Viiden suora: lasten sorminäppäryyspelit

by Annika Saarto 30 syyskuuta 5 kommenttia Kirpparilöydöt lautapeli Viiden suora

Meillä on yllättävän useita sorminäppäryyspelejä ottaen huomioon sen, ettemme ole ostaneet yhtäkään niin sanotusti tarkoituksella tai täyteen hintaan. Lähes kaikki ovat päätyneet ludoteekkiimme kirpputorilta.


Dexterity ei todellakaan ole suosikkigenrejämme, mutta jokunen peli on silti ollut ihan hyvä kokemus. Listaamme tässä viisi tällaista peliä lastenpelien kategoriasta.

Koukulla pylväs irti. Romahtaako?

Villa Paletti (2001)

Suunnittelija Bill Payne, 2-4 pelaajaa, 30 min, ikäsuositus 8+

Villa Palettissa rakennetaan monumenttia, jonka kerroksia kannattelevat eri väriset ja -kokoiset pylväät. Jokainen pelaaja valitsee itselleen oman värin. Kaikki pylväät laitetaan aluksi pöydälle pystyyn, ja ensimmäinen kattokerros lasketaan niiden varaan. Tämän jälkeen pylväitä aletaan yksi kerrallaan, tarpeen mukaan erityistä koukkua käyttäen, vetää alimmasta kerroksesta pois ja siirtää seuraavaan kerrokseen. Paksuimmat pylväät ovat arvokkaimpia, ja ne kannattaa siirtää ensin. Kun kukaan pelaajista ei enää halua ottaa riskiä rakennelman romahtamisesta, lisätään toisen kerroksen pylväiden päälle katto, ja rakentaminen jatkuu niin, että pylväitä aletaan siirtää toisesta kerroksesta kolmanteen. Se, joka romahduttaa kompleksin, häviää. Voittaja on se, jolla on lopussa arvokkaimmat pylväät ylimmässä kerroksessa.

Annika: Tykkään tästä pelistä todella paljon! Siitä huolimatta että olemme onnistuneet rakentamaan vain kaksi kerrosta: kumpikaan ei osaa luovuttaa vaan yrittää poistaa vielä yhden pylvään… ja huonostihan siinä lopulta aina käy. Ehdottomasti paras näistä viidestä pelistä!

Kaitsu: Kyllä, odotettua parempi kokonaisuus. Palikoiden hivuttaminen koukulla ulos on jännittävää touhua ja aikamoista riskinarvioimista. Vähän pelkään, että koirat tulevat syömään palikat lattialta tornin romahtaessa, mutta toisaalta se pelin vahva fyysisyys on myös sen merkittävin vahvuus.

Meidän Eläinpyramidi on kirppishankinta.

Eläinpyramidi (2005)

Suunnittelija Klaus Miltenberger, 2-4 pelaajaa, 30 min, ikäsuositus 4+

Sampo on tässäkin näppäryyspelissä
aivan haka.

Eläinpyramidi koostuu 29 puueläimestä ja nopasta. Eläimet jaetaan pelaajille tasan, ja tavoitteena on päästä ensimmäisenä eroon omista eläimistä pinoamalla ne yhteiseen pyramidiin. Pyramidin pohjana on hieman muita eläimiä suurempi krokotiili. Noppa kertoo, millä tavalla pinoaminen tehdään: yksi vai kaksi eläintä samalla saman vuoron aikana, krokotiilin viereen vai itse pyramidiin. Tietyllä noppatuloksella muut pelaajat saavat päättää pyramidiin seuraavaksi laitettavan eläimen, ja joskus yhden omista eläimistä voi siirtää toiselle pelaajalle.

Annika: Olemme Sampon kanssa hiljalleel lämmenneet tälle pelille. Meillä on ollut muutama mukava tuokio, kun olemme pinoilleet elukoita omilla säännöillämme. Hauskinta Samposta on tietysti se, kun kaikki romahtaa ja - (tämä on oma varianttimme) - minä alan sen seurauksena kirkua.

Kaitsu: Eläinpyrämidi on oman makuuni vähän turhan pieni. Siitä puuttuu Villa Paletin massiivisuus. Hommaa kyllä pelastaa vähän se nopanheitto, jolla voi jekutella kanssapelaajia. On tämä siltä paljon parempi kuin useimmat muut lastenpelit, peli on nopeasti pelattu ja tylsiä hetkiä ei parin ensimmäisen eläimen pinoamisen jälkeen ole.

Etualalla apina ja takana taistelukenttä.

Coco Loco (2013)

Suunnittelija Walter Schneider, 2-4 pelaajaa, 20 min, ikäsuositus 6+

Coco Locossa katapulttisihti on valttia. Pelialueen keskellä on punaisia ja keltaisia kuppeja, joihin pelaajat yrittävät saada singottua pähkinöitä. Jos tässä onnistuu, saa kyseisen kupin ottaa eteensä, ja punaiseen kuppiin osumisesta saa lisäksi uuden ampumisvuoron. Kupeista rakennetaan pyramidi. Jos osuu pähkinällään kilpailijan kuppiin, saa sen anastaa itselleen. Voittaja on se, joka ensimmäisenä on rakentanut kuuden kupin pyramidin. Peliin kuuluu myös kortteja, joita jaetaan kullekin pelaajalle kaksi pelin alussa. Kortilla voi esimerkiksi pakottaa kilpailijan ampumaan seuraavan pähkinän sokkona.

Annika: Coco Locon poimimme mukaamme Varissuon Tokmannilta, jossa oli yllättävän hyvä lautapelivalikoima (kaikki on tietysti suhteellista). Ensin kokeilimme kahdestaan, sitten Sampon kanssa, ja sitten kiikutimme pelin SukuConiin. Tähtäily on ihan hauskaa, tiettyyn rajaan asti, sitten alkaa jo kyllästyttää. Ja papanoita… tarkoitan pähkinöitä… saa koko ajan olla etsimässä lattioilta.

Kaitsu: Kortit jätimme pois välittömästi ensimmäisen pelikerran jälkeen. Ne ovat aika pöljiä. Kuppeihin osuminen on ihan riittävän vaikeaa ilman, että se pitää tehdä silmät kiinni tai muuten vaikeutettuna. SukuConissa pelasin tätä sukulaislasten kanssa pitkään, huono puoli on selvästi se, että peli voi venyä tasaisten pelaajien kesken ihan turhan pitkään. Välillä vain toivoo, että joku voittaisi ja pääsisi jo seuraavan pelin pariin.

Roskis alkaa jo olla täynnä omenanraatoja ja epäorgaanisempaa tavaraa.

Roskis (2013)

Suunnittelija Carlo A. Rossi, 2-5 pelaajaa, 30 min, ikäsuositus 6+

Tässä pelissä pärjää se, joka onnistuu ahtaamaan eniten tavaraa roskikseen. Jokainen pelaaja saa 10 korttia (numerot 1-10), ja roskat eli maitotölkit, metallitölkit, pullot ja omenanrontit laitetaan kasaan pöydälle. Joka kierroksella pelaajat valitsevat salaa yhden korteistaan ja paljastavat sen sitten yhtä aikaa. Pienimmän kortin valinnut aloittaa roskien ahtaamisen; hän valitsee yhden roskatyypeistä ja laittaa roskikseen korttinsa ilmoittaman määrän. Jos tehtävä epäonnistuu eli roskakasa sortuu, joutuu ottamaan rangaistuspistelaatan. Peli päättyy, kun kaikki kuusi rangaistuspistelaattaa on jaettu, ja voittaja on se, jolla on rangaistuspisteitä vähiten. Bonuspistetäkin voi saada, jos jossain vaiheessa peliä onnistuu laittamaan varastosta viimeisen roskan roskikseen pudottamatta mitään.

Annika: Meidän Roskis on nykyään lautapelikerhon hyllyssä, josta se pääsee harvakseltaan pöydälle. Komponentit ovat laadukkaat, ja korttien sekä roskikseen ahdettavien jätteiden valinta tuo peliin mielekkyyttä. Korttisysteemi ei ehkä avaudu pienemmille lapsille, mutta heistä voi olla hauska änkeä roskia roskikseen ihan muuten vain.

Kaitsu: Pelissä on kivat komponentit, mutta roskien asettelu pieneen pahviseen laatikkoon ei ole ollenkaan niin hauskaa kuin korkeaksi torniksi pinoaminen. Dramatiikka on vähän eri tornin sortuessa kuin roskakasan lievä lonsoaminen.

Pisteet Gulo Gulolle symppiksistä ahmahahmoista.

Gulo Gulo (2003)

Suunnittelijat Jürgen P. Grunau, Wolfgang Kramer ja Hans Raggan, 2-6 pelaajaa, 15-20 min, ikäsuositus 5+

Gulo gulo on ahman tieteellinen nimi, ja Gulo Gulo -pelissä pelaajat ovat ahmoja, jotka yrittävät pelastaa baby-ahmaa korppikotkan kynsistä. Matkallaan baby-ahman luo ne kuitenkin harhaantuvat varastelemaan korppikotkan munia, ja jos “munahälytin” pärähtää, ne joutuvat palaamaan takaisinpäin.

No, se siitä tematiikasta. Peli koostuu munakupista, tikusta sekä laatoista, jotka asetetaan alassuin poluksi, jonka päässä on viiden laatan pino. Baby-ahma on yhdessä näistä viidestä laatasta. Muissa laatoissa on tietyn värinen muna, ja kupissa on vastaavan värisiä munia. Kun polkulaatan kääntää esiin, täytyy ottaa yhdellä kädellä kupista sen väriä vastaava muna. Jos kupissa oleva “hälytintikku” kopahtaa pöytää vasten, yritys on epäonnistunut ja joutuu palaamaan taaksepäin. Pelin voittaa se, joka pääsee polun päähän, kääntää esiin baby-ahman laatan ja onnistuu noukkimaan sitä vastaavan munan kupista.

Annika: Meidän ekassa Gulo Gulossa oli muna-astia korvattu tuttipullon korkilla, ja tikkukin oli jotain muuta kuin alkuperäinen kappale. Sitten löysimme kirppikseltä Gulo Gulon, jossa oli kaikki osat tallella. Sen jälkeen peli maistui paremmin! Peli on kivasti käänteinen moneen muuhun dexterity-peliin, koska sen sijaan että yritetään laittaa jotain jonnekin, yritetäänkin ottaa pois. Sampo on halunnut pelata tätä monta kertaa putkeen, mikä nykyään on suuri huomionosoitus pelille.

Kaitsu: Tuttipullon korkilla ahman elämä oli helpompaa, tuo alkuperäinen puukuppi ei ole kovin anteeksiantava. Paksut laatat, värikkäät munat ja komponentit yleisesti ovat korkeatasoisia. Peli on nopeasti valmisteltu ja vuorot etenevät kivasti, vähän voi taktikoida valitsemalla sopivan värisiä munia. Lastenpeliksi tämä on ihan muikea tuttavuus.