kovasti Lunkisti-blogin tiimiltä lainaan saamastamme Code 777:sta, päätimme kokeilla tätä siltä vaikutteita saanutta peliä.

Kun vaimo kertoi tilanneensa Prowler’s Passagen (Renegade Games Studios, 2018), kohautin olkiani. “Joku kepeä afrikkalaisteemainen kissapeli varmaan”. Kun paketista paljastui fantasia-aiheinen varaspeli kahdelle pelaajalle, tajusin että ennakko-oletukseni olivat menneet metsään.

Pelaamme useimmiten puolison kanssa kaksistaan. Vähintään kolmelle hengelle suunnitellut pelit alkavat pikkuhiljaa karsiutua pois kokoelmista, koska niitä ei voi hetken mielijohteesta nappaista pöydälle.

Männävuosina Rhino Hero, Qwixx, Port Royal ja Codenames ovat olleet hyviä valintoja silloin, kun on halunnut antaa kohtuuhintaisen pelilahjan. Satunnaispelaaville perheille juuri ilmestynyt Ticket to Ride: New York on erinomainen tapa tutustua moderneihin lautapeleihin.

Lautakunta-podcastissa keskusteltiin tällä viikolla Kickstarterista ja yleisemmin lautapelien joukkorahoituksesta. Hain toimistosihteerin roolissa jakson juontaneille Timolle ja Annikalle jotain taustatietoa, mitä ne ruojakkeet eivät tietenkään käyttäneet kuin kursorisesti. 

Jotta ei menisi googlailut ihan harakoille, kokosin materiaalin ympärille vähän omia ajatuksiani, tällaisia sivustakatsojan puskahuuteluita.

Joukkorahoitus 101

Joukkorahoitus on yleistermi yksityisten ihmisten tai yritysten hankkeille, joiden rahoitus tapahtuu keskenään verkostoituvien ihmisten avulla, yleensä internetin kautta. Joukkorahoituksella voi pienelläkin summalla saada aikaan suuria asioita, kun tarpeeksi moni osallistuu. 

Joukkorahoitus on miljoonabisnes meilläkin, Suomen Pankin julkaisemien tietojen perusteella yrityksille selvästi merkittävin joukkorahoituksen muoto Suomessa on lainapohjainen joukkorahoitus. Se on yksinkertaisesti yrityslaina, jota lainanottaja maksaa kuukausittain takaisin korkoineen ja jonka rahoittavat mikro-investointeja tekevät massat. Suomen Pankin tilaston mukaan vuonna 2017 lainamuotoista joukkorahoitusta välitettiin Suomessa 75,8 miljoonan euron arvosta. 

Joko silmät lupsuu? Mennään nyt äkkiä sinne lautapeleihin. Lautapelin joukkorahoitusta tapahtuu ainakin kolmessa paikassa: kotimaisessa Mesenaatissa, kuningas-Kickstarterissa ja haastajan roolissa olevassa Indiegogossa.

Mesenaatista murusia

Lauta- ja korttipelipuolella ei ole kotimaisessa Mesenaatissa tunkua, projekteja on ollut vain kourallinen. Kampanjoissa näkyy niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Onnistujiin kuuluu esimerkiksi vanhaan kotimaiseen tietokonepelisarja Arenaan perustuva Arena: Gladiator League, joka on siis gladiaattorien managerointipeli. Se keräsi viime marraskuussa lähemmäs 13 000 euroa, kun tavoitteena oli 10 000 euroa. 

Suomen sisällissotaa käsittelevä blokkipeli 1918 lähti hakemaan päätavoitteenaan 25 000 euroa, johon olisi kuulunut pelin painamisen ja toimituksen lisäksi mm. paranneltu kuvitus, hulppea julkistustilaisuus ja peliturnaus. Kampanja kuitenkin ylitti 7500 euron minimitavoitteensa keväällä vajaalla kahdella tonnilla, joten peli toteutui ja kampanja oli sikäli menestyksekäs. Tätä kirjoittaessani 1918 ei vielä ole päätynyt rahoittajille, mutta sitä on lupailtu pian saapuvaksi.

Venäjää opettava Hamstraajat-korttipeli sekä robotinrakentelupeli Tiny Robots ylittivät molemmat vaatimattoman tonnin tavoitteensa. Kumpikaan peli ei juuri hetkauta peliharrastajaa.

Epäonnistuneesta Mesenaatti-kampanjasta on esimerkkinä Race to the North Pole, jota kuvattiin maailman ensimmäiseksi älypuhelimen ja lautapelin yhdistäväksi fuusiolautapeliksi. 25 000 tonnin tavoitteesta jäätiin reilusti: kampanjaa rahoitettiin 4689 eurolla. Playmore Games onnistui kuitenkin julkaisemaan pelin Mesenaatin joukkorahoituksen epäonnistumisesta huolimatta.

Kauimmas tavoitteestaan jäi lasten luontotiedon lisäämiseksi suunniteltu Juttukynä. Puhuvaa ja laulavaa monikäyttökynää, muumeja sekä kortti- ja lautapeliä yhdistävä kampanja tavoitteli 10 000 euroa, mutta sai kokoon vain 65 euroa. Juttukynäkin toteutui epäonnisesta joukkorahoituskampanjasta huolimatta.

Kun laskee kaikki yhteen, Mesenaatin kautta on lauta- ja korttipelejä Suomessa rahoitettu viimeisen neljän vuoden aikana 29 423 eurolla. Tulos on vaatimaton, mutta kerätty potti on muutamassa tapauksessa ollut varmasti tärkeä projektien onnistumiselle. 

Kickstarter on kuningas

Kickstarter on lautapeleissä joukkorahoituksen kuningas. Pelit ovat jo vuosia olleet rahoitetuin kategoria kickstarterissa, seuraavina perässä tulevat design ja teknologia. Peliaiheisten KS-kampanjoiden määrä on kasvanut 228 % vuosien 2012 - 2017 välillä. Saadun rahoituksen määrä on samana aikana kasvanut vain 120 %. Tämä johtuu nähtävästi siitä, että videopelikampanjat eivät vedä enää rahaa yhtään niin hyvin kuin aiemmin. Star Citizenin tapaiset flopit ovat saaneet kuluttajat varovaisiksi. Videopelien tekeminen on selvästi kalliimpaa ja siksi paljon riskialttiimpaa kuin lautapelien. Onnistunut lautapeliprojekti ei vaadi isoa tekijäjoukkoa, yksikin monilahjakas ihminen riittää, kuten esimerkiksi Ryan Laukat ja Sami Laakso ovat todistaneet.

Lautapelit ovat Kickstarterin merkittävin tuoteryhmä. Vuonna 2017 lautapelejä potkustartattiin lähes 138 miljoonalla dollarilla. Videopelejä rahoitettiin samana vuonna vain 17 miljoonalla.

Eniten bäkkääjiä eli yksittäisiä rahoittajia Kickstarterissa ovat keränneet kevyet huumoripelit Exploding Kittens (219 382), Bears vs Babies (85 581) ja Joking Hazard (63 758).

Merkittäviä KS-kampanjoita rahallisesti ovat olleet esimerkiksi Kingdom Death Monster 1.5 (12 milj. dollaria), Exploding Kittens (8.8 M$), 7th Continent (7 M$), Dark Souls (5.3 M$), Batman: Gotham City Chronicles (4.4 M$), Rising Sun (4.2 M$), Gloomhaven (4 M$), Conan (3.3 M$), Joking Hazard (3.2 M$) ja Scythe (1.8M$). Näistä useimpia yhdistävät komeat figut ja vahva teemallisuus.

Indiegogo, ikuinen kakkonen?

Indiegogo on onnistunut tekemään pikkiriikkisen kolon Kickstarterin ylivaltaan lautapelien rahoituksessa. Indiegogon rahoitusvaihtoehdot ovat joustavampia, ja pledgen yhteydessä tehtävä veloitus helpottaa kampanjan luojaa projektinsa rahoittamisessa. Kickstarterissa projekti joko rahoittuu kokonaan tai ei yhtään, mutta Indiegogossa osittainen rahoitus on mahdollinen. Lisäksi Indiegogo antaa mahdollisuuden myydä tuotetta vielä kampanjan jälkeenkin sivujensa kautta.

Helsinkiläinen Playmore Games, jonka Mesenaatti-kampanja Race to the North Polen kohdalla epäonnistui, oli selvästi viime vuonna liikkeellä paremmalla tuotteella ja vahingosta viisastuneena Indiegogossa. Lautapelien opettamiseen keskittynyt Dized-appi sai nopeasti kokoon yli 150 000 dollarin rahoituksen, mikä oli kolme kertaa alkuperäisen tavoitteen verran.

Myös monet lautapelimediat ovat hankkineet rahoitustaan Indiegogon kautta: Watch It Played, Dice Tower ja TableTop. Näistäkin monet ovat kyllä vekslailleet KS:n ja Indiegogon välillä vähän vuodesta riippuen.

Tasty Minstrel Games (TMG) teki tavallaan historiaa hankkimalla itselleen, siis yritykselle rahoitusta 160 000 dollarin edestä. Se oli jännä pelinavaus, jonka etenemistä muut kustantajat seurasivat mielenkiinnolla. Varsinaisten peliensä rahoittamisessa TMG on alkanut suosia Kickstarteria, vaikka onnistuneita Indiegogo-kampanjoitakin se on tehnyt useita.

Merkittäviä Indiegogo-kampanjoita oli vaikeampi löytää, osittain siksi että sivuston hakutoiminnot ovat paljon köyhemmät kuin KS:n.  Tabletop Season 3 - With Wil Wheaton sai kokoon kunnioitettavat 1,4 miljoonaa dollaria. Dice Towerin vuoden 2017 rahoitus oli 289 000 dollaria. Watch It Playedin vuoden 2017 rahoitus oli 87 000 dollaria. Yksittäisistä peleistä Among the Stars nettosi 44 000 dollaria.

Katujan kommentit

Kuten Timo totesi Lautakunnan jaksossa, KS-kampanjoihin kannattaa sijoittaa vain sen verran rahaa kuin on valmis menettämään. Kyseessä ei ole nettikauppa, vaan on teoriassa mahdollista menettää kaikki sijoittamansa rahat projektin epäonnistuessa (tai tekijöiden paetessa rahojen kanssa Bahamalle).

Näiden letaaliempien riskien lisäksi on mahdollista ja jopa hyvin todennäköistä, että tuote ei vastaa ruusunpunaisia odotuksia.

Reddit-käyttäjä Ranker2 avautui viime vuonna KS-tavoistaan tavalla, joka ylitti lautapelimedioiden uutiskynnyksen. Hän oli bäkännyt yli 150 lautapeliprojektia Kickstarterissa edeltävän 2,5 vuoden aikana.

Ranker2 kertoi, että käytyään läpi tukemiensa pelien listaa, karu totuus löi häntä naamaan märän rätin lailla: suurin osa hänen bäkkäämistään peleistä olivat suorastaan kamalia tai eivät saaneet ainakaan peliaikaa. Ehkä tusinaa 150:sta hankinnastaan hän voi pitää yleisellä tasolla arvosteluissa menestyneinä peleinä, mutta nekään eivät välttämättä olleet Ranker2:n mieleistä pelityyppiä. Lopulta vain kourallinen yli sadasta saapuneesta ja kokeillusta pelistä olivat Ranker2:n mielestä oikeasti hyviä.

Asiat menivät Rankerilla huonoon suuntaan, kun hän alkoi kärsiä FOMOsta (fear of missing out = pelko jostain paitsi jäämisestä). Hänestä olisi ollut kamalaa missata joku lautapeliharrastajien yleisesti kovasti odottama peli.

KS tuntui Rankerilta siltä, kuin olisi kuulunut johonkin sisäpiirin kerhoon, jolla oli mahdollisuus tutustua peleihin ennen kuin suuri yleisö edes kuuli niistä. Ranker2 seurasi Kickstarteria lähes uskonnollisella hartaudella. Siitä tuli addiktio.

Ranker2 tuli avautumisensa lopuksi siihen tulokseen, että parasta olisi odotella rauhassa, antaa rohkeampien erotella jyvät akanista ja sitten poimia voittajat eBaystä kalliimmalla. Jos Ranker2 olisi toiminut näin, hän olisi oman arvionsa mukaan säästänyt rutkasti rahaa ja hyllytilaa.

Koskaan ei tiedä mitä saa?

Olen itse Rankerin loppupäätelmien kanssa samalla kannalla - minähän en ole bäkännyt mitään - mutta seuraan puolison hankintoja sivusta ja tietysti pelaan kaikkia hänen ja muun lähipiirin tekemiä (hyvin lukuisia) hankintoja. Suurin osa meille joukkorahoituksen kautta päätyneistä pikkupeleistä on ollut mitäänsanomattomia. Mihinkään kovin isoon projektiin ei ole ropoja meiltä sijoitettu. Pääasiallisesti kaikki sellaiset pelit, joista olisin oikeasti kiinnostunut, ovat tulleet kampanjan jälkeen myös saataville netti- ja kivijalkakauppoihin (Gloomhaven, Sagrada, Raiders of the North Sea ja Rising Sun). Välillä jopa edullisemmin, kuin jos ne olisi bäkännyt pioneerihenkisesti. Ainoa vaikeasti tähän asti saatavilla ollut helmemme, Ludicreationsin Crisis, on sekin jo uudella kierroksella.

Mahdollisuus säästöön ja vain bäkkereille tulevaan lisätauhkaan on tietysti houkutteleva, ja yksittäistapauksissa olisi ollut mahdollisuus tehdä hyviäkin kauppoja. Joukkorahoituksesta tulee mieleen Forrest Gump -leffan kuuluisa lainaus "Life is like a box of chocolate. You'll never know what you'll get". Hyvin harvoin voi todella tietää mitä ja million saa, kun joukkorahoitukseen osallistuu.

Jos johonkin projektiin lähtisin mukaan, se olisi todennäköisesti uudelleenjulkaisu jostain toimivaksi tiedetystä pelistä. Martin Wallacen Brassin uusversio esimerkiksi näyttää juuri sellaiselta kuin joukkorahoituksella tuotetun premium-version pitääkin.

Nyt meillä on seurattu mielenkiinnolla Eclipsen 2. laitoksen kampanjaa. Ei niinkään ostoaikeissa, sillä ensimmäistäkään ei saada kuin harvoin pöydälle. Enemmän kiinnostaa nähdä, miten suuren summan Touko Tahkokallion suunnittelema peli saa kerättyä. Käytännössä saa lukea aivan ihme valitusta ihmisiltä. Mikään ei ole koskaan hyvä, vaan aina joku pahoittaa mielensä. Kaikkea pitäisi olla enemmän ja kauniimpana ja suurempana, mutta sitten hintalappu aiheuttaa itkua.  Aivan uuden pelin kampanja voi päästä helpommalla, sillä uudesta laitoksesta ihmisillä on jo monesti valmiina hurjat odotukset, joita julkaisijan on mahdoton täyttää.

Joukkorahoitus on erittäin mielenkiintoinen ilmiö ja sen merkitys lautapeliharrastamisessa on vain kasvanut. Se on mahdollistanut hienosti sellaisia projekteja, joihin perinteisellä kaavalla toimivat julkaisijat eivät olisi koskaan uskaltaneet tarttua. Vaikka en uskalla itse näihin "riskisijoituksiin" lähteä mukaan, on pakko myöntää joukkorahoituksen monipuolistaneen tätä yhteistä harrastustamme tuntuvasti.

Jaksaako näillä helteillä lautapelata? Ehkei oikein, mutta tiedämme, mitä pelejä haluamme saada pöytään sitten kun tämä piinallinen keskikesä päättyy. Hottislistalla on tällä kertaa kaksi sotapeliä ja kaksi abstraktia peliä, mikä on varsin poikkeuksellista.

Lautapelaajalla on ilahduttavan monia tapoja löytää kokoelmaansa uusia pelejä, niin uusia kuin käytettyjä. Kävin läpi omat tilastoni siitä, mistä meidän pelimme hankitaan.

Litsan pelikerhon vakiokaartiin kuuluva Teemu löi käteeni suomenkielisen fantasiaroolipelin nimeltään Seikkailijoiden kilta. Teemu oli sitä lastensa kanssa kokeillut ja halusi antaa minullekin mahdollisuuden pelin testaukseen. 

Smile ei keksi pyörää uudestaan, mutta hioo tuttua pelimekaniikkaa herkulliseksi filleriksi.

“Hypähdät eteenpäin sädehtivä miekkasi koholla. Valtaisa punainen lohikäärme kohoaa aarteiden päältä eteesi.”

Keväällä 1988 ostin kaverin suosituksesta kirjakaupasta punaisen laatikon, jossa luki “Dungeons & Dragons Fantasiaroolipeli - Perussäännöt”. Kannen kuvan punainen lohikäärme nosti jo mielikuvituksen siivilleen (pun not intended). Tuosta päivästä alkoi nyt 30 vuotta kestänyt rakkauteni roolipeleihin ja erityisesti Dungeons & Dragonsiin.

Nyt on vuorossa top-50-listani kärkikasti, eli kaksikymmentä parasta peliä. Työläistenasettelut ovat odotetusti hyvin edustettuina, mutta hieman yllättävää on, ettei niitä kuitenkaan ole 50:n pelin joukossa seitsemää enempää.

Top-viiskympissä ovat vuorossa keskivaiheen pelit. Viidestätoista nimikkeestä kolmannekseen olen tutustunut vasta tänä vuonna, mutta tämän vuoden julkaisuja on mukana vain yksi.