Viiden suora: aloittelijaystävälliset työläistenasettelupelit

by Annika Saarto 11 maaliskuuta 2 kommenttia lautapeli Viiden suora

Vertailemme sarjassa viittä tietyn kategorian peliä keskustelevalla tyylillä. Tämä on siis viiden suora, ei viiden parhaan suora. Tällä kertaa aiheena ovat aloittajaystävälliset worker placementit eli työläistenasettelupelit.

Työläistenasettelu on keskeinen mekaniikka monessa modernissa lautapelissä. Pelaajalla on vuoronsa aikana valittavanaan rajallinen määrä toimintovaihtoehtoja, joista hänen täytyy yrittää valita se paras. Tämä toiminto valitaan työläisnappulalla. Perinpohjaisemman kuvauksen voi lukea Lautapelioppaasta.

Työläistenasettelu ei ole se helpoin mekaniikka oppia. Niin sanotut porttipelit harvemmin pohjaavat siihen - worker placementit ovat vasta seuraava askel. Sitten kun tämän mekaniikan on sisäistänyt, aukeaa ovi lähes äärettömän laajaan pelitarjontaan. Olemme koonneet tämänkertaiseen viiden suoraan sellaisia työläistenasetteluja, jotka on mielestämme helppo opettaa aloittelevalle pelaajalle. Päämääränä on tietysti saada uudet orastavat lautapelinörtit syvemmälle harrastuksen pauloihin!

Mint Works (Justin Blaske, 2017)

Mint Works on tyylipuhdas 1-4 hengen työläistenasettelu pastillirasian koossa. Joka etsii visuaalisuutta ja vahvaa teemaa pelaamisen tueksi, jättäköön tämän väliin. Mint Worksissa työläiset ovat valkoisia pastilleja, joiden avulla rakennetaan kaupunkia - tästä ei loogista tematiikkaa saa repimälläkään. Worker placementin mekaniikka on kuitenkin näppärä opettaa. Toimintovaihtoehdot ovat yksinkertaisia tyyliin yhden lisätyöläisen värväys, rakennuskaavan ostaminen, rakennuksen pystytys ja rakennuskaavojen vaihtaminen rahaksi. Erillistä rahaa ei ole, vaan kaikki tehdään työläisvaluutassa: toiminto maksaa yhden tai useamman pastillin. Rakennukset pöydätään, ja jotkin niistä tuottavat omistajilleen loppupelin ajan kestobonuksia. Rakennuksilla on myös pistearvo välillä 0-3. Peli päättyy, kun joku pelaajista on kerännyt seitsemän pistettä. Tämä tapahtuu noin vartissa. Mint Workista ilmestyy myöhemmin tänä vuonna sisarjulkaisu Mint Delivery. Pick-up-and-deliverin perusteet on siinä vuorostaan pakattu minttupastillirasiaan.

Kaitsu: Mint Worksin korttien muotokieli on pelkistetty kuin liikennemerkeissä. Tälläinen minimalistisuus sopii hyvin taskukokoiseen peliin. Mint Works onkin todella kätevä matkakumppani. Jonkinlainen kumilenkkiviritys tosin tarvitaan, jotta “pastillit” eivät leviä kovassa menossa kassin pohjalle. Pienellä säädöllä onnistuimme pelaamaan tätä viidelläkin pelaajalla, silloin piti toki ottaa optionaaliset advanced lokaatiot käyttöön ja tyhjennellä ylimääräisiä pastillityöläisiä välillä pöydältä, jotta ne riittivät.

Annika: Mint Works on pienuutensa vuoksi helppo kuljettaa mukana kuin vahingossa. Kun illanistujaisissa on sopiva hetki, voi mukamas sattumalta löytää pelin taskunsa pohjalta ja kysyä kasuaalisti: “Hei pelattaisko tätä. Tää on tällainen työläistenasettelupeli, se on tosi kiva mekaniikka, joka on helppo oppia.” Pelitilaa ei tarvita ylenpalttisesti - äidilleni ja minulle riitti Maarianhaminan laivaterminaalin pikkupöytä vallan mainiosti.

Lords of Waterdeep (Peter Lee ja Rodney Thompson, 2012)

Lords of Waterdeep haastaa pelaajan strategiseen ajatteluun, mutta on kuitenkin niin selkeä ja jopa simppeli, että aloittelijakin sen oppii. Waterdeep on Dungeons & Dragons -roolipelin Forgotten Realms -maailmasta tuttu suurkaupunki. Eri kohdista hankitaan työläisenasettelulla erilaisia joukkoja: pappeja, sotilaita, varkaita ja velhoja. Näillä, ja rahalla, suoritetaan questejä, joista saa pisteitä ja mahdollisesti muita bonuksia. Erikoisuus ovat satamasta ostettavat talot, joita jokainen voi pystytyksen jälkeen käyttää, mutta talon omistaja saa tällöin jonkin bonuksen. Peli kestää kahdeksan kierrosta, joka vastaa noin puoltatoista tuntia pelaajamäärästä (2-5) ja -luonteista riippuen.

Annika: Aloittelijaystävälliseksi tämän tekee se, että karkeasti ottaen strategioita on vain yksi: suorittaa questejä niin paljon kuin sielu sietää. Questit kannattaa valita sen mukaan, että niistä saa mahdollisimman paljon oman salaisen tavoitteen mukaisia lisäpisteitä. Poikkeuksia tähän strategiaan tiedän oikeastaan vain yhden. Nimittäin, jos tavoitteekseen saa mahdollisimman monen talon ostamisen, kannattaa keskittyä siihen. Teemallisuuden kanssa on vähän niin ja näin: kuutioita keräillessään ja niillä kortteja hankkiessaan ei välttämättä miellä olevansa sotapäällikkö, joka rekrytoi sotilaita erikoistehtäviä varten. D&D -teema kuitenkin kiinnostaa monia ja, kuten tiedetään, kun jostain kiinnostunut, sen myös oppii helpommin.

Kaitsu: LoW nousi edellisen Top-50 listani kärkisijoille pian sen jälkeen kun hankimme Scoundrels of Skullport -lisäosan. Aloittelijaystävälliseksi peruspelin tekee se, että alussa saadut questit antavat heti selvän tavoitteen suoritettavaksi. Talojen ostamisen ja juonittelukorttien ansiosta peruspeli on tasoa “hyvä”. Lisurin tuomat korruptiotokenit tuovat peliin mainion onnenkoetusmekanismin: ottamalla korruptiota voin tehdä todella voimakkaita toimintoja, mutta ehdinkö päästä niistä eroon peliin loppuun mennessä välttääkseni isot miinuspisteet? Lisuri mahdollistaa myös kuudennen pelaajan mukaan oton. Skullportin kanssa peli nousikin itselläni työläistenasettelupelien parhaimmistoon.

Stone Age (Bernd Brunnhofer, 2008)

Stone Age lienee Uwe Rosenbergin Agricolan ohella se kaikkein kuuluisin työläistenasettelu, ja niissä on paljon samaa. Kivikausi julkaistiin vuotta Agricolan jälkeen ja on siis jo kymmenvuotias, mikä on pitkä aika lautapelimaailmassa. Lautapelit.fi teki suomenkielisen laitoksen heti perään, vuonna 2009. Pelissä kerätään omaa heimoa varten resursseja (ruoka, puu, kivi, kulta), joilla pääsee kehittämään omaa sivilisaatiotaan ja kasvattamaan päälukua. Kierros jakaantuu kolmeen osaan: ensin asetetaan työläiset toimintoruuduille, sitten ne aktivoidaan pelaaja kerrallaan halutussa järjestyksessä, ja lopuksi työläiset ruokitaan. Toimintoruutuihin mahtuu eri määrä työläisiä, ja laskelmointia voikin harrastaa siinä, haluaako estää kilpailijaa saamasta riittävää määrää tiettyä resurssia. Samalla tosin tulee tuhlanneeksi omia työläisiä. Varsinaiset pisteet tulevat omalle pelilaudalle rakennetuista majoista ja sivilisaatiokorteista. Näitä molempia voi ostaa luonnonvaroilla. Vuonna 2011 ilmestynyt lisäosa tuo mahdollisuuden viidenteen pelaajaan sekä kaupankäynnin ja koristautumisen erilaisilla ornamenteilla. Lisäriä ei ole saatavilla suomeksi.

Kuva: Marcin Glinski

Annika: Stone Age on ehdottomasti sieltä yksinkertaisemmasta päästä työläistenasetteluja. Kokeneemmalle pelaajalle se tuntuu jopa hieman tylsältä: puut, kivet ja ruokkimiset on jo niiiin nähty. Pelilauta on selkeä, samoin säännöt. Meille tosin tuli heti alkuun tulkintavirhe siitä, kuinka monta majalaattaa voi rakentaa. Pelaajakohtaisella laudalla on paikat viidelle majalle, mutta siitä ei tarvitse välittää. Stone Age tiivistää hienosti resurssien keräämisen ja niillä pisteiden hankkimisen, ja uskon, että kun Kivikausi on hallussa, on helppo siirtyä vaikeampiin työläistenasetteluihin. Pelistä on olemassa myös junioriversio, mutta jos on vähääkään hajua moderneista lautapeleistä, suosittelen aloittamaan suoraan tästä aikuisten versiosta.

Kaitsu: Stone Age on oikein houkuttelevan näköinen peli, varsinkin pelilauta on upea. Meille tutustuminen tähän genren klassikkoon tuli liian myöhään, sillä nyt se tuntui perushyvältä peliltä, mutta ei varsinaisesti innostanut. Kuten Annika edellä totesikin, ainaiset työläisten ruokkimiset ja puunkeräilyt alkavat maistua... no, puulta. Aloittelevalle europelaajalle Stone Age on kuitenkin takuuvarman edustava tapa tutustua työläistenasetteluun.

Petteri Heinon julkaisema video-opastus Stone Ageen.
Pelin arvostelu Lautapelioppaassa.

Agricola: Family Edition (Uwe Rosenberg, 2016)

Stone Agen jälkeen on luontevaa siirtyä puhumaan Agricolasta, tai tarkemmin sanottuna sen perheversiosta. Se ilmestyi suomeksi vuonna 2017 Enigman julkaisuna. Agricolassa ollaan lähtökohtaisesti hieman pidemmällä sivilisaation vaiheessa: ollaan siirrytty metsistä laajemmille aukeille karjanhoitoa ja maanviljelystä harjoittamaan. Vaiheet ovat samankaltaiset kuin Stone Agessa sillä erotuksella, että työläisiä ei tarvitse ruokkia jokaisella kierroksella vaan erillisiin sadonkorjuisiin mennessä. Näitä on kuusi kertaa yhteensä 14 kierrosta kestävän pelin aikana. Pelin kuluessa voi hankkia laitumia ja karjaa, kyntää peltoja ja kylvää sinne jonkin hyötykasvin siemeniä, kerätä luonnonvaroja ja laajentaa tai uudenaikaistaa rakennuskantaansa. Pelin aikana laudalle avataan uusia toimintomahdollisuuksia. Pisteitä saa vähän kaikesta, ja osa tästä on kaikkien saatavilla, kun taas erilliset pisteytyslaatat täytyy hankkia itselleen toimintojen kautta. Eroja Agricolan alkuperäiseen versioon ovat muun muassa, että kerättäviä resurssivaihtoehtoja on vähemmän, rakentamista ei ole rajoitettu ja pelin lopussa ei jaeta miinuspisteitä. Myöskään pelaajakohtaisia kortteja ei ole käytössä.

Kaitsu: Perheversion ohjekirjaan on päässyt harmittava virhe, joka on aiheuttanut sekaannusta. Alkuasettelussa pitää kaikilla nuolilla esitettyihin ruutuihin asettaa resursseja, eikä vain siihen yhden väriseen nuolen osoittamaan paikkaan. Pelasimme perhekolaa anopin ja nuoren sukulaistytön kanssa - kummallakaan ei ollut mitään kokemusta työläistenasettelusta, mutta peli aukeni nopeasti. Plussana pelissä on myös upeat komponentit, joten sen suhteen hyvä peli tarjoaa hyvän hinta-laatusuhteen.

Annika: Pelasimme tätä perheversiota ennen alkuperäistä Agricolaa. Jälkimmäiseen olikin helppo päästä käsiksi, kun pohjalla oli kokemus karvalakkimallista. Eikä karvalakkimallikaan pinnallinen ole: siinä on aidosti erilaisia strategiavaihtoehtoja, jopa enemmän kuin Lords of Waterdeepissä. Pelaan Agricola Family Editionia tästä syystä mieluummiin kuin Stone Agea. On mukavampi miettiä, mistä keskittyy pisteitä keräämään, kuin tavoitella niitä samalla tavalla kuin kaikki muut. Aloittelevalle työläistenasettelijalle voisi olla luontevaa pelata pari kertaa Stone Agea ja siirtyä sitten tähän.

Fabled Fruit (Friedemann Friese, 2016)

Friedemann Friese, tuo vihreitä pelejä tehtaileva mies, on viime vuosina intoutunut itse itsensä opettaviin peleihin. Fabled Fruit on yksi näistä, ja varmastikin omalaatuisin peli tässä viiden suorassa. Jo teema on poikkeava: mehucocktailin valmistaminen! Lautaa ei ole, vaan yhteinen pelialue koostuu kuudesta lokaatiokorttipinosta, jotka ovat keskenään erilaiset. Lisäksi on pino alassuin olevia hedelmäkortteja. Työläinen asetetaan jonkin kortin päälle ja joko tehdään sen mukainen toiminto tai ostetaan se mehun raaka-aineeksi. Pisteitä saa yhdistelemällä hedelmäkortteja cocktaileiksi. Kun jokin pöytäpakoista loppuu, sen paikalle laitetaan uusi, erilainen. Pakkoja on yhteensä peräti 59 erilaista, ja niiden järjestys on tarkkaan määrätty. Tällä tavalla pelistä ikään kuin kääriytyy esiin tarina, joka pelillisesti monimutkaistuu loppua kohden. Kaikkien pinojen läpi pelaaminen vie parikymmentä tuntia, mutta peliä voidaan sopia pelattavan vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Annika: Fabled Fruit tuntuu kepeältä, koska lautaa ei ole ja koska kortit neuvovat, mitä pitää tehdä. Ei ole tarvetta etukäteen perehtyä seikkaperäiseen ohjekirjaan. Kärsimättömille ihmisille, joihin itsekin lukeuden, tämä on iso plussa. Ja vielä enemmän tästä on varmasti hyötyä niille, joilla ei ole vielä paljon pelikokemusta. Sääntökirjat tuntuvat olevan suurin yksittäinen pelästyttäjä siinä herkässä vaiheessa, jossa ihmisestä joko tulee tai ei tule puhdasverinen lautapeliharrastaja.

Kaitsu: Peli muuttuu hiljalleen edetessään ja alkuvaiheen kortit vaihtuvat uusiksi. Tämä pitää pelin koko ajan tuoreena. Oppiminenkin on helppoa, kun kerrallaan ei tarvitse montaa erilaista korttia opetella. Fabled Fruitin kuvitus on kivan värikäs ja tätä on aika letkeä lätkiä. Itse en edes mieltänyt tätä työläistenasettelupeliksi, mutta kyllähän tämä sitä keveästi on.

Korttikuninkaan satasanainen esittely Fabled Fruitista.