Helikopterimme laskeutuessa utuiselle saarelle, en tahdo uskoa onneamme. Arkoslaisten aarteet ovat aivan ulottuvillamme, olemme ensimmäiset ihmiset saarella vuosituhansiin. Tänne muinaiset arkoslaiset kätkivät pyhät esineensä: Tulikristallin, Tuulen patsaan, Meren maljan ja Maakiven. Ne löydettyämme maksamme kevyesti asuntolainan ja ostamme kaikki Splotterin julkaisemat lautapelit! Tulevaisuus on valoisa.
Hyppään hattuani pidellen löytämällemme laskeutumistasanteelle. Lentäjämme Olavi alkaa sammutella kopterin järjestelmiä. Seikkailija-Sampo asettelee hakkunsa ja viidakkoveitsensä vyölleen, pioneerimme Annika asettelee lapion ja hiekkäsäkkinsä mukavammin selkäänsä. Kiristän omat kevytmaiharini ja teen nauhoihin tuplasolmut, tulen juoksemaan koko päivän vieden aarrekortteja muille, jotta saamme muinaisesineet nopeasti paikallistettua.
Emme ehdi katselemaan ympärille kuin hetken, ennen kuin syvä jyrinä ja maan tärinä saa meidät lennähtämään pyrstöillemme. Maanjäristys? Pian tajuamme, että legendat ovat totta, arkoslaiset asettivat saarelle ansan estääkseen aarteidensa päätymisen vieraisiin käsiin. Koko saari tulee katoamaan aaltoihin noin puolessa tunnissa. Saakuran arkoslaiset, mikseivät ne tyytyneet Securitaksen hälytysjärjestelmään kuten kaikki muut!
Pelilauta koostuu 24 hienosti kuvitetusta laatasta, joista muodostuu joka kerta erilainen saari. Pelaajat valitsevat tai arpovat itselleen roolin, jolla kullakin on oma erikoiskykynsä. Ne ovat lentäjä, lähetti, opas, pioneeri, seikkailija ja sukeltaja.
Saari uppoaa hiljalleen, ja neljä aarretta on löydettävä sitä ennen. Kullekin aarteelle on kaksi mahdollista paikkaa. Aarteen saadakseen pelaajan pitää saada kerättyä neljä samanlaista aarrekorttia ja mennä toiselle sitä vastaavalla paikkalaatalle.
Pelaaja saa tehdä vuorollaan kolme toimintoa. Vaihtoehdot ovat liikkuminen, tulvivan paikkalaatan tukeminen, aarrekortin antaminen kaverille ja aarten ottaminen (jos pelaajalla on kädessään neljä samaa aarrekorttia). Vuoron päätteeksi nostetaan kaksi aarrekorttia ja 2-5 kappaletta tulvakortteja (riippuen veden korkeudesta / vaikeustasosta). Vedettyjä tulvakortteja vastaavat laatat käännetään ympäri (siniselle puolelleen), jolloin alueet tulvivat.
Jos aarrepakasta tulee Vesi nousee!-kortti, käy ohraisesti. Silloin kaikki jo pelatut tulvakortit sekoitetaan ja pinotaan tulvakorttipakan PÄÄLLE. Näin aiemmin tulvinut alue saattaa tulvia hetikohta uudestaan, ja silloin se uppoaa pysyvästi Ahdin valtakuntaan. Jos vielä löytämätön aarre tai helikopterikenttä uppoaa kokonaan, se on game over.
Kun neljä aarretta on kaikki koossa, pitää koko jengin vielä kokoontua helikopterille ja yhden on silloin pelattava helikopterikortti. Jos tässä onnistutaan, niin kohta lennetään nauraen kohti auringonlaskua Salaisuuksien saaren viimeisten osien kadotessa taustalla mereen.
 |
| Neljä aarretta ovat hienoja. Peltinen peliboksi antaa viimeisen silauksen. |
Sampo, Annika ja Olavi juoksevat lähes jo mereen kadonneella saarella kohti tulvan keskellä makaavaa helikopteriamme. Kullakin on yksi muinainen artefakti repussaan. Meiltä puuttuu enää Maakivi. Kädessäni on kolme siihen tarvittavasti neljästä kortista. Neljäskin oli, mutta pirun viiden käsikortin ylärajan vuoksi luovuimme siitä. Uutta ei ole tullut kolmeen vuoroon. Kiipeän Aurinkotemppelin portaita toiveikkaasti. Lopetan vuoroni ja nostan aarrekorttipakasta suurin toivein… tulvakortin!
Kiroan arkoslaiset alimpaan helvettiin.
Seuraava tulva veisi saaren jo kokonaan mennessään. Heitän viimeisen hiekkasäkkini tukemaan Aurinkotemppeliä. Annika tukee Kuiskaavaa puutarhaa omalla säkillään, jotta ainoa reittini Typerysten tasanteelle, jossa helikopteri odottaa, ei uppoaisi.
Nostamme viisi tulvakorttia ja käännämme ensimmäisen esiin: Aurinkotemppeli, onneksi tuin sen!
Seuraavaksi nousee Usvaneva, se joutaakin upota tarpeettomana. Kolmantena kääntyy esiin Kuiskaava puutarha, joka on nyt tuettu, heitän Annikalle lentosuukon. Toivo elää. Neljännen kortin myötä aaltoihin katoaa Kekäleluola.
Käännämme viimeisen kortin: Typerysten tasanne. Oushit.
Katson kuinka pioneeri ja lentäjä katoavat helikopterin kanssa syvyyksiin. Paiskaan korttini jalkoihini, jotka jo alkavat peittyä kylmään meriveteen. Kaikki oli turhaa. Etsin katseellani kuopusta samalla kun Aurinkotemppeli alkaa romahtamaan maan vajotessa sen alla. Seikkailija on siirtynyt telkkarin eteen leikkimään pikkuautoilla, Tulikristalli toisessa kädessään. Kun kylmät aallot vievät minut alhaalla odottavaan pimeyteen, viimeiset ajatukseni ovat: edes yksi meistä pelastui.
 |
| Typerysten tasanteen upotessa peli oli menetetty. Perimätiedon mukaan paikka on saanut nimensä siitä, että kerran typerät seikkailijat eivät viitsineet käyttää sen tukemiseen hiekkasäkkejä ja hukkuivat. Samat pelaajat olivat kuulemma postuumisti ehdokkaina Darwin Awardseissa. |
Jälkisanat
Yleensä Salaisuuksien saari on hyvin lyötävissä helpolla vaikeustasolla. Aina voitto on kuitenkin tuntunut tiukalta ja eeppiseltä. Peli on sikäli yksinkertainen, että se mitä voi tehdä ja mitä pitää tehdä ovat aika selvät suurimman osan ajasta: Liikkumisen ja henkiin jäännin kannalta olevat paikat pitää tukea, jotta ne eivät uppoa. Aarrekortteja pitää vaihdella mahdollisimman tehokkaasti, jotta vuoroja ei mene yhtään hukkaan.Mahdollisena ongelmana voi olla porukasta riippuen alfapelaaja, eli sellainen kokenut pelaaja, joka määräilee mitä muiden pitää tehdä. Niille, joille peli on uusi, pelaajien yhteinen toimintojen miettiminen on tietysti suuri apu ja laskee kynnystä pelaamiseen.
Salaisuuksien saari on edullinen, hyvin suomennettu ja helppo oppia. Se on hyvä perhepelinä, mutta peliharrastajille se on vähän liian simppeli. Peli tulee hienossa peltikopassa ja komponentit ovat näyttäviä. Varsinkin neljä aarretta ovat hienoja.
Jos Matt Leacockin Pandemia (Pandemic) tai Kadonnut kaupunki (Forbidden Desert) ei jo ole kokoelmassa, niin tästä saa kyllä hyvän ja helpon yhteistyöpelikokemuksen monenikäisille mukavaan hintaan. Salaisuuksien saari valittiin Suomessa Vuoden Perhepeliksi vuonna 2011.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti