Chinatown - kuka neuvottelee parhaiten?

by 16 huhtikuuta 0 kommenttia
Auringon noustessa New Yorkin kiinalaiskorttelissa Kai-Zu oli jo suunnittelemassa Dim Sum -imperiuminsa laajentamista. "Anchun omistama naapuritontti on saatava lähes hinnalla millä hyvänsä. Joudun ehkä luopumaan jalokiviliikkeistäni."


Vuonna 1965 Yhdysvalloissa astui voimaan sen historian vapaamielisin maahanmuuttolaki. Laki kielsi etniseen taustaan, sukupuoleen, kansalaisuuteen tai synnyinpaikkaan perustuvan syrjinnän viisumia myönnettäessä. New Yorkiin saapui joukoittain maahanmuuttajia Kiinasta. Chinatown koki suuren kasvupyrähdyksen, koska siellä vuokrat olivat halvemmat ja englantia taitamaton tuli toimeen äidinkielellään. Pienten palkkojen johdosta Chinatowniin keskittyi paljon myös vaateteollisuutta. 60-luvulla Chinatown alkoi houkutella eksoottisuudellaan turisteja, mikä nosti ravintoloiden määrän rajuun nousuun. (1)

Nelinpeli oli meillä varsinaista älämölöä.

Diilejä riisikupin varjossa

Karsten Hartwigin suunnittelema peli Chinatown (1999) asettaa pelaajat amerikkalaista unelmaa tavoittelevien yrittäjien saappaisiin. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon rahaa kuuden vuoden (1965-1970) aikana hankkimalla, myymällä ja vaihtamalla tontteja ja yrityksiä siten, että omat tulot ovat maksimaaliset. Se tapahtuu pelaajien välisen vapaan kaupankäynnin avulla.

Competo julkaisi Chinatownin big box -version suomeksi 2008 ja meille se päätyi hiljattain käytettynä. Ei siinä mitään extrasisältöä ole pienempikokoiseen normiversioon verrattuna, mutta pelilauta ja rakennuslaatat ovat isommat.

Katselkaapa tätä kaunista kolmiulotteista vaikutelmaa. (Älkääkä huomatko, kuinka kuvasta unohtui vuotta osoittava nappula.)

Upea pelilauta kuvaa Chinatownin kortteleita. Keltaisen ja punaisen sävyt yhdistettyinä urbaaniin betoninharmaaseen rakennuskantaan tuovat heti 60-luvun fibat. Yhden nurkan vuosikalenterissa näkyvät vuosiluvut niin numeroin kuin kiinalaisittain. Tunnelma on heti alussa kohdillaan ja pelin edetessä tonteille tulevat erilaiset värikkäät kauppalaatat vain lisäävät immersiota. Ympäröivän hälinän, kantoniksi huudetun äänekkään kaupankäynnin ja ilmassa leijuva ruoantuoksun voi oikein kuvitella. Ei haittaa yhtään jos pöytään on hankittu vähän teemaan sopivaa suuhunpantavaa.

Tusina erilaista yritystä. Numero kertoo täysi-
kokoisen yrityksen koon.
Kullakin pelaajalla on 50 000 dollarin pesämuna. Vuoron alussa jaetaan kullekin pelaajamäärästä ja kierroksesta riippuen vaihteleva määrä tonttikortteja. Esimerkiksi nelinpelissä viidestä tonttikortista saa useimmiten pitää kolme. Numeroituja tontteja on yhteensä 85 ja ne kannattaa valita joko mahdollisimman lähelle omia vanhoja tonttejaan tai kanssapelaajien keskeneräisten yritysten läheltä.

Sitten nostetaan sokkona yrityslaattoja - nelinpelissä kolme. Yritysten maksimikoot vaihtelevat kolmesta kuuteen laattaan ja ne tuottavat rahaa parhaiten saavutettuaan maksimikokonsa. Esimerkiksi ravintola tai tehdas ovat maksimissaan 6 laatan kokoisia. Täyskokoisena ne tuottaisivat kukin vuoden lopussa 140 000 dollaria, mutta vajaakokoisina selvästi vähemmän  (1 laatan vajaakokoinen yritys tuottaa vain kymppitonnin ja kolmen laatan keskeneräinen taas 40 000). Sopivassa kohtaa peliä saa taktisesti sijoitetusta tontistaan nyhdettyä kaverilta hyvät rahat, kun tämän on käytännössä pakko saada yrityksensä täyteen kokoon tulojen maksimoimiseksi.


Kaupankäynnin taito

 Pelin alaotsikko "Kaupankäynnin taito"
 tuo vääränlaisia konnotaatioita. 
Kun laatat on saatu, alkaa pelin paras osuus eli vapaa kaupankäynti. Suurin osa kaupankäynnistä on yksinkertaista ja kahdenvälistä: vaihdetaan kameraliikkeen laatta teekaupan laattaan, tai maksetaan vaikka 30 000 dollaria tontista. Yksikään hinta ei ole asetettu, vaan se muodostuu kapitalismin hengessä vapailla markkinoilla.  Välillä syntyy jopa mielenkiintoisia ketjuvaihtoja: annan Annikalle tehtaan, jotta Annika luovuttaa Olaville tontin ja Olavi taas antaa minulle himoitsemani antiikkikaupan.

Saadakseen haluamansa pitää olla usein ovela. Aleksis saattaa istua haluamani tontin päällä ja joudun ostamaan Annikalta toisen tontin (jonka Aleksis tarvitsee) vain jotta pääsisin hieromaan kauppaa paremmista lähtökohdista.

Chinatown sopii meille aivan erinomaisesti. Perhe- ja kaveripiirissämme on paljon pelien sosiaalisesta neuvottelupuolesta pitäviä pelaajia. Vedimme tätä neljä kertaa putkeen heti ensimmäisenä pelipäivänä. Toisenlaisessa kohderyhmässä Chinatownin on helppo kuvitella ajavan karille jo alkumetreistä.

Ponneton finaali

Pari pientä kauneusvirhettä tästä helmestä kuitenkin löytyy. Loppupelissä tonttien ja yritysten hinnat romahtavat, sillä on helpohkoa laskea paljonko yritys ehtii enää tuottaa. Viimeisellä vuorolla pelaaminen onkin helposti sitä, että lasketaan mahdolliset tuotot ja ehdotetaan kauppaa jossa tuotot jaetaan tasan. Loppuhuipennuksen sijaan viimeinen vuoro on kaikkein vaisuin. Peli onkin parhaimmillaan puolivälin tienoilla, joissa potentiaaliset tuotot ovat suurimmillaan ja omat yritykset ovat jo hyvässä alussa. Heti perään täytyy tosin todeta sekin, että joskus viimeisen kierroksen laattojen tai tonttien jakaminen on juurikin kaikkein jännin hetki peliä, jos omasta täysikokoisesta yrityksestä puuttuu enää yksi tontti tai laatta.

Toinen pikkiriikkisen harmin aihe on raha. Paperirahan sijasta raha on sentään painettu korteille, mutta ulkonäöltään ne muistuttavat todella paljon toisiaan. Jos ei ole skarppina saattaa antaa kaupoissa väärän summan rahaa. Raha ei ole julkista tietoa, joten siksi valinta on perusteltu. Näin on vaikea päätellä paljonko muilla on rahaa edessään, kaikki ovat samaa vihreän sävyä ja korttien taustat ovat identtiset. Koska voitto on usein muutamista kymppitonneista kiinni, voi yksi huolimaton virhe rahankäsittelyssä kostautua. Jos pelaajat ovat tarkkoina ja rehellisiä, ei tämä onneksi ole iso asia.

Tontti #28 ja 50,000 dollaria ovat vaihtumassa kahteen dim sum -liikkeeseen ja kukkakauppaan.

Chinatownin vahvuuksiin pitää vielä lisätä sen helppous. Säännöt oppii hetkessä, sillä niitä ei juuri ole. Taktiikoitavaa kuitenkin riittää, sillä kaupankäynnissä kaikki on sallittua. Voi vaikka vaatia lunnaita siitä, että ei rakenna omalle tyhjälle tontilleen, koska tietää toisen pelaajan himoitsevan sitä oman tehdaskompleksinsa osaksi. Peli on juuri niin mielenkiintoinen kuin sitä pelaavat ihmiset, ilman mekaniikan asettamia keinotekoisia rajoituksia.

Chinatown rakentuu noin tunnissa.

Viitteet

(1) Xinyang Wang. Surviving the City: The Chinese Immigrant Experience in New York City, 1890-1970. Rowman & Littlefield Publishers, 2001.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti