Isoa Omppua rakentamassa

by Kai Saarto 18 kesäkuuta 1 kommenttia Arvostelu lautapeli

Mitä syntyy kun lautapeleistä pitävä kanadalainen diplomaatti Chénier La Salle suunnittelee vapaa-ajallaan pelin, ja sen julkaisee aiemmin vain yksinkertaisia lastenpelejä tuottanut Blue Orange?

Lopputulos on Suomessa Vuoden Strategiapeli 2015 -tittelin voittanut pilvenpiirtäjien rakennuspeli New York 1901. Suomenkielisen version on julkaissut Competo.

Rakkautta ensisilmäyksellä

Kun näin pelilaatikon ensimmäistä kertaa, se oli siinä: korvissa alkoi kuulua Barry Whiten käheä ääni “You're the First, the Last, My Everything”. Kansi on kertakaikkisen upea, Vincent Dutraitin käsinmaalama kuva salpaa hengen. Nuori rakennusmies, oikeammin raksateini, nojailee rennon oloisena korkeuksissa rakentuvan pilvenpiirtäjän rungolla. Alhaalla avautuu näkymä Manhattanille sellaisena kuin sen voi kuvitella olleen reilut sata vuotta sitten rakennusbuumin aikaan.

Blue Orange ei säästellyt paukkujaan ensimmäisen aikuistenpelinsä kanssa. Laatikon avautuessa ensimmäisenä näkyy lisää Dutraitin taidetta. Se on painettu päällimmäiseksi taitetun pelilaudan pohjaan, kun sen taittaa auki sieltä paljastuu vielä kolme muuta kuvaa, jokaiselle laudan neljännekselle omansa. Tämä tehtiin ihan vain tunnelmaa kohottamaan. Nostan knalliani hyväksyvästi.

Laatikon sisällön järjestyksessä pitävä lokerikko on sekin komea kohokirjaimineen ja pultattuja teräspalkkeja muistuttavine muotoineen. Empire State Buildingin näköiset pistemerkit ovat nättejä, kuten myös muoviset raksamiesfigut. Dutraitin upeaa taidetta on sitten runsaasti lisää pelissä käytettävissä korteissa ja varsinkin rakennuksia kuvaavissa laatoissa. Tästä tyypistä on nopeasti tullut suosikkitaiteilijani lautapelimaailmassa. Tyyli muistuttaa ohuen viivan yksityiskohtaista ranskalais-belgialaista sarjakuvaa (Giraudin Blueberry tulee mieleen ensimmäisenä).

Annoin Competolle pyyhkeitä taannoin Tobagon Suomi-julkaisun halvoista patsaista. New York 1901 kyllä balsamoi haavojani kiitettävästi. Ulkoiset puitteet ovat siis erinomaiset, mutta onko tästä pelinä sitten mihinkään, vai tuleeko tästä vain kaunis Kallaxin somiste?

Puolimatkan housuihin

Setämies otti ja kuoli. Jätti minulle isohkon asuinrakennuksen Lower Manhattanilla. Tuon ukkoparan ansiosta on haaveeni tulla kiinteistöpohataksi nyt lähempänä kuin koskaan. Tässä lauluni sinulle setä, jota tuskin tunsin:

Minä olin grynderin veljenpoika
Lähes Puolimatka siis itsekkin
Vielä rakentaisin korkeammalle kuin muut
Vielä setäänikin paremmin

Chénier La Salle vuodatti peliin kaiken rakkautensa New Yorkin arkkitehtuuriin. Se näkyy, jos tietää sitä etsiä. New York 1901 ei kuitenkaan ole mikään kuiva opetuspeli. No, sir!
Pelilauta kuvaa pientä aluetta Manhattanilla, Broadwayn ja Wall Streetin risteyksen ympäristössä. Nämä korttelit  minun olisi täytettävä pilvenpiirtäjillä toisten aloittelevien grynderien kanssa (setiä on kuollut paljon tänä vuonna). Rakentamisesta saa pisteitä, pisteillä voittaa.

Pelaaminen ei periaatteessa voisi paljoa yksinkertaisempaa olla. Vuorolla on tasan kaksi vaihtoehtoa: hankin tontin ja rakennan sinne, tai tuhoan vanhan pytinkini ja pistän uutta tilalle. Tätä meil Turuus tehti niimpal kauhiast kuuskyt ja seitkyluvul.

Pelilaudan korttelit on jaettu erivärisiin tontteihin. Niitä saa nostaa tarjolla olevista neljästä yhden haluamansa. Jos Menolipun konteksti auttaa hahmottamaan asiaa, niin tämä on kuin junakorttien nostamista. Tontteja on viittä eri väriä ja ne ovat kahden tai kolmen ruudun kokoisia.

Sininen kahden ruudun tonttikortti tarkoittaa, että voin nyt valita minkä tahansa laudalla olevan sinisen kahden ruudun tontin. Edelleen simppeliä.

Kolmen ruudun tontit erottaa muista niiden kukkakuvion ansiosta. Jos tontille ei halua tai pysty rakentamaan heti, se merkataan raksamiehellä. Ukko nojaa siellä lapioonsa, kunnes kiikutan rakennuslaatan paikalle. Tämä on kätevää silloin, kun tarvitsen vielä toisen tontin nykyisen vierestä, jotta saan jonkun ison rakennukseni mahtumaan.

Kaikilla pelaajilla on oman värinsä mukaisia rakennuslaattoja. Ne ovat tetrispalikoiden muotoisia ja ne on jaettu sukupolviin, joita kuvataan pronssi-, hopea- ja kultatunnuksin. Pelin alussa käytössä ovat vain vähemmän pisteitä antavat pronssiset talot. Kun näitä on rakentanut tarpeeksi, 6 tai 10 pisteen edestä (riippuu pelaako tavallisilla vai kokeneen pelaajan säännöillä), voi rakentaa hopeisia taloja.  Kultaiset saa käyttöönsä 18/25 pisteen jälkeen. Useimmat talot vaativat useamman kuin yhden tontin. Siksi sopivien tonttien varaus ja vastaavasti kilpailijan kaavoitussuunnitelmien torpedointi nousevat keskeisiksi taktiikoiksi.

Hopeavaiheeseen päästyään pelaaja pääsee myös tuhoamaan vanhoja rakennuksiaan uusien tieltä. Jos lanaa vanhoja rakennuksiaan maan tasalle, ei saa samalla vuorolla nostaa tonttikorttia. Tuhotun tilalle nousevan pilvenpiirtäjän pitää olla uudempaa sukupolvea, eli pronssisen talon voi korvata hopeisella tai kultaisella.

Yksi pelin huipennuksista ovat legendaariset pilvenpiirtäjät. Ne ovat isoja kultaisia pilvenpiirtäjiä, joita on neljä, ja joista kukin pelaaja voi rakentaa vain yhden. Isoin niistä on melkoinen houkutus 13 pisteellään, mutta se vaatii tilaa 3×3 ruutua, eli on lähes väistämätöntä, että joku vandaali valtaa keskeltä yhden tontin ja estää rakennuksen tekemisen.

Yllä kolme toimintakorttia, joita saa kukin pelaaja vain kerran pelin aikana. Alempana tonttikortit. Neljästä esiin käännetystä kortista saa omalla vuorollaan nostaa yhden. Tässä näkyy punainen kolmen ruudun kokoinen tontti, sekä tavallisempia kahden ruudun tontteja.

Pienenä jokeritekijänä jokainen pelaaja saa kolme toimintakorttia. Yhdellä voi varata kaksi tonttia vuorossa, toisella rakentaa kahdesti ja kolmannelle vaihtaa pöydällä olevat neljä tonttikorttia uusiin. Toimintakortin voi pelata koska vain vuorollaan, mutta niitä on vain yksi per pelaaja.

Peli päättyy, kun kortit loppuvat eli tontit alkavat olla täynnä, tai kun joku pelaajista saa lähes kaikki pilvenpiirtäjänsä rakennettua. Lopussa tulee vielä lisäpisteitä pelin aluksi arvotuista katu- ja bonushaastekorteista. Katukortteja arvotaan peliin kolme ja ne antavat tietyillä kaduilla eniten rakennuksia omistaville pelaajille lisäpisteitä. Bonushaastekortteja arvotaan peliin vain yksi: se palkitsee jostain tietystä saavutuksesta, kuten vaikka tietystä määrästä kultaisia rakennuksia.

Ohjekirjan identiteettikriisi

New York 1901 on saanut hehkutusta uutena loistavana porttipelinä, mutta se on ehkä liioittelua. Ei se sovi ensikertalaisten pöytään, vaikka onkin vielä perhepelikategoriassa. New York 1901 on hyvä seuraava askel Catanin, Carcassonnen ja varsinkin säännöiltään vähän samanhenkisen Menolipun jälkeen.

Meillä kotona tämä ei ole vaimolle maistunut. Kaveriporukassa sitä on saatu sentään pelattua ja minusta se on mainio peli, tosin annan runsaasti lisäpisteitä ulkonäöstä. Pinnallista!

Pahin ongelma ovat säännöt, jotka on toteutettu pirun sekavasti. 8-sivuisen normaalin sääntökirjan lisäksi on painettu yhdelle arkille “Helpon aloituksen” ohjeet. Pääohjekirjan takakannessa on lisäksi “pikaohje”, kirjasesta löytyvät vielä “ohjeet kokeneille pelaajille” erikseen. Ja sitten on tietysti ne varsinaiset perussäännöt.

Anna mun kaikki kestää.

Yhdet SELVÄT säännöt olisivat riittäneet, sillä tämä ei mikään raskas peli ole alkujaankaan. Eri versiot säännöistä vain sekoittavat pelaajia. Ohjeet on suomennettu kyllä hyvin, mutta sääntöjä joutuu tankkaamaan paljon enemmän kuin mitä pitäisi. Lautapeliopas.fi:n arvion alta näkyykin ennätysmäärä kysymyksiä säännöistä.

Huomaan, että tauon jälkeen joudun tarkastamaan säännöistä, että mitenkäs nämä kolme erikoiskorttia nyt toimivatkaan. Saiko tällä nyt nostaa kaksi tonttikorttia vai rakentaa kahdesti? Useamman pelikerran jälkeen säännöt varmaan hitsautuisivat kiinni selkärankaan, mutta näin satunnaisesti ja muutaman kuukauden taukojen jälkeen pelatessa huomaan, että kaikki ei mene ihan kuin Strömsössä.

Värivalinnat ovat myös ongelmallisia: keltaisen pelaajan rakennuslaatat ja kultaiset rakennukset menevät helposti mielessä sekaisin. Huonossa valaistuksessa myös pinkit ja punaiset tonttikortit näyttävät aika samanlaisilta.

New York 1901 on vahva debyytti niin suunnittelija Chenier La Sallelta kuin myös ensimmäisen aikuistenpelinsä julkaisseelta Blue Orangelta.