Pelkoa ja inhoa Samoalla

by Kai Saarto 18 kesäkuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli Pelipäiväkirja

Coconut Park Hotel on - kuten muutkin Kristian Amundsen Østbyn suunnittelemat hotellit Samoalla - kuuden huoneen läjä, joka on pinottu kahteen kerrokseen. Yöllä ennen sulkemisaikaa alakerran baari kuhisee kännisiä norjalaisia turisteja, joukossaan yksittäinen saksalainen julkkis, jonka kavereiksi kaikki yrittävät. Onko se Boris Frickin’ Becker? En välitä.


Mikä ihmeen sairas, kieroutunut päähänpisto sai minut, kokeneen toscanalaisen viinitilallisen, hankkimaan itselleni tämän surkean hotellinrähjän Samoalta? Otan hanasta tuopillisen paikallista lageria, Vailimaa. Siemaisen pitkän kylmän kulauksen ja pyyhin hikeä otsaltani. Päätymisessäni tänne oli tiettyä väistämättömyyttä. Ehkä se oli sekopäinen, turhanaikainen yritys selvittää suhdettani talousaiheisiin lautapeleihin, huutokauppamekanismeihin ja viettää enemmän laatuaikaa perheeni kanssa.

Kaikki alkoi helmikuussa, syntymäpäivänäni. Vaimo hankki minulle yllätyslahjan. Hän oli nähnyt sellaisen Sam Healeyn hyllyssä. Se tilattiin Yhdysvalloista. Juhlapäivänä avasin käärepaperit täynnä odotusta. Sininen Z-manin pelilaatikko, kirkuvan keltaista tekstiä taivaan sinessä, “Hotel Samoa”. Mikä helvetti tämä on?

Samoan hotellivalikoima.

Suuri tarjouksen metsästys

Hotel Samoa (2010) on vähälle huomiolle jäänyt, 3-6 pelaajalle suunnattu keveähkö talouspeli. Pelaajat pyörittävät omia hotellejaan Samoalla 12 viikkoa kestävän turistikauden ajan. Eniten mammonaa kerännyt matkailuyrittäjä voittaa.

Paratiisisaarelle laskeutuu lentokone kerran viikossa, tuoden lauman turisteja joko Saksasta, Japanista, Iso-Britanniasta tai Norjasta. Turistit liikkuvat yhdessä tai kahdessa ryhmässä ja majoittuvat halvimpiin mahdollisiin hotelleihin. Pelaajat paljastavat yhtä aikaa tarjouskorttinsa, joissa on aina kaksi numeroa, toinen on tarjous turistille majoituksesta, toinen remonttireiskoille hotellille tehtävistä parannuksista.

Tarjouskortteja on rajoitetusti, ja niitä saa poistopakasta takaisin käteensä vain harvoin. Oikean kortin pelaaminen oikeaan aikaan on haaste, jossa pitää lukea niin lentoaikatauluja kuin kanssapelaajien ajatuksia. Kunnon pokerihai pystyy ehkä laskemaan korttejakin ja arvioimaan todennäköisyyksiä oman tarjouksen läpimenolle.

Ocean Paradise Inniin on rakennettu uima-allas sekä yksi lisähuone ullakolle. Vieraina näkyy olevan kolme saksalaisturistia (keltaiset pyöreät laatat), kaksi näistä maksaa extraa uima-altaan käytöstä. Yksi on rakastunut päätyhuoneen brittiin ja muuttanut samaan huoneeseen. Kuvan oikealla reunalla on tarjouskortti.  Siinä tarjotaan remonttireiskalle keikkaa kympillä tai turisteille majoitusta kuudella rahayksiköllä.

Turistit maksavat hotellille sen pyytämän hinnan, plus ekstraa kunkin mieltymysten mukaan: Joku maksaa uima-altaasta, äkkirikas kuluttaa tuplasti rahaa, lomaromanssiin ajautuneet tarvisevat vain yhden huoneen vaikka maksavat molemmista. Julkimo maksaa itse normihinnan, mutta fanit maksavat viereisistä huoneista ekstraa.

Samoalle saapuvat lomalaiset maksavat koko oleskelunsa heti saapuessaan. Kolikon toinen puoli on siinä, että ne roikkuvat kertamaksullaan kiinni huoneissaan viikosta toiseen, kunnes seuraava kone kotimaasta tuo uusia turisteja ja vie vanhat pois. Vaihtoyhteyksiä ei näillä lennoilla tunneta.

Koko kesän lentoaikataulu arvotaan pelin alkuun ja sitä tutkimalla voi yrittää maksimoida tienestejään hankkimalla vieraita, jotka eivät roiku nurkissa kuutta viikkoa vaan häipyvät parissa. Henkilökunta voi ottaa tarvittaessa vähän ommoo lommoo, jolloin muutama turisti ottaa nokkiinsa palvelun puutteesta ja poistuu huoneita kuluttamasta.

Remonttipäiväkirja

Saaren rakennusyhtiöt imevät veren matkailuyrittäjästä kuin iilimadot. Jotta työmiehiä saa rakentamaan uima-altaan, tai muuttamaan huoneen tyylikkääksi sviitiksi, saa siitä maksaa itsensä kipeäksi. Kilpailu osaavista remonttireiskoista on raakaa. Jos et halua maksaa parannuksista, ei hotellisi nouse koskaan keskinkertaisuuden suosta tuottavaksi.

Hotelliaan saa paranneltua lisähuoneilla, sviiteillä ja uima-altailla. Sviitit tuottavat enemmän rahaa, uima-altaat tuovat nekin lisätuloja ja lisähuoneet auttavat varsinkin ruuhka-viikkoina, joita tulee kaksi turistikauden aikana.

Tasapainoilu kannattavan ja liian kalliin sijoituksen välillä on tarkkaa puuhaa. Parannuksesta voi joutua maksamaan hunajaa, eikä samalla viikolla todennäköisesti saa houkuteltua ainoatakaan turistia. Tarpeeksi aikaisin rakennettu päivitys hotelliin voi kuitenkin tuottaa kulunsa moninkertaisesti takaisin kesän aikana.

Viimeinen tango Coconut Park hotellissa

Vuorot etenevät nopeasti, sillä suurin osa pelaajien toimista saadaan tehtyä yhtäaikaisesti. Turistien tuoman rahavirran laskeminen on ainoa asia, joka vaatii pysähtymistä. Sviitti tuplaa huonehinnan, kuten myös rikas asiakas tai naapurihuoneen julkkis. Tuplaus toimii kuitenkin vain kerran huonetta kohden, mutta jos taas turisti haluaa uida, hän maksaa huonehinnan lisäksi lisämaksun X kerrottuna hotellin uima-altaiden lukumäärällä. Ei tämä mitään lukion laajaa matikkaa vaadi, mutta ynnäilyn kaava ei ole ihan elegantein mahdollinen.

Voittoisa hotelliyrittäjä.

Hotel Samoa luo tunteen, että pakettimatkojen kaaosta voi hallita. Se uskottelee minulle että pelaamalla korttini oikein, ratkaisemalla kysynnän ja tarjonnan koodin, voin vaikuttaa lukuisiin muuttujiin tarpeeksi rikastuakseni tällä alalla. 

Mietin, että jos lomautan siivoojan ja kokin täksi viikoksi, saan nuo pirun saksalaiset varmasti lähtemään. Silloin voin ensi viikolla - koko kesän säästämälläni edullisella majoitustarjouskortilla - houkutella viisi japanilaisturistia tilalle. Niistä saan isot rahat.

Kauden päättäjäisissä, viimeisenkin lentokoneen lähdettyä viemään turisteja takaisin harmaaseen arkeensa, juhlin Coconut Parkissa henkilökuntani kanssa. Juon sitä parempaa konjakkia ja kourin huonesiivoojaa nousuhumalassani. Pian kuulen kuitenkin, että randomisti tarjouskorttinsa pelannut kolmivuotias pesi niin minut ja muut saaren kilpailevat hotellinomistajat selvällä erolla. Tämä on kovien oppituntien bisnestä, nielen suussani happamaksi muuttuneen juoman ja lohduttaudun sillä, että uusi lomakausi tulee jo ensi vuonna.

Turistit. Vihaan ja rakastan tuota sopulien lailla liikkuvaa massaa. Se liikkuu kuin automaattiohjauksella edullisimman tarjouksen tehneeseen hotelliin, oli se sitten millainen murju tahansa. Pelkään jääväni ilman sen tuomaa elintärkeää rahavirtaa, mutta kun se täyttää hotellini huomaan inhoavani sitä ja kaikkea mitä se edustaa. Tämä on pelkoa ja inhoa Samoalla.