Pelaajien valinta on suomalaisten lautapelibloggaajien palkinto vuoden parhaille lautapeleille. Mukana on julkaisuja sekä edellisen vuoden lopulta että meneillään olevalta vuodelta. Perhepelien sarjaan hyväksytään suomenkieliset pelit, kun taas harrastajapelien sarjaan kelpaavat myös suomalaisten julkaisijoiden englanninkieliset pelit.
Palkinto jaettin ensimmäistä kertaa viime vuonna, jolloin voittajiksi äänestettiin Flamme Rouge ja Agricola, molemmat Lautapelit.fin julkaisuja. Tämänvuotiset finalistit julkistettiin muutama päivä sitten, ja voittaja kerrotaan 5.11.2018. Olimme jälleen mukana raadissa, mutta siitä huolimatta jännitimme kovasti, mitkä pelit selviytyvät jatkoon. Raatia voisi kuvata niin sanottujen eurooppalaistyylisten pelien ystäviksi, mutta muutoin pelimaussa on paljon eroja raatilaisten kesken. Joku tykkää abstrakteista avoimen tiedon peleistä, toinen temaattisista tuurielementtejä sisältävistä peleistä, kolmas vahvoista hahmo-ominaisuuksista ja niin edelleen.
Finalisteja on tänä vuonna yhteensä yhdeksän, neljä perhepelien sarjassa ja viisi harrastajapeleissä. Perhepelejä edustavat Azul, Blue Lagoon, Gemblo ja Majesty. Harrastajapelien finalisteihin lukeutuvat 1918 - veli veljeä vastaan, Exit-pelit, Photosynthesis, Santorini ja Space Freaks. Esittelemme finalistit kolmen ryppäissä satunnaisessa järjestyksessä. Ensimmäisinä vuoron saavat Gemblo, Azul ja Exit-sarja.
Linkki Pelaajien valinta -sivustolle.
Gemblo (Lautapelit.fi 2018)
Suomenkielinen versio Justin Oh:n jo vuonna 2005 suunnittelemasta Gemblosta ilmestyi keväällä. Ne, joille Blokus on tuttu, sisäistävät helposti myös Gemblon säännöt. 2-6 pelaajaa kiinnittävät vuorollaan yhteiselle laudalle heksoista koostuvia, erimittaisia ja -kokoisia muovikappaleita. Jokaisella pelaajalla on oma värinsä. Omien kappaleiden väliin pitää jäädä tasan yksi heksan sivu. Tarkoituksena on saada sovitettua mahdollisimman paljon omaa väriä laudalle. Lauta on hyvin rajallinen, eli ennen pitkää uusien kappaleiden kiinnittäminen käy erittäin hankalaksi, ja varsinkin laudan keskiosa tukkeutuu nopeasti. Kun kukaan ei enää pysty laittamaan omaa väriään laudalle, lasketaan jäljelle jääneiden kappaleiden koot yhteen. Se, jolla on vähiten heksoja jäljellä, voittaa pelin.Meillä ei ole kokemusta Blokuksesta, jossa kappaleet ovat neliön mallisia, saati Blokus Trigonista, jossa ne ovat kolmioita. Pari kaveria kommentoi Gembloa kokeiltuaan, että heksojen kanssa säätäminen on haastavampaa ja pistää päänupin koetukselle. Kuudella pelaajalla Gemblo on hyvin tiivistunnelmainen, siinä on oikein sotapelin henkeä: aluehallintaa, puolustusta ja luikertelua toisten pelaajien alueille. Siinä missä Roll for the Galaxy sai minut hurahtamaan noppapeleihin, Gemblo on tehnyt saman abstraktien pelien suhteen. Ensipelin jälkeen Gemblo hankittiin välittömästi kokoelmaamme. Sääntökirjassa on peruspelin lisäksi puzzlemaisia tehtäviä, joissa pitää tietyilla kappaleilla rakentaa tiettyjä kuvioita. Ne tuntuvat mukavalta lisältä.
Azul (Enigma 2018)
Michael Kieslingin suunnittelema Azul on merkitty BoardGameGeekissä abstraktiksi peliksi (ja on sen listan ykkönen!), mutta pidän sitä vähemmän abstraktina kuin vaikkapa yllä esiteltyä Gembloa. Azulejos-termillä kutsuttiin sinivalkoisia keraamisia laattoja, joilla maurit koristelivat rakennuksiaan. Azul-pelissä pinnoitetaan seinää erivärisillä “kaakeleilla”, joita on sinisen ja valkoisen lisäksi muutamassa muussakin värissä. Kaakeleita värvätään vuorotellen keskeltä pöytää jännällä systeemillä, jossa pelaaja noukkii yhdeltä tehdaslaatalta tai näiden laattojen sisään jäävältä alueelta kaikki samanväriset kaakeleita. Keskustaan kertyy laattoja sitä mukaa kuin tehdaslaatoilta otetana kaakeleita. Yhden kierroksen aikana kaakelit asetellaan riveihin oman pelilaudan vasemmalle puolelle, ja kierroksen päätyttyä, jos rivit on saanut täyteen, niistä voi siirtää yhden kaakelin varsinaiselle koristeltavalle 5x5 -seinälle. Kaakelit kannattaa pyrkiä sijoittamaan kosketuksiin toistensa kanssa, koska pisteitä saa tällöin enemmän. Nopeimmillaan pelissä on viisi kierrosta, kaakelihommat nimittäin päättyvät, kun joku pelaajista saa yhden seinärivin täyteen.Azul on voittanut useita palkintoja, muttei jostain syystä pärjännyt Vuoden peli -kisassa. Ehkä yhtenä syynä on se, ettei ohut teema avaa pelin logiikkaa kovin hyvin, eikä Azulia siksi nähty “suurten pelaavien massojen” pelinä. Säännöt kuitenkin omaksuu nopeasti yhden pelin jälkeen. Komponentit ovat upeat: kaakeleita tekee mieli hypistellä vähän väliä. Minulla on vähän sellainen tuntuma, että Azulista voi vuosien varrella kehittyä ajaton klassikko.
Exit-pelit (Lautapelit.fi 2018)
Inka ja Markus Brandin suunnittelemat Exit-pelit ovat aika yleisesti siellä pidetyimpien pakohuonepelien joukossa. Lautapelit.fi on julkaissut suomeksi ensimmäiset kolme, jotka ovat Hylätty mökki, Salainen laboratorio ja Faaraon hautakammio. Exit-pelit koostuvat yleensä kolmenlaisista korteista, vastauskiekosta ja arvoitusvihkosesta.
En nyt viitsi sen enempää paljastaa pelien juonesta, jotta pelinautinto ei spoilaannu. Noin yleisellä tasolla Exitien tarinat ovat heppoisia ja painopiste on haastavissa pulmissa. Usein puzzlet myös vaativat sitä, että komponenteilla tehdään jotain käsin: taitellaan, leikellään, revitään. Siksi säännönmukaisesti pelit ovat myös kertakäyttöisiä. Jotta arvoitukset saisi ratkottua ilman tuhoa, joutuisi tekemään valokopioita tai olemaan muuten erittäin varovainen. Ensimmäisen jälkeen emme ole enää jaksaneet säästellä peliä, vaan olemme hyväksyneet ne kertakäyttöviihteeksi.
Ehkäpä tuo pelien "spatiaalinen ulottuvuus" on ollut syynä siihen, että olemme pärjänneet Exiteissä tavallisesti aika heikosti. Jotain parannusta taitoihimme on ehkä havaittavissa, sillä viimeksi pelaamamme Faaraon hautakammio meni jo puolikelvollisesti ja se myös tuntui parhaalta. Asioilla lienee yhteys. Sanoihin perustuvat pulmat on käännetty toimivasti ja siksi suomenkielisyys onkin Exit-sarjassa iso plussa. Nyt pakohuonelautapelit ovat lähes kaikkien ulottuvilla.
En nyt viitsi sen enempää paljastaa pelien juonesta, jotta pelinautinto ei spoilaannu. Noin yleisellä tasolla Exitien tarinat ovat heppoisia ja painopiste on haastavissa pulmissa. Usein puzzlet myös vaativat sitä, että komponenteilla tehdään jotain käsin: taitellaan, leikellään, revitään. Siksi säännönmukaisesti pelit ovat myös kertakäyttöisiä. Jotta arvoitukset saisi ratkottua ilman tuhoa, joutuisi tekemään valokopioita tai olemaan muuten erittäin varovainen. Ensimmäisen jälkeen emme ole enää jaksaneet säästellä peliä, vaan olemme hyväksyneet ne kertakäyttöviihteeksi.
Ehkäpä tuo pelien "spatiaalinen ulottuvuus" on ollut syynä siihen, että olemme pärjänneet Exiteissä tavallisesti aika heikosti. Jotain parannusta taitoihimme on ehkä havaittavissa, sillä viimeksi pelaamamme Faaraon hautakammio meni jo puolikelvollisesti ja se myös tuntui parhaalta. Asioilla lienee yhteys. Sanoihin perustuvat pulmat on käännetty toimivasti ja siksi suomenkielisyys onkin Exit-sarjassa iso plussa. Nyt pakohuonelautapelit ovat lähes kaikkien ulottuvilla.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti