Amul - Sen seitsemän kauppiasta silkkitiellä

by Kai Saarto 22 heinäkuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Tuore suomenkielinen Lautapelit.fi -julkaisu lainaa 7 Wondersista paljon muutakin kuin kortinvärväyksen. Itämainen kauppateemakin on nähty monta kertaa. Silti peli onnistuu olemaan tarpeeksi uniikki tarjotakseen mielekästä viihdettä laajalle 3-8 pelaajan skaalalle. Enkä edes yritä selittää yläpuolella olevaa kuvaa itsestäni riippumatossa Amulin kanssa...


Silkkitien varren suurimpia kaupan keskuksia 900-luvulla oli Amulin kaupunki. Mongolit pistivät sen matalaksi 1220-luvulla, mutta tässä pelissä olemme sen kunnian päivissä.

Alun perin Silk Road -nimisenä ennakkoesitelty korttipeli on nyt julkaistu nimellä Amul. Pelin ovat suunnitelleet italialaiset Remo Conzadori ja Stefano Negro. Jatkokehittelyä on runsaasti tehnyt Markus Bremer.

Pelaajat ovat kauppiaita, jotka hankkivat tuotteita, karavaaneja, vartijoita ja sopimuksia tullakseen kaikkein rikkaimmaksi. Peliin on helppo päästä sisälle, sillä se vaikuttaa yllättävän tutulta…

Pelilaatikossa tulee pieni kaksipuolinen pelilauta (yö-ja päiväkuvituksella, ilmeisesti ihan vain pelaajien huvitukseksi), sekä vajaat 200 hyvälaatuista pelikorttia. Eilene Cherien kuvitus on oikein hyvää, vaikka ihan Vincent Dutraitin terävän viivan ja väriloiston tasoista jälki ei olekaan. Jere Kasasen graafinen suunnittelu on oikein selkeää. Mukana tulee myös erittäin tarpeellinen pisteenlaskuvihko. Kopassa on aika komea insertti, jossa on paljon tilaa korttien lajitteluun. Sääntö- ja korttienselitysvihkot on toteutettu nekin ihan pätevästi. Kokonaisuutena komponentit, kuvitus ja ohjeet saavat minulta 8-9 välissä olevan arvosanan. Loota olisi ehkä voinut olla vähän pienempikin, mutta noin muuten tämä on mallikelpoinen esitys.

Hyviä ideoita kannattaa lainata

7 Wondersin kortinvärväys ja yhtäaikaisista pelivuoroista johtuva supernopea pelattavuus ovat tehneet siitä modernin klassikon. Olen joskus miettinyt, että sitä on lainattu yllättävän vähän muihin peleihin. Enää ei tarvitse ihmetellä, sillä Amul lainaa isolla kädellä Seitsemän ihmeen ideapankista, näistä ideoista kuitenkin jalostuu jotain ihan uutta, mutta suunnilleen yhtä raskasta strategisessa mielessä. Sushi Gon -tapaiseen kepeään kortinvärväyspeliin verrattuna Amul on vähän raskaammassa, perhepeli+ -sarjassa.

Ennen pelin alkua pöydälle kootaan Basaari ja Palatsi, jossa on pelin aikana tarjolla rajallinen määrä erikoiskortteja. Näiden lisäksi on tori, johon arvotaan nostopakasta vuoron alussa muutamia kortteja pesämunaksi. Pelin alkaessa kukin pelaaja valitsee yhden kuudesta käsikortistaan ja laittaa sen torille kuvapuoli alaspäin. Sitten kortit käännetään ympäri ja aloittava pelaaja pääsee ensimmäisenä värväämään, eli fingelskaksi dräftäämään yhden torilla tarjolla olevista korteista. Kun kaikki ovat kortin saaneet, pitää jokaisen pelata eteensä pöydälle yksi korttinsa.Tätä kaavaa toistetaan yhdeksän kierrosta ja sitten lasketaan pisteet, eli tienatut massit.

Alkutilanne. Basaarissa ja Palatsissa ovat kaikki kortit saatavilla. Pelaajat ovat myös kukin laittaneet kortit torille ja nyt voi niiden värväys alkaa.

Amulissa ei ole mitään resursseja, joilla pöydättävät kortit pitäisi ostaa, joten sikäli meno on suoraviivaista. Ideana on koostaa pöydälle ja pelin loppua silmällä pitäen myös käteensä sellaiset kortit, jotka toimisivat mahdollisimman hyvin yhteen. Korteissa on jos jonkinlaista symbolia ja synergiaetua. Silkin arvo on esimerkiksi yhtä kuin sinun ja kummankin puolen naapurisi silkkien yhteenlaskettu määrä. Jos sinulla on kaksi silkkiä ja naapureillasi yhteensä kolme, on silkkiesi arvo siis viisi rahaa kappale. Kamelit taas ovat sitä arvokkaampia mitä vähemmän niitä on pöydällä. Jos olet ainoa kamelin omistaja, sen arvo on 13 rahaa, mutta jos kameleita on kolme, arvo tippuu seitsemään. Tukkukortit taas antavat rahaa jos hallussasi on pelin lopussa tietyt tuotteet, kuten vaikka mausteita, kultaa ja öljyä. Jos kaikkia ei ole, on tukkukortin arvo nolla. Tough luck.

Variaatioita korttipisteytykseen riittää. Kulta on aina 4 pisteen arvoinen, Hopea on arvokkainta kolmen seteissä, arabimiekalla on arvoa vain jos sinulla on sotilaskortti. Korttien monista symboleista pääsee pian jyvälle, mutta pelin mukana tulee myös erillinen vihko, jossa kaikki kortit selitetään selvällä suomenkielellä. Se on ensimmäisillä pelikerroilla hyvä tuki.

Joissakin korteissa on arabi- ja/tai mongolisymboli, ja pelin lopussa eniten kutakin symbolia kerännyt saa vielä enemmistöpisteitä. Sotilaskortit ovat tärkeitä peli loppupuolella, sillä sen jälkeen kun kukin pelaaja on päässyt kerran aloittamaan dräftäyksen, vuorot aloitetaan armeijoiden kokojärjestyksen perusteella.

Amulissa on ihan kirjaimellisia käsi- ja pöytäkortteja: eteen joka vuoro pöydättävissä korteilla pitää olla pöydän kuva, mutta pelin lopussa käteen jääneistä korteista saa pisteyttää eteensä vain kortit joissa onkin käden kuva. Ne ovat siis salaisia kortteja, jotka ähäkuttimaisesti paljastetaan vasta pelin päätteeksi. Oikeanlaisten käsikorttien keräily pelin aikana on osa pelin haastetta.

Pöydättyjä kortteja. Maustesetti antaa 6 pistettä. Arabivartija antaa kaksi pistettä ja arabienemmistömerkin sekä ehkä  sotilaana aikaisemman pelivuoron. Mongolimiekka on 4 pisteen arvoinen arabivartijan ansiosta ja antaa mongolimerkin. Kiinalainen tukku on toistaiseksi arvoton, sillä jalokivi puuttuu, mutta ne ovat usein kädessä piilossa loppuun saakka. Arabikauppias antaa arabi- ja kauppamerkit, sekä mahdollisti viereisen Silkkikortin ottamisen palatsista.

Sujuva kokonaisuus

Ihan alkuun Amul tuntui vähän sekavalta, sillä symboleja on paljon ja korttien keskinäisiä suhteita ei kylmiltään ymmärrä. Parin ensimmäisen pelikerran jälkeen Amul alkoi kuitenkin avautua. Pelin sisäistämistä auttoi suuresti se, että mekaniikat olivat meille ennestään tuttuja: dräftäys, sotilaskortit ja yhtäaikainen pelaaminen ovat pitkälti kuin 7 Wondersista. Korttien mahdollisimman hyvää kombotusta pisteiden saamiseksi nyt on nähty monessa pelissä, kuten vaikka Majestyssä ja Fantasy Realmsissa. Kun Amulin itämainen kauppateemakin on monesti nähty, voisi kyynisesti todeta, että mitään kaikkein originelleintä suunnittelua peli ei tarjoa.

Se ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska Amul on ihan perhanan sujuva paketti. Peli skaalautuu just eikä melkein täydellisesti kaikille pelaajamäärille, sillä ennen pelin alkua raakataan pois kaikki kortit joiden alakulman numero on suurempi kuin pelaajamäärä (7 Wondersissa käytettiin samaa ideaa). Tämä korttien järjestely peliä ennen on vähän työlästä, joten Amulia kannattaa vetää pari erää putkeen kun valmistelut on sen kertaiselle seurueelleen tehnyt. Peli nimittäin etenee todella nopeaa tahtia ja on ihan fillerimittainen, vaikka tarjoaakin ihan kunnollisen määrän mielekkäitä valintoja tehtäväksi tässä lyhyessä ajassa.

Voittostrategiaa etsimässä

Pistestrategiansa miettiminen on mielenkiintoinen haaste - Palatsi- & Basaarikorteilla se vielä monipuolistuu, sillä ne vähentävät kortinnosto- ja dräftäystuurin merkitystä. Pelikertojen välisinä päivinä olen huomannut pohtivani peliä yllättävän paljon.

Ensimmäisillä pelikerroilla huomasin, että ihmiset lähtivät keräilemään mielellään settikortteja, esimerkiksi Mauste tuntui olevan suosittu (yhden mausteen arvo on 2, mutta kahden mausteen setti on 6 rahan arvoinen), sitä kun oli kolme kappaletta saatavilla myös kauppiaskorteilla Palatsista. Kahden setti oli siis melko helppo kerätä. Muutaman pelikerran jälkeen aloin katsoa saamiamme pisteitä ja totesin että maustekauppa on häviäjien taktiikka. Kahden setti on 6 pisteen arvoinen, eli Maustekortin arvo 2 tai 3 pistettä riippuen siitä onko setti koossa. Pelin lopussa olet pöydännyt ehkä keskimäärin 14 korttia ja voittoon tarvitaan laistemme Amul-aloittelijoiden keskenkin pitkälle yli 60 pistettä. Jos jokainen pelaamasi kortti on keskimäärin 4 pisteen arvoinen, loppupisteesi ovat 56, mikä ei riitä voittoon. Maustekauppa ei siis oikein kannata.

Käden kuvalla varustetut kortit paljastetaan vasta pelin lopussa. Mongolireliikki on todella arvokas, mutta yksikin itselle eteen pöydätty arabimerkki nollaisi sen arvon. Kulta antaa aina 4 pistettä ja jalokivien arvo riippuu Silkin lailla omien ja naapureiden jalokivien määrästä.

Samoin ensimmäisissä peleissämme kukaan ei tahtonut Silkkiä, jonka arvo on 1 per jokainen omasi ja kummankin naapurisi Silkki. Mitä enemmän silkkiä, sitä arvokkaampaa se on. Silkki osoittatui ainakin toistaiseksi voittajien taktiikaksi, sillä kun lätkit sitä eteesi, naapurisi tajuavat että lisäät heidänkin käsissään odottavienn silkkirulliensa arvoa, ja hekin saattavat sijoittaa samaan kaupan alaan. Äkkiä silkkisi onkin 5-6 pisteen arvoista.

Voi olla, että pian kyllä muutkin huomaavat, että yhdessä nurkassa pöytää pelaajat vetävät hirveät pisteet silkkikaupalla ja seuraavassa pelissä ovat hekin ottamassa siitä osansa, jolloin strategian ja silkin arvo laskee. Amul on siitä veikeä peli, että se noudattaa tiettyä pelaajapoppoon itse luomaa talousjärjestelmää. Kun silkkikauppa on tasapäistynyt, on menestyäkseen taas keksittävä joku aliedustettu kaupan ala, jossa on potentiaalia suuriin voittoihin.

Muiden pelaajien tekemisen kyttääminen on tärkeää, eikä se rajoitu aina vain omiin ja naapureiden kortteihin. Välillä on yhtä tärkeää napsia värväyksillään muilta pisteitä pois, kuin kerätä niitä itselleen. Peli on tiukka ja piste-erot lopussa usein pieniä. Juuri tänään nelinpelissä meitä oli kolme pelaajaa pistehaarukassa 63-64.

Minulla on sellainen tutina, että Amul on tullut jäädäkseen. Se on monikäyttöinen tuhdimpi filleri, eikä niitä ei ole koskaan liikaa. Kahdeksalle pelaajalle venyvät hyvät pelit voi laskea yhden käden sormilla ja Amul on siinä sakissa vahvoilla.




.