LCG-koukussa - Lord of the Rings: The Card Game

by Kai Saarto 06 helmikuuta 2 kommenttia Artikkelit lautapeli lotr lcg

Living Card Game. Sanakolmikon vapaa suomennos kuuluu  “FFG tyhjentää lompakkoni”. Entisenä keräilykorttipeli-addiktina olen vältellyt elämäntapapelejä, joihin ilmestyy jatkuvasti lisäsälää. Kun viime kesänä tarjoutui tilaisuus pelata Fantasy Flight Gamesin (FFG) julkaisemaa Lord of the Rings: The Card Gamea (2011), minun oli kuitenkin mahdotonta kieltäytyä. Nyt pelikertoja on reilussa puolessa vuodessa kertynyt yli 50, ja olen melko lailla koukussa.


Koska aihe on paljon laajempi kuin yksittäisen lautapelin kohdalla, tämä artikkeli on juttusarjan avaus. Tässä ensimmäisessä osassa avaan pintapuolisesti peliä, LCG-konseptia yleensä ja voi tämä toimia jonkinlaisena ostajan oppaanakin.

Pakanrakentelua ja yhteistyötä

LotR:LCG on yhteistyönä pelattava korttipeli. Sitä voi pelata melko sujuvasti myös yksin, mikä onkin sen parhaimpia ominaisuuksia. Kukin pelaaja rakentaa sankareista (yleensä kolme) ja näiden ominaisuuksia tukevista korteista pelipakan. Pakalla lähdetään sitten yksin tai kavereiden kanssa pelin “keinoälyä” eli kohtaamispakkaa (Encounter Deck) vastaan. Yksi pelikerta koostuu Seikkailusta (Quest), ja jokaisesta seikkailua varten kootaan sille uniikki kohtaamispakka pelaajien vastukseksi. Seikkailuja on ilmestynyt satakunta ja ne pääosin seuraavat. J.R.R. Tolkienien teoksien tapahtumia vähän sivuraiteelta, eli asiat ja tapahtumat ovat monesti tuttuja, mutta eivät pääjuonen kuvioita. Core Setissä tulee kolmen seikkailun kokonaisuus ja siinä on jo yllättävän kova vaikeustaso.

Vasemmalla Quest -kortin tarinapuoli. Oikealla kaksi Kohtaamispakan vastusta, vuorenpeikko ja lumimyrsky.

LotR:LCG on vähän monimutkainen tapaus, joku voisi kutsua sitä himmeliksi. Perussäännöt eivät ole kaikkein raskaimmat, mutta korteissa on kaikenlaisia poikkeuksia ja uusia lisäsääntöjä tipahtelee lisäosien myötä. Monissa Questeissa on ihan omat erikoissääntönsä niiden läpäisyyn. Englanninkielistä tekstiä piisaa, ja jos ihan sääntöjen mukaan pelailee, ei omia korttejaan saisi edes näyttää pelikaverille. Varsinkin aloittelevien pelaajien kannattaa kuitenkin pelata avoimin kortein. Teoriassa vähemmälläkin kielitaidolla varustettu voi pelata, jos pelikaveri auttaa käännöstyössä.

Kullakin pelaajalla on pelin alussa pöydässä valitsemansa sankarit. Sankarit ovat uniikkeja, eli vain yksi voi pelata vaikka Legolasta. Kaikilla sankareilla, näiden liittolaisilla sekä vihollisilla on kestopisteet, haarniska-arvo  ja vahingontekokyky. Useimmilla hahmoilla (sankari, liittolainen tai vihollinen) on myös jokin teemaansa sopiva erikoiskyky. Sankareilla on myös tahdonvoimapisteet ja yksi pelin neljästä vaikutusvallan piiristä (sphere of influence). Vaikutusvallan piirit ovat Leadership, Lore, Spirit ja Tactics (ne ovat vähän kuin Magicin värit). Joka vuoron alussa sankarit saavat resurssipisteitä, joita voivat käyttää mm. valuuttana oman vaikutusvaltansa alueen käsikorttien pöytäämiseen. Käsikorteista löytyy esimerkiksi liittolaisia, aseita, haarniskoita ja tapahtumia. Neljällä pelaajalla jokainen voi erikoistua vaikka vain yhden vaikutusvallan piirin sankareihin, mutta soolotessa ainakin minä suosin vähintään kolmea eri piiriä.

Sankarikortteja. Kullakin on jokin erikoiskyky perusominaisuuksien lisäksi.Nämä ovat kaikki Core Setistä ja erittäin käyttökelpoisia pitkälle peliin.

Pakanrakennus on pelissä erittäin tärkeässä roolissa. Netistä toki löytyy etsimällä “One Deck to Rule Them All”-viritelmiä, eli yleispäteviä pakkoja, joilla selviää monenlaisista seikkailuista. Jos ei ole aikaa nysväämiseen tai ajatus superpakan luonnista kiehtoo, niin tämä on mielenkiintoinen pelitapa. Itselleni pakan suunnittelu kuhunkin haasteeseen on pelin suola. Turpiin saatuaan voi palata suunnittelupöydän ääreen ja lyödä pakkaan niitä kortteja, jotka olisivat avuksi juuri tässä kyseisessä haasteessa. Netissä oleva Ringsdb.com-sivusto on väärällään pakkaideoita, joilla pääsee alkuun.

Matkailua ja resurssien jakamista

Tolkienin alkuperäisaineistossa Hobitti ja Taru sormusten herrasta keskittyvät kerronnallisesti paljon matkantekoon. Niin myös korttipeli. Yksi keskeinen pelimekaanikka liittyy kohtaamispakasta nouseviin lokaatiokortteihin. Sankarit etenevät lokaatiokorttien läpi “questaamalla”, eli hahmo kääntyy 90-astetta (“täppää”) ja käyttää vuoron toimintonsa siihen, että antaa tahdonvoimansa verran pisteitä ryhmän etenemiseen joko Questissa tai aktiivisessa lokaatiossa. Hiisien riivaamien tunnelien läpäisy Morian kaivoksissa voi esimerkiksi vaatia 7 etenemismerkkiä. Jos pelaajien Quest-vaiheessa käyttämä tahdonvoima on suurempi kuin pöydällä olevien kohtaamispakasta nousseiden hirviöiden ja lokaatioiden Uhkapisteet, saavat pelaajat erotuksen verran etenemismerkkejä. Niitä lyödään aktiiviseen lokaatioon niin paljon kuin mahtuu ja mahdolliset ylimääräiset voi laittaa Questiin. Questissa on yleensä 2-5 eri vaihetta ja jokaisen vaiheen aikana saatetaan poiketa useammassa paikassa, riippuen ihan korttituurista.

Lokaatiokortteja Shadows of Mirkwood -syklistä. Kuvitus on pelissä pääosin erinomaista.

Haaste on siinä, että jos kaikki hahmonsa täppää questaamaan, ei kukaan puolusta. Mitä jos sieltä kohtaamispakasta nouseekin joku pirun Uruk-hai, joka sitten juoksee lyömään junan lailla? Eikä se puolustaminenkaan oikein riitä (sekin täppää hahmon). Pitäisi olla myös sellaisia tyyppejä käyttövalmiina, jotka voivat lyödä lujaa takaisin. Muuten sen Uruk-hai jää siihen seisoskelemaan ja lyö vielä ensi vuorollakin. Jos se silloin saa vielä jonkun Vuoripeikon pakasta frendikseen niin sitten peli onkin miltei taputeltu sankarien osalta. Jos taas Quest ei etene, pelaajien Uhkapisteet nousevat ja kun ne saavuttavat 50 pisteen rajan, se on Game Over.

Omien hahmojen resurssien jakaminen oikein onkin keskeistä, ja silti peli on monesti korttituurista kiinni. Välillä seikkailu menee läpi ihan vasurilla, kun käteen vaan osuu oikeat kortit oikeaan aikaan ja Kohtaamispakasta tipahtelee heikompia vastuksia. Välillä se vuorenpeikko tulee syliin ekalla vuorolla, ja koko peli on tuskaista eloonjäämistaistelua ilman että oman pakan koneisto pääsee koskaan kunnolla käyntiin. Pakanrakennuksella voi kuitenkin vaikuttaa todennäköisyyksiin ratkaisevasti.

Tolkien-faneille LotR:LCG on ihan nannaa, varsinkin hyväksi 1-2 pelaajan peliksi. Harvasta pelistä saa näin paljon teemaa ja haastetta irti näin pienellä pelaajamäärällä. Peli vaatii paljon managerointia, eli vuoron seitsemän vaiheen ja yleensäkin kaiken tarpeellisen muistaminen on välillä haasteellista. “Hei, me unohdettiin viime vuorolla että jos toi lokaatio on aktiivinen, niin kaikki örmyt staging arealla saa +1 Threattiin. Me siis saatiin 4 etenemistokenia tuonne questiin liikaa”.

Pelihankintana LotR:LCG on kallis, niin kuin elämäntapapelit tuppaavat olemaan. Keskityn  artikkelin lopussa vielä tähän hankintapuoleen tarkemmin.

Kaksinpelin pelitilanne. Pelimatto ei kuulu vakiovarusteisiin. Kuva GeckoTH.

Mitä on saatavilla ja mitä kannattaa ostaa?

LotR:LCG on living card gamena ainakin teoriassa inhimillisempi tapaus kuin keräilykorttipelit. Ero on siinä, että elokorttipelissä (keksin termin juuri, se ei ehkä ole vakiintunut) kortit tulevat vakiosisältöisissä pakkauksissa. Korttipussukan avatessaan siis säästyy lottoamiselta. Ei tämä mitään halpaa lystiä kuitenkaan ole, sillä 40-50 €:n arvoisia aloituspakkauksia, eli Core Settejä, suositellaan ostamaan 2-3. Silloin kaikkia kortteja on sen verran, että pakanrakentelu alkaa onnistua kunnolla – tai voi pelailla melko kivasti 3-4 kaverin kanssa. Noin kuukausittain ilmestyviä lisäosia ei onneksi ole välttämätöntä ostaa useampia, vaikka jotkut HC-pelaajat sitäkin harrastavat..

Peli alkaa olla 8-vuotias, ja siihen on vuosien varrella tullut kilotolkulla kortteja eri lisäosien muodossa. Osaa ilmestyneistä lisäosista on liki mahdotonta saada, sillä kysyntä ylittää FFG:n kyvyn tulostaa lisää lappuja. Painokoneet tulostavat vanhempiakin lisäosia tietyin väliajoin uudestaan, mutta ne menevät lähes välittömästi kaupaksi

Peliin on julkaistu lisäosia sykleissä (Cycle). Sykli koostuu yhdestä noin 150-170 kortin Deluxe Expansionista ja kuudesta pienemmästä, 60-kortin Adventure Packista. Yhden syklin hankkiminen vie lompakosta hyvinkin 140 €. Noin 500 kortista se on aika paljon valuuttaa, samalla rahalla saisi suunnilleen Gloomhavenin. Pelattavaa kyllä syklistä riittää pitkäksi aikaa ja se laajentaa korttivalikoimaa kaikkiin myöhempiinkin seikkailuihin, joten tälläinen kilohintavertailu ei ole ehkä ihan olennaista.

Jotta syklin Adventure Packeja voi pelata, tarvitaan myös syklin Deluxe Expansion. Ensimmäinen julkaistu cycle on nimeltään Shadows of Mirkwood, ja sen pelaamiseen riittää Core Set.

On olemassa myös Saga-lisäosia, jotka seuraavat kirjoista ja leffoista tuttuja tapahtumia. Nämä ovat Deluxe-lisäreihin verrattavia isompia, yli 100 kortin laatikoita. Niiden pelaamiseen riittää Core Set.

Lisäksi on vielä kourallinen erikois-questeja, isoissa coneissa kerran vuodessa julkaistavia print-on-demand seikkailuja. Niissä ei ole ollenkaan pelaajakortteja, vaan ne koostuvat pelkästä kohtaamispakasta. Vanhempiin seikkailuihin on vielä palattu Nightmare-versioissa, jotka nekin sisältävät vain kohtaamispakan kortteja ja käytännössä lisäävät vanhoihin Questeihin uusia haasteita.

Itse olen pelannut niin kaksinpeleissä kuin soolonakin peliä eteenpäin ns. progressiomoodissa, eli edennyt julkaisujärjestyksessä. Peli on vanhetessaan parantunut. Seuraavaksi on vuorossa lyhyt esittely tähän asti ilmestyneistä lisäosista.

Deluxe-expansionit ja Adventure Packit

Shadows of Mirkwood -sykli ei vielä oikein säväytä seikkailujen osalta. Sen voi siis ohittaa, jos haluaa hauskempaa tarinaa peliinsä. Toki syklissä on kivoja kortteja, kuten Bilbo ja Frodo sekä esimerkiksi itselleni soolopelaajana tuiki tärkeä Song of Kings -kortti, joka antaa sankarille kyvyn käyttää Leadership-vaikutuspiirin kortteja oman piirinsä lisäksi.

Dwarrowdelf -sykli keskittyy kääpiöihin ja Morian kaivoksiin. Olen tätä kirjoittaessani syklin viimeisessä seikkailuissa ja muutama niistä on ollut vallan erinomaisia tunnelmaltaan. Core Setin tylsistä ja vaikeista seikkailuista on edetty jo iso harppaus. Parempaa on kuitenkin ilmeisesti luvassa. Seuraavat arviot perustuvat "yleiseen mielipiteeseen", eivätkä omakohtaiseen kokemukseen. Palaan juttusarjan tulevissa osissa sykleihin tarkemmin ja kerron omista kokemuksistani.

Against the Shadow -sykli on kuulemma hyvä mutta vaikea. Siihen ei kannata lähteä pelkän Coren voimin hakkaamaan päätään seinään. Pelin teemallinen kerronta parantuu tässä kohden pysyvästi ja syklin seikkailut koostuvat eeppisistä piirityksistä ja taisteluista.

Ring-maker -sykli vie pelaajat Isengardiin ja epämiellyttävään liittoon Sarumanin kanssa. Jälleen teemallisuus on kuulemma vahvaa, joten kerronnallisen pelaamisen ystäville tämän pitäisi olla vahva valinta.

Angmar Awakened -sykli keskittyy mm. dunedain-pakkoihin ja varsinkin useamman pelaajan voimin tapahtuviin seikkailuihin. Peliin lisätään tässä myös yö/päivä -mekaniikka.

Dream-chaser -syklissä matkataan merille ja Harmaisiin satamiin. The Grey Havens deluxe expansion on saanut paljon kehuja.

The Haradrim -syklin deluxe expansion, The Sands of Harad on kuulemma hyvä lähtökohta Core Setin jälkeen hankittavaksi, vaikeustaso on siinä aloittajaystävällisempi kuin monessa muussa syklissä. Peliin tulee myös uutuutena vapaaehtoiset sivutehtävät. Tarinallisesti liikutaan Tolkienin vähälle maininnalle jättämälle aavikkoalueelle.

Ered Mithrin -sykli on tätä kirjoittaessa menossa.

Saga-lisurit

The Hobbit: Over Hill and Under Hill. Tämä lisäosa antaa kasan voimakkaita kääpiö-kortteja, joilla kelpaa suunnata Khazad-Dumiin kunnon käpsäpakan voimin vaikka hallussa ei olisikaan ennestään kuin Core Set. Mukana tulevat seikkailut eivät kylläkään ole kärkikastia.

The Hobbit: On the Doorstep. Hobitin jälkimmäisessä osassa osuvat yhteen niin hyvät kortit kuin mainiot seikkailutkin. Jälleen on tarjolla mainioita kortteja kääpiöpakkoihin.

The Black Riders. Hobitti-pakat saavat runsaasti uutta potkua tämän saga-lisurin korteista. Mustia Ratsastajia pidetään yhtenä parhaista pelin lisäosista ja siinä käydään läpi Sormusten ritareiden kohokohtia, kuten sormusaaveilta piilottelua, pakomatkaa Briistä Viimapäälle ja lopulta vielä haavoittunut Frodo pitäisi kuskata Rivendelliin Elrondin hoitoon. Seikkailut ovat hyvin toteutettuja ja varsinkin Hobitti-sankarit voimallisia. Seikkailut ovat vaikeita, eivätkä ehkä aloittelijaystävällisiä. Uutena pelimekaniikkana tulee kampanja-moodi, joka jatkuu seuraavissa Saga-lisäreissä.

The Road Darkens. Tämä lisäosa keskittyy Gandalfiin ja on yksi parhaista noin yleensäkin. Sivuosassa liittolaisena Core Setissä ollut Gandalf on tämän lisäosan myötä myös huippuvoimakas sankari. Liittolaiskorteista löytyy isoja nimiä, kuten Elrond,Galadriel ja Boromir. Seikkailuissa on mm. se kuuluisa kohtaus Moriassa Balrogin kanssa.

The Treason of Saruman. Jos Helmin syvänteen taistelu kuumottaa, niin tässä se tulee ja sitä on sanottu yhdeksi pelin parhaista seikkailuista. Rohan- ja entti-pakat saavat myös herkkua.

The Land of Shadow. Ansa-pohjaisille pakoille paljon kivaa tarjoava lisäri jatkaa kampanjamoodia Kahden tornin tapahtumissa: Frodo ja Sam kulkevat kohti Mordoria ja kamppailu muuttuu eeppisistä massataisteluista enemmän sisäiseksi.

The Flame of the West.  Kuninkaan paluun tapahtumat alkavat tässä lisäosassa. Sankarit käyvät Kuolleiden kulkuteille ja koetaan kirjassa vain sivumaininnan saanut Aragornin hyökkäys Umbarin merirosvoja vastaan. Viimeinen seikkailu on huikean eeppinen Pelennorin taistelu.

Print-on-Demand seikkailuja on sen verran vaikeampi saada ja ne ovat niin pieniä kokonaisuuksia, että niitä ei tässä käsitellä erikseen.

OCTGN:in pelitilanne.

Miten aloittaa pelaaminen

Jos pariin Core Settiin investointi sokkona ei kuulosta järkevältä, eikä lähipiiristäkään löydy peliä, niin ei huolta! OCTGN (lausutaan kuin "octagon") on ilmainen sovellus, jonka kautta voi pelata verkossa monia vanhoja ja uusia korttipelejä. Lord of the Rings: The Card Game on tuettu varsin hyvin. Ohjelma ei halua talloa FFG:n varpaille julkaisemmalla ihan uusimpia lisäosia, mutta puoli vuotta vanhoille julkaisuille löytyy jo virallisilla grafiikoilla varustetut kortit. Ohjelma vaatii vähän asentelua, varsinkin korttien grafiikkapakettien osalta, mutta ei se kovin vaikeaa ole. Käyttökin alkaa sujua, kun oppii tärkeimmät näppäinlyhenteet. OCTGN on automatisoinut muutamia aikaa vieviä juttuja ja esimerkiksi Questien Kohtaamispakat voi ladata valmiina ja ne myös alkuasettelut tehdään automaattisesti. Omien pakkojen teko on suhteellisen miellyttävää ja esimerkiksi RingsDB.comin pakkatietokannasta voi haluamansa pakan ladata suoraan OCTGN:in ymmärtämässä muodossa.

OCTGN liikkuu jossain hyvin harmaalla alueella. Ilmeisesti FFG ei varsinaisesti rohkaise sen käyttöön, mutta ei ole ryhtynyt mihinkään toimiin LotR LCG:n poistamiseksi ohjelman pelivalikoimasta. Monet pelin aktiivifanit käyttävät ohjelmaa pakanrakenteluun, testaukseen ja tietysti pelaamiseen. Pelin testaaminen OCTGN:n kautta ei ehkä siis ole suuri synti, päinvastoin se voi aiheuttaa palavan halun pelin fyysisen kopion hankkimiseen.

Pohjimmiltaan OCTGN:in kautta pelattu LotR:LCG on hyvin lähellä oikeilla korteilla pelaamista, nysväämistä riittää eikä automatisaatio riitä paljon alkusetupin tekemistä pidemmälle. Olemme huomanneet pelikaverin kanssa kuitenkin sen, että OCTGNin kautta pelimahdollisuudet ovat moninkertaistuneet. Fyysisten korttien kanssa reissaaminen, pakkojen kokoaminen, setupointi ym. vie paljon aikaa. OCTGN:illa Questin ja oman pakan lataamiseen sekä Skype-puhelun aloittamiseen ei mene kuin hetki.

Livenä on hauskempi toki katsella ja hypistellä kortteja, varsinkin kun pelikaverillani on mm. pelimatot ja kaikki kortitkin järjestelty valtapiireittäin värillisiin kansioihin. OCTGN on kuitenkin käypä vaihtoehto, ja käytän sitä usein pikaiseen yksinpelailuun ja pakkojen testailuun. Tuen jopa kehittäjiä rahallisesti, sen verran paljon olen iloa ohjelmasta jo saanut.

Asmodee on muuten julkaissut ihan virallisen Lord of the Rings: The Living Card Gamen, mutta se ei ole kuitenkaan sama peli, vaan saanut tästä inspiraationsa. Tarinallisuus, ääninäyttely ja efektit ovat nähtävästi alkuperäistä komeampia, mutta peli on virtaviivaistettu versio mekaniikoiltaan. Peliä on kuvattu kuitenkin hyvin haasteelliseksi ja itsenäisenä videopelinä mainioksi. Se löytyy Windowsille Steamin Early Accessina ja on karvalakkimallina selvästi alle kympin hintainen. Autenttisempaa digitaalista LotR:lCG -kokemusta hakevan kannattaa valita mieluummin OCTGN.