Bruno Cathala suunnitteli vuonna 2007 Kamon-nimisen abstraktin pelin. Tuossa aika lailla unohdetussa pelissä oli mielenkiintoinen heksan muotoinen pelilauta ja hiukan jätkänshakkia muistuttava idea rivien tekemisestä. Varsinkin pelinappuloiden asettelusäännöt olivat mielenkiintoiset.
Bruno palasi aiheeseen vuonna 2012, jolloin peliä virtaviivaistettiin runsaasti ja sen päälle liimattiin geisha-teema. Näin oli syntynyt taskukokoinen kaksinpeli Okiya, joka tunnetaan myös nimellä Niya. (Päivitys: Lautapelit.fi on sittemmin julkaissut saman pelin nimellä Geisha.)
Peliä ei ole juonella pilattu: saadakseen keisarin suosion tulee geishojesi asettautua 4x4 ruudun puutarhassa tarvittavaan muodostelmaan. Tämä kuivan maan kuviokellunnan voittaminen tekee keisariin vaikutuksen ja sinun geishatalosi tai mikälie on voittoisa. Mennään suosiolla pelimekaniikkaan ja unohdetaan tämä olematon teema.
Aloittava pelaaja poistaa yhden ruudukon reunalaatoista, laittaa sen sivuun ja asettaa yhden kahdeksasta geishastaan sen tilalle. Vastustaja tekee sitten saman, mutta hän voi valita geishansa sijoituspaikaksi vain sellaisen laatan, jonka kasvi tai symboli vastaa edeltävän pelaajan valitseman laatan vastaavaa. Peli etenee näin ja jokainen geishan tieltä poistettu laatta rajoittaa aina seuraavan pelaajan vaihtoehtoja.
Peli päättyy kun yksi pelaajista saa aikaan neljän geishan suoran vaakaan, pystyyn tai kulmittain, muodostaa 2x2 neliön tai valitsee sellaisen laatan, joka ei mahdollista enää toiselle pelaajalle siirtoa. Tämä pelaaja voittaa. Peliä voi pelata “paras kolmesta” tai pistelaskuturnauksena, jossa voittaja saa jäljelle jääneiden laattojen verran pisteitä ja ensimmäisenä 10 pisteeseen päässyt voittaa.
Olen shakin ja gon tapaisissa peleissä aivan onneton, sillä 2-3 siirtoa tulevaisuuteen alkaa olla kipurajani suunnittelussa. Okiya-ottelussa se on jo riittävä määrä tasapäiseen taistoon. Eikä keskittymiskykyä tarvita muutenkaan kuin se viitisen minuuttia. Okiyan parhaita puolia onkin se, että peli tuottaa kahvikupillisen aikana tukun intensiivisiä hetkiä, joihin kuuluu jännitys siitä huomaako vastustajasi ajoissa mitä yrität. Palkitsevaa on myös keksiä mitä tämä suunnittelee pääsi menoksi. Parasta on, kun saa mielessään rakennettua vuokaavion siitä, miten pitää uhata vastustajaa, jotta tämä valitsee laatan, jonka haluat hänen valitsevan, jotta voit tehdä sen siirron jonka oikeasti haluat.
Superyksinkertaiseen peliin mahtuu mukavasti pähkäilyä ja jännitystä. Meillä on ollut Okiya jo monta vuotta ja se päätyy aina välillä pöytään.
 |
| Alkuasetelma: kaksi geishaa, kuusitoista laattaa ja kahdeksan erilaista kuvitusaihetta. |
Supersimppelit säännöt
Pelialustana toimii 16 laatasta aseteltu 4x4 ruudukko. Kussakin laatassa on esillä yhdenlaista flooraa (vaahtera, kirsikkapuu, mänty tai kurjenmiekka) ja yksi runollinen symboli (nouseva aurinko, lintu, sade tai tanzaku-paperiliuska). Näihin on haettu mallia klassisista hanafuda-korteista.Aloittava pelaaja poistaa yhden ruudukon reunalaatoista, laittaa sen sivuun ja asettaa yhden kahdeksasta geishastaan sen tilalle. Vastustaja tekee sitten saman, mutta hän voi valita geishansa sijoituspaikaksi vain sellaisen laatan, jonka kasvi tai symboli vastaa edeltävän pelaajan valitseman laatan vastaavaa. Peli etenee näin ja jokainen geishan tieltä poistettu laatta rajoittaa aina seuraavan pelaajan vaihtoehtoja.
Peli päättyy kun yksi pelaajista saa aikaan neljän geishan suoran vaakaan, pystyyn tai kulmittain, muodostaa 2x2 neliön tai valitsee sellaisen laatan, joka ei mahdollista enää toiselle pelaajalle siirtoa. Tämä pelaaja voittaa. Peliä voi pelata “paras kolmesta” tai pistelaskuturnauksena, jossa voittaja saa jäljelle jääneiden laattojen verran pisteitä ja ensimmäisenä 10 pisteeseen päässyt voittaa.
 |
| On punaisen geishan vuoro. Hänen on valittava laatta, jossa on sade tai mänty. |
Kokoelmamme paras viiden minuutin kaksinpeli
Rohkea väliotsikko, mutta ei meillä noilla spekseillä taida juuri muita pelejä ollakkaan. Okiya on joka tapauksessa nerokkaan hyvä pikkupeli. Eihän se ole ludologisessa evoluutiossa kuin askeleen tai kaksi ristinollan yläpuolella, mutta siinä on juuri sen verran sisältöä, että sen voi laskea mielessään “oikeaksi” peliksi. Okiyassa ei ole mukana sattumaa kuin puutarhan alkuasettelussa, kaikki muu on kahden pelaajan välistä kuolemantanssia kirsikankukkien alla. Muutaman ensimmäisen siirron aikana kumpikin hakee asemaa, josta on mahdollisuus ehkä pariin suoraan ja neliöön. Sitten tukitaan joku vastustajan ilmiselvä suunnitelma. Viidennellä siirrolla ollaan jo viimeistään tilanteessa, jossa kumpikin tuijottaa puutarhaa kynsiä purren. “Jos siirrän geishan tuonne, mulla puuttuu neliöstä enää yksi. Mutta silloin Annika saa siirtyä mänty- tai lintulaatalle ja tuo kolmannen geishan tuohon suoraansa. Silloin minä joudun siirtymään joko kurjenmiekalle tai sadelaatalle. No, se ei auttaisi neliöni saavuttamisessa, mutta saisinko estettyä Annikan suoran? Tai tehtyä jossain muualla kolmen geishan suoran?”Olen shakin ja gon tapaisissa peleissä aivan onneton, sillä 2-3 siirtoa tulevaisuuteen alkaa olla kipurajani suunnittelussa. Okiya-ottelussa se on jo riittävä määrä tasapäiseen taistoon. Eikä keskittymiskykyä tarvita muutenkaan kuin se viitisen minuuttia. Okiyan parhaita puolia onkin se, että peli tuottaa kahvikupillisen aikana tukun intensiivisiä hetkiä, joihin kuuluu jännitys siitä huomaako vastustajasi ajoissa mitä yrität. Palkitsevaa on myös keksiä mitä tämä suunnittelee pääsi menoksi. Parasta on, kun saa mielessään rakennettua vuokaavion siitä, miten pitää uhata vastustajaa, jotta tämä valitsee laatan, jonka haluat hänen valitsevan, jotta voit tehdä sen siirron jonka oikeasti haluat.
Superyksinkertaiseen peliin mahtuu mukavasti pähkäilyä ja jännitystä. Meillä on ollut Okiya jo monta vuotta ja se päätyy aina välillä pöytään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti