Sagrada - kaunis noppaikkuna

by 09 helmikuuta 0 kommenttia
Kickstarterissa taannoin aaltoja aiheuttanut Sagrada on saapunut todistettavasti Suomen maaperälle. Löysimme oman kappaleemme Lautsikan hyllystä. Pelissä rakennetaan nopista lasimaalauksia.


Hiljattain on alkanut ilmestyä todella kauniita abstrakteja pelejä, kuten Santorini ja Azul. Sagradakin kuuluu tähän esimerkillisen kauniisti ja houkuttelevasti tehtyjen pelien joukkoon. Värikäs, lasimaalauksellinen kansi jo lupaa jotain poikkeuksellista.  Laatikosta löytyvät 90 läpinäkyvää noppaa viidessä värissä ja upeat pelaajakohtaiset pelilaudat saavat kuolan valumaan suupielistä oikein lupaavasti. Kuvailen ensin pelin kulun ja kerron lopuksi mielipiteeni.

Lasimaalauksen alkeiskurssi

Skippaa seuraavaan lukuun, jos pelimekaniikan esittely ei kiinnosta!

Lasimaalaus rakennetaan tällaisten suunnitelmien perusteella.

Pelin alussa kukin pelaaja saa valita kahdesta kaksipuolisesta, satunnaisesti otetusta lasimaalauksen suunnitelmakortista mieleisensä. Näissä 5x4 ruudukoissa on vaatimuksia tietyille ruuduille asetettavien noppien värille tai pisteluvulle. Piirustustuskortti sujahtaa tyylikkäästi pelaajien omien ikkunalautojen sisään luoden nopille tuhdit telineet.

Toiset suunnitelmat ovat vaikeampia kuin toiset ja tätä kompensoidaan suosionappuloilla, vaikeata kuviota varten niitä saa enemmän. Pelaajille arvotaan myös yksi salainen tavoitekortti, joka kertoo minkä väristen noppien pisteluvut antavat pelaajalle loppupisteitä.

Suunnitelmat asetetaan näyttävien ikkunakarmien sisälle. Nopat pysyvät niissä hyvin sijoillaan.
Peli kestää kymmenen kierrosta, mitä merkitään nopilla pienelle laudalle, jonka takapuolta löytyy loppupisteytyksen taulukko. Sagradassa on kaksi korttipakkaa: työkalut ja yleiset tavoitteet. Pakat sekoitetaan ja niistä nostetaan kummastakin kolme korttia näkyviin pöydälle. Suosionappuloilla voi käyttää työkalukortteja, kun taas yleiset tavoitteet kertovat millaiset nopat tai noppakuviot antavat pisteitä.

Aloittava pelaaja nostaa pussista kaksi noppaa per pelaaja ja vielä yhden ylimääräisen (esimerkiksi kolminpelissä noppia olisi 7). Nopat heitetään pöydälle ja aloittava pelaaja värvää, eli dräftää niistä yhden. Sitten myötäpäivään edeten kukin pelaaja valitsee omansa, kunnes viimeisenä valitseva saa ottaa kaksi ja sitten palataan vastapäivää siten että aloittanut pelaaja saa vielä viimeisenä ottaa kahdelle jäljelle jääneestä nopasta toisen. Ylijäävä noppa (tai nopat) menevät kierroslaskurilaudalle.

Valittu noppa pitää asettaa heti omaan ikkunaan. Ensimmäinen noppa pitää sijoittaa ikkunan karmiin ja lähteä siitä etenemään. Pelin alussa valittu suunnitelmakortti antaa tiettyjä rajoituksia joidenkin ruutujen nopan värille tai numerolle. Lisäksi kahta samanväristä tai samannumeroista noppaa ei koskaan saa laittaa vaaka- tai pystysuorassa vierekkäin. Muuten nopat saa sijoittaa ikkunaan miten haluaa.

Jos noppaa ei pysty tai halua sijoittaa ikkunaansa, voi passata draftivuoronsa. Jos jossain kohtaa pelin aikana löytyy ikkunasta virhe, eli vaikka kaksi samanväristä noppaa ovat menneet vahingossa vierekkäin, pelaaja poistaa noppia yksi kerrallaan kunnes ikkuna on jälleen laillisessa kunnossa.

Kymmenen kierroksen jälkeen tehdään loppupisteytys, jossa huomioidaan neljä asiaa. Ensinnäkin paljastetaan oma henkilökohtainen tavoitekortti, joka on yksi viidestä noppien perusväristä. Kaikkien oman ikkunan tämän väristen noppien pisteluvut lasketaan yhteen.

Yleisiä tavoitekortteja.

Sitten lasketaan yleisten tavoitekorttien antamat pisteet.  Esimerkiksi jokaisesta vaakarivistä, jonka kaikki nopat ovat keskenään erivärisiä voi saada 6 pistettä. Toinen tavoitekortti voi antaa pisteitä noppien ykkösistä ja kakkosista. Kolmas pisteytyskortti voi taas palkita kulmittain keskenään asetelluista samanvärisistä nopista.

Ylijääneistä suosiomerkeistä saa yhden lisäpisteen per kappale ja vastaavasti täyttämättömistä ikkunaruuduista yhden miinuspisteen.

Eniten pisteitä kerännyt voittaa, tasurissa katsotaan kumpi on netonnut enemmän pisteitä omasta salaisesta tavoitekortistaan.


Mielipide Sagradasta

Tätä kirjoittaessani pelikertoja on meille kertynyt tusinan verran. Useampina kertoina olemme jättäneet työkalukortit kokonaan pois. Osittain se johtuu siitä, että peli tuntuu silloin "puhtaammalta", mutta se on johtunut myös siitä, että ensikertailaisille emme ole halunneet tehdä pelistä liian monimutkaista heti. Ajateltavaa kun on ihan riittävästi ilman työkalukorttien miettimistäkin.

Vuoroista pidetään kirjaa pienellä laudalla. Alempana työkalukortteja. Lavastetussa tilanteessa tosin laitoin suosiomerkkejä väärin. Niitä pitäisi olla korteilla joko yksi tai kolme, ei kahta.
Sagrada tuntui parilla ensimmäisellä pelikerralla kevyehköltä. Sitten pelasimme lisää ja peli alkoi tuntua aina vain raskaammalta pähkäilyltä kun alkoi ymmärtää haasteen todellisen laajuuden. Kun pelaa vaikka kolme erää putkeen, alkaa tehdä mieli kiskaista burana huiviin. Noppien sijoittelu kun alkaa käydä tosissaan pollan päälle.

Mitä pidemmälle peli etenee, sitä anteeksiantamattomampi siitä tulee. Kun edessä olevassa maalauksessa on kolo, johon sopii vain vihreä noppa jonka pisteluku on kolme tai viisi alkaa olla tilanteessa, jossa todennäköisyydet yksinkertaisesti ovat pelaajaa vastaan. Osa pelin viehätystä on juuri siinä, että koko ajan on tunne, että pystyisi parempaan. "Teinpä alkupuolella typerän virheen, ilman sitä olisin saanut ainakin kuusi pistettä lisää". Sellaisen täydellisen pelikerran metsästys aiheuttaa sen, että Sagradaan tarttuu mielellänsä. Arvottavat pisteytyskortit ja suunnitelmat pitävät touhun tuoreena koko ajan.

Sagrada ei kuitenkaan ole koukuttanut meitä sellaisella tavalla kuin ylläolevasta voisi kuvitella. En varsinaisesti odota innostuksella seuraavaa pelikertaa (kuten monen muun pelin kohdalla), koska Sagrada ei ole pääruokapeli. Se on kaunis aivopähkinä, jonka ottaa mukisematta pöytään jonkun sitä ehdottaessa. Sitä tapahtuu yllättäen usein.

Sagrada nimittäin onnistuu puijaamaan hyvin. Karkinkaunis kuvitus ja mainiot komponentit saavat miltei unohtamaan kuinka kuiva logistiikan harjoitus peli lopulta on. Pelin lopuksi kun katsoo tuotostaan, niin eihän se ole lasimaalausta nähnytkään. Se on ruudukko kivanvärisiä noppia, mutta ei se muistuta edes etäisesti mitään kuviota. Ei se haittaa. Jos abstraktit pelit näyttävät jatkossakin näin hyvältä, poikkean mielelläni kylään työläistenasetteluvillestä.

Lopuksi varoituksen sana: värisokeus voi olla pelissä todellinen ongelma. Mitään vaihtoehtoisia symboleita ei pelissä ole käytössä.










Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti