Pelaajien valinta -voittajien julkistamiseen on aikaa puolisentoista viikkoa. Finalistien selviämisen jälkeen raatilaiset ympäri Suomea lienevät pelailleet niitä ahkerasti, jotta lopullinen totuus - siis subjektiiviset mielipiteet! - saadaan selville.
Meillekin muutama finalisti oli ennestään vähän vähemmän tuttu kuin muut, vaikka olimme kaikkia päässeet kokeilemaan ensimmäiseen äänestykseen mennessä ainakin kerran. Niitä puuttuvia lisäkertoja paikkaillaan nyt. Esittelemme taas kolme finalistia, yhden perhepelien sarjasta (Blue Lagoon) ja kaksi harrastajapelien sarjasta (Space Freaks ja Photosynthesis).
Blue Lagoon (Amo 2018)
Tohtori Reiner Knizian, tuon saksalaisen lautapelisuunnittelun kultasormen Blue Lagoon lienee Pelaajien valinta - kisan tuorein julkaisu, jollei aivan vasta tässä kuussa suomeksi levitykseen ehtinyttä Santorinia oteta lukuun. Sinisen laguunin arvostelukappaleiden painomuste oli hädintuskin ehtinyt kuivua Lautapelaamaan-tapahtumaan mennessä, missä saimme siihen ensikosketuksen. Peli vaikutti varsin lupaavalta, ja yhtä hyvältä se tuntuu vielä nyt, useamman pelikerran jälkeen. Jo esiteltyihin perhesarjafinalisteihin Gembloon ja Azuliin verrattuna Blue Lagoonissa on vahva teema, vaikkei se tulekaan juuri pelimekaniikkojen puolesta esiin. Pelissä liikutaan Tyynen valtameren saarilla (luulisin), kiirehditään siellä omien heimotokeneiden avulla ristiin rastiin, kerätään arvoesineitä ja pystytetään majoja. Tästä tulee samanlaisia viboja kuin Knizian kaksikymmentä vuotta vanhasta pelistä Aavikon karavaanit - lauta vain on Blue Lagoonissa paljon värikkäämpi, kuin karkki. Pisteitä saa saarten herruudesta, pisimpien token-ketjujen perusteella ja arvoesinekokoelmista. Puolivälissä peliä tehdään välipisteytys.
Kaikki, joilla olemme Blue Lagoonia peluuttaneet, ovat siitä tykänneet. Pelissä on koko ajan sopivasti säpinää. Toisten suunnitelmia voi onnistua torppaamaan menestyksekkäästi, mutta samalla se yleensä vie pois huomiota omasta pelistä. Interaktiolta ei voi kokonaan välttyä; varsinkin yli kahden hengen peleissä lauta täyttyy pahvilaatoista kiireen vilkkaa. Pisteytys välietappeineen voi aluksi tuntua hieman sekavalta.
Space Freaks (Lautapelit.fi 2017)
Iso pinkki boksi nimeltä Space Freaks menee jo vähän eurooppalaistyylisiin peleihin tottuneen harrastajan epämukavuusalueelle. Max Wickströmin hengentuotteessa nimittäin rakennellaan mutanttitaistelijoita, joilla käydään toisten mutanttien kimppuun ja yritetään vallata strategisia kohteita. Muistan kun katselin Space Freaksin mudan ja sementin värisiä heksaruutuja viime vuoden lopulla ja tuumin, että ehkä Kaitsu löytää tähän peliseuraa jostain muualta... Ja löysikin: kerhossa peli katettiin neljälle pelaajalle, ja hauskaa kuulosti olevan.Nyt sitten Pelaajien valinta -velvollisuuksien myötä minäkin rakensin oman friikkimutanttini. Sillä oli manipuloiva humanoidin pää ja keskivartalo, jolla saattoi tykittää kaukaa.Tykästyin siihen, että jokaisella kierroksella kullakin pelaajalla on oma vuorotavoitteensa. Jos sen saavuttaa, tulee pisteitä, ja mitä pidemmälle pisteradalla selviää, sen enemmän saa sponsorikortteja. Pisteitä saa myös vihollisen nitistämisestä ja muutamasta muusta hyvästä suorituksesta. Niiden kertyminen on sopivan vaikeaa ja hidasta. Kahdella pelaajalla vuorovaikutus jää auttamatta ohueksi, mikä näkyy myös sponsorikorttien määrässä ja sen myötä siinä, että pelin tapahtumat jäävät vähän vaisuiksi. Space Freaks on parhaimmillaan kolmella ja neljällä pelaajalla, kun figuja vilisee niin oikealta kuin vasemmalta.
Photosynthesis (Lautapelit.fi 2018)
"Puut lihoiksi!" on meillä Photosynthesiksen saama slogan. Siihen nimittäin kiteytyy pelin juoni: puita kasvatetaan siemenistä vähitellen valtaviksi puiksi, jotka lopulta kaadetaan pisteiksi. Kylvö ja hoitotoimenpiteet kannattaa ajoittaa auringonsäteiden mukaan. Joka kierroksella auringon sijainti muuttuu laudan nurkasta seuraavaan. Etummaisina olevat puut kylpivät valossa ja kasvavat kohisten, kun taas niiden taakse jäävät pienemmät puut tai kokonaan valosäteiden ulkopuolelle jäävät puut jurovat sen kierroksen ajan. Paras kasvupaikka on keskellä lautaa, koska keskuspuun kaatamisesta saa parhaat pisteet. Valoa on kuitenkin siellä usein vähemmän saatavilla.Hjalmar Hachin Photosynthesis on hiljainen peli. Sen äärellä pähkäilevien ei juuri kuule rupattelevan tai päästävän kiljahduksia. Metsänhoidollinen suunnittelu vie kaiken keskittymisen. Peli on tavallaan abstraktin oloinen, mutta kun tarkemmin ajattelee, sen teema on vahva ja kytkeytyy vahvasti mekaniikkoihin. Kukin pelaaja kerää valopisteitä sen mukaan, kuinka paljon valoa hänen puunsa milläkin kierroksella paistattelevat auringossa. Näillä valopisteillä puita kasvatetaan suuremmiksi, hankitaan siemeniä ja kaadetaan maksimikokoisia puita. Peli päättyy, kun aurinko on kiertänyt laudan ympäri neljä kertaa. Pahvista rakennettavat 3D-puut ovat törkeän hienon näköisiä.
Pelaajien valinta 2018 -finalistit esittelyssä, osa 1/3.
Pelaajien valinta 2018 -finalistit esittelyssä, osa 3/3.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti