“Väitetään että voittaja kirjoittaa sodan historian, mutta muista aina, että historiaa voi muuttaa.”
– Bayushi Kachiko
Ilta on yhtä hyytävä ja synkkä kuin se, mitä pian tapahtuisi. Keisarillista pääkaupunkia ympäröivissä metsissä mustapunaisiin haarniskoihin pukeutuneet samurait etenevät hiljaa sateessa kohti keisari Hantein palatsia. Samaan aikaan ninjat kiipeävät märkiä muureja. Hetki on koittamassa, tuuli ja sade ovat tuoneet mukanaan katkeran petoksen.
Sisällä kaupungissa Akodo Toturi – Leijona-klaanin armeijoiden ylipäällikkö ja Smaragdivaltaistuimen valantehnyt puolustaja – potkaisee sandaalit jalastaan astuttuaan sisään epämääräisellä kujalla olevaan taloon. Talo ei ole varakas tai hyvämaineinen, mutta sen sisällä on geisha jota Toturi rakastaa. Hän tulee tänne paetakseen keisarillisten velvollisuuksiensa painoa. Toturi vapisee kylmästä, joten hän pyytää teetä. Hänen hiuksistaan valuu edelleen sadevettä, joten hän ei huomaa yksinäistä kyyneltä joka tipahtaa kuppiin jonka nainen hänelle ojentaa. He, jotka geishaa hallitsevat, ovat käskeneet tämän myrkyttää Toturin, eikä naisella ole valinnanvaraa.
Samaan aikaan valtaistuinsalissa Bayushi Shoju puhuu keisari Hanteille. “Olen löytänyt ikivanhan ennustuksen.”, Skorpioni-klaanin daimio sanoo vakavana. “Sen mukaan mahtavin meistä tulee aiheuttamaan keisarikunnan tuhon ja vapauttamaan maailmaan muinaisen pahuuden. Keisarini, tarvitsen sinun siunauksesi ottaakseni ne askeleet joilla voimme välttää tämän kohtalon.”
“Saat sen”, vastaa keisari. “Mutta kuka, rakas vanha ystäväni, voisi olla sinuakin mahtavampi?”
Shoju kumartaa. “Vain te, herrani,” hän sanoo vetäen katanansa huotrastaan. “Vain te.”
Battle for Rokugan (2017) taas on Tom Jollyn ja Molly Gloverin suunnittelema aluehallintaa ja uniikkeja pelaajavoimia yhdistävä lautapeli. Kaikki mitä luin siitä ennakkoon vaikutti hyvin lupaavalta: pienikokoinen pelilaatikko, edullinen hinta, peliaika tunnista puoleentoista ja ennen kaikkea se perustui fantasiamaailmaan, joka kuuluu suosikkeihini. Jos Rokugan pitäisi miljöönä tiivistää yhteen lauseeseen, se olisi “Game of Thrones sijoitettuna fantasia-Japaniin”. Vaikka molemmat maailmat keksittiin toisistaan erillään samoihin aikoihin, yhtäläisyydet ovat vahvat. Poliittista juonittelua, petoksia, useat osapuolet taistelemassa vallasta sekä suuren muurin takana maailmaa uhkaava hirveä monsteriarmeija.
Battle for Rokugan ei onnistu vangitsemaan teemansa puolesta tätä rikasta fantasiamaailmaan kuin osittain. Pieneen laatikkoon on ahdettu suurehko pelilauta ja paljon pahvitokeneita. Ohut ohjekirja kertoo säännöt, mutta ei taustoita tilannetta laisinkaan. Koko kymmeniä vuosia rakennettu narratiivi sivuutetaan. Kirjoitin tämän tekstin alkuun käytännössä saman verran pohjustusta pelimaailmasta kuin mitä ohjevihkosesta löytää.
Haittaako se sitten pelaamista, jos ei tiedä Bayushi Kachikon olevan valtakunnan vaarallisin nainen tai että pirullinen Fu Leng kuiskuttelee valheita keisari Hantei XXXIX:n korvaan? No, ei se haittaa pelistä nauttimista juurikaan. Vanhalla roolipeliporukalla kyllä läpänheitto parani useammalla asteella, kun kaikki klaanistereotypiat saatiin mukaan keskinäiseen vinoiluun.
Kullakin pelaajalla on kasa combat tokeneita eli taistelulaattoja. Niitä otetaan sokkona omasta varastosta viisi oman pienen näkösuojan taakse. Kuudentena tokenina kaikkilla on bluffi-laatta. Suojan takana laattansa saa katsoa ja miettiä, mihin ne sijoittaa. Laatoissa on eri vahvuisia samurai-armeijoita, laivastoa, ninjoja, siunauksia, rauhanneuvotteluja ja ryöstöretkiä. Näitä asetellaan laudalle vuorotellen siten että laatasta on näkyvissä vain klaanin symbolipuoli. Asettajaa lukuun ottamatta kukaan ei tiedä, onko siellä nyt rajan yli tulossa iso samurai-armeija vai bluffaako vastustaja. Tämä tietämättömyyden tuska ja siitä mahdollistuva juonittelu ovat Battle for Rokuganin paras juttu.
Oman ja vastustajan provinssin rajalle asetettu tokeni viittaa invaasioon. Oman provinssin sisälle laitettu laatta tarkoittaa tavallisesti puolustuksen lisäämistä. Toisaalta se voi olla myös diplomatialaatta, joka luo alueelle loppupelin ajaksi rauhan. Vahva hyökkäys tuollaiseen provinssiin olisi huono valinta, sillä rauha syntyy aina ennen taistelut käydään. Kerran käytetty laatta poistuu pelistä, joten ne parhaimmat olisi hyvä käyttää tilanteessa jossa niillä on merkitystä. Kaikilla on onneksi käytössä kaksi Scout-korttia, jolla voi kriittisessä paikassa käydä tiedustelemassa, että miltä se vastustajan laatta näyttää.
Kun jokainen on asettanut vuoronsa viisi laattaa, ne käännetään ympäri ja katsotaan mitä tapahtuu missäkin. Ryöstöretket ja rauhanneuvottelut ratkotaan ensin, sitten on taistelujen vuoro. Ne ovat hyvin yksinkertaisia, se kenellä on eniten joukkoja voittaa ja saa provinssin hallintaansa. Puolustaja saa onnistuessaan bonuksen niin kunniaansa kuin tulevien vuorojen hyökkäyksiä vastaan kyseisessä provinssissa. Koko territorion haltuun saamisesta palkitaan territoriokortilla. Niillä voi tehdä erilaisia kikkakolmosia tai tosi suuriakin muutoksia. Yksi korteista esimerkiksi vaihtaa kahden kaksi provinssia päittäin vastustajan kanssa, se voi olla aika voimakas pelattuna oikeaan aikaan.
Kuten sanottua, ohjekirja on vaatimaton. Se ei sisällä mitään innostavaa materiaalia Rokuganin maailmasta vaan tyytyy kertomaan pelisäännöt mahdollisimman lyhyesti. Säännöt voisivat siltikin olla selkeämmät. Ensikertalaisilla on ainakin vaikea ymmärtää laattojen asettelusääntöjä alussa, ja on äärimmäisen tärkeää saada oikeat laatat rajoille ja oikeat provinssin sisään.
Pelaajien pahviset näkösuojat on vähän turhan pieniä, ja niihin painettuja sääntöapuja on vaikea lukea nostamatta suojaa käteensä. Pelin värimaailma on vähän haalistuneen näköinen. Itse en pahastu siitä että kartta on vesivärimäinen, mutta kun siihen laitettavat pahvitokenit ovat sitä samaa, niin siitä tulee vaikealukuinen. Pelaajat joutuvat kyttäämään tarkkaan, missä yleensä on tokeneita, kun ne hukkuvat helposti maastoon. Pikkutokenit myös katoilevat helposti pelatessa. Viimeksi eilen löytyi yksi Scorpion-klaanin samurai-armeija lastenhuoneesta. Territoriokorteissa soisin olevan enemmän vaihtelua, nyt niitä on vain kaksi per territorio. Kokeneet pelaajat oppivat nopeasti, mitä saa mistäkin, ja saavat turhan ison edun. FFG ei näissäkään hyödynnä korttipelin upeaa kuvastoaan, mikä on sääli.
Edellämainitut ovat lopulta kuitenkin aika pieniä ongelmia. Pelissä säilyy jännitys alusta loppuun. Taktikointi, strategian suunnittelu, juonittelu ja erikoisvoimien käyttö oikeassa paikassa tuovat kaikki herkullisia pelihetkiä. Pöytäkeskustelu on innostunutta ja sisältää niin riemua kuin marinaakin. Battle for Rokugan ei ole ainakaan tylsä. Siinä tapahtuu koko ajan, ihan kuin jossain Game of Thrones TV-sarjan jaksossa. Vaikka keskinäiset neuvottelut ja sopimukset eivät ole ainakaan säännöissä mukana, taistelulaattojen pelimekaniikka tuo peliin draamaa. “Miksi Lohikäärme-klaani näyttäisi hyökkäävän tuonne provinssiini, sehän on aika arvoton? Onko se bluffia, vai onko sillä nyt joku suurempi suunnitelma mielessään. Haluaako se vain hyökätä sen kautta tulevaisuudessa Skorpionin maille, vai yrittääkö se saada koko territorion hallintaansa?”
Battle for Rokugan on hyvin sujuvasti etenevä aluhallintapeli. Siinä on muutama tuotantoarvoista johtuva pikkuongelma, mutta niiden vastapainona saa kyllä sitten todella rahoilleen vastiketta pelillisesti. Ainakin jos hakee sellaista kevyempää fantasia-aiheista sotapeliä, jonka opettaminen tai pelaaminen ei vie tuntitolkulla aikaa. Pelikerhossa se on juuri passelin mittainen kamppailupeli, koska se ei vie koko iltaa. Vaimolla Battle for Rokugan on noussut vähän yllättäen tämän vuoden suurimpien suosikkien joukkoon.
Sisällä kaupungissa Akodo Toturi – Leijona-klaanin armeijoiden ylipäällikkö ja Smaragdivaltaistuimen valantehnyt puolustaja – potkaisee sandaalit jalastaan astuttuaan sisään epämääräisellä kujalla olevaan taloon. Talo ei ole varakas tai hyvämaineinen, mutta sen sisällä on geisha jota Toturi rakastaa. Hän tulee tänne paetakseen keisarillisten velvollisuuksiensa painoa. Toturi vapisee kylmästä, joten hän pyytää teetä. Hänen hiuksistaan valuu edelleen sadevettä, joten hän ei huomaa yksinäistä kyyneltä joka tipahtaa kuppiin jonka nainen hänelle ojentaa. He, jotka geishaa hallitsevat, ovat käskeneet tämän myrkyttää Toturin, eikä naisella ole valinnanvaraa.
Samaan aikaan valtaistuinsalissa Bayushi Shoju puhuu keisari Hanteille. “Olen löytänyt ikivanhan ennustuksen.”, Skorpioni-klaanin daimio sanoo vakavana. “Sen mukaan mahtavin meistä tulee aiheuttamaan keisarikunnan tuhon ja vapauttamaan maailmaan muinaisen pahuuden. Keisarini, tarvitsen sinun siunauksesi ottaakseni ne askeleet joilla voimme välttää tämän kohtalon.”
“Saat sen”, vastaa keisari. “Mutta kuka, rakas vanha ystäväni, voisi olla sinuakin mahtavampi?”
Shoju kumartaa. “Vain te, herrani,” hän sanoo vetäen katanansa huotrastaan. “Vain te.”
Kuin Game of Thrones sijoitettuna fantasia-Japaniin
Mystiseen pseudo-Japaniin, Rokuganiin, sijoittuva Battle for Rokugan pohjautuu Legend of the Five Ringsin (lyh. L5R) maailmaan. L5R nousi suosituksi 90-luvun lopulla AEG:n julkaisemana keräilykorttipelinä ja roolipelinä. Hurahdin itse molempiin pahasti opiskeluaikoinani. Fantasy Flight Games osti vuonna 2015 Legend of the Five Ringsin oikeudet ja on sittemmin julkaissut korttipelin uudistettuna Living Card Game -formaatissa. Roolipeli ilmestyi sekin taas hiljattain kovin nättinä kauppoihin.Battle for Rokugan (2017) taas on Tom Jollyn ja Molly Gloverin suunnittelema aluehallintaa ja uniikkeja pelaajavoimia yhdistävä lautapeli. Kaikki mitä luin siitä ennakkoon vaikutti hyvin lupaavalta: pienikokoinen pelilaatikko, edullinen hinta, peliaika tunnista puoleentoista ja ennen kaikkea se perustui fantasiamaailmaan, joka kuuluu suosikkeihini. Jos Rokugan pitäisi miljöönä tiivistää yhteen lauseeseen, se olisi “Game of Thrones sijoitettuna fantasia-Japaniin”. Vaikka molemmat maailmat keksittiin toisistaan erillään samoihin aikoihin, yhtäläisyydet ovat vahvat. Poliittista juonittelua, petoksia, useat osapuolet taistelemassa vallasta sekä suuren muurin takana maailmaa uhkaava hirveä monsteriarmeija.
Battle for Rokugan ei onnistu vangitsemaan teemansa puolesta tätä rikasta fantasiamaailmaan kuin osittain. Pieneen laatikkoon on ahdettu suurehko pelilauta ja paljon pahvitokeneita. Ohut ohjekirja kertoo säännöt, mutta ei taustoita tilannetta laisinkaan. Koko kymmeniä vuosia rakennettu narratiivi sivuutetaan. Kirjoitin tämän tekstin alkuun käytännössä saman verran pohjustusta pelimaailmasta kuin mitä ohjevihkosesta löytää.
Haittaako se sitten pelaamista, jos ei tiedä Bayushi Kachikon olevan valtakunnan vaarallisin nainen tai että pirullinen Fu Leng kuiskuttelee valheita keisari Hantei XXXIX:n korvaan? No, ei se haittaa pelistä nauttimista juurikaan. Vanhalla roolipeliporukalla kyllä läpänheitto parani useammalla asteella, kun kaikki klaanistereotypiat saatiin mukaan keskinäiseen vinoiluun.
 |
| Pelilaudan väritys on hentoa, mutta sen tapahtumat vahvoja. |
Pelin kulku
Kukin pelaaja valitsee yhden seitsemästä suuresta klaanista (Crab, Crane, Dragon, Lion, Phoenix, Scorpion ja Unicorn). Jokaisella näistä on oma erikoisvahvuutensa, Crane esimerkiksi voittaa aina tasapelit, ja Phoenixin shugenjavelhot tekevät puolustajan pääkaupungin muureista hyödyttömät. Tarkoitus on ottaa haltuun kartalta eniten kunniaa tuottavia alueita. Yksittäiset provinssit antavat 1-3 kunniapistettä, mutta kokonaisen territorion (3-4 provinssista muodostava alue) hallinnasta saa pelin lopussa 5 kunniapistettä. Lisäpisteitä saa vielä rakennetuista linnakkeista tai onnistuneesta puolustautumisesta. Kaikki saavat myös kaksi salaista tavoitekorttia, joista valitaan toinen. Tavoitteen toteutuminen tuo sekin pisteitä. Pelin alussa kukin klaani saa haltuun pääkaupunkinsa sisältävän provinssin, minkä jälkeen omia hallintamerkkejään lätkitään vuorotellen vapaasti pitkin karttaa. Sitten alkaa varsinainen peli, joka kestää viisi kierrosta. Sen jälkeen lasketaan, kuka keräsi eniten kunniaa.Kullakin pelaajalla on kasa combat tokeneita eli taistelulaattoja. Niitä otetaan sokkona omasta varastosta viisi oman pienen näkösuojan taakse. Kuudentena tokenina kaikkilla on bluffi-laatta. Suojan takana laattansa saa katsoa ja miettiä, mihin ne sijoittaa. Laatoissa on eri vahvuisia samurai-armeijoita, laivastoa, ninjoja, siunauksia, rauhanneuvotteluja ja ryöstöretkiä. Näitä asetellaan laudalle vuorotellen siten että laatasta on näkyvissä vain klaanin symbolipuoli. Asettajaa lukuun ottamatta kukaan ei tiedä, onko siellä nyt rajan yli tulossa iso samurai-armeija vai bluffaako vastustaja. Tämä tietämättömyyden tuska ja siitä mahdollistuva juonittelu ovat Battle for Rokuganin paras juttu.
Oman ja vastustajan provinssin rajalle asetettu tokeni viittaa invaasioon. Oman provinssin sisälle laitettu laatta tarkoittaa tavallisesti puolustuksen lisäämistä. Toisaalta se voi olla myös diplomatialaatta, joka luo alueelle loppupelin ajaksi rauhan. Vahva hyökkäys tuollaiseen provinssiin olisi huono valinta, sillä rauha syntyy aina ennen taistelut käydään. Kerran käytetty laatta poistuu pelistä, joten ne parhaimmat olisi hyvä käyttää tilanteessa jossa niillä on merkitystä. Kaikilla on onneksi käytössä kaksi Scout-korttia, jolla voi kriittisessä paikassa käydä tiedustelemassa, että miltä se vastustajan laatta näyttää.
Kun jokainen on asettanut vuoronsa viisi laattaa, ne käännetään ympäri ja katsotaan mitä tapahtuu missäkin. Ryöstöretket ja rauhanneuvottelut ratkotaan ensin, sitten on taistelujen vuoro. Ne ovat hyvin yksinkertaisia, se kenellä on eniten joukkoja voittaa ja saa provinssin hallintaansa. Puolustaja saa onnistuessaan bonuksen niin kunniaansa kuin tulevien vuorojen hyökkäyksiä vastaan kyseisessä provinssissa. Koko territorion haltuun saamisesta palkitaan territoriokortilla. Niillä voi tehdä erilaisia kikkakolmosia tai tosi suuriakin muutoksia. Yksi korteista esimerkiksi vaihtaa kahden kaksi provinssia päittäin vastustajan kanssa, se voi olla aika voimakas pelattuna oikeaan aikaan.
 |
| Scout ja Shugenja -korteilla voi tiedustella ja jopa poistaa vihollisen yksikkölätkiä laudalta. |
Saako halvalla hyvää?
Verrattuna Fantasy Flightin isoihin julkaisuihin, kuten Star Wars Rebellioniin tai Twilight Imperiumiin, Battle for Rokugan on pieni ja selkeästi edullisempi. Siinä on silti suuren pelin tuntua, isoja taisteluita, suuria tunteita. Kaunista pelikantta ja isoa lautaa lukuun ottamatta kaikki materiaali on kuitenkin selvästi kakkosluokkaa. FFG:n b-taso on toki sekin vuosia edellä pieniä julkaisijoita.Kuten sanottua, ohjekirja on vaatimaton. Se ei sisällä mitään innostavaa materiaalia Rokuganin maailmasta vaan tyytyy kertomaan pelisäännöt mahdollisimman lyhyesti. Säännöt voisivat siltikin olla selkeämmät. Ensikertalaisilla on ainakin vaikea ymmärtää laattojen asettelusääntöjä alussa, ja on äärimmäisen tärkeää saada oikeat laatat rajoille ja oikeat provinssin sisään.
Pelaajien pahviset näkösuojat on vähän turhan pieniä, ja niihin painettuja sääntöapuja on vaikea lukea nostamatta suojaa käteensä. Pelin värimaailma on vähän haalistuneen näköinen. Itse en pahastu siitä että kartta on vesivärimäinen, mutta kun siihen laitettavat pahvitokenit ovat sitä samaa, niin siitä tulee vaikealukuinen. Pelaajat joutuvat kyttäämään tarkkaan, missä yleensä on tokeneita, kun ne hukkuvat helposti maastoon. Pikkutokenit myös katoilevat helposti pelatessa. Viimeksi eilen löytyi yksi Scorpion-klaanin samurai-armeija lastenhuoneesta. Territoriokorteissa soisin olevan enemmän vaihtelua, nyt niitä on vain kaksi per territorio. Kokeneet pelaajat oppivat nopeasti, mitä saa mistäkin, ja saavat turhan ison edun. FFG ei näissäkään hyödynnä korttipelin upeaa kuvastoaan, mikä on sääli.
Edellämainitut ovat lopulta kuitenkin aika pieniä ongelmia. Pelissä säilyy jännitys alusta loppuun. Taktikointi, strategian suunnittelu, juonittelu ja erikoisvoimien käyttö oikeassa paikassa tuovat kaikki herkullisia pelihetkiä. Pöytäkeskustelu on innostunutta ja sisältää niin riemua kuin marinaakin. Battle for Rokugan ei ole ainakaan tylsä. Siinä tapahtuu koko ajan, ihan kuin jossain Game of Thrones TV-sarjan jaksossa. Vaikka keskinäiset neuvottelut ja sopimukset eivät ole ainakaan säännöissä mukana, taistelulaattojen pelimekaniikka tuo peliin draamaa. “Miksi Lohikäärme-klaani näyttäisi hyökkäävän tuonne provinssiini, sehän on aika arvoton? Onko se bluffia, vai onko sillä nyt joku suurempi suunnitelma mielessään. Haluaako se vain hyökätä sen kautta tulevaisuudessa Skorpionin maille, vai yrittääkö se saada koko territorion hallintaansa?”
Battle for Rokugan on hyvin sujuvasti etenevä aluhallintapeli. Siinä on muutama tuotantoarvoista johtuva pikkuongelma, mutta niiden vastapainona saa kyllä sitten todella rahoilleen vastiketta pelillisesti. Ainakin jos hakee sellaista kevyempää fantasia-aiheista sotapeliä, jonka opettaminen tai pelaaminen ei vie tuntitolkulla aikaa. Pelikerhossa se on juuri passelin mittainen kamppailupeli, koska se ei vie koko iltaa. Vaimolla Battle for Rokugan on noussut vähän yllättäen tämän vuoden suurimpien suosikkien joukkoon.
 |
| Näkösuojan takana tapahtuu elintärkeä yksiköiden valinta. |
0 kommenttia:
Lähetä kommentti