The Voyages of Marco Polo - Italian lahja europelaajille

by Kai Saarto 16 joulukuuta 2 kommenttia Arvostelu lautapeli

The Voyages of Marco Polo on Hans im Glückin ja mm. Z-manin vuonna 2015 julkaisema peli 2-4 pelaajalle. Sen ovat suunnitelleet italialaiset Simone Luciani ja Daniele Tascini. Kestoa on noin 20-25 minuuttia per pelaaja. Kolminpelin saa pelatuksi siis noin tuntiin jos kaikki osaavat säännöt etukäteen.


Arvostelu on aiemmin julkaistu podcastin muodossa, joten jos silmiään haluaa leputella niin kuuntelemalla saa suunnilleen saman tarinan.



Peliin on sittemmin julkaistu isompi lisäri Agents of Venice (2017) , sekä kaksi promotyyppistä mikrolisäriä: The Secret Paths of Marco Polo (2018) ja vuonna 2015 saatiin lisähahmoja The New Characters -lisurista. Agents of Venice lisää peliin mahdollisuuden pelata viidellä pelaajalla.

Peli siis kertoo Marco Polon kuuluisista matkoista 1200-luvun loppupuolen Kiinassa ja vähän yleisemminkin Aasiassa. Peliä voisi kuvailla keskiraskaaksi europeliksi ja hiukan tarkemmin noppatyöläistenasetteluksi vaihtuvilla pelaajavoimilla. Pelaajat ovat kauppiaita, jotka perustavat kauppa-asemia ympäri Aasiaa ja keräävät pisteitä mm. täyttämällä kauppakontrahteja eri tuotteista.

Jos se näyttää eurolta...

Noin ulkoisesti peli näyttää niin eurolta, kuin vain voi. Kuvittajana on Dennis Lohausen, joka on aika arvostettu lautapelipiireissä. Omasta mielestäni Lohausen on seuraava parempi askel Klemens Franzista. Eli Lohausenin kuvitus on sellaista semijäykkää. Kannessa siis pönöttää iso äijä, tässä tapauksessa Marco Polo ja taustalla on sitten maisemaa Venetsiasta ja Kiinasta. Jos oranssi on lempiväri, niin tämä kannattaa ottaa pelihyllyyn paraatipaikalle.

Pahvia ja puutavaraa laatikossa tulee runsaasti. Tässä tuntee että saa rahoilleen vastiketta, laatikossa ei ole juuri ilmaa. Iso pelilauta kuvaa aluetta, jossa näkyy Välimeren itäosaa ja suuri osa Aasiaa.  Kartalla on 14 kaupunkia, johon pelaajat matkustaessaan voivat perustaa kauppa-asemia ja jotka antavat pelikerrasta toiseen vaihtuvia toimintopaikkoja. Ne arvotaan aina pelin aluksi erillisestä korttipakasta ja muuttavat sen pelikerran strategioita aika radikaalistikin.

Laudan alaosassa on useita kiinteitä toimintopaikkoja, joihin pelaajat asettelevat omia noppatyöläisiään vuorotellen.

Pahvisina komponentteina on lisäksi pelaajien omat pikkulaudat, joissa säilytetään noppia, kauppatavaroita, rahaa sekä aktiivisia ja jo suoritettuja kauppakontrahteja sekä esimerkiksi kolikot, pelaajien hahmolaatat ja ne aiemmin mainitut kauppakohtrahdit.

Puusta ovat sitten nopat, laudalla liikutettavat kauppiaat, kauppa-asemat (pelaajakohtaisissa väreissä) sekä kauppatavarat: silkki, pippuri ja kulta. Lisäksi on kameleita, jotka ovat yllättävän monipuolista valuuttaa pelissä.

Näistä yhteisistä puukomponenteista minulla on pientä valittamista. Niitä on kaikkia nimittäin kahdessa koossa. On esimerkiksi pienempiä ja isompia kameleita. Isot vastaavat kolmea pientä. Ne ovat täysin identtisiä muodoltaan ja väriltään pienempien kanssa. Toiset ovat pieniä ja toiset vähän vähemmän pieniä. Jos pelatessa ei ole hollilla referenssiksi molempia kokoja, voi aika helposti ottaa ison kun pitäisi pieni.

Suunnittelen nyt, että merkkaisin jollain permanent-tussilla ne isommat tuotteet kaikki vaikka kolmella pisteellä, jotta ne erottuisivat helpommin ja kertoisivat suoraan että ne vastaavat kolmea pientä.

Pelaajien uniikit supervoimat ovat vaikuttavia

Yksi Marco Polon mielenkiintoisimmista asioista on vaihtelevat pelaajavoimat. Pelin alussa siis värvätään tai arvotaan kullekin pelaajalle oma hahmo. Nämä ovat Marco Polon tarinoista tuttuja historiallisia hahmoja: kuten juuri Marco, Niccolo ja Matteo Polo, sekä esimerkiksi Kublai-kaani. Hauskaa on, että jokaisella hahmolla on aivan törkeän hyvä erikoisominaisuus. Jotkut tuntuvat täysin ylivoimaisilta, mutta jotenkin ne ovat suurelta osin kuitenkin hyvässä balanssissa. Ja tämä onkin minulle yksi pelin suurimmista vahvuuksista. Yksi pelaaja voi ottaa hahmoikseen esimerkiksi Niccolo ja Marco Polon. Hän saa laudalle kaksi liikutettavaa nappulaa, kun muilla pelaajilla on vain yksi. Kublai-kaani taas aloittaa pelinsä Beijingistä, joka on oikeastaan pelin matkustuksellinen päämäärä ja sen ympäristössä on usein myös erittäin arvokkaita toimintopaikkoja, joihin päästäkseen muilta pelaajilta kuluu lähes koko peliaika.

Toinen pelin nerokas idea ovat noppatyöläiset. Niitä asetellaan vuorotellen laudalle pitkälti samaan tapaan kuin perinteisissä työläistenasettelupeleissä, vaikka Agricolassa tai Lords of Waterdeepissä. Nopat kuitenkin heitetään aina uuden pelikierroksen alussa, vastaisikohan se nyt sitten vuotta pelissä, joka tapauksessa näitä kierroksia pelataan pelin aikana viisi ja sitten lasketaan pisteet. Nopista heitetyillä pistearvoilla on iso merkitys siinä, mihin toimintoihin ne kannattaa sijoittaa. Isot numerot ovat esimerkiksi hyviä suurbasaarilla, jossa esimerkiksi kuutosen arvoisella nopalla voi ostaa itselleen kuusi kamelia, kun ykkösen noppa antaisi vain yhden kamelin. Tietyissä paikoissa taas pienet numerot ovat parempia. Jos haluat esimerkiksi käyttää toimintoruutua, jossa on jo jonkun toisen pelaajan noppa tai noppia, niin joudut maksamaan pankkiin rahaa sen verran kun mikä on toimintoon käyttämäsi pienimmän nopan arvo. Eli ykkösen noppatuloksella pääsisi silloin halvimmalla. Ja se on tärkeää, sillä raha on aina kiven alla Marco Polossa.

En nyt mene kauhea syvälle tähän noppasysteemiin, mutta sanotaan nyt verran että yhtenä toimintona voi asettaa tiettyihin paikkohin jopa kolme noppaa kerralla, sitten noppia voi heittää kameleita myymällä uudestaan, kolmella kamelilla voi jopa nostaa uuden neutraalin värisen nopan eräänlaiseksi vuokratyöläiseksi. Kaiken kaikkiaan meeplejen korvaaminen nopilla tuo peliin ihan huikeasti lisää mahdollisuuksia ja mielenkiintoista pohdittavaa.

Nyt kun puhutaan noppien pistearvojen suuresta merkityksestä niin pitää myös mainita yksi pelaajahahmo, Raschid ad-Din Sinan. Raschidin pelaajan ei tarvitse koskaan heittää noppiaan, hän voi nopan käytön yhteydessä kääntää sen mihin sivulle haluaa. Taas pelaajavoima, joka tuntuu täysin ylivoimaiselta. Mutta se ei siltikään ole sitä. Millä tahansa pelaajahahmolla voi voittaa, jos hahmon erikoiskykyä osaa hyödyntää tehokkaasti ja pelaa myös muuten älykkäästi.

Puhutaan vielä liikkumisesta. The Voyages of Marco Polo korostaa jo nimensä perusteella sitä matkustuspuolta. Tuohon aikaan pitkät matkat olivat todella vaikeita, ja peli kyllä simuloi sitä niiltä osin hyvin. Ei ole mitenkään triviaalia matkustaa edes lyhyttä matkaa omalla vuorollaan. Liikkumistoiminnon ostaminen maksaa jo yksinään kaksi noppaa viidestä käytössä olevasta ja sen lisäksi maksetaan vielä matkan pituuden mukaan rahaa. Tämän lisäksi maalla liikkuessa tarvitsee usein vielä kuluttaa kamelivarantojaan tai merellä maksaa vielä reilusti lisää rahaa. Liikkuminen vaatii siis paljon resursseja ja suunnitelmallisuutta.  Toki pelissä on sitten yksi hahmo, Johannes Caprini, jonka pelaaja voi käytännössä teleportata eri puolilla karttaa olevilta keitailta toisille keitaille. Jälleen ihan törkeän hyvä pelaajavoima.

Kauppa-asemat antavat strategisia mahdollisuuksia

Kun hahmot liikkuvat kartalla ja rakentavat kauppa-asemiaan eri kaupunkeihin he saavat niistä kahdenlaista hyötyä, riippuen kaupungin tyypistä. Pikkukaupungit antavat jotain bonusta heti kun kaupunkiin perustaa kauppa-aseman, sekä saman bonuksen jokaisen pelikierroksen alussa. Tämä bonus on rahaa, kameleita, kauppatavaroita tai voittopisteitä. Näitä keräämällä voi saada aika hyvän pistemoottorin rakennettua.

Suuremmissa kaupungeissa on sitten toimintopaikkoja, jotka saa käyttöönsä rakentamalla kauppa-aseman kyseiseen kaupunkiin. Nämä toimintopaikat ovat nekin mielenkiintoisia. Ensinnäkin vain yksi pelaaja voi tehdä kaupungissa toiminnon kierrosta kohden, eli ne ovat rajatumpia kuin pelilautaan painetut kiinteät toimintopaikat, joihin pääsee vähintäänkin rahaa maksamalla useampi pelaaja. Tämän lisäksi toimintoon käytetyn nopan lukemalla on suuri merkitys. Sanotaan esimerkiksi, että kaupungin toimintopaikka antaa kahdeksan kultarahaa, jos annat pois kamelin ja silkkikankaan. 8 rahaa on jo ihan kiva potti, joka mahdollistaa monenlaista liikkumista kartalla. Jos sinulla kuitenkin olisikin ollut keräätynä kuusi kamelia ja kuusi silkkiä, voisitkin käyttää kuutosen arvoisen nopan ja tehdä sen toiminnon kuusi kertaa. Silloin nettoisitkin siitä yhdestä nopasta 48 kultarahaa. Sillä rahamäärällä pärjää käytännössä koko loppupelin.

Peli siis palkitsee siitä, että teet suunnitelmallisia suuria siirtoja. Noppia on kierrosta kohden kuitenkin rajallinen määrä, joten niiden käytön optimointi on erittäin tärkeää ja se erottaa kokeneet pelaajat aloittelevista. Marco Polo ei kuitenkaan ole sellainen peli, jossa hyvän strategian sisäistäminen vaatisi ulkoaopettelua tai pelin toistuvaa tahkoamista. Noin kolmen pelikerran jälkeen pystyy mielestäni haastamaan kokeneemmat pelaajat jo suhteellisen tasaväkiseen kamppailuun.

Kauppa se on joka kannattaa - ainakin pisteissä

Pisteitä pelissä saa europeleille tyypillisesti monesta asiasta. Yksi merkittävä pisteiden lähde ovat monta kertaa aiemmin mainitut kauppakontrahdit. Kaikki aloittavat yhdellä kontrahdilla ja niitä voi mm. noppatyöläistä käyttämällä hakea laudalta lisää. Kontrahtilaatoissa näkyy vasemmalla puolella tuotevaatimukset ja oikealla palkinto. Kontrahti voi esimerkiksi vaatia kolme kamelia, kullan, kaksi silkkiä ja pippuria. Jos nämä ovat pelaajalla koossa, voi bonustoimintona täyttää kontrahdin. Tässä tapauksessa palkintona olisi kolme kamelia, uusi kontrahti sekä viisi voittopistettä. Eri kontrahdit vaativat eri asioita ja antavat eri palkintoja. Pelin lopussa eniten kontrahteja suorittanut pelaaja saa vielä 7 bonuspistettä.

Pelaajakohtainen pelilauta. Vasemmalla pelihahmo. Ylhäällä keskellä kaksi avointa kontrahtia, käyttämättömiä kauppa-asemia ja kerättyjä kauppatavaroita ja kameleita. Alhaalla vasemmalla pelaajat salaiset matkakortit. Kuva: BGG (Zgabor).

Toinen merkittävä tapa saada pisteitä ovat salaiset matkakortit. Nämä ovat vähän kuin Menolippupelin matkaliput. Jos pelin aikana rakennat kauppa-asemat korttien kaupunkeihin saat pisteitä, parhaimmillaan yli 20 pistettä. Marco Polo on peli, jossa sadan pisteen saavuttaminen varsinkin ilman lisäosan uusia mahdollisuuksia on todella haastavaa. Matkakortit siis ratkaisevat usein voiton.

Lisäksi pisteitä saa rahasta, Beijingiin päässeet voivat lisäksi myydä ylijäämätuotteet pisteiksi, ja kaikkien kauppa-asemiensa rakentamisesta voi saada myös 15 pistettä. Pelin aikana tietyt toimintopaikat antavat myös mahdollisuuden vaihtaa tuotteita pisteiksi. Mahdollisuuksia pistepotin keräämisen on siis vaikka kuinka paljon. Ja nähdäkseni mikään yksittäinen strategia, kuten vaikka keskittyminen kontrahteihin tai matkustamiseen, ei ole ylivoimainen. Enemmän kyse on kunkin vuoron noppien ja vapaiden toimintojen optimaalisesta hyödyntämisestä sekä siitä että saa muutaman ison ja ennakkoon suunnitellun massatoiminnon toteutuksi.

Pitkä tie omaan hyllyyn

The Voyages of Marco Polo on peli, josta olin kuullut paljon kehuja ennakkoon. Pääsin pelaamaan ensimmäisen kerran Turun seudun lautapelikerhojen yhteisissä pikkujouluissa kaksi vuotta sitten.  Hävisin reilusti, mutta sain kuitenkin ymmärrystä pelin kulusta ja huomasin että siinä oli paljon sellaista mistä pidin.

Vuotta myöhemmin sain ostetuksi pelin tosi halvalla Litsan lautapelikerhossa käyvältä kaverilta. Sittemmin Poloa on pelattu melko harvakseltaan, mutta se on joka kerta maistunut aina vaan paremmalta. Roolipeliporukkanikin ihastui siihen ihan täysillä, kun kerran pelaajavajeessa jouduttiinkin turvautumaan lautapelaamiseen.

Tänä syksynä tekemässäni Kaikkien aikojen parhaat lautapelit -listassa The Voyages Marco Polo ottikin ykköspaikan Viticulturen nenän edestä. Viimeksi pääsin pelikerhossa testaamaan tuomalla Matin kappaleella myös Agents of Venice -lisäriä.

Lisäosa tuo peliin esimerkiksi sen mahdollisuuden viidenteen pelaajaan, sekä uuden jatkopalan pelilaudalle, joka kuvaa Venetsiaa. Sinne voi rakennella myös kauppa-asemiaan, jopa useita ja varsin helposti verrattuna pääpelilaudalla liikkumiseen. Meillä oli käytössä vain toinen pelin kahdesta modulista, mutta se oli jo miellyttävä lisä ennestäänkin lähes täydelliseen peliin. Ehkä se tulee jossain välissä itsekin hankittua. Nyt meillä on jo toinen minilisäri, eli The Secret Paths of Marco Polo. Sitä  ei olla edes ehditty kokeilemaan, mutta se ilmeisesti helpottaa matkustamista jonkin verran luomalla salaisia kulkuyhteyksiä joidenkin kaupunkien välille, joista ei aiemmin ollut suoraa yhteyttä toisiinsa.

The Voyages of Marco Polo on tämän hetken suosikkipelini, mikä johtuu siitä että pelikerrasta toiseen pelissä on paljon vaihtelua. Laudalla on aina tarjolla eri toimintoja ja eri paikoissa kuin edellisellä kerralla. Sitten se hahmon erikoisvoima ja saadut matkustuskortit tulevat nekin vaikuttamaan paljon siihen että mitä yrität tehdä ja millä tavoin. Peli tarjoaa joka kerta erilaisen optimointihaasteen. Pelaajien välinen interaktio toki on siellä olemassa, mutta se on työläistenasettelupelien tapaan aika rauhanomainen - ja se sopii mulle oikein hyvin.

Sitten oikein erikoisen hyvää pelissä on sen kesto. Eli kun pelaajakohtaista peliaikaa on tosiaan vaai se 20-25 minuuttia, niin pelin pystyy pelaamaan ihan arki-iltana. Ja se tarjoaa kuitenkin paljon mielekkäitä valintoja tehtäväksi.

Jos yllämainitut speksit osuu omaan pelimakuun, niin The Voyages of Marco Polo kannattaa kyllä testata. Varsinkin jos saa hyvän opettajan näyttämään pelin askelmerkit, niin pelaamaakin pääsee aika nopeasti.