Kaitsun vuoden 2021 TOP-listat

by 09 heinäkuuta 0 kommenttia


Palataan vielä hetkeksi vuoteen 2021, jotta saadaan ulos yleensä vuosittain tekemäni parhaiden pelien katsaukseni.

 

Vuosi 2021 oli itselleni vähän vaikea pelivuosi. Alkuvuonna oli “kremppaa” ja opiskelujen loppuvaiheeseen kuulunut työharjoittelu ... eikä pelit ihan hirveästi napanneet. Korona oli myös sulkenut pelikerhon. Toukokuussa järjestetyt Pöydällä Digital -lautapelimessut olivat kevään pelastus.


Kesähelteillä järjestettiin viikottaisia pelejä kotona. Ihan loppukesästä pääsin pelitestaamaan Max Wikströmin ja kumppaneiden suunnittelemaa Agemoniaa Tampereen Tavernassa Lautapelit.fi:n porukoiden ja Pöydällä-blogin Kristianin kanssa. Se oli mahtireissu ja pelinä Agemonia oli ihan huippu.


Syksy meni lähinnä opinnäytetyön parissa. Jossain välissä pelattiin innokkaasti uudella Xboxillakin. Lautapelaamisen valomerkkeinä olivat syksyllä LitsaCon ja samoin Litsan pelikerhon tiloissa pidetty PikkujouluCon. Molemmat olivat vähintään kolmipäiväiset lautapelikekkerit.


Vuoden 2021 pelit olivat selvästi keskimääräistä vuotta kevyempää settiä. Raskaampien pelien opettelu ei oikein napostellut ja oli ihmeen rentouttavaa pelata paljon toistoja tutuista peleistä. Ensimmäiseksi Top-listaksi nostankin vanhat klassikkopelit, jotka saivat aika hyvin pelikertoja.


Top-5 todelliset klassikot


1. Cribbage

Cribbage on saanut pelikertoja melkoisen määrän. Kiehtovan monimutkainen kaksinpeli 1600-luvulta  käyttää tavallista korttipakkaa ja outoa pisteytysrataa.


2. Rummikub

Kesällä 2021 meille opetettiin tämä klassikko 1970-luvulta. Se yllätti olemalla varsin näppärä setinrakentelupeli. Peli löytyi onneksemme pelikerhon kaapistakin, joten tätä ei tarvinnut edes lähteä erikseen ostelemaan.


3. Jätkänshakki/Gomoku

Kuopuksen kanssa pelattiin Go-laudalla vuoden aikana parikymmentä kertaa jätkänshakkia. Juuri sopivan mittainen ja tarpeeksi kiihkeä kamppailu, jotta 9-vuotias ei-lautapelaaja jaksaa pysyä kiinnostuneena loppuun asti. 


4. Shakki

Netflixin Musta Kuningatar kuulemma nosti shakkipelien myyntiä huomattavasti maailmalla. Hieno sarja olikin kyseessä. Väänsin muutaman pelin kuopuksen kanssa, mutta muuten pelailin keinoälyä vastaan. En todellakaan ole kokenut pelaaja, mutta muutama peruskuvio alkaa olla hallussa.


5. Othello

Kuopus on selkeästi klassikoiden ystävä. Othello oli hänen ensimmäisiä pelirakkauksiaan ja sitä tulee edelleen silloin tällöin pelattua.




Myös modernit klassikot saivat paljon peliaikaa. Näiden etuna on se, että yleensä peliseura osaa säännöt myös valmiiksi ja peli saadaan nopeasti käyntiin.



Top-5 Modernit klassikot

1. Alhambra (2003)

Boardgamearena.com henkiinherätti tämän jo pois myymämme klassikon uuteen kukoistukseen. Hankimme jopa lisäri-rikkaan Big Box -version pelistä, mutta totesimme pian, että meille peruspeli pienemmässä laatikossa on parempi. BGA-versio on kyllä niin näppärä, että se on ehkä kivampikin tapa hoitaa Alhambran rakentaminen (kunhan näyttö on tarpeeksi suuri). Alhambrasta voi lukea Annikan arvion blogistamme.


2. Carcassonne (2000)

Vuodesta toiseen Carcassonne on jaksanut roikkua pöydällä. BGA-versio on viimeisin tapa pelata tätä klassikkoa. Pari suosikkilisäriänikin löytyy palvelusta, joten tätä kelpaa pelailla kauempanakin asuvien kavereiden kanssa netin välityksellä. Vahvistimme myös pelihyllyä Carcassonne Castlella, joka on vähän erilainen näkemys Carcassonnesta.


3. Splendor (2014)

Splendor on ehtinyt saada lisäosan, Marvel-variaation ja liudan promoja ilmestymisensä jälkeen. Kaipa sitä voi jo siis moderniksi klassikoksi jollain mittarilla kuvailla. Simppeli tuotantomoottorinrakentelu yhdistettynä pisteiden keräilyyn on aina toiminut meikäläiselle. Hiljattain saatiin yhden paikallisen strategiavelhon kanssa tämän 6-vuotiaalta turpiimme hienosti. Splendor ei ole tuuripeli, mutta niin yksinkertainen, että lapsikin voi oppia siinä hyväksi ja haastaa kokeneetkin pelaajat.


4. Tichu (1991)

Pareittain pelattavassa kiipeämispelissä pyritään pääsemään korteista eroon. Käytössä on hiukan tuunattu peruskorttipakka, jossa muutama erikoiskortti tekee yllättävän paljon lisää strategiaa. Pieni vedonlyönti (pisteistä) ja parin mielenliikkeiden arvailu tekevät pelistä varsin jännittävän. BGA-versiossa ensimmäinen nelinpelimme kesti puolisen vuotta, vaikka siirtoja tehtiin päivittäin. Livenä tämä on sentään nopeampi.


5. 6 nimmt! (1994)

Wolfgang Kramerin vanha kortinlätkintä on meillä varsinkin vaimon mieleen. Sitä on lätkitty paljon niin fyysisesti kuin verkossa. PItkin vuotta tätä olikin BGA:ssa jatkuvasti ainakin yksi peli käynnissä. Pelikerrat lähestyvätkin kovasti jo satasta.







Vuoden 2021 kuumimmat Top-5

Vuoden hitit, eli lukuisia pelikertoja saaneet ja rakastetut pelit omalla kohdallani olivat seuraavanlaiset.


1. Luxor (2018)

Tämä perhe-kaliiberin peli ei näyttänyt alkuun lainkaan kiinnostavalta, varsinkaan ulkoasultaan. Ensimmäisen vastentahtoisen pelikerran jälkeen mieli kuitenkin muuttui. Tässähän on itua! Omien haudanryös… arkeologien siirtely pyramidin käytävillä on tehty kiehtovaksi kädenhallinnalliseksi ongelmaksi ja pisteiden optimoinniksi. Luxor on aluksi varovaista kyttäilyä, mutta tietyn kulminaatiopisteen jälkeen muuttuu hervottomaksi kilpajuoksuksi kohti pelin päättävää aarrekammiota ja sieltä saatavia extrapisteitä.


2. The Quest for El Dorado (2017)

Reiner Knizian pakanrakentelua ja kilpajuoksua yhdistelevän peli uusi, suomeksikin ilmestynyt, laitos näyttää upealta Vincent Dutraitin kuvituksen ansiosta. Peli on sekin silkkaa kultaa. Pelaajat kisaavat El Doradon kaupungin löytämisestä ja etenevät satunnaisesti luodussa viidakossa halki tiheikköjen, yli vesistöjen ja alkuasukkaiden kylien. Eteneminen tapahtuu yksinkertaisesti pelaamalla käsikortti, joka antaa edetä yhdessä tai useammassa maastotyypissä. Uusia parempia kortteja voi myös ostella pakkaansa vaikka viidakko-oppaan tai jokilaivan kapteenin muodossa.  Peli on ollut hitti niin kotona kuin pelikerhossa.


3. The Crew: The Quest for Planet Nine (2019)

Yhteistyössä pelattava tikkipeli tulee pienessä laatikossa, sisältäen kuitenkin 50 tehtävän kampanjan. Ensimmäiset tehtävät ovat helppoja, määrätyn pelaajan pitää esimerkiksi voittaa jokin ennalta määrätyn kortin sisältävä tikki. Nopeasti peli kuitenkin tulee paljon mielenkiintoisemmaksi, kun tikkien määrä kasvaa ja ne pitää vielä saada tietyssä järjestyksessä. Pelaajien välinen kommunikointi on sallittu vain hyvin rajallisesti, joten pelin herkullisimpia juttuja onkin oppia lukemaan pöytää. Kaksinpelivariaatiokin toimii todella hyvin. Crew vie ihan huomaamatta koko illan, kun “otetaan vielä yksi tehtävä”.



4. Beyond the Sun (2020)

Peli on käytännössä iso teknologiapuu, jolla etenemisen sivutuotteena vähän lennellään valloittelemassa planeettoja kilpailijoiden nenän edessä. Boardgamearesta löydetty peli saatiin jokusen kerran pelikerhossakin fyysisesti pöytään. Kesällä ja alkusyksyllä oli usein parikin peliä netissä käynnissä samaan aikaan, kun monet pelikaverit kärsivät samasta auringon takaisesta huumasta. Oman pelin optimointi on tässäkin se kutkuttava haaste. Muutaman hyvin hapuilevan pelikerran jälkeen alkaa tajuamaan, mitä kannattaa tehdä ja sitten peli viekin mennessään - kerta toisensa jälkeen.



5. Res Arcana (2019)

Ressu on sekin pelejä, joka sai itselleni siivet Boardgamearenan myötä. Julma korttituuri määrää millaisen pakan ja velhon saat työkaluiksesi kilpajuoksussa kymmeneen pisteeseen. Reilun parinkymmenen pelikerran jälkeen olen edelleen aika huono hyödyntämään isoa osaa pelin tarjoamista vaihtoehdoista. Välillä saan herkullisen koneiston, joka alkaa tuutata nopeasti pisteitä, yhtä usein tuntuu toivottomalta saada paria pistettä enempää. Nyt kun mukaan saa ensimmäisen lisäosan uudet optiot, olen entistä enemmän hukassa. Jotain koukuttavaa tässä on ja haluan kehittyä paremmaksi pelaajaksi.



Loppuun vielä se kruunun jalokivi, eli kaikkien aikojen suosikkipelini. Mukaan kelpuutan kuitenkin vain vuoden 2021 aikana vähintään kertaalleen pelatut, jotta vertailukohdat ovat edes jotenkin muistissa. Koko Top-lista on tasavahvojen pelien täyttämä, järjestys voi helposti muuttua hetkessä sillä kaikilla peleillä on vahvuutensa ja heikkoutensa. Työläistenasettelupelejä mahtui näemmä listalle jälleen viisi, joten suosikkimekaniikkani on aika selviö.


Kaitsun kaikkien aikojen Top-10


1. Paladins of the West Kingdom

Ainoastaan kaksinpelinä koettu Paladins on Shem Phillipsin West Kingdom -trilogian keskimmäinen osa. Rakastan myös sarjan ensimmäistä osaa, Architects of the West Kingdomia, mutta se ei ole päässyt pöytään vuonna 2021. Paladins näyttää melko teemattomalta excel-taulukolta, eikä edes pelaajien välistä interaktiota juuri ole. Se on kuitenkin myös pelin vahvuus, sillä pääset rauhassa omaan optimointimaailmaasi sijoittamaan eri värisiä työläisiä omalle laudallesi rakentamaan omaa strategiaasi. Aluksi peli tuntui mahdottomalta sisäistää, mutta sitten parin kierroksen päästä osaset loksahtivat paikoilleen. Kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen ja tarkoitus on luovia vaihtoehtojen joukossa niin, että saat lisätyöläisiä ja pisteitä soljuvana flowna. Teema ei niin vahvana taulukkosulkeisissa tunnu, enkä siksi sitä tässä avaakaan. Micon vinksahtanut taide myös jakaa mielipiteitä.


2. Lords of the Waterdeep

D&D-maailmaan sijoittuvassa työläistenasettelupelissä kamppaillaan vaikutusvallasta (pisteet)  Waterdeepin kaupungissa. Pisteitä saa mm. kaupunkia rakentamalla, teettämällä onnistuneita questeja palkkaamillaan sankareilla ja juonittelemalla niin penteleesti. Peli on herkullinen ja helposti omaksuttava työläistenasettelu, joka varsinkin Scoundrels of Skullport -lisäosan tuoman vaihtelun ja korruptio-mekaniikan ansiosta nousee kutkuttavan jännittäväksi. Erityiskiitosta peli saa tyylikkäästä pelaajien välisestä epäsuorasta interaktiosta: “Tein tällaisen hienon rakennuksen, jota käyttämällä saat näitä upeita resursseja käyttöösi. Minä saan käynnistäsi vähän provikkaa vaivanpalkaksi”. Pelin heikkous ovat pääosan pisteitä tuottavat quest-kortit, jotka kyllä kuvaavat eeppisiä luolastoseikkailuja, mutta ovat käytännössä vain työkaluja muuttaa vaaditun väriset kuutiot pisteiksi.


3. Viticulture Essential Edition (2015)

Viticulture on tainnut olla kuutisen vuotta kolmen kärjessä listoillani. Viinitilan pyörittäminen on kuvattu työläistenasettelumekaniikoilla kiitettävän temaattisesti. Peli on sen ansiosta helppo oppia ja opettaa. Oikean voittostrategian kehittäminen on silti aina yhtä haastavaa, sillä joskus vain oma viinituotanto ja asiakkaiden toiveet eivät tunnu kohtaavan. Silloin pitää vaikka keskittyä tilansa kehittämiseen turistiystävälliseksi. Essential Edition on hieno kokonaisuus, mutta vähän se alkaa kymmenien pelikertojen jälkeen puuduttamaan. Tuscany-lisäosa ja erikseen myytävät vieraskorttipaketit tuovat peliin runsaasti vaihtelua, mutta varsinkin Tuscanyn monenlaiset uudet lisäykset ovat vähän työläitä oppia ja venyttävät peliä selkeästi. Saan jatkuvasti pelissä pataani toisilta, joten strategian kehittämisessä on onneksi vielä työtä jäljellä.


4. Tapestry (2019)

Viticulturen suunnitelleen Jamie Stegmaierin tuoreempi peli on listan ensimmäinen ei-työläistenasettelupeli (terveisiä Kielitoimistolle!). Oma sivilisaatio johdetaan halki  vuosituhansien tulen keksimisestä aina avaruuden valloitukseen asti. Pelissä edetään neljällä radalla (kulttuuri, tiede, teknologia ja tutkimusmatkailu. Muiden pelaajien kanssa kisataan eri tavoitteista, kuten monumenttien rakentamisesta ja pääkartalla alueista. Omaa pääkaupunkiakin rakennetaan upeilla miniatyyrirakennelmilla. Pelin ohjeet mahtuvat järjenvastaisesti vain neljään sivuun, mutta pelin opettaminen ja sisäistäminen onkin sitten vaikeampaa. Periaatteessa peli on yksinkertaista resurssien käytön optimointia ja vuorolla vain valitaan millä neljällä radalla edetään ja tehdään etenemisen avaama toiminto.

Tapestry on upea optimointipähkinä, joka jättää nälän yrittää uudestaan ja onnistua paremmin. Toisaalta peli on järjettömän ylituotettu ja siihen on sisällytetty kaikki perinteisen sivilisaatiopelin troopit … eikä se silti oikein ole sivilisaatiopeli. Teknologian kehityksessä ei nimittäin ole järjen hiventä, voit keksiä vaikka ensin ydinpommin, sitten pyörän ja kolmanneksi zeppeliinit. Keksintökortit ovat vain keino saada lisäresursseja tai pisteitä, eivätkä ne avaa mitään uusia mahdollisuuksia viedä omaa sivilisaatiota uuteen suuntaan tai avaa uusia strategioita. Tapestry on loistava resurssienmanagerointipeli sivilisaatioteemalla, mutta surkea sivilisaatiopeli.


5. Power Grid (2004)

Sähköyhtiöt kisailevat vallasta tässä Friedemann Friesen modernissa klassikossa. Voimaloista käydään huutokauppaa ja sähköntuotannon raaka-aineiden markkinahintojen säätely tuo peliin tonneittain kutkuttavia haasteita. Pelilaudalla laajentuminen on sekin aikamoista aluevaltauskamppailua. Lisäksi pelissä on tärkeää osata ajoittaa siirtonsa ja laajentumisensa oikein. Power Gridin vahvuuksia ovat myös voimakas pelaajien välinen interaktio, joka pitää pelin tuoreena. Tuurilla on pärjäämisessä vain pieni osuus, mutta jäljessä oleva pelaaja saa tasapainottavaa etua resurssimarkkinoilla. Pelin teema tulee todella vahvasti läpi, eikä peli tunnu lainkaan niin paljon matemaattiselta tehtävältä, kuin se käytännössä on.. Paperiraha, ontuva kaksinpeli ja osaavan pelaajan ylivoima aloittelijoita vastaan ovat puolestaan pelin heikkouksia. Peli on jo vanha, eikä mitään kovin jännittäviä uutuuksia siihen ole nähty aikoihin. Olemassa on kuitenkin runsaasti lisäkarttoja ja muuta lisäosaa, joilla pelattava ei heti lopu.

Power Grid on tiukka talouspeli. Kuva: Chris Norwood.


6. Sherlock Holmes: Consulting Detective -pelisarja

80-luvun dekkaripeli on saanut viime vuosina uuden elämän. Viimeisin tulokas sarjassa, Baker Street Irregulars (2020), lisää uusia parannuksia pelimekaniikkaan ja tuo sen lähemmäs moderneja kilpailjoitaan, kuten Portal Gamesin julkaisemaa Detective: Modern Crime Board Gamea. Sherlock on kuitenkin genren aloittanut klassikko, josta meillä on jo kolmas 10 tapauksen laatikko menossa. Jack the Ripperin antaman nöyryytyksen jälkeen kokeilen onneani Baker Streetin Iskuryhmän kanssa. Toistaiseksi kolme ensimmäistä aloittajaystävällistä tapausta on saatu selvitettyä, mutta kauhulla odotan mitä on tulossa. 

SHCD-peleissä ratkotaan vähän valitse-oma-seikkailusi -kirjojen tyyliin kinkkisiä rikostapauksia. Pelistä kuitenkin puuttuvat ne “Jos päätät mennä vasemmalle, lue kappale 45”- valinnat ja saat vapauden mennä mihin mielit. Käytössä on suuri Viktoriaanisen Lontoon kartta, osoitehakemisto sekä lista kontakteista, joita voi käyttää jutun ratkonnassa. Haluttua paikkaa vastaava numero vain haetaan kulloisenkin tapauksen vihkosesta ja luetaa se. Siitä sitten ehkä selviää jotain. SHCD vaatii muistiipanojen ahkeraa kirjoittamista, viisaiden päiden yhteen lyömistä ja usein lasin viiniä. Sherlock selvittää tapaukset yleensä hetkessä ja kertoilee tapausvihkon lopussa miten “yksinkertaista, rakas Pelaaja”, kaikki olikaan. Itse kun on hikoillut kuusi tuntia tapauksen parissa, on aina yhtä masentavaa ymmärtää kuinka pahviaivo itse olisi rikostutkijana. Pelin ansioksi pitää lukea, se että (juuri koskaan) vika ei ole pelisuunnittelussa, vaan omassa päässä.


7. It’s a Wonderful World (2019)

Kuutisenkymmentä pelikertaa meillä  saanut IaWW on kevyehköä kortinvärväystä ja pistekoneiston rakentelua. Mainio peli on vähän loppuunkaluttu, mutta odottelemme lisäosan puhaltavan tähän taas uutta eloa.  Tämäkin on julkaistu suomeksi, joten tässä on hyvä vaihtoehto vaikka 7 Wondersille. Tarkempi esittely pelistä löytyy toisaalta blogissa.


8. Terraforming Mars: Ares Expedition (2021)

Ares on listan ainoa peli, jota meiltä ei löydy hyllystä. Pääsin sitä kesällä pariin otteeseen kokeilemaan, ja heti oli selvää, että omassa sydämessäni tämä vie Terraforming Marsilta paikan. Pelissä tavoitteet ovat tutut TfM:stä, eli Marsista tehdään asuttava vettä, lämpöä ja happea luomalla. Pelilauta on kadonnut ja koko homma hoidetaan korteilla. Pelimekaniikka on saanut vahvasti vaikutteita Race for the Galaxystä, mikä on vain hyvä asia. Pelaajat saavat lähes koko ajan pelata samanaikaisesti, joten odottelua ei juuri ole.  Ares yhdistelee hyvin TfM:n ja Reiskan parhaita puolia ja niillä meriiteillä ansaitsee paikkansa listalla.



9. Orléans (2014)

Keskiaikaiseen Ranskaan sijoitettu pussinrakentelupeli on joka kerta kolahtunut kovaa, kun sitä on pöydälle saatu. Orléansissa on Paladins of the West Kingdomin tyyliin useanlaisia työläisiä, joita sijoitellaan toimintoruutuihin. Hauskana jippona työläisiä vedetään aina vuoron alussa omasta pussista, joten harvoin voi olla varma mitä on saamassa. Oikeanlaisten työläisten värväys onkin tärkeää, jotta oman strategiansa saa toimimaan. Peli voisi olla korkeammalla, jos sitä olisi päästy useammin pelaamaan tai jo hankittu lisäosa olisi saatu korkatuksi. 


10. The Voyages of Marco Polo

Muutaman vuoden takainen ykköspelini on vähän kärsinyt inflaatiota. Pelikertoja on muutama tullut, mutta pelin kakkososa on vähän kuin syönyt ykköseltä pelaajia. Itse en ole vielä kakkoseen niin lämmennyt, vaikka se tuntuu olevan ehkä helpommin lähestyttävissä. Polon retket on silti oikein mieleenpainuva pelikokemus: toinen toistaan voimakkaammat “pelaajahahmot” ja kartalla liikkumisen optimointi sekä supersuuret muuvit pisteiden rohmuamiseksi tekevät pelistä aina yllättävän. Vaikka draamaa riittää, peli tuntuu olevan silti reilu. Tämäkin peli on työläistenasettelua, tällä kertaa meeplet ovat vaihtuneet noppiin.


Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti