Crisis - ei mikään pistesalaatti

by Kai Saarto 07 marraskuuta 1 kommenttia Arvostelu Kickstarter lautapeli

Talouskriisin runtelema Axia etsii riskisijoittajia. 

Pelin henki on: tulos tai ulos.

Kickstarterista saapui viime viikolla Crisis. Pelin tapahtumapaikka on Fifth Element / Blade Runner -henkinen lähitulevaisuus. Naapurimaidensa kanssa talousunioniin kuuluva Axia on kriisissä, jossa on enemmän kuin vähän yhtäläisyyksiä Kreikan tilanteeseen.

Pelaajat ovat industrialisteja, jotka näkevät kriisissä tilaisuuden tehdä rahaa ostamalla konkurssin partaalla olevia yrityksiä. Kupletin juonessa on ovela käänne: omien voittojen maksimointi voi helposti ajaa Axian vararikkoon, jolloin se on Game Over kaikille. Pelaajien on yhteistyöllä pidettävä maan talous pinnalla, sillä vain siten riskisijoitus voi kannattaa.

Crisis
Julkaisija: LudiCreations
Suunnittelu: Pantelis Bouboulis &
 Sotirios Tsantilas
Kuvitus: Cournoyer, Csete,  Laakso
Pelaajamäärä: 1-5

Vahvalla talousteemalla ryyditetty työläisten, tai paremminkin johtajienasettelupeli näytti ensin varsin raskaalta. Kaikenlaista kilkettä löytyy nimittäin laatikon syövereistä runsaasti, ja ohjekirja on 20-sivuinen.

Pelin aikana pöydällä on 7 eri korttipakkaa, erilaisia laattoja, kuutta lajia muotoon leikattuja puisia resurssitokeneita ja viiden pelaajan tarvitsemat meeplet ja nappulat. Laudalla pidetään myös kirjaa vuoroista, voittopisteistä, pelaajien käteisvaroista, lainoista sekä valtiontaloudesta, jonka tipahtaminen negatiiviselle merkitsisi käytännössä häviötä kaikille pelaajille. Tulinkohan haukanneeksi liian ison palan?

Koitin rohkeasti yksinpeliä, ja yllättäen hahmotin hyvin nopeasti pelin toiminnan. Pelilauta on suunniteltu siten, että toiminnot etenevät loogisesti vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan. Hyvin tehtyjä apukortteja tuli mukana runsaasti, mutta en tarvinnut niitä enää ensimmäisen pelin jälkeen. Pelilauta kertoo lähes kaiken olennaisen. Kolmen pelikerran jälkeen ohjekirjaankaan ei ole tarvinnut enää kajota.

Crisiksen keskeinen juju on siinä, että liikaa omaan tuotantokoneistoonsa keskittymällä maan talous kärsii ja konkurssi kolkuttelee koko ajan lähempänä. Pisteitä saa kansantaloutta kohottavista jutuista, kuten turismista, viennistä ja työpaikkojen luonnista yritysostojen myötä. Miinusta taas tulee lainanotosta ja siitä, jos joutuu ostamaan resursseja ulkomailta.

Joka kierros saadaan pelaajamäärään ja valittuun vaikeustasoon sovellettu uusi pistetavoite. Kaikkien pelaajien ylitykset ja alitukset tästä tavoitteesta ynnätään, ja hyvin todennäköisesti nettosaldoksi tulee miinusta. Miinuspisteet vähennetään suoraan Axian finanssimittarista. Jos Axia tekee konkan, eli finansimittari sukeltaa alle nollan, peli loppuu heti. Jos joku onnistuu konkurssikierroksella saavuttamaan sen hetkisen pistetavoitteen, hän voittaa - muuten kaikki häviävät. Jos Axia sinnittelee seitsemännen kierroksen loppuun saakka, voittaa se, jolla on eniten pisteitä.

Alkuasetelma näytti vähän uhkaavalta, mutta peli soljuu eteenpäin luontevasti ilman jatkuvaa ohjeiden tankkausta.

Kieli keskellä suuta koko ajan

Oman ja valtiontalouden vaa'ankielellä tasapainottelu tuo Crisikseen varsin uniikin fiiliksen. Tuotantokoneiston virittely on sekin pirunmoinen urakka: sähkölaitos voi tarvita toimiakseen mineraaleja, mineraaleja tuottava kaivos taas vaatii sähköä ja kemikaaleja. Kemikaalitehdas puolestaa toimii leivällä ja sähköllä... Ristikkäiset riippuvuussuhteet tekevät managerien sijoittelusta laudalle aikamoista akrobatiaa, kun koitat ostaa vapailta markkinoilta jonkun puuttuvat resurssin, jotta koko dominonappulariviä muistuttava tuotantosi lähtisi liikenteeseen.

Jos toinen pelaaja sattuu sitten valtaamaan managerillaan juuri SEN tarvitsemasi ruudun, olet lirissä ja kaikki muutkin ovat lirissä, sillä et saavuta kierroksen voittopistetavoitettasi lähimainkaan. Kaikki ovat vaarassa hävitä, jolleivät onnistu paikkaamaan sinun pistemenetystäsi. Joka vuoron alussa vedetään pakasta myös tapahtumakortti, joka tuo uusia haasteita. Pankit voivat esimerkiksi lopettaa lainan antamisen kokonaan, työntekijöitä menee lakkoon, tai hallitus lanseeraa jonkin uuden yritysveron.

Crisis ei ole helppo peli, ei lähimainkaan. Medium-vaikeustasolla game over saattaa tulla jo kolmannella tai neljännellä vuorolla, jos yksi tai kaksi pelaajaa kärsii huonosta tuurista tai porukka rakentaa vähän turhan optimistisesti koneistoaan. Perus-euroihin tottunut pelaaja saakin aluksi tylysti turpaansa. Crisis ei ole mikään pistesalaatti.

Yhdessä medium-tason yksinpelissä olin hävitä jo neljännellä vuorolla. Pelastaakseni tilanteen myin koko viljavarastoni ulkomaille ja raavin sen verran pisteitä, että valtion kassa pysyi hikisesti plussalla. Tällä paahtoleipätokeneiden viennillä sinnittelin myös viidennen kierroksen samalla kun koko muu oma koneistoni oli toimintakyvytön. Ei ollut varaa edes pankkini sähkölaskun maksamiseen. Kuudennella kierroksella Axia oli pisteen päässä konkurssista, mutta sain ruokatehtaani käyntiin, ja sen tuoman viennin kautta sain hyvän kasan pisteitä tavoitteen ylittämiseen. Viimeisellä kierroksella käynnistin toisen tehtaan, sain kansantalouden nousujohteiseksi ja voitin. Arvatkaa oliko mahtava olo!

Jos on pelannut Grizzlediä, tietää mitä on epätoivo. Crisis ei ole ihan yhtä brutaali, mutta kyllä siinä pahin vastustaja on tuo valtion finanssimittari, eivätkä muut pelaajat. Vuoron alussa vedettävä eventtikortti aiheuttaa aina pienen paniikin. “Pliis, ei sitä jossa pankit lopettavat lainanannon… tarvitsen rahaa kemikaaleihin!”

Tuotantokoneistoa: edellisillä vuoroilla varastoon (vasemmalla) kerätty sähkö, vilja ja mineraalit saadaan nyt käyttöön. Pankki tuottaa rahaa sähköä vastaan, voimala tuottaa sähköä mineraalien avulla (jotka piti ostaa markkinoilta). Farmi tuottaa leipää sähköä saatuaan. Turistikohde tuottaa pisteitä ja rahaa saadessaan sähköä ja viljaa. Tässä on panostettu Resorttiin lisätyöntekijöitä, jotka lisäävät sen tuotantoa.

Vaikeus koukuttaa

Väänsin Kräisistä heti kolme peliä putkeen. Kerran yksin opetellen ja kahdesti kaksinpelinä Annikan kanssa. Peli antaa niin paljon haastetta, että tappio motivoi heti revanssinhakuun. Vaikeus johtuu osaksi siitä, että pelissä ei ole kummoistakaan kiinniottomekanismia, eli jos pari ekaa rundia menee pieleen, niin se on voi voi.

Voiton avaimet ovat nähdäkseni keskittymisessä ydinbisnekseen. Hanki kaksi tuotantolaitosta ja kolmanneksi joku näitä tuotantoja resursseinaan käyttävä pisteiden tuottaja. Maksimoi sitten näiden tuotanto hyvillä työntekijöillä. Myös raaka-aineiden viennillä voi pärjätä, mutta voittopistekertoimia sisältävät tuotantolaitokset ovat parhaita avaimia voittoon. Huono keskinäinen synergia omien yritysten välillä johtaa melko varmaan rökäletappioon.

Useimmista työläistenasettelupeleistä poiketen Crisisissa ei ole 1-2 pelaajalla mitään dummy-pelaajaa tai laudan rajaamista. Kaikki optiot ovat käytössä, mikä tietysti helpottaa taktikointia älyttömästi. Tätä on tasapainotettu lisäämällä kunkin kierroksen pistevaatimuksia isolla kädellä. Hyvä puoli on tässä se, että mitään lisäsäätämistä tai erikoissääntöjä ei tarvita, vaan peli toimii tismalleen samalla tavalla 1 ja 5 pelaajalla. Haittapuoli järjestelmässä on se, että huono kierros tuo sitten järkyttävästi miinuspisteitä kansantaloudelle, ja peli voi olla ohi ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan.

Pikkuvikainen mestariteos

Esimerkillistä tasa-arvoa: työntekijä laatoissa on kaksi puolta,
toisessa on nainen, toisessa mies kuvituksena.

Koska tuotanto on niin suuressa osassa, vähän jäi ihmetyttämään, miksi Crisis ei sisällä lainkaan pelaajien välistä kauppaa. Monesti tuli eteen tilanne, jossa olisi ollut kannattavaa myydä jotain resurssia kilpailijalle, joka oli tätä kipeästi vailla. Ilmeisesti pelin tasapaino olisi tästä järkkynyt, joten sitä ei sisällytetty sääntöihin.

Puhutaan vielä lopuksi tuotantoarvoista. Kookas pelilauta on kaksipuolinen. Näiden ero on värien määrässä: värikkäällä puolella taustakuvitus näkyy selvemmin, toisella puolella tausta on harmaan sävyissä, jolloin värikkäät peli-ikonit näkyvät selvemmin. On makuasia, kummasta pitää. Kickstarterissa myydyistä peleistä valtaosa on meillekin hankittua “deluxe-mallia”, eli tylsät puukuutiot on korvattu päheillä muotoonleikatuilla resursseilla. Kortit ovat kaikki Dixit-kokoisia eli isoja. Niissä on myös laadukas linen-päällyste. Kortit ovat hiukan turhan ohuita, ja kaipaan jo viiden pelikerran jälkeen niihin suojia, sillä tummareunaisissa Event-korteissa alkaa jo näkyä vähän sekoituksen jälkiä. Työläislaatoista pitää erikseen mainita täydellinen sukupuolten tasa-arvo: toisella puolella laattaa on miesduunari, toisella nainen.

Pelin saatavuudesta on jo nyt näkynyt kyselyitä. LudiCreationsin nettikaupassa sitä ei vielä ole tätä kirjoittaessani myynnissä, mutta tilanne todennäköisesti muuttuu, kun Kickstarter-bäkkerit ovat omansa saaneet. Peli on muuten kreikkalais-suomalaista yhteistyötä. Julkaisija on turkulainen LudiCreations, ja Sami “Dale of Merchants” Laakso on ollut mukana pelin graafisen ilmeen suunnittelussa.

Täytyy myöntää, että pidän Crisiksesta paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Keskimmäinen vaikeusaste tuntuu antavan tosi hyvän vastuksen ja johtavan mahtaviin tilanteisiin, joissa ensimmäinen suunnitelmasi menee mönkään vastustajan tai pelin itsensä heittäessä kapuloita rattaisiisi. Kun hetken mietinnän jälkeen keksit vaihtoehtoisen ja ensimmäistä ideaasi selvästi luovemman ratkaisun, se tuntuu hyvin palkitsevalta. Yksinpeli toimii mukavana haasteena silloin kun ei ole pelikaveria. Nautin tästä vähintään yhtä paljon kuin Viticulturen soolovariantista. Useammalla pelaajalla tätä täytyy toki vielä päästä kokeilemaan. Uskallan silti ennustaa, että tästä tulee yksi vuoden pelatuimmista isommista peleistämme, vaikka se onkin aivan loppuvuoden satoa.