Annikan top-30 vuoden sisään pelatut 2019-20

by Annika Saarto 26 kesäkuuta 3 kommenttia lautapeli listaus

Aurajoessa virtaa vuosittain 220 miljoonaa litraa vettä (googletin), mutta tämä tyttöpä on samassa ajassa pelannut lautapelejä 696 kertaa. Nyt paljastan näiden pelien 30 parasta.

Viime vuoteen verrattuna listalla on käynyt kova suhina. Yli puolet on tulokkaita joko välivuoden jälkeen tai ihan uusina tuttavuuksina. Työläistenasettelujen osuus on pudonnut vaatimattomaan 17 prosenttiin, eikä pakanrakennuksia ole ainoatakaan, kun Flip Cityn lätkintä jäi JunaConissa kesken. Listalle päätyäkseen pelin on oltava paitsi tarpeeksi hyvä, myös yhteensä vähintään kahteen kertaan pelattu, viimeisimmän pelikerran osuessa ajanjaksolle 25.6.2019-25.5.6.2020.

Pähkäilen usein sitä, miten suhteuttaa pelin kepeys tai raskaus sen muihin ansioihin. Toisin sanoen, voiko yksinkertainen noppailu päästä kolmenkymmenen parhaan pelin joukkoon, entä kahdenkymmenen, entä kymmenen? Onko pelin tärkein ominaisuus sen viihdyttävyys (halu pelata kyseistä peliä), vai pitäisikö mekanistisille ansioille antaa ylimääräistä painoarvoa? Oikeaa vastausta ei ole, ja listani on jonkinlainen kompromissi näistä kysymyksistä. On tärkeää sekä viihtyä ja rentoutua että analyysihalvaantua erinomaisen, monimutkaisemman pelin parissa.

Vuoden 2018-2019 lista löytyy täältä.

30. Arboretum

(sijoitus viime vuonna: 20.)

Arboretumissa pistävät ensin silmään vallan mahdottoman kauniit puukortit. Ulkokuori pettää siinä mielessä, että peli on tuskaisaa käsi- ja pöytäkorttien hallintaa alusta loppuun. Omalle pelialueelle sommitellaan puistoa, jossa saman- ja erilajiset puut tönöttävät jonkinlaisessa numerojärjestyksessä. Puulajin saa pelin lopussa pisteyttää, jos vastaavan lajin käsikorttien numeroarvo on suurempi kuin muilla pelaajilla.

29. Who Did It?

(ei listalla viime vuonna)

Kakkapelinäkin tunnettu Who Did It on rentoa mutta jännittävää läiskintää, jossa pärjätään paitsi nopeudella, myös muistilla. Jokaisella pelaajalla on eriväriset, mutta muutoin identtiset kortit, joissa on erilaisia lemmikkieläimiä. Aluksi joku lyö yhden korteistaan pöytään ja julistaa: “syyllinen tuohon kakkaan lattialla ei ollut minun papukaijani, vaan se oli varmasti jonkun… kala!”. Se, joka nopeimmin saa pelattua kalakorttinsa papukaijan päälle, tekee uuden syytöksen. Jos syyttää lemmikkiä, jota ei enää kenelläkään ole, häviää kierroksen ja joutuu ottamaan kakkatokenin. Sen saa myös jos kaikki muut pääsevät eroon korteistaan.

28. Qwinto

(ei listalla viime vuonna)

Kupongintäyttelyiden kuningatar on minulla kolmen erivärisen nopan ja yhden paperilappusen Qwinto. Pelaajat täyttävät kolmelle ruutujanalle numeroita kasvavassa järjestyksessä. Jos heittää yhtä noppaa, tulos on kirjattava vastaavan väriselle janalle. Jos heittää kahta noppaa, noppien silmälukujen summa merkataan jomman kumman nopan väriä vastaavalle janalle. Kaikkia kolmea noppaa heittäessä summan saa kirjata mille tahansa janalle. Muutama kinkkinen lisäsääntö takaa, että luvassa on joka kerta haasteita ja riskinottoa.

27. Villagers

(ei listalla viime vuonna)

Kortinvärväyspelejä tulee tällä listalla riittämään. Villagers on niistä yksi, ja se yhdistelee värväystä tableau buildingiin. Ideana on rakentaa omaan kylään ammatti- tai tuotankoketjuja, kuten Graper - Vintner - Wine Trader tai Miner - Blacksmith - Glass Blower. Ketjut ovat etukäteen fiksattuja ja jokaista korttia on vain kaksi, mikä kannustaa pieneen riskinottoon. Jos käy hyvin, saa ketjunsa rakennettua loppuun saakka, mutta epätäydellisilläkin ketjuilla ansaitsee rahaa ja voittopisteitä.

26. Azul

(sijoitus viime vuonna: 16.)

Kaunista kaakelointia ja sujuvaa pelinvirtaa, sitä tarjoaa jo klassikoksi kohonnut Azul. Pelaajat värväävät kaakeleita tehdaslaatoilta ja asettelevat niitä omalle pelilaudalleen. Laatalta on otettava kaikki samanlaiset kaakelit, ja jos ne eivät mahdu pelilaudan “suunnittelualueelle”, niistä menee miinuspisteitä. Kunkin kierroksen lopussa kaakelit siirretään suunnittelualueelta seinälle. Azul toimii hyvin myös kahdella pelaajalla.

25. Startups

(sijoitus viime vuonna: 26.)

Fyysisesti pikkuruisia pelejä julkaisevan Oink Gamesin Startups on löytänyt meillä oman ekologisen lokeronsa illanpäättöpelinä. Tässä 3-7 pelaajan kilvassa kerätään osakekortteja, joista osa paljastetaan muille jo pelin aikana, osa vasta pelin lopussa. Suurimman tietyn yhtiön osakemäärän hankkinut kerää maksuja niiltä, joilla on saman yhtiön osakkeita. Monopolimerkit tasoittavat osakkeiden hamstrausta, koska eniten tietyn firman osakkeita pöydännyt pelaaja ei saa ottaa saman firman osakkeita yhteisiltä markkinoilta vaan voi saada niitä ainoastaan tuurilla nostopakasta.

24. Scythe

(ei listalla viime vuonna)

Komea Scythe tarjoaa komean pelikokemuksen. Peli sijoittuu vaihtoehtoiselle 1920-luvulle, jossa mechsit eivät ole sotatantereilla epätavallinen näky. Kukin pelaaja ohjailee omaa ryhmittymäänsä ja kehittää omalla pelilaudallaan koneistoa, jolla pääsee etenemään sutjakammin yhteisellä laudalla ja tuottamaan tehokkaammin resursseja. Pelaajalaudat ovat asymmetriset ja omien lähtövahvuuksien hyödyntäminen tärkeää. Scythessä myös taistellaan, mikä on minulle pieni miinus.

23. Architects of the West Kingdom

(sijoitus viime vuonna: 9.)

Melko lailla geneeriseen maailmaan sijoittuva Architects of the West Kingdom toteuttaa työläistenasettelua piristävän poikkeavalla tavalla. Sen sijaan että pelaajilla olisi alussa käytössään vain muutama meeple, joiden määrää sitten tuskalla ja vaivalla pikku hiljaa lisätään, Architectissa käy päinvastoin. Pari kourallista meeplejä on käytössä saman tien. Pelin edetessä niitä jää pysyvästi laudalle. Osa porukkaa saattaa myös päätyä tyrmään, josta ne täytyy erikseen lunnailla vapauttaa. Pelaajan sijainti “hyveellisyysjanalla” määrittää osin, mitä toimintoja hän voi tehdä.

22. Roll for the Galaxy

(ei listalla viime vuonna)

Roll for the Galaxy on noppia rakastavan unelma: niitä on jo peruspelissä peräti 111. Jos vielä fanittaa avaruusteemaa, Rolskaa ei käy ohittaminen. Noppien sivuilla on erilaisia avaruusvalloituksen vaiheita, kuten tuotanto, eksploraatio ja “shippaus”. Vain yhden toiminnon toteutumisen voi varmistaa jokaisella vuorollaan, mutta jos onnistuu lukemaan kilpailijoiden aikeita, pääsee niin sanotusti loisimaan näiden tekemiin toimintovalintoihin.

21. Tiny Epic Galaxies

(ei listalla viime vuonna)

Pikkuruiset eeppiset galaksit päihittää listalla nipinnapin ja ehkä hieman yllättäen isoveljensä Rolskan. Kaukaisten, resursseja tihkuavien planeettojen valloitus on jälleen kiikarissa, ja haasteen kimppuun käydään nopilla, kuinkas muuten. Rakettien, valloitettujen planeettojen ja noppien avulla rakennetaan pientä koneistoa, kunnes joku saavuttaa 21 pistettä. Se mikä minulla nostaa TEG:n Rolskan ohi on sen kompakti koko: peli tarjoilee samansuuruisen elämyksen kuin kymmenisen kertaa suurempi Rolska-boksi.

20. Charterstone

(ei listalla viime vuonna)

Minut houkuteltiin alkuvuodesta Charterstonen kampanjan pariin. Olin kuullut pelistä muutaman vähemmän mairittelevan arvion, ja sitoutuminen lähes tusinaan pelikertaan hieman hirvitti. Vaan miten positiivisen yllätyksen sainkaan kokea! Boksista paljastui juonen edetessä uutta rompetta, jotka mahdollistivat uusia asioita. Työläisenasettelun keinoin tehtiin sitä tavallista, eli kerättiin resursseja, torpattiin kilpailijoiden pyrkimyksiä ja pyrittiin kohti pelikohtaisia pisteytystavoitteita. Kuudella pelaajalla Charterstone taisi antaa parhaan mahdollisen kokemuksen, jonka koronakevät lopetti osaltani ennenaikaisesti viiden pelikerran jälkeen.

19. Gemblo

(sijoitus viime vuonna: 11.)

Gemblon idea on hyvin yksinkertainen: päästä eroon isommasta määrästä polyominoja kuin kilpailijat. Näitä polyominoja asetellaan yhteiselle laudalle tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Kukin aloittaa omasta kulmastaan ja pyrkii levittäytymään mahdollisimman laajalle, samalla blokaten muiden pelaajien “matojen” reittejä. Vaikka Gemblo on abstrakti, se tuntuu sotapeliltä.

18. Dungeon Draft

(ei listalla viime vuonna)

Kortinvärväys on yksi (monista) suosikkimekaniikoistani. Siinä missä 7 Wonders vielä jokunen vuosi sitten tarjosi tästä parhaan kokemuksen, nyt sen ovat syrjäyttäneet Dungeon Draft sekä pari muuta, ylempänä listalla olevaa draftailua. Dunkkudraftissa värvätyt kortit pelataan yhteen putkeen kunkin kierroksen lopussa, ja pelaamisjärjestyksellä on samaan tapaan suurta merkitystä kuin Dominionissa. Tarkoituksena on pöydätä settejä ja arvokkaita pistekortteja sekä päihittää monstereita.

17. Coloma

(ei listalla viime vuonna)

Länkkäripeli Colomassa on meneillään vähän kaikkea, mutta sitä ei juuri ja juuri ole liian paljon. Pelilaudan keskiössä on toimintokiekko, joka pyörähtää ympäri kerran kierroksessa, pysähtyen sinä aikana viiteen eri kohtaan. Pelaajat valitsevat omat suosikkitoimintonsa ja paljastavat ne yhtä aikaa. Jos johonkin toimintoon tulee ruuhkaa, se tarjoaa vähemmän mahdollisuuksia. Iloinen kuvitus ja laaja lauta luovat tunteen isosta pelikokemuksesta. Pisteitä ropisee monesta asiasta, mutta olennaista on keskittyä muutamaan asiaan ja tehdä ne hyvin.

16. The Game: Face to Face

(ei listalla viime vuonna)

Tylsästi nimetty kaksinpeli The Game: Face to Face asettaa joka ikinen kerta haasteen, joka jossain vaiheessa tuntuu täysin mahdottomalta saavuttaa. Omasta pakastaan pitäisi päästä eroon käsikortteja myöten, ja se on suloisen vaikeaa. Pelaajat lätkivät numerokortteja omiin pinoihinsa, joista toinen kulkee laskevaan ja toinen nousevaan suuntaan. Omaa tilannettaan voi tarvittaessa hieman helpottaa laittamalla kortin kilpailijan pakkaan “vastasuuntaan”, mutta sillä on kallis hintansa, sillä kaverin peli voi helpottua liikaakin.

15. Amul

(sijoitus viime vuonna: 17.)

Kortinvärväily Amulissa kerätään settejä omalle pelialueelle. Yhtenä jujuista on, että myös naapureiden tai koko peliseurueen kortistot vaikuttavat pisteytyksessä. Osaa korteissa täytyy jemmata kädessä pelin loppuun saakka, mistä tulee mukavaa lisähaastetta. Amul muistuttaa kovasti 7 Wondersia, mutta koneistonrakennuselementti siitä puuttuu. Peli skaalautuu hyvin, ja sitä voi pelata jopa kahdeksalla pelaajalla.

14. Raiders of the North Sea

(sijoitus viime vuonna: 8.)

Pronssisijan worker placementien joukosta nappaa Raiders of the North Sea, jossa vetoavat omintakeinen asettelumekaniikka sekä suhteellisen lyhyt kesto: Raidersin pystyy vetämään noin tuntiin. Jokaisella pelaajalla on vuorollaan kaksi toimintoa. Ensimmäinen toiminto tapahtuu, kun toimintoruutuun asetetaan meeple, toinen, kun siitä otetaan meeple pois. Meeplejä on kolmessa värissä, millä on vaikutusta useimpiin toimintoihin. Isoimmissa raidauksissa käytetään noppia, mutta lopputulokseen voi sopivasti vaikuttaa hyvällä valmistautumisella.

13. Five Tribes

(ei listalla viime vuonna)

Mancalaan perustuvia lautapelejä ei turhan paljon ole. Five Tribes on erittäin onnistunut muunnelma tästä mekaniikasta. Pelilauta koostuu laatoista, joissa kussakin on alkutilanteessa kolme meepleä. Pelaajat pyrkivät pelin aikana valloittamaan laattoja omistukseensa sekä keräämään korttisettejä ja pistemeeplejä. Tämä kaikki tapahtuu kahmaisemalla yhden laatan meeplet ja ripottelemalla niitä yksi kerrallaan lähilaatoille. Viimeiseksi jäljelle jääneen meeplen väri määrään, minkä toiminnon sillä voi tehdä. Five Tribes on aikamoista analyysiparalyysia, enkä siksi ehkä uskaltaisi kokeilla sitä yli kolmella pelaajalla.

12. Istanbul

(sijoitus viime vuonna: 3.)

Turkkilainen markkinahumu koostuu Istanbul-pelissä 16 laatan pelialueesta, jolla käydään kauppaa, uhkapelataan, lähetellään kilpailijoiden serkkuja vankilaan ja, ennen kaikkea, hankitaan rubiineja. Liikkumissysteemi on veikeä: pomonappula jättää laatalta toiseen siirtyessään jälkeensä apulaisnappuloita, joita on rajallinen määrä. Reitti pitää suunnitella tarkkaan, jotta ehtii tehdä mahdollisimman monta arvokasta toimintoa ennen kuin apulaiset loppuvat ja on palattava keräämään ne keskusaukiolle. Istanbulissa voi kokeilla monenlaisia taktiikkoja, ja laatastolauta on lähes joka pelissä erilainen.

11. Ta-Ke

(ei listalla viime vuonna)

Top tusinassani on kaksi hidden gemiä, ja kaksinpeli Ta-Ke on niistä toinen. Päälleliimatussa Japani-teemassa värvätään chippejä yhteisistä pinoista omalle puolelle pelilautaa. Otetun chipin alta paljastuva chippityyppi pisteytetään. Omia chippejä voi käyttää myös pinojen tai vastustajan pelialueen manipuloimiseen. Ajoitus ja suunnittelu ovat kaikki kaikessa. Ta-Ke tarjoaa kerrassaan lumoavan puolituntisen.

10. Mai-Star

(sijoitus viime vuonna: 12.)

Se toinen hidden gem tulee esittelyvuoroon saman tien, ja jälleen ollaan Japanissa. Mai-Starin viehkeät geishat Kevättuulahdus, Kesäinen Meri, Kellonkilke, Aamutähti ja Usva tahtovat saada talonsa täyteen kunnianarvoisia asiakkaita ja saattavat siinä sivussa vähän sabotoida kilpailijoidensa bisneksiä. Kortteja pelataan joko mainostajiksi tai asiakkaiksi, ja voiton vie se, joka saa ensimmäisenä kätensä tyhjäksi. Kolme kierrosta tarkoittaa sitä, että ensimmäisellä tai toisella kierroksella liian hyvin pärjännyt geisha joutuu viimeisellä kierroksella muiden geishojen julmien tekosten kohteeksi…

9. Battle for Rokugan

(sijoitus viime vuonna: 6.)

Bluffia, aluehallintaa ja sotatoimia sisältävän Battle for Rokuganin ei luulisi lukeutuvan suosikkeihini, mutta tykästyin siihen tajuttomasti heti ensimmäisellä pelikerralla. Kukin pelaaja ohjailee yhtä armeijaa ja pyrkii valloittamaan mantereisia ja meren takaisia alueita. Tokenit asetellaan ensin väärinpäin kartalle ja paljastetaan sitten yhtäaikaa. Metapeli ja toisten liikkeiden arvuuttelu ovat suuressa roolissa. Tapahtumat sijoittuvat fantasia-Japaniin, ja kuvitus on erittäin onnistunutta.

8. The Manhattan Project

(sijoitus viime vuonna: 4.)

Kaltaiselleni teollista teemaa ilman scifi-nyansseja fanittavalle The Manhattan Project on kiitollinen tuttavuus, varsinkin, kun siinä pääsee tekemään ihanaista työläistenasettelua kahdessa vaiheessa joka vuorolla. Tavoitteena on kerätä resurssit atomipommin valmistukseen ja tehdä menestyksekkäästi koelaukaisuja. Teknologian eri vaiheisiin tarvitaan erityyppisiä asiantuntijoita, joita rekrytoidaan pellin kuluessa. Osa toiminnoista tehdään yhteisellä laudalla ja osa oman pelialueen rakennuksissa. Varsinaisia kierroksia ei ole, vaan pelaajat voivat olla hyvinkin eri vaiheissa. Osa pelin viehätyksestä tuleekin siitä, että omaa “kierrostaan” eli työläisenasetteluvaihettaan venyttämällä voi blokata vastustajalta yhteisen laudan avaintoiminnon suloisen pitkäksi aikaa.

7. It’s a Wonderful World

(ei listalla viime vuonna)

Valoisina kesäiltoina ja -öinä on meillä nakuteltu kiihkeästi (ja silmät ristissä) kortindraftauspeli It's a Wonderful World. Viisitoista pelikertaa tuli plakkariin vajaassa kahdessa viikossa, mikä on Todellisuuspaossa pieni sensaatio. IWW:n teemana on jonkinlainen tulevaisuuden Imperiumin rakentaminen. Rakennetuilla korteilla pyöritetään kuutiokoneistoa, jolla ostetaan lisää koneistoa ja viime kädessä pisteitä. Yksinkertaista, mutta jotain spesiaalia tässä on.

6. Azul: Summer Pavilion

(ei listalla viime vuonna)

Azul-sarjan kolmas julkaisu, Kesäpaviljonki, on edeltäjiensä tutuksi tekemää laatanvärväystä tehdaslaatoilta. Sen erityisominaisuudet nostavat sen heittämällä sarjan parhaaksi peliksi. Suunnittelu on pitkäjänteisempää, koska laattoja ei sijoiteta omalle pelilaudalle heti vaan vasta kun värväys on päättynyt. Paviljonkia kaakeloidaan tähdenmallisiksi kuvioiksi hedelmäaakkosia muistuttavilla laatoilla, ja tavoiteasetantaa on pakko tehdä. Tämä ei ole mikään pistesalaatti, ja hyvä niin.

5. Tapestry

(ei listalla viime vuonna)

Sivilisaatiopeli Tapestry lunastaa listan vitosssijan suurilla lupauksillaan: pelikertoja on takana vasta kaksi. Mutta ah, mikä erilaisten stretegioiden ja lähtökohtien kokeilukenttä edessä avautuukaan! Omaa yhteiskuntaa kehitetään neljän aikakauden ajan, neljällä uralla edeten. Teknologia, tiede, tutkimusmatkat ja sotataito ovat kaikki tärkeitä, mutta poissulkevia valintoja täytyy tehdä. Koneisto sijaitsee omalla pelilaudalla. Kun siltä pääsee siirtämään rakennuksia kaupunkiinsa, alta paljastuu etuja, jotka saa käyttöönsä kunkin aikakauden alussa. Olen pärjännyt Tapestryssa tähän mennessä äärimmäisen hyvin ja äärimmäisen huonosti, ja jälkikäteisanalyyseja on ollut herkullista tehdä.

4. Traders of Osaka

(ei listalla viime vuonna)

Osakasta välisatamien ja tyrskyävän Japaninmeren kautta Edoon kulkee neljä laivaa lastinaan arvokasta kauppatavaraa. Laivat ovat pelaajien yhteisiä, mutta intressit saada juuri tietty laiva ensimmäisenä Edoon ovat erilaiset. Traders of Osaka on täynnä taktisia kortinhallinnallisia päätöksiä. Olisiko hyvä ostaa viisi pakkaa punaista kangasta ja näin saada punainen laiva päätesatamaan? Vaiko ennemmin nostaa keltainen kortti valuutaksi käteen, jotta ainakaan keltainen laiva ei pääse vähään aikaan eteenpäin tai jotta sen lasti jopa uppoaisi Enshunadan pyörteissä?

3. Terraforming Mars

(sijoitus viime vuonna: 2.)

Koneistonrakennusta, kyllä kiitos. Ja sitähän Terraforming Mars kattaa pöytään. Tajuton määrä uniikkeja kortteja takaa sen, että jokainen pelikerta on erilainen, voi vaikka keskittyä kasvattamaan levää ja metsää, tai panostaa raskaaseen teollisuuteen. Pelin etenemisen myötä Marsin lämpötila ja hiilidioksisipitoisuus nousevat, mikä luo olosuhteita tietyille toiminnoille ja blokkaa niitä toisilta. Olen pelannut TfM:ia vain kahdella pelaajalla, ja mitä olen kuullut ylipitkiksi venyneistä kolmen ja varsinkin neljän hengen peleistä, luulen että priorisoin kaksinpeliä myös jatkossa.

2. Viticulture Essential Edition

(sijoitus viime vuonna: 1.)

Vanha kunnon työläistenasettelu Viti on joutunut luopumaan ykköspaikasta, mutta hopea ei ole häpeä. Teema tukee mekaniikkaa, jossa neljänä vuodenaikana toskanalaisen viinitilan väki hoitaa tarhojaan, kypsyttää viiniä, pullottaa ja myy tuotteitaan. Peliin on tullut paljon lisäosia, joista meillä on useimmat yleensä käytössä. Erityisesti keltaisten korttien mukana tulevat pelaajakohtaiset rakennukset ovat kiehtova laajennus, jota pitäisi päästä kokeilemaan lisää.

1. Wingspan

(ei listalla viime vuonna)

Niin siinä kävi, että tipukoneiston rakentaminen ylsi tänä vuonna voittoon. Wingspan on kertakaikkisen sujuva ja sopivan mittainen peli, jonka saa neljälläkin pelaajalla läpi tunnissa, jos säännöt ovat kaikille tutut. Teemakin on ihastuttava: jos lintujen sijasta korteissa olisi vaikkapa zombeja, en lämpenisi tälle pelille ihan näin paljon. Pelaajat sijoittelevat lintukortteja kolmeen erilaiseen ympäristöön ja rakentavat samalla toiminto- ja pistekoneistoa. Kortteja on iso läjä ja ne ovat uniikkeja, joten koneistosta tulee takuuvarnasti joka kerta erilainen. Komponentit ovat Stonemaierin tyyliin vimpan päälle.

Loppuun vielä Making of -kuva. Koira kävi parvekkeella kesken kuvaussession
tuuppaamassa pelit kaiteelta kukkapenkkiin.