Sanssouci - abstraktia tai sitten ei

by Annika Saarto 09 maaliskuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Vanhoja SpielBox-lehtiä selaillessani silmäni osuivat Sanssouci-pelin arvosteluun vuodelta 2013. Michael Kiesling miellettiin vielä tuolloin lähinnä Wolfgang Kramerin työtoveriksi. Sanssouci nähtiin hyvänä askelena kohti itsenäistä suunnittelu-uraa.


Meillä on suhteellisen vähän laatanasettelupelejä ottaen huomioon, että mekaniikka on meille mieluinen. Sanssoucin BGG-reittaus on himpun verran yli seiskan. Sanallisista arvioista luin monta kehuvaa kommenttia, ja monet totesivat pelin sopivan mainiosti kahdelle pelaajalle. Positiivisia odotuksia lisäsi tietysti se, että Kiesling on viime vuosina jatkanut hyvien julkaisujen sarjaa. Siihen kuuluu muun muassa ylenpalttisesti hehkutettu Azul viime vuodelta. Tilaukseen siis.

Sanssoucin puisto on moninkertaisesti pengerretty. Portaat kulkevat keskellä. Kuva Ralf Roletschek.

Katsokaa noita barokkiportaita!

Boksin kannessa komeilee Sanssoucin palatsi, johon pelin teema on ankkuroitu. Tehtävänä on rakentaa Sanssoucin puutarhaa tiukkojen systemaattisten linjausten mukaan. Valmiita laatastoja pitkin aatelismeeplejen on mukava laskeutua palatsista yhä syvemmälle puutarhaan, pysähtyen matkan varrelle ja kerryttäen tällä tavoin pisteitä puiston rakentajalle. Vasemmalle tulevat puistolabyrintit, siitä pari laattaa oikealle huvimajat, ja lähelle oikeaa reunaa viiniköynnökset. Keskellä ovat portaat. Kaikille yhdeksälle erityyppiselle laatalle on tarkka paikkansa. Tämä tiukka kuri lienee kirvoittanut monien mielipiteet siitä, että Sanssouci on käytännössä täysin abstrakti peli, johon on haluttu liimata kaunis puutarhateema. Olin samaa mieltä, kunnes tätä revikkaa varten etsin taustatietoa netistä. Huomasin, että pelilauta on varsin uskollinen tosielämän esimerkilleen. Porraslaatat ovat juuri oikean näköiset, ja niiden sijainti laudalla vastaa todellisuutta. Yksi huvimajoista, Östlicher Gitterpavillon, on erityisen tarkka toisinto esikuvastaan. Samalla opin, ettei Sanssouci nimestään huolimatta sijaitse Ranskassa, vaan Saksan Potsdamissa, ja että se on Unescon maailmanperintökohde. Ja että sen puistossa toden totta kasvatetaan viiniköynnöksiä! Ymmärrän puheet abstraktiudesta, mutta kun teema on kuitenkin tuotu näin onnistuneesti esiin, Sanssouci saa minulta ylimääräiset kolme papukaijamerkkiä (tai pesukoneen, joka kuulemma on Saksassa vastine näille).

Huvimajoilla pysähtelevä aatelinen on edennyt puuistutusten kautta jo kolmannelle riville.

Puutarhassa vallitsee tiukka kuri

Setuppi on nopea tehdä. Laatat yhteiselle laudalle kahdeksaan pinoon, kymmenen laattaa esille omiin ruutuihinsa. Henkilökohtaiselle laudalle aatelismeeplet yläriviin odottamaan, että puistokäyskentely voi alkaa. Jokaiselle pelaajalle jaetaan kaksi henkilökohtaista tavoitekorttia. Edistyneemmässä versiossa henkilökohtaiselle laudalle arvotaan lisäkappale, josta saa itse päättää, kumman puolen käyttää. Puolen valinnassa kannattaa huomioida omat tavoitteensa. Esimerkiksi jos omana tavoitteena on saada suihkulähderivistössä kulkeva aatelinen mahdollisimman pitkälle, kannattaa valita lisäosa, joka niin ikään palkitsee suihkulähteistä tai ei ainakaan rankaise niistä.

Punaisella kortilla saa ottaa laatan punaisesta ruudusta,
sinisellä sinisestä ja niin edelleen.

Laattojen valintasysteemi tuo Sanssouciin hyvin paljon satunnaisuutta. Taktisia päätöksiä on välillä vaikea tehdä, eikä strategiasta kannata edes haaveilla. Henkilökohtainen pelilauta on jaettu ylhäältä alas viiteen riviin, jotka ovat eri väriset. Yhteisellä laudalla on samat viisi väriä, ja kuhunkin arvotaan ja täydennetään pelin aikana kaksi laattaa. Käsikortit kertovat, minkä värisestä ruudusta laatan voi ottaa, ja tämä laatta täytyy asettaa vastaavan väriseen kohtaan laudalle ja vieläpä niin, että symboli (labyrintti, patsas tms.) tulee oikeaan kohtaan. Käytännössä siis laatalle on vain yksi kohta, johon sen voi laittaa. Villit kortit tuovat pientä helpotusta, samoin laattojen käyttö “nurinpäin”, jolloin niissä ei ole symbolia vaan puutarhurin kuva. Puutarhurilaattoja ei kuitenkaan voi käyttää pisteytykseen eikä niitä voi ylipäätään asettaa laudalleen kuin tietyissä tapauksissa.

Lisäripala asetetaan henkilökohtaisen laudan alalaitaan.

Aatelinen ja työläinen eivät mahdu samalle pläntille

Aatelismeeplet ovat nekin kovasti kaavoihinsa kangistuneet, ne nimittäin suostuvat tönöttämään vain omalla symbolirivillään. Hans Ludwig hengaa ainoastaan viiniköynnösten alla, Henrietta ei tohdi poistua portaiden luota, ja niin edelleen. Pieni koukkaus on kuitenkin ok: Henrietta voi kiertää pensasaitojen ja huvimajojen kautta, kunhan päätyy takaisin portaille ja kunhan matka ei missään vaiheessa kulje taaksepäin. Aina kun matka tällä tavalla etenee, ropisee pisteitä sen verran kuin laudan laidassa oleva numero kertoo. Puutarhurilaattaan ei voi pysähtyä. Onko tässäkin temaattisuutta? Henrietta voi kulkea työläisen ohi, muttei jäädä juttusille hänen kanssaan.

Östlicher Glitterpavillon. Kuva Terryrolf.

Säännöt ovat helpot, mutta niitä pitää silti tankata usean kerran ennen kuin ne tulevat selkäytimestä. “Milloin saikaan laittaa puutarhurin?” “Saanko ottaa villillä kortilla minkä tahansa laatan vai saanko myös laittaa sillä laatan minne tahansa?” Kahdella pelaajalla pystyy omaa vuoroaan suunnittelemaan hieman paremmin etukäteen kuin useammalla pelaajalla: on pienempi riski siihen, että juuri se itselle mieluisin laatta viedään nenän edestä. Uskon siksi, että Sanssouci toimii parhaiten nimenomaan kaksinpelinä. Meillä ei ole vielä niin monta pelikertaa alla, että voisin väittää tajunneeni, millainen taktiikka olisi hyvä. Varsinkin puutarhurilaattojen käytössä minulla on vielä paljon opeteltavaa.

Puisto on todellisuudessakin täynnä viiniköynnöksiä.

Laattainasettelumies Kiesling

Board Game Geekin arvioihin palatakseni, joku kirjoitti Sanssoucin olevan peli, joka ei päädy pöytään joka viikko mutta jonka mieluusti ottaa aina silloin tällöin pöydälle. Olen samaa mieltä. Laadukkaat pelilaudat, laatat ja meeplet tuovat oman positiivisen lisänsä pelikokemukseen.

Sanssoucia on verrattu kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneeseen, Rüdiger Dornin suunnittelemaan Karubaan. Molemmissa asetetaan laattoja meeplejen kulkureiteiksi henkilökohtaisilla pelilaudoilla. Pelaajakohtaiset laudat ovat kuitenkin Sanssoucissa keskenään erilaiset, toisin kuin Karubassa. Meeplejen liikkumissääntö, jossa peruuttaminen on kiellettyä, tuo mieleen Kieslingin toisen pelin, Adventure Landin. Tuoreempiin miehen töihin, Azuliin ja Heaven & Aleen, en osaa Sanssoucia verrata, koska en ole niitä vielä päässyt testaamaan. Laattojenasettelu kuitenkin yhdistää kaikkia. Vielä mainitsisin tässä yhteydessä Corne van Moorselin Habitatsin (2016): laatat hankitaan molemmissa yhteisiltä markkinoilta, ja teemassa on jotain samaa.

Kuten niin monet laattojenasettelut, Sanssouci tarjoaa puzzlemaista haastetta ja tyydytystä välipalapelin annoskoolla. Pelaajien välinen interaktio on pientä, eikä toisten rakennelmia tuhota. Joka tällaisesta tykkää, ei pety Sanssouciin.