Kaitsun kaikkien aikojen TOP-30: sijat 30. - 21.

by Kai Saarto 01 joulukuuta 0 kommenttia lautapeli listaus

Vuoden lähestyessä loppuaan lautapelibloggaajat ja -vloggaajat tekevät top-listojaan vuoden tai kaikkien aikojen parhaista peleistä. Kyllä minäkin!



Verrattuna moniin muihin konkareihin, oma kokemukseni rajoittuu noin 300 eri lautapeliin. Lista eroaa tämän hetken kuumimmista suosikeistani siten, että valitsin listalle pelejä, jotka ovat joko niin loistavia ja/tai monikäyttöisiä, että ne ovat saaneet paljon pöytä-aikaa pitkän ajan kuluessa tai pelejä, jotka ovat tehneet poikkeuksellisen voimakkaan vaikutuksen jo harvemmilla pelikerroilla. Jotkut pelit ovat vain olleet niin merkittäviä henkilökohtaisesti, että niitä ei voinut jättää pois.

TOP-30 muodostui käytännössä siten, että kaivoin kaikkien pelaamieni pelien listasta noin sadan kärjen. Ajoin sen Mikko Saaren ohjelmoiman Turnamentin läpi, kunnes 30 pelin kärki oli erottunut joukosta. Sitten ajoin Turnamentin vielä kärkijoukolle kertaalleen, jolloin sain itselleni hyväksyttävän paremmuusjärjestyksen.

Tässä ensimmäisessä osassa esittelen lyhyesti listani pelit 30-21.

30. Tides of Time (2015)

Kristian Čurlan suunnittelema ja Portal Gamesin julkaisema kaksinpeli koostuu vain 18 isokokoisesta  kortista.

Peli vie setinkeräilyn ja kortindraftauksen minimalistiseen, kaikesta kuorittuun ytimeensä. Valitset kädestäsi kortin, pelaat sen pöytään ja vaihdat käsikortteja vastustajan kanssa. Sitten sama toistetaan.

Mielenkiinto pysyy koko ajan yllä, sillä jatkuvasti on edessä valintoja joihin vaikuttaa myös se mitä vastustaja on pelannut pöytäänsä ja mitä tiedät tällä olevan kädessä. Taktiikoita voittoon on useita, sillä kortit on suunniteltu mainiosti. Tides of Time on Love Letterin ohella parhaita näkemiäni mikropelien edustajia.

29. King of Tokyo (2011)

Monsterit kamppailevat Tokion herruudesta yatsyä ja vuorenvalloitusta yhdistelevässä noppapelissä. Legendaarisen Richard Garfieldin suunnittelemassa pelissä nopat ovat muhkeita, pahvimonsterit komeita ja meno reipasta. Monstereitaan voi kehittää voimakkaammaksi erikoiskorteilla, jotka tuovat peliin liki loputtomasti vaihtelua.

Tämä on ollut kova hitti erityisesti alakouluikäisten poikien kanssa pelaillessa. Vähän taktisempi itsenäinen jatko-osa, King of New York on sekin mainio, mutta Tokyosta pidän vielä enemmän, koska se on pikkuisen helpompi opettaa ja pelata.

• Todellisuuspaon arvio King of Tokyosta.

28. Alhambra (2003)

Listan vanhempaa osastoa edustava Alhambra on carcassonnemaista laatanasettelua yhdistettynä setinkeräilyyn. Pelissä rakennetaan omaa palatsialuetta ja sitä ympäröivää muuria. Omalla vuorolla voi joka ostaa markkinoilta laatan tai nostaa valuuttakortin. Pelissä on käytössä neljää eri valuuttaa, ja vuorolla on kullakin valuutalla ostettavissa yksi mahdollinen laatta. Maksamalla laatan tasarahalla saa lisävuoron, minkä vuoksi myös pienempiarvoisten valuuttakorttien keräilyssä on järkeä.

Pelin ikä alkaa näkyä valuuttakorttien ankeassa ulkonäössä. Muuten tämä on edelleen rautaa, sellainen juuri sopiva perhekaliiberin peli, jossa on paljon pohdittavaa mutta vuorot etenevät silti nopsaan.

Alhambraan on tehty tukku lisäosia ja saatavilla on myös Big Box -versio kuudella lisärillä. Meille on peruspeli riittänyt useamman vuoden ajan, joten lisätauhkaan ei tarvitse sijoittaa pitkään aikaan nauttiakseen tästä Dirk Hennin suunnittelemasta klassikosta.

• Alhambran arvostelu.

27. Bang! The Dice Game (2013)

Ensin oli korttipeli Bang! Siihen on paljon lisäosia ja peli on ollut jo vuosia tosi suosittu. Minä en ole pelannut kuin pelin nopeampaa noppavariattia, mutta pidän siitä sitten ihan tosissani.

Noppa-Bang! on miltei kuin ylempänä mainittu King of Tokyo, eli käyttää yatsy-mekaniikkaa erikoisnopilla. Villin lännen teeman lisäksi pelit erottavat keskiöön nostetut piiloroolit. Yksi pelaaja tiedetään seriffiksi, mutta lainsuojattomien, apulais-seriffien ja luopioiden roolit selviävät vasta hiljalleen pelin kuluessa. Seriffi ja apulaisseriffi voittaavat jos lainsuojattomat ja luopiot ammutaan. Lainsuojittomille riittää kun seriffin käyn huonosti. Luopion pitää olla viimeisenä hengissä voittaakseen.

Pelin alkuun yleensä ammuskellaan varovasti ympäriinsä ja yritetään päätellä muiden tekemisistä mitä roolia nämä pelaavat. Varsinkin luopion rooli on mielenkiintoinen, kun tämän pitää pelata vähän molempiin leireihin jotta seriffi ei kuole, mutta ei ole lainsuojittomien kuoltua liian hyvässä hapessakaan. Jokaisen hahmon erikoisominaisuudet ja intiaanihyökkäykset pitävät homman virkeänä. Tätä ei voi koskaan jättään vain yhteen peliin, yleensä kierroksia vedetään vähintään kolme putkeen. Noppa-Bang on parhaimmillaan vähintään viidellä pelaajalla, pienemmällä possella King of Tokyo vie voiton.

• Bang! The Dice Gamen arvostelu

26. Tobago (2009)

Tässä varsin nerokkaan pelimekaniikan sisältävässä pelissä etsitään aarteita Tobagon saarelta. Aarrekartan paloilla (pelikortit) tarkennetaan koko ajan aarteen sijaintia poistamalla vaihtoehtoja: aarre on rannalla, aarre on ruudun päässä isosta palmusta, aarre on kahden ruudun päässä vuoristosta. Lopulta on jäljellä enää yksi mahdollinen karttaruutu ja silloin pelaajat kaahaavat kilpaa paikalle aarretta kaivamaan.

Mukavasti useampi pelaaja voi yhdistää voimansa aarteen etsintään ja saada panostaan vastaavan osuuden. Aarteen kaivanut pelaaja saa vähän ekstraa.

Perhepelisarjassa tämä on ollut mainio tuttavuus, ja sitä on peluutettu ystäväperheille hyvällä menestyksellä. Peli on lisäksi varsin komean näköinen ja saaren kartta on modulaarinen, eli se näyttää joka pelikerta vähän erilaiselta.

• Tobagon arvostelu.

25. Habitats (2016)

Juuri Kickstarterista saapunut Habitats on jälleen laattojenasettelua. Pelaajat yrittävät rakentaa mahdollisimman hyvän villieläinpuiston. Kullekin eläimelle pitää luoda sille sopiva habitaatti, eli elinpiiri. Gorilla voi tarvita naapuriinsa kolme metsälaattaa, alligaattori taas vesi- ja aavikkolaattoja.

Myös turisteille pitää luoda hyvät tiirailutornit ja kulkuyhteydet. Habitats raapii keskiraskaiden pähkäily-puzzlejen kutinaa kiitettävästi. Keskellä olevat laattamarkkinat luovat sen verran illuusiota toisten peliin vaikuttamisesta, että homma ei tunnu ihan puhtaalta joukkopasianssilta. Habitats on saapumisensa jälkeen saanut yllättävän paljon peliaikaa niin kotona kuin pelikerhossa, enkä usko että se päätyy vielä pitkään aikaan pölyä keräämään. Kickstarin ekassa editionissa tuli mukana satunnaiset keramiikkaeläimet, jotkat lisäsivät pelin söpöfaktoria ännänteen potenssiin.

• Habitatsin arvostelu.

24. Sid Meier's Civilization: The Board Game (2010)

Sid Meierin ensimmäinen Civilization-peli oli tajunnanräjäyttävä kokemus peeceellä vuonna 1991. Seuraavana vuonna tutustuin myös Ace Pelit Oy:n julkaisemaan suomenkieliseen Civilization-lautapeliin. Kummassakin johdetaan omaa sivilisaatiota halki vuosisatojen ja tuhansien.

Viime vuonna pääsin  tutustumaan kahta edellä mainittua yhdistävään Sid Meier’s Civilization: The Board Gameen. SMC:TBG on pelejä, joille pitää varata koko iltapäivä. Voittaa voi sotimalla, kulttuuria kehittämällä, tieteellisellä kehityksellä tai taloudellisella ylivoimalla.

Isolla porukalla, muutama olut kyytipoikana Sid Meier’s Civilization on eeppinen kokemus. Sivilisaatiopelien valikoima on kuitenkin niin laadukas, että peli ei ehkä pysy listallani läheskään näin korkealla, jos pääsen pelaamaan esimerkiksi BGG:n maailmanlistan kakkosena olevaa Through the Agesia. Toistaiseksi kirjainhirviö SMB:TBG kuitenkin säilyttää paikkansa.

23. The Voyages of Marco Polo (2015)

Pääsin vasta hiljaittain testaamaan tätä pitkään toivelistallani ollutta dice-placement peliä. Koska olen todella kova työläistenasettelupelien ystävä, niin meeplejen korvaaminen nopilla on piristävää vaihtelua.

Kukin pelaaja heittää noppiaan ja työläistenasettelupelin tapaan niitä  asetellaan laudalle vuorotellen lisäämään rahavaroja, kameleita, kauppatavaroita tai tekemään jotain muuta mielenkiintoista. Iso nopanlukema tuottaa enemmän kuin pieni, joten  pohdittavaa riittää siitä minkä nopan laittaa mihinkin. Noppia voi asettaa vain kaupunkeihin, joissa pelaajalla on kauppa-asema, joten on mahdollista että olet ainoa jolla on edes mahdollisuus tiettyyn toimintoon. Se tuo peliin taktista vaihtelua joka pelikerralle.

Matkustaminen oli noin aikoina aika hankalaa ja sitä peli kyllä simuiloi hyvin. Tarvitaan paljon noppia ja kameleita, jotta voi yleensä liikkua seuraavaan paikkaan kartalla. Välttämättä matkustaminen ei ole pakollistakaan, sillä jo vähällä reissaamisella ja parilla kauppa-asemalla voi saada sellaisen pistekoneiston pyörityksen päälle, että siihenkin keskittymällä voi haastaa liikkuvampia pelaajia. Eurooppalaisen pistesalaattibistron tapaan vähän kaikesta saa pointseja ja juju onkin keksiä mistä juuri itse niitä saisi helpoiten ja tehokkaimmin.

Hiukan arvelutti pistää yhden pelikerran perusteella peliä tällaiseen listaan, mutta Polon Marco vastasi kaikkia ennakko-odotuksiani ja osui omiin suosikkijuttuihini (noppia, työläistenasettelua, historiaa) hyvin täsmällisesti. Hieno peli, jota on päästävä pelaamaan lisää.

• Timo Kandolinin arvostelu The Voyages of Marco Polosta Lautapelioppaassa.

22. Dixit (2008)

Dixitiä voisi miltei jo tituleerata moderniksi klassikoksi. Tämä ranskalainen epäpeli tuntuu palaavan meillä ohjelmistoon peli-illoissa säännöllisesti vuodesta toiseen. Muutamalla lisäosalla ryyditettynä vaihtelua on juuri sen verran, että itsekin jaksan edelleen mielelläni istua pöytään.

Parasta Dixitissä on aivan olemattoman matala kynnys. Tätä voi pelata lähes kenen tahansa kanssa taaperosta vaariin.  Kaikilla on kädessä kuusi upeasti kuvitettua, joskin aika monitulkintaisen näköistä taidekorttia. Yksi on vuorollaan aina kertoja antaa vihjeeksi sanan, lauseen tai vaikka lausuu runon. Muut koittavat löytää käsikorteistaan vihjettä parhaiten vastaavan kuvan. Kortit sekoitetaan ja asetellaan pöydälle kaikkien nähtäviksi. Muut pelaajat yrittävät arvata mikä oli kertojan kortti.  Jos joku muu pelaaja saa kortilleen arvauksia, ne tuovat tälle pelaajalle pisteitä. Tosi yksinkertaista, mutta siksi niin toimivaa.

Kierroksen jälkeen tulee yleensä hauskaa jälkipuintia. Miksi joku ei arvannut juuri hänelle suunnattua insider-vihjettä? Miksi kukaan ei tajunnut, että kuvani nurkassa lentelevä pieni perhonen oli viittaus Dirk Gentlyn Holistiseen etsivätoimistoon?

• Dixitin arvostelu.

21. Castles of Mad King Ludwig

Ted Alspachin linnanrakennuspeli voitti Vuoden Peli 2016 -tittelin strategiapelien sarjassa Suomessa. Valinta osui kyllä oikeaan.

Hullu kuningas Ludvig rakastaa linnojaan ja pelaajien on rakennettava tälle sellaisia. Mitä paremmin pelaaja saa linnansa huoneet sopimaan toisiinsa ja kuninkaan toiveisiin, sitä enemmän saa pisteitä. Linnan rakentaminen on erimuotoisten laattojen yhteen sovittamista.

Yksi pelaaja on vuorotellen rakennusmestari joka asettelee sen kierroksen arvotut laatat myyntiin ja asettaa niille hinnat. Toiset pelaajat maksavat laatoista suoraan rakennusmestarille. Rakennusmestarina toimiminen on paras tapa saada rahaa, mutta se vaatii tasapainottelua. Rakennusmestari haluaa ensinnäkin itselleen parhaan laatan sopuhintaan, mutta samalla pitäisi saada toiset ostamaan ne muut. Liian kovat hinnat ja kauppa ei käy, liian halpaa ja omat tienestit jäävät pieniksi.

Laattojen asettelu linnaan on hauskaa ja lopputulokset vaihtelevat pelaajien välillä runsaasti. Toisen linna on kauniin symmetrinen, toisen hajallaan. Joku keskittyy kellarin vankityrmiin, toinen puutarhaan. Kerrassaan mainio peli ja saatavilla siis myös suomenkielisenä.