Arviossa 1918: Veli veljeä vastaan

by 03 lokakuuta 0 kommenttia

1918: Veli veljeä vastaan on uusi korttivetoinen sotapeli kahdelle pelaajalle Suomen vuoden 1918 sodasta. Pelin suunnitellut Antti Lehmusjärvi toimii puolustusvoimien lakimiehenä ja on pitkän linjan sotapeliharrastaja. Lehmusjärvi julkaisi pelin Kickstarterin avulla oman Linden Lake Games -kustantamonsa kautta. Miehen ajatuksia pelin synnystä voi kuunnella Lautakunta-podcastin erikoisjaksosta.

Vuoden 1918 tapahtumia käsitteleviä pelejä on tänä vuonna ilmestynyt jo useampi, ja 1-2 on vielä tulossa. Mesenaatista rahoituksen saaneen blokkipelin 1918 piti ilmestyä kesällä, mutta sen kohtalosta ei ole kuulunut julkisuuteen mitään sen koommin. GMT:n julkaisulistalla on kuitenkin COIN-sarjaa jatkava VPJ Arposen All Bridges Burning, joka on varmasti mielenkiintoinen tapaus. Sen pitäisi ilmestyä vuoden 2019 aikana. Hannu Uusitalon heksakartalla käytävä kolmen osapuolen Helsinki 1918 on ilmeisesti myös jo julkaistu ja vaikuttaa ennakkotietojen perusteella varteenotettavalta valinnalta aiheesta kiinnostuneille.

1918 Veli veljeä vastaan on tähän asti ilmestyneistä aihepiirin peleistä ainoa kokeilemamme. Sotapelihommissa aloittelijan kynnystä madatalavat pelin korkealaatuiset komponentit, pelilauta on “mounted” -mallia eikä  mikään halpa kartonkiviritys. Pahvikountteritkin ovat sopivan tuhteja ja kortit riittävän paksut. Todd Sandersin tekemä graafinen ilme on selvä, ja korttien kuvitukseksi on saatu laadukkaita arkistovalokuvia. Historiallisten sotapelien mittakaavalla tämä on ymmärtääkseni sieltä laadukkaammasta päästä spektriä ulkonäkönsä ja komponenttien laadun puolesta.

Mukana tulevat kortit ja säännöt on painettu sekä suomeksi että englanniksi. Laatikossa on myös lyhyt historiallinen johdanto sotaan sekä historiallisesti tarkemman variantin lisäsäännöt (joiden varoitetaan suosivan selvästi valkoisten pelaajaa).


Punaisilla on pelin alussa vahvat asemat etelässä.

Helpot säännöt saavat toimintakorteista lisäsyvyyttä

Mutta mites se tärkein, eli pelattavuus? Me olemme sotapeligenressä täysiä noviiseja, mutta tämä on kyllä kiitettävän aloittelijaystävällinen kokonaisuus. Sääntöjä on lopulta hyvin vähän, sillä kaikki erikoistilanteet tapahtuvat käsikorteilla (ja niissä lukee selvällä suomen kielellä miten ne toimivat).

Alkusetupin kanssa ei kauan nokka tuhise ja sitä helpottavat erillinen pahviarkki sekä pelilautaan painetut symbolit. Apuarkki kertoo myös kuukausittaiset täydennysjoukot. Tämä on kätevää, kun toinen pelaaja voi arkin avulla tehdä osan jutuista ja toinen voi katsoa ohjekirjaa. Kun tarvittavat punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset on asetettu kartalle, sekoitetaan molempien osapuolten tammikuun tapahtumakortit. Sen jälkeen peli etenee kuukausi kerrallaan.

Lyhyempää tammikuuta lukuun ottamatta peli etenee siten, että kumpikin pelaaja pelaa vuorollaan kahdeksan käsikorttiaan, joko siinä lukevana tapahtumana tai kortissa näkyvinä toimintapisteinä. Kuukauden vaihtuessa tulee lisäjoukkoja. Punaisilla on alussa ylivoima, mutta valkoiset saavat pelin kuluessa yhä paremmin koulutettuja yksiköitä sekä ihan törkeän tehokkaita saksalaisia joukkoja. Punaisten ainoa iskuvoima on panssarijunissa, joiden liikkuvuutta rajoittavat raiteiden sijainti. Kuukauden vaihtuessa katsotaan, toimiiko kaikille osastoille huolto. Jos ei, joukot ovat puolitehoisia.

Punaisten käsikortteja. Kortit voi pelata joku tapahtumina tai toimintapisteinä.

Korttien tapahtumat ovat vahvan historiallisia, ja pelatessa oppii asioita ihan huomaamattaan. Samalla teema tulee vahvasti mukaan ja pahvikountterit muuttuvat joksikin muuksi: isä ja poika Laurilan sitkeä puolustus vahvistaa valkoisten puolustusta tai venäläiset vahvistavat punaisten rivejä. Korttien alareunan lyhyt kuvaus avaa kortin mekaanisen toiminnon taustalla olevaa historiaa.

Epäsymmetristä sodankäyntiä

Peli on mukavan epäsymmetrinen. Valkoisilla on aika hikinen alku, kun punaiset saavat mobilisoitua etelässä reippaasti kaarteja. Hiljalleen valkoiset saavat kuitenkin Saksassa koulutettuja vapaaehtoisia jääkärijoukkoja sekä lopulta vielä saksalaisten maihinnousujoukkoja (joiden pelkkä näkeminen saa punakaartin housut tutisemaan). Voittaakseen valkoisten pitää valloittaa vähintään neljä strategista kaupunkia. Punaisilla voittoon riittää Vaasan valloitus tai valkoisten etenemisen hidastaminen siten, että nämä eivät ehdi omia voittoehtojaan täyttämään toukokuun loppuun mennessä. Punaiset todennäköisesti häviävät sodan, mutta voivat voittaa pelin. Peli on hyvin tasapainossa, vaikka valkoisilla onkin sotilaallinen ylivoima maaliskuusta eteenpäin.

Antti Lehmusjärvi vieraili Lautakunta-podcastissa kertomassa pelin synnystä.
Taistelut käydään laskemalla hyökkääjän ja puolustajan joukkojen voimakkuudet yhteen, heittämällä noppaa ja katsomalla laudalla olevasta taulukosta paljonko tuhoa ne saavat aikaan vastapuolessa. Homma etenee nopsaan ja on tuurin ja realismin osalta tarpeeksi tasapainossa.

Korteissa ja pelilaudan tapahtumissa on sen verran vaihtelua, että peli ei ala heti toistamaan itseään, vaikka samat tapahtumat yleensä jollain tavalla pelistä toiseen toistuvatkin. Punaisia pelanneen vaimon annettua minulle kunnolla köniin alkoi pääkoppa heti raksuttaa uusia strategiota seuraavaa pelikertaa silmällä pitäen. Olin jakanut selvästi liikaa saksalaisjoukkojani, kun olisi pitänyt rantautua suoraan Helsiinkiin ja pitää se. Tällaiset jälkiviisaat pohdinnat ovat yleensä hyvän pelin merkki.

Yhden sisällissodan kesto on noin puolitoista tuntia, ja jännitys on joka kerta säilynyt ihan sinne loppumetreille saakka. Tappiolla ollessaankin on vielä yleensä pieni mahdollisuus voittoon, jos pistää kaiken peliin ja käy törkeän hyvä noppatuuri. Pelilaudan tapahtumat eivät yleensä ole kovin eeppisiä, mutta jos käteen on osunut poikkeuksellisen hyvät puolustuskortit, voi kyllä heikompikin yksikkö onnistua thermopylaimaisessa sankaripuolustuksessa hidastamaan paljon vahvempaa hyökkääjää.

Suomalaiselle erityisen merkittävä historiallinen teema, sujuva pelattavuus ja pelin täysin kohtuullinen kesto aiheuttivat meillä harvinaisen tilanteen: katsoimme vaimon kanssa ensimmäisen kaksinpelimme jälkeen vähän hämmästyneinä toisiamme ja totesimme, että “helkkari, tämähän on jäätävän kova peli!”. Joku pieni sisäinen wargameri nosti ihan selvästi päätään, ja tämän genren pelejä tulee meillä varmasti jatkossakin pöytään. 1918 Veli veljeä vastaan tulee pääsemään pöytään ihan omilla ansioillaan – ei sinivalkoisten silmälasien läpi katsottuna. Peli ei tietämykseni mukaan tuo mekaniikoillaan pöytään mitään uutta, mutta on sujuva korttivetoisten sotapelien genren edustaja, jonka luulisi helpon lähestyttävyytensä ansiosta kiinnostavan myös vähemmän lautapelanneita nojatuolikenraaleita.





Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti