Azul: Stained Glass of Sintra

by Kai Saarto 15 heinäkuuta 4 kommenttia Arvostelu lautapeli

Minulle oli vähän yllätys, että Azul: Stained Glass of Sintra saapui Asmodee Nordicin kautta suomennettuna kauppoihin. Peli on kuitenkin niin lähellä ensimmäistä Azul-peliä, että olin kuvitellut, ettei sille nähtäisi markkinoita. Mutta totuushan on, että pelisarjat myyvät. Sintra on sitä paitsi oikein hyvä peli.


Lissabonin kyljessä oleva Sintran kaupunki kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin (kuten moni muukin suosittujen lautapelien kaupunki. Carcassonne, Le Havre ja Quedlinburg nyt vaikka esimerkiksi). Yksi Sintran vetonaula on Portugalin kuningas Ferdinand II:n (1816–1885) kesäpalatsiinsa keräämä lasimaalausten kokoelma.

Veteraanisuunnittelija Michael Kieslingin koristekaakelilaattojen asetteluun keskittynyt Azul (2017) voitti lähes kaikki kansainvälisesti tärkeät palkinnot (Spiel des Jahres, Origins Awards, As d’Or, Mensa Selectin, Deutscher Spiele Preis) ja vielä useampia vähemmän merkittäviä, kuten vaikka Pelaajien Valinta.

Tämän jälkeen oli aika selvä, että pelille pitää tehdä jonkinlaista jatkoa. Lisäosien sijaan peliä viriteltiin uuteen teemaan, ja näin syntyi Kickstarterista kulttipeliksi nousseen Sagradan jäljillä jo toinen lasimaalausten tekoon keskittynyt asettelupeli. Täytyy myöntää, että teeman pölliminen toisesta samantapaisesta (joskin noppia käyttävästä) pelistä vähän kismitti ensin. Toisaalta pidin Sagradan teemasta niin paljon, että jätin hankkimatta Azulin omaan hyllyyn ja päätin odotella Sintran arvioita.

Lasinalusten näköisistä tehtaista dräftäillään aina yhden väriset lasinpalat. Muut menevät pöydän keskelle.

Pieniä eroja perus-Azuliin

Sintran laatikko on kivan värikäs, sisällä oleva insertti on toimiva, ja komponentit ovat poistolasien pahvitölkkiä lukuun ottamatta hyvälaatuiset. Ja se tölkkikin on parempi kuin ei mitään, alkuperäisessä Azulissa “hajonneet” laatat heitettiin vain kopan pohjalle. Muovisissa lasinpaloissa olisi suurempi painontuntu ollut kiva lisä, mutta ne on muovisia niin minkäs teet. Lisäpisteitä Sintra saa siitä, että lasinpalasissa on kaikissa erilainen kohokuvio, jolloin myös huonommin värejä toisistaan erottavat pelaajat pärjäävät. Parannus on myös yhteinen pisterata, josta näkee heti, missä kaikki pelaajat pisteissään huitelevat.

Ainoan miinuksen annan ohjevihkoselle, se kun on sellainen aukitaiteltava malli, joka levitettynä vie reilusti yli puoli metriä tilaa pöydältä ja jonka kääntäminen puolelta toiselle on sekin aikamoista jumppaa. Vihkomuoto kahdella niitillä on aina paljon parempi ratkaisu.

Azul: Stained Glass of Sintran ulkonäöstä on keskusteltu lautapelimedioissa hartaasti. Osa vannoo alkuperäisen pelin kaakelimaisten laattojen nimeen, toisista uuden pelin läpinäkyvät lasiruudut ovat parempia. Molemmissa on hyvät komponentit ja erot ovat enemmän makuasioita. Meillä Annika pitää selvästi enemmän alkuperäisen pelin komponenteista, itse koen vaikeaksi arvottaa niitä keskenään.

Azulia pelanneet ovat Sintran kanssa nopeasti sinut. Pöydän keskelle asetetaan lasinalusia (tehtaita), joihin arvotaan isosta kangaspussista kuhunkin neljä satunnaista lasiruutua.

Kullakin pelaajalla on kahdeksasta kaksipuolisesta kuvioliuskasta satunnaisesti rakennettu palatsialusta. Liuskoista näkee, minkä värisiä lasiruutuja ne kelpuuttavat. Yhdelle omalle liuskalle asetellaan vuorolla yhdestä tehtaasta (tai niiden keskelle siirretyistä ylijäämäpaloista) kaikki yhden väriset ikkunaruudut, loput siirretään keskelle. Kun liuskan saa täyteen, se pisteytetään ja käännetään toisinpäin, jolloin paljastuu uusia värivaatimuksia.

Useampi ikkuna lähellä valmistusmista. Lasittaja on liikkunut jo pitkälti oikealle oranssin ikkunan kohdalle.

Sintran uusi juttu on lasittaja. Tämä pieni muoviukko aloittaa hommansa vasemmanpuoleisimman kuvioliuskan yläpuolelta. Kun laattoja vuorollaan otetaan yhdestä tehtaasta, ne voi asettaa sellaiselle liuskalle, joka on lasittajan kohdalla tai siitä oikealle. Taaksepäin ei voi palata. Lasittajan voi lähettää liuskaston alkuun käyttämällä siihen koko vuoronsa. Lasittaja lisää vähän taktiikkaa peliin, kun liikkumista liuskastossa pitää vähän suunnitella.

Jos ottamiaan lasinpaloja ei saa kaikkia aseteltua liuskaansa, ne rikkoutuvat lattialle ja antavat miinuspisteitä. Tämä on todellinen uhka aina kun kierros on loppumassa ja lasinpaloja on enää pöydän keskellä. Tällöin joku voi joutua ottamaan esimerkiksi kuusi yhdenväristä lasinpalaa kerralla, mikä voi tarkoittaa isoa määrää miinuspisteitä. Lasittajan sijainti on tässä vaiheessa kierrosta tärkeä, sillä sen siirtämisellä voi ensinnäkin skipata yhden vuoronsa, jolloin joku toinen toivottavasti vie ne laatat, joista itse saisi eniten miinusta. Toisaalta taas hyvällä lasittajan sijoittamisella voi pakottaa toisen tekemään ikävän valinnan.

Kun yksi ikkunaliuska valmistuu, se pisteytetään. Pelin alussa on joka kierrosta varten arvottu yksi väri ja sen aikana valmistuneista ikkunoista saa aina yhden väribonuspisteen jokaista siinä käytettyä kyseisen värin lasiruutua kohden. Aina kun liuska valmistuu, saa sen alapuolella näkyvän määrän pisteitä (1-4). Lisäksi saa pisteitä kaikista niistä valmistuneen ikkunan oikealla puolella olevista ikkunoista, jossa on vähintää yksi valmis ikkuna. Ikkunoiden rakentaminen oikealta vasemmalle on lasittajan liikerajoitusten vuoksi hankalaa, mutta se palkitsee lisäpisteillä.

Valmistuneesta liuskasta pudotetaan yksi ikkuruutupala palatsialustan alareunan ikkunapaikkaan, joita on kaksi per liuska. Kun liuskan alla on kaksi palasta, liuska poistuu pelistä kokonaan.

Lisäksi on kaksi valinnaista pisteytysvaihtoehtoa, joista pelin alussa valitaan toinen.

A-pisteytysvaihtoehdolla kahden liuskan alla olevat palatsi-ikkunat muodostavat neljän ikkunan kokonaisuuden. Mitä useampia ruutuja näistä täyttää, sitä enemmän saa pisteitä pelin lopussa. B-pisteytyksessä saa pisteitä tiputtamalla palatsi-ikkunoihin mahdollisimman paljon yhden värisiä ikkunaruutuja. Niiden määrä kerrotaan pelin lopussa pelistä poistettujen liuskojen (kokonaan valmiiden ikkunoiden) määrällä.

Pisteytyslaudalla näkyvät kunkin pelaajan pisteiden lisäksi miinuspisteiden tila, sekä kierroksen numero ja bonusvärilaatan väri.

Kumpi on parempi?

Sintraa hehkutettiin ennakkoon “pelaajan versiona”, siinä missä perus-Azulin nähdään soveltuvan enemmän kasuaalipelaamiseen. No, ei Sintra juuri sen monimutkaisempi tai edes paljoa syvempi peli ole kuin Azul. Minusta siinä on kuitenkin hiukan enemmän peliä mukana. Se näkyy eniten suuremmassa interaktiossa muiden pelaajien kanssa: lasittajan liikuttaminen ja miinuspisteiden syöttäminen vastustajille ovat strategisesti tärkeitä asioita.

Toisaalta Azulissa on enemmän sitä oman asettelun pähkimistä, ja Sintra on lopulta siinä paljon suoraviivaisempi. Pisteytys on Sintrassa myös jotenkin helpommin tajuttavissa kuin Azulissa.

Komsii, komsaa.

Azulissa peliä käydään lopulta vähän enemmän oman pään sisällä, Sintrassa tulee taas luettua enemmän koko pöytää.

Entäs sitten Sagrada, mihin se sijoittuu näiden kahden kanssa? Subjektiivinen mielipiteeni on, että Sagrada pesee molemmat ja selvällä marginaalilla. Sagrada on ihan kunnollisen ällihaasteen antava peli, joka on kuitenkin myös kasuaalipelaajan ymmärrettävissä. Azul ja Sintra ovat kevyempiä haasteita ja niiden paremmuusjärjestys on niukasti Sintran eduksi. Mutta siinä puhutaan pisteen kymmenyksistä. Azul ja Sintra ovat hyviä pelejä, Sagrada erinomainen. Sintra näyttäisi säilyttävän toistaiseksi paikkansa kokoelmassa, sillä Sagradaa on pelattu meillä jo lähes kyllästymiseen saakka ja se aiheuttaa välillä päänsärkyä aivopähkinänä. Sintra osuu sopivasti vähän kevyemmän, mutta samantapaisen pelin tontille.

Hajonneiden lasia säilytykseen käytettävä purkki tuo mieleen kiinalaisen pika-aterian tölkin. Se on myös yhtä fletkua pahvia.

Muualla

• Pöydällä-blogin Virpi ei niin kovasti ihastunut Sintraan.
• Lunkisti-Tero piti alkuperäisestä vähän enemmän.