Pelaajien valinta 2018 -finalistit esittelyssä, osa 3/3

by 28 lokakuuta 3 kommenttia

Pelaajien Valinnan finalistikaartissa on tänä vuonna ilahduttavan monentyyppistä nimikettä: on sotapeliä, abstraktia aivopähkinää, pakohuonepeliä, rässähtävää figuilua ja niin sanottua perinteisempää perhepeliä. Kaikille löytyy varmasti jotain. Minulle peruskysymys peliä arvioidessani on, kuinka hyvin viihdyn sen parissa, ja tahdonko pelata sitä uudelleen ja uudelleen.


Ulospäin hyvinkin kuivalta vaikuttava peli voi sisältää mielekkäitä valintoja, joiden punnitseminen on mitä parasta viihdettä. Toisaalta yritän pitää mielessä, että peli voi olla toteutettu kaikin puolin ansiokkaasti, vaikkei se juuri omaan makuhermoon osu. Lopullinen arvio on jonkinlaista tasapainoilua näiden välillä, mutta rehellisesti sanottuna oma subjektiivinen näkemys, viihtymiskokemus, painaa enemmän.

Nyt on enää jäljellä viimeisen finalistikolmikon esittely. Ne ovat Majesty perhepelien sarjassa sekä harrastajapeleihin lukeutuvat 1918: veli veljeä vastaan ja Santorini.






Majesty (Enigma 2017)

Leluyhdistys valitsi Majestyn tänä vuonna Vuoden peliksi perhepelien kategoriassa. Marc Andrén suunnittelema peli sopiikin perheille mainiosti: alkujärjestelyt sujuvat sutjakkaasti ja säännöt on helppo hahmottaa. Kaiken kaikkiaan kukin pelaaja nostaa markkinarivistä itselleen vuorotellen 12 korttia, joten liiasta kestostakaan peliä ei voi moittia. Teemallisesti liikutaan jossain päin keskiaikaista Keski-Eurooppaa ja rekrytoidaan väkeä (rakennuksia) omaan valtakuntaan. Jokaisella kortilla - tietyn ammattikunnan edustajalla - saa saman tien jonkin palkkion, ja korttien välille pystyy rakentamaan herkullisia komboja. Esimerkiksi kun ottaa panimokortin, saa sekä siitä että jokaisesta jo aiemmin ottamastaan panimosta raha- ja meeple-palkkion. Lisäksi jokainen pelaaja, jolla on vähintään yksi mylly, saa kakkosen arvoisen kolikon. Pelin lopussa pisteitä saa rahasta, rakennuskorttien monipuolisuudesta ja niistä rakennuksista, joita on onnistunut haalimaan enemmän kuin muut pelaajat.

On mukavaa, että kortit antavat palkkioita myös muille kuin sille pelaajalle, joka kyseisen kortin valitsee. Pelissä tuntee olevansa koko ajan mukana. Toisaalta muiden saamia palkkioita yrittää välttää omalla vuorollaan, mikä tuo sopivaa haastetta. Korttien rekrytointi kannattaa tehdä sellaisessa järjestyksessä, että omien korttien kombotus on optimaalista ja muiden pelaajien saama etu minimaalista. Majesty on ohi hämmentävän nopeasti, oikeastaan ennen kuin on ehtinyt kunnolla miettiä oman taktiikkansa valmiiksi. Perhepelifinalisteista pidän tätä sen vuoksi jopa kaikkein keveimpänä.



1918: veli veljeä vastaan (Linden Lake Games 2018)

Ei ole sattumaa, että 1918: veli veljeä vastaan ilmestyi juuri tänä vuonna, sata vuotta Suomen sisällissodan jälkeen. Antti Lehmusjärvi oli suunnitellut peliään jo pitkään, ja 2018 oli historiallisesti hyvä hetki saattaa projekti valmiiksi. Pelissä käydään läpi sisällissodan vaiheita kuukausi kuukaudelta, tammikuusta toukokuulle. Toinen osapuoli edustaa valkoisia ja toinen punaisia, kyseessä on siis kaksinpeli. Kuukausi- ja pelaajakohtaisista pakoista arvotaan käteen tietty määrä kortteja kullakin kierroksella. Ne voi pelata joko "numeroarvoina", eli tehdä kortin sallima määrä joukkojen liikuttamisia ja hyökkäämisiä, tai toimintoina, jotka kuvataan korteissa. Nämä toiminnot, kuten "ruotsalaisten vapaaehtoisten saapuminen - aseta kaksi suojeluskuntayksikköä huollettuun kaupunkiin", ammentavat todellisista tapahtumista. Kortit tuovat historian lähelle, ja sisällissodasta vähemmän tietävä saa tuhdin oppitunnin.

Punaisilla ja valkoisilla on erilaiset tavoitteet, eli 1918: veli veljeä vastaan on epäsymmetrinen peli. Tälläkin on historiallinen perusteensa. Pelillisesti epäsymmetrisyys tuo mukavia vivahteita, kun valkoisten ja punaisten ohjaimissa on luotava kovin erilainen strategia. Loppupeli on väistämättä valkoisten vyörytystä, ja punaisten on kynsin hampain takerruttava viimeisiin strategisiin kaupunkeihinsa. Minulla on hyvin vähän kokemusta sotapeleistä, ja 1918: veli veljeä vastaan tuntuu vaikeustasoltaan ja kestoltaan sopivalta johdannolta tähän genreen.




Santorini (Maki A/S 2018)

Finalistipeleistä Santorini on se, josta minulla oli ennen ensimmistä äänestystä kaikkein pinnallisin kokemus. Olin kokeillut sitä tasan yhden kerran, Lautapelaamaan-tapahtumassa, ja voittanut vahingossa noin kymmenen siirron jälkeen. Oli vaikea nähdä tätä harrastajatason pelinä, joka kamppailisi samassa sarjassa vaikkapa Phososynthesiksen tai edellä esitellyn Antti Lehmusjärven pelin kanssa. Nyt meillä on onneksi pelistä oma kappale, joten olemme voineet porautua siihen syvemmälle. On sanottu, että jos Santorinia pelaa tosissaan, voi päästä lähelle shakin kokemusta.

Gordon Hamiltonin suunnittelema peli julkaistiin täysin abstraktina luomuksena jo vuonna 2004. Suuren kansan suosio tuli vasta kaksitoista vuotta myöhemmin, kun siitä julkaistiin ehostettu versio, jossa pelikomponentit näyttävät aidosti santorinimaisilta rakennuksen osasilta. Lauta koostuu 5x5 -ruudukosta, johon näitä rakennuksia pystytetään. Pelaajalla on käytössään kaksi rakentajafigua. Yhdellä vuorolla ensin siirretään toista niistä yhden ruudun verran, ja sen jälkeen rakennetaan yksi rakennuskomponentti johonkin ympärillä olevaan ruutuun. Rakennukset ovat yhteisiä. Pelin voittaa se, joka onnistuu kipuamaan kolmiosaisen rakennuksen huipulle. Mukana on myös hahmokortteja, joilla pelaajat saavat erikoiskykyjä rakentamisen tai liikkumisen suhteen. Myös ilman näitä kortteja voi toki pelata. Monet ovat sitä mieltä, että Santorini toimii vain kaksinpelinä, mutta meillä on kolminpelistäkin ihan hyvät kokemukset.

Pelaajien valinta 2018 -finalistit esittelyssä, osa 1/3.
Pelaajien valinta 2018 -finalistit esittelyssä, osa 2/3.

Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

3 kommenttia:

  1. "Vaikeammassa versiossa pelaajilla on erikoiskykyjä rakentamisen tai liikkumisen suhteen"

    Vaikeammassa versiossa? Kyseessä on Santorinin standardiversio. Jumalkortit kuuluvat peliin olennaisesti ja jopa helpottavat voittamista (kun on jotain, jonka ympärille voi rakentaa strategiansa), eivät vaikeuta. Vain peliin tutustuttaessa on hyvä pelata muutama peli ilman jumalkortteja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, olet oikeassa. Olin fiksoitunut tekstiä kirjoittaessani tapaan, jolla opetimme Santorinin kuusivuotiaallemme (ensin ilman kortteja > helppojen korttien kanssa > vaikeampien korttien kanssa), ja se nähtävästi sotki ajatukset. Pitää korjata tekstiä.

    VastaaPoista
  3. Ei noita kortteja ollut siinä alkuperäisessä vuoden 2004-versiossa kyllä, että sikäli menee vähän semantiikaksi, että mikä on "standardiversio". :)

    VastaaPoista