Portugalin kuningas Manuel I halusi viettää elämänsä ehtoota terdellä mojitoja juoden. Sitä varten palkattiin jälleen kaakelihemmot laittamaan lattiat helposti siivottaviksi ja tyylikkäiksi.
Michael Kieslingin suunnittelema Azul (2017) on BGG:ssä abstraktien pelien listaykkönen. Se oli tullessaan superhitti ja jopa suomennettiin seuraavana vuonna. Laattojen asettelussa oli jotain maagista ja ne tuntuivat kivoilta kädessä. Itselleni seuraavana vuonna julkaistu jatko-osa Azul: Stained Glass of Sintra oli ensin mielekkäämpi, mutta alkuperäisen virtaviivaus on alkanut miellyttää sekin. Olikin jo lähes perheriidan paikka siitä, että kumpi nyt sitten on lopulta parempi.
Onneksi Asmodee Nordic sai tämän sarjan kolmannenkin pelin, Azul Summer Pavilionin, julkaistua myös suomeksi. Nyt ratkesi sekin kiista kumpaakin tyydyttävällä tavalla.
 |
| Laattojen hankinta seuraa aina Azuleissa samaa kaavaa, ovat ne sitten neliöitä, lasinpaloja tai näitä timantin muotoisia. |
Azul on Azul on Azul
Meillä lainassa koko kevään ollut alkuperäinen Azul on kerännyt yli kaksikymmentä pelikertaa ja lienee tämän vuoden pelatuin pelimme. Varsinkin kaksinpelinä peli on aika julmakin, kun vastustajan suunnitelman voi päätellä helposti ja tehdä parhaansa estääkseen sen toteutumisen “vihavärväämällä” itselleen juuri ne kaverin kaipaamat laatat. En oikein pärjää Azulissa, mutta se on nopea ja elegantti, ja silloin tällöin onnistun saamaan kelvolliset pisteet.Pelaaminen on erittäin yksinkertaista: pöydällä on tehtaita joihin on kuhunkin arvottu pussista neljä satunnaisen väristä laattaa, pelaaja valitsee niistä vuorollanan yhden tehtaan kaikki yhdenväriset laatat, ja loput työnnetään tehtaiden keskellä olevalle alueelle, josta niitä voi värvätä itselleen lähes samoilla säännöillä. Hankitut laatat asetellaan sitten omalle pelaajalaudalle. Sama kaava toimii kaikissa julkaistussa kolmessa Azulissa. Oman laudan tavoitteet ja asettelusäännöt vain muuttuvat pelistä toiseen.
Tähdellisempää tekemistä
Azul: Summer Pavilionissa rakennetaan erivärisiä tähtimuodostelmia ja laatat ovat hedelmäaakkoskarkkien muotoisia. Jokaisen tähtisakaran valmistus maksaa 1-6 samanväristä laattaa, ykkösellä merkitty sakara yhden, kuutosella merkitty kuusi ja muut siltä väliltä. Koko tähden valmiiksi saaminen antaa paljon bonuspisteitä (12 - 20), mutta jokaisen laatan asettamisesta saa aina pisteitä ykkösatsuulin tapaan (1-6) riippuen siitä, montako samanväristä rivissä on ennestään vierekkäin, tai tässä tapauksessa viuhkassa. Lisäpisteitä saa myös siitä, jos täyttää pelilaudaltaan kaikki ykkös-, kakkos-, kolmos- tai nelossakarat. |
| Tähtikuvio kannattaa rakentaa viuhkana aina vieri viereen, jotta saa maksimaalisesti pisteitä. |
Kesäpaviljonki näyttää ja tuntuu Azulilta ensimmäisestä pelilaatikon vilkaisusta lähtien. Pelivuorokin etenee ihan samalla tavalla, eli yhdestä tehtaasta otetaan yhdenväriset laatat. MUTTA, sitten kolmosatsuuli alkaakin poiketa edeltäjistään - ja nämä muutokset ovatkin ihan parhautta!
Ensinnäkin jokaisella pelin kuudella vuorolla on oma jokerivärinsä. Jokerivärillä voi sillä vuorolla korvata aina jonkin muun värisen laatan tähtimuodostelmaa rakennettaessa. Tämä on superhyvä parannus, sillä huonoa tuuria tai vastustajien kieroiluja voi paikata jokerivärin avulla.
Toisin kuin ensimmäisessä pelissä, käsiin jääneistä käyttämättömistä laatoista ei rangaista miinuspisteillä. Niitä saa jopa säästää seuraavalle kierrokselle neljä, ja muut vain poistuvat poistolaattojen säilytyspaikkaan, pahviseen kellotorniin. Säästäminen on todella hyödyllistä, sillä seuraavan kierroksen jokerilaatoilla voi tehdä esimerkiksi vaikeita 5-6 laatan sakaroita valmiiksi.
Valmiilla sakaroilla voi myös piirittää omassa pelilaudassa olevia pilari-, patsas- ja ikkunapaikkoja, jolloin saa poimia keskuslaudan 10 satunnaisesta laatasta 1-3 haluamaansa.
 |
| Enää ei tarvitse miettiä minkä tai mitkä näistä säilyttäisi kokoelmassa. |
Hyvä laatta, parempi mieli
Azul: Summer Pavilionista on poistettu lähes kaikki mikä voisi aiheuttaa mielipahaa, miinuspisteitä ei juuri tule mistään. No, ensimmäinen pöydän keskeltä tehtaiden ylijäämälaattoja ottava saa miinusta ottamiensa laattojen verran, mutta siinäkin on ihan oma valinta onko ahne vai ei. Samalla saa kuitenkin myös aloittavan pelaajan laatan, josta on iloa seuraavalla kierroksella.
Peli syöttää koko ajan mielekkäitä valintoja: miltei mitä tahansa saakin, sitä voi hyödyntää joko samalla tai seuraavalla vuorolla. Toki kannattaa erikoistua muutamaan isompaan pisteitä antavaan juttuun, mutta niin sanotulle jämäpisteosastolle on aina tarjolla jotain mukavaa.
Lopputulos on, että Summer Pavilionin jälkeen jää aina hyvä mieli. Vaikka välillä pistesaldo jää laihaksi, yleensä voi syyttää itseään siitä, että yritti saada liian montaa asiaa valmiiksi tai viimeisellä vuorolla ei vaan tullut tarpeeksi väriä X tarjolle. Vaikka tämä ehkä kuulostaa joltain pullamössöpuheelta, pelissä on myös enemmän strategian tuntua kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Sintran kanssa ollaan ehkä strategian kanssa aika samoilla viivoilla, mutta Summer Pavilionissa muiden pelin lukeminen ja siihen vaikuttaminen ei ole ihan yhtä tärkeää.
Eiköhän kesäpaviljonki ole heittämällä paras äthyyl
Kaikki Azulit ovat hyviä pelejä, mutta jos pitää valita niistä paras, tällä hetkellä tuntumamme on vahvasti se, että Summer Pavilion on sarjan kirkkain tähti. Se on jo nyt noussut BGG:n abstraktien pelien top-listan neloseksi ja tie lienee lähitulevaisuudessa vain ylöspäin. Olisi vain oikeus ja kohtuus, että se tönäisisi ykkös-Azulin palliltaan. Kolmosessa on hiotunut kaikki terävät kulmat pois ja peli soljuu sujuvasti kuin jäätelö alas kurkusta hellepäivänä.
Jos jotain negatiivista hakemalla hakee, niin peli kestää pidempään kuin alkuperäinen ja sen opettaminen on vähän työläämpää. Peli on myös edelleen ehtaa Azulia, eli jos aiemmat eivät oikein napostelleet, ei kesäpaviljonki tule mieltä muuttamaan. Pistelauta on myös vähemmän kätevä. Sentään se kiertää keskuslautaa loogisesti, mutta pisteiden lasku on aika näpertämistä ja kepeät pistemarkkerit tönäisee helposti pöydälle kierimään tai väärään paikkaan. Pistelaudat ovat olleet huonoja Azuleissa koko ajan, mikä on sääli. Ylimääräiset laatat keräävä kellotorni on semipätevä, se on paksumpaa pahvia kuin Sintrassa (Azul ykkösessä joutui käyttämään pelilaatikon kantta), eli parannusta on tullut niiltä osin koko ajan.
Kieslingin pappa voisi jatkossa keksiä taas jotain uutta, laatanasennusta on tehty jo riittämiin ja tästä on vaikea enää parantaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti