Rising 5: Runes of Asteros

by Kai Saarto 14 kesäkuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Viisi päivää sitten muinaisen kuninkaan sulkema Riimuportti avattiin ja sen koodi muutettiin Pahojen Voimien™ toimesta. Kaikenlaista monsteria tunkee Asterosiin, eikä kellään ole kivaa. Viisas Orakl pyysi Yhdistyneiden Planeettojen konsiilia lähettämään avukseen neljä superagenttiaan, Ekhon, HAL:in, Elin ja Novan, taistelemaan pahuutta vastaan ja sulkemaan sen perhanan portin once and for all.


Tämä porukka ehkä näyttää galaksin vartijoilta, mutta kansan syvät rivit tuntevat ryhmän nimellä Yläfemma, Rising 5.

Rising 5: Runes of Asteros on älyluurisukupolven Mastermind. Yhteistyöpeli, jossa koitetaan selvittää eriväristen riimujen oikea järjestys. Kenenkään ei tarvitse ottaa pelinjohtajan viittaa, sillä puhelin tai täppäri hoitaa sen homman antaen tietoa, joilla oikeat riimut voidaan päätellä.

Ilo katsella, vaatii kuitenkin käytännössä appin

Alun perin Kickstarterissa julkaistu peli on Vincent Dutraitin kuvittama, eli kovin sarjakuvamaisen ja värikkään näköinen. 

Laudan keskiössä on Riimuportti, johon pelaajat arpovat pelin alussa neljä kaikkiaan seitsemästä riimusta jossakin konfiguraatiossa. Laudalla on myös kuusi paikkaa, johon vedetään kuhunkin korteista monstereita, avustajia tai artifaktikätköjä. Oikeassa reunassa on Punaisen auringonpimennyksen vaiherata: kun kuu peittää auringon kokonaan ottaa Asterokselle ohraleipä.

Pelin alussa katsotaan appilla kuinka lähellä pelaajien lähtöarvaus on oikeaa riimukombinaatiota. Yleensä muutama oikea riimu on portissa, mutta usein väärin sijoitettuna. Pelaajien pitää vekslailla riimuja eestaas, mutta kello käy ja auringonpimennys lähenee. Pelaajien pitää keräillä monsuja lahtaamalla ja muuten Asterosia tutkimalla keräillä kristallisoitunutta eetteriä, jota kutsutaan hämäävästi Silkiksi. Neljä silkkikuutiota keräämällä voivat sankarit taas aktivoida älyluurinsa ja tsekata ollaanko riimujen sijoittelussa yhtään lähempänä.

Pelin keskeinen mekaniikka pyörii hahmokorttien ympärillä. Kullakin pelaajalla on käsikortit, joissa on sankareidemme kuvia. Ekho-korteilla voi vuorollaan toimia Ehkolla, Eli-korteilla Elinä jne. Kellään ei siis ole nimikkohahmoa, vaan kaikki voivat käyttää ketä tahansa, kunhan hahmokortti löytyy kädestä. Yhdellä kortilla tehdään aina yksi toiminto, joka voi olla liikkumista, kohtaamisia (taistelu, apukorttien käyttö) tai portin hiplaamista (appi).

Kun yhdellä tyypillä on toimittu yhden tai useamman kortin avulla, on pakko nostaa nostopakasta vähintään yksi uusi käsikortti. Tämä on vähän riskipuuhaa, sillä vaikeustasosta riippuen nostopakkaan on tungettu 3-5 Punaisen kuun korttia. Kun tällainen nousee käteen, seuraavan pelaajan vuoron lopussa lasketaan kaikkien pöydässä näkyvien monsterien kuusymbolit ja auringonpimennys lähenee yhtä monta askelta. Jos pöydässä on useita monstereita, voi olla loppu hyvin lähellä jo ensimmäisen kuukortin noustessa. Koska jokaisellla pelihahmolla on yksi ilmainen erikoistoiminto, houkutus tehdä mahdollisimman vähän korttitoimintoja on aika suuri. Sillä tapaa kun saa hidastettua kuukorttien tuloa.

Jokainen hahmo on erilainen

Orakl on ainoa hahmo joka voi vaihtaa riimujen paikkoja. Robomainen HAL osaa kopioida samassa paikassa olevan toisen sankarin erikoiskyvyn. Eli osaa nähtävästi siirtää kuuta kauemmas auringosta (!), eli hidastaa auringonpimennyksen hetkeä. Nova voi lätkiä monsuja mistä vai ja ilman huolta että tappiosta tulisi rankaisua (auringonpimennyksen läheneminen). Ekho lienee porukan pilotti, sillä hän voi siirtää toisen hahmon eri paikkaan ilmaiseksi.

Taistelu on tärkeässä roolissa, sillä Silkkikuutioita ei oikein muuten heru tarpeeksi. Matsissa heitetään yhtä noppaa, tuloksen tulee olla yhtä suuri tai suurempi kuin hirviön voimakkuus. Toiset pelaajat voivat tukea heittämällä pois taistelevan sankarin kuvalla varustetun kortin kädestään antaakseen +1 per kortti. Jos taistelupaikassa on vähintään yksi toinen hahmo, taisteluheittoon tulee vielä +1. Voitosta saa yleensä Silkkikuutioita, bosseista jopa harvinaisia reliikkejä.

Tappelu ei ole läpihuutojuttu, 4-5 voimakkuuden hirviö on haastava vastus ja häviäminen ei joskus vain ole optio, kun auringonpimennys on askeleen päässä. Silkkiä voi löytää muutenkin eri paikoista, mutta aina kun paikkakortin nostaa pöydältä siihen nousee uusi tilalle. Useimmiten se on hirviö, ja niitä ei haluta koska se pirun kuukortti voi nousta pakasta ihan just ja silloin se voi olla laakista game over.

Pikkumonsteri (vas.), apulainen sekä artifakti. Korteista nousee ikäviä tai kivoja juttuja. Todennäköisyyksien laskenta auttaa.

Vaikea vai helppo?

Jos tämä resurssien haku on haasteellista niin se riimujumppa vasta käykin pollan päälle. En tiedä mikä hahmotushäiriö minulla on, mutta pelin sydän, eli tämä päättelyosuus ei todellakaan ole vahvuuteni. Appi pitää kirjaa kaikista riimuporttiin tehdyistä muutoksista, joten kaiken järjen mukaan vaihtamalla joku riimun pois portista ja uusi varastosta tialle (ja parin paikkaa keskenään) pitäisi saada paljon tärkeää tietoa, kun malttaa vain miettiä mitä muuttui edelliseen tilanteeseen verrattuna. Jostain syystä töpeksin yksinpelissä näitä päätelmiä aika railakkaasti.

BoardGameGeekin foorumeilla porukka napisee siitä, että peli on liian helppo. Tämä onkin omalla kokemuksella totta, varsinkin jos pelaa 4-5 pelaajalla, jolloin korttivalikoimasta löytyy todennäköisemmin tarvittava lappu. Myös kun keksii (lopulta) sen parhaan strategian, alkaa onnistumisprosentti nousta reippaastii.  Kun pelin lopulta onnistuu läpäisemään rutiiniluontoisesti, se alkaa olla nähty. Matka tähän pisteeseen on kuitenkin mukava ja näyttävää peliä on kiva pelauttaa aina uusille ihmisille.

Appi on välillä kyllä vähän murheenkryyni, sillä riimujen automaattinen tunnistus ei oikein aina pelitä, ainakaan jos valaistus ei ole parhain. Onneksi siellä on optio, jolla riimujen aseman saa syötettyä appiin käsipelillä. Ilman appiakin pystyy pelaamaan, mutta älä hyvä ihminen tee niin, pelinjohtajan roolissa ei ole mitään hauskaa.