Kun Ardanian suurvelhot ottavat toisistaan mittaa vehreät pellot muuttuvat purkautuviksi tulivuoriksi ja kuolleet kävelevät maan päällä.
Pelaajat ovat suurvelhoja, jotka hallitsevat kaupunkeja, kehittelevät entistä voimakkaampia loitsuja ja palkkaavat armeijoita valloittamaan uusia maita. Civilizationia pelanneet ovat heti kotonaan tässä vuoropohjaisessa 4X-strategiapelissä (eXplore, eXpand, eXploit, eXterminate).
Grafiikat heksaruutunäkymineen ja kaupunkien ruudut tuotantoineen ja erikoisrakennuksineen ovat lähes hiilikopioita Sid Meierin klassikosta. Käyttöliittymäkin on kovasti tuttu. Suurvelhot eivät kuitenkaan muodosta kauppareittejä tai kehitä kulttuuria. Tekniikan keksintöjen sijasta kaupunkeihin rakennettavat kirjastot ja yliopistot nopeuttavat loitsujen kehittämistä.
Kaupungit saa tuottamaan sotilasyksikköjä ja eri velhoilla on erilaiset joukkonsa. Valon armeijoilla on joukkoja parantelevat clericit ja Mustan magian mestarit hallitsevat luurankoarmeijoita ja esimerkiksi todella tehokkaita vampyyreitä. Peruspelissä on 12 eri suurvelhoa pelattavaksi.
Vielä yksi vuoro...
Palvelujaan velhoille tarjoavat myös erilaiset lordit, eli perusjoukkoja selvästi tehokkaammat sankarit. Lordeja voi varustaa taikaesineillä, joita löytää kartalle ripotelluista hirviöiden pesäpaikoista, uponneista aarrelaivoista tai joita voi ostaa kiertävältä kauppiaalta. Lisäksi loitsuilla voi antaa lordeilleen ja sotaväelleen erilaisia bonuksia, kuten kylmätaiat aseisiin.
Yksiköt myös keräävät kokemusta, jotka antavat valinnaisia lisäetuja, kuten lisää liikkumispisteitä tai paremman suojan nuolia vastaan. On hauskaa viritellä joukkojaan tappokoneiksi polttamalla niihin runsaasti loitsuja ja rahaa. Sopivasti perkkejä ja loitsuja yhdistelemällä saa herkullisen rivoja yksiköitä. Tekemällä esimerkiksi tehokkaasta ranged yksiköstä näkymättömän voi tehdä vastustajan joukoille todella hallaa.
Civiä mukaillen voittoon on useampia tapoja. Armeijoillaan voi toki vallata kilpailijoidensa pääkaupungit, mutta voitto heruu myös heittämällä loitsujen loitsu, Spell of Unity. Sitä varten pitää hallita koko pelin suuri loitsurepertuaari. Kolmantena vaihtoehtona on pätkiä kuonoon yhtä pelimaailman jumalan avataria näin osoittaa ylivertaisuutensa. Avatar saapuu, kun on suurvelho on saavuttanut vihatun aseman jonkun pelin jumalan silmissä. Neljäs tapa voittoon on vallata kaikki Pyhät alueet. Tähän yhtäläisyydet Civiin loppuvat, mitä nyt molemmissa on vahva ”vielä yksi vuoro ennen kuin menen nukkumaan”-efekti.
Velhojen välinen diplomatia on yksinkertaista ”anna toi mulle tai...”-uhoamista, jonka nojalla vain saadaan tekosyy armeijoiden marssittamiseen rajan yli. Naapurilta voi vaatia loitsuja sodan uhalla, mutta valitettavasti ystävällisempi loitsuvaihto on mahdotonta.
Huumoria on viljelty runsaalla kädellä. Viittauksia löytyy niin Harry Pottereihin kuin Monty Pythoniin. Vaikea oli vakavalla naamalla hyökätä valkoisella tappajapupullani vastustajan hallitsemaan Elfbushin kaupunkiin. Ääninäyttely ampuu yli hyvällä tavalla, pelaajan avustajan connerymäinen skottiaksentti on ehkä vähän liikaa, mutta kieli poskessa tehdyt lordien taisteluhuudahdukset saivat kyllä hymyn huulille. Goblineiden jousisankari huutaa antaumuksella ”sproing!!” aina ampuessaan. Tällainen äärimmäistä perusfantsua edustava peli olisikin tylsä jos se ottaisi itsensä turhan vakavasti.
Hiukan voisi nillittää myös loitsujärjestelmästä. Loitsuja on kehitettäväksi vaikka hur mycket, mutta minkäänlaista kehityspuuta ei ole olemassa. Kerrallaan tulee randomisti viisi loitsua kehiteltäviksi ja niistä pitää valita yksi. Loitsun heittäminen on myös vähän vaikeasti tehty, sillä loitsuja ei ole mitenkään jaoteltu ryhmittäin, vaan ne pitää kaivaa listasta tutkimusjärjestyksessä. Siten esim. parannusloitsut ovat loppupelissä aivan eri puolilla jumalattoman pitkää loitsulistaa.
Armageddon-lisärissä lopun ajat ovat ovella, kun rajat kahden ulottuvuuden välillä ovat romahtaneet ja Dremerit ovat vyöryneet Ardaniaan. Vain suurvelhot ovat tarpeeksi voimakkaita puolustamaan maailmaa.
Return of the Elvesissä Arethin veljeskunnan haltiaritarit palaavat Ardaniaan valloitus mielessään.
Master of Artifacts antaa suurvelhoille mahdollisuuden tehdä voimakkaita artefakteja, joilla voi varustaa sankareitaan.
Power of Serpents tuo peliin uuden suurvelhon, tai oikeammin velhottaren. Malixalxochi on Koatl-liskorodun noitakuningatar
Powerful Lords tuo peliin kaksi uutta suurvelhon perkkinä valittavaa yksikköä, Imp-neuvonantajan ja Blademasterin. Imppi paiskoo loitsuja etähyökkäyksinä, joukossa useampaan heksaruutuun vaikuttava AoE-hyökkäys. Blademasterin terä viuhuu myös useampaan heksaan kerrallaan.
Kaikki edellä mainitut lisärit maksavat esimerkiksi Steamin verkkokaupassa 2-3 dollaria kappale. Koko paketin saan kympillä.
Warlock: Master of Arcane on erittäin koukuttava ja bugeja lukuun ottamatta varsin sujuva kokemus. Pitkässä juoksussa siihen saattaa kyllästyä ehkä nopeammin kuin Civilizationeihin, mutta siihen ainakin minulta kuluu vielä kymmeniä tunteja.
Civiä mukaillen voittoon on useampia tapoja. Armeijoillaan voi toki vallata kilpailijoidensa pääkaupungit, mutta voitto heruu myös heittämällä loitsujen loitsu, Spell of Unity. Sitä varten pitää hallita koko pelin suuri loitsurepertuaari. Kolmantena vaihtoehtona on pätkiä kuonoon yhtä pelimaailman jumalan avataria näin osoittaa ylivertaisuutensa. Avatar saapuu, kun on suurvelho on saavuttanut vihatun aseman jonkun pelin jumalan silmissä. Neljäs tapa voittoon on vallata kaikki Pyhät alueet. Tähän yhtäläisyydet Civiin loppuvat, mitä nyt molemmissa on vahva ”vielä yksi vuoro ennen kuin menen nukkumaan”-efekti.
Velhojen välinen diplomatia on yksinkertaista ”anna toi mulle tai...”-uhoamista, jonka nojalla vain saadaan tekosyy armeijoiden marssittamiseen rajan yli. Naapurilta voi vaatia loitsuja sodan uhalla, mutta valitettavasti ystävällisempi loitsuvaihto on mahdotonta.
Huumoria on viljelty runsaalla kädellä. Viittauksia löytyy niin Harry Pottereihin kuin Monty Pythoniin. Vaikea oli vakavalla naamalla hyökätä valkoisella tappajapupullani vastustajan hallitsemaan Elfbushin kaupunkiin. Ääninäyttely ampuu yli hyvällä tavalla, pelaajan avustajan connerymäinen skottiaksentti on ehkä vähän liikaa, mutta kieli poskessa tehdyt lordien taisteluhuudahdukset saivat kyllä hymyn huulille. Goblineiden jousisankari huutaa antaumuksella ”sproing!!” aina ampuessaan. Tällainen äärimmäistä perusfantsua edustava peli olisikin tylsä jos se ottaisi itsensä turhan vakavasti.
 |
| Kaupunkeihin voi niiden kasvaessa rakentaa yhä tehokkaampia rakennuksia tuottamaan yksikköjä, ruokaa, kultaa tai manaa. |
Pikkubugit kauneusvirheenä
Warlockissa on edelleen muutamia ärsyttäviä bugeja, vaikka peruspelin julkaisusta on jo toista vuotta: joka kerta kun alt-täbbäsin ulos selaimen puolelle, en enää pystynyt liikkumaan tai hyökkäämään joukoillani toiseen heksaan. Kursori oli ottanut hepulit. Peli piti aina käynnistää uudestaan. Ensimmäisellä pelikerralla en myöskään pystynyt vastaanottamaan questeja, koska tyhmä tutoriaalin vinkki-ikkuna jämähti questin päälle, eikä suostunut sulkeutumaan. Kannattaakin ruksata vinkit pois päältä heti kun pääsee vähänkään jyvälle.Hiukan voisi nillittää myös loitsujärjestelmästä. Loitsuja on kehitettäväksi vaikka hur mycket, mutta minkäänlaista kehityspuuta ei ole olemassa. Kerrallaan tulee randomisti viisi loitsua kehiteltäviksi ja niistä pitää valita yksi. Loitsun heittäminen on myös vähän vaikeasti tehty, sillä loitsuja ei ole mitenkään jaoteltu ryhmittäin, vaan ne pitää kaivaa listasta tutkimusjärjestyksessä. Siten esim. parannusloitsut ovat loppupelissä aivan eri puolilla jumalattoman pitkää loitsulistaa.
DLC:tä moneen lähtöön
Ladattavaa lisäsisältöä Warlockiin on ilmestymisensä jälkeen tullut melko runsaasti, mutta kaikki ovat melko pienimuotoisia.Armageddon-lisärissä lopun ajat ovat ovella, kun rajat kahden ulottuvuuden välillä ovat romahtaneet ja Dremerit ovat vyöryneet Ardaniaan. Vain suurvelhot ovat tarpeeksi voimakkaita puolustamaan maailmaa.
Return of the Elvesissä Arethin veljeskunnan haltiaritarit palaavat Ardaniaan valloitus mielessään.
Master of Artifacts antaa suurvelhoille mahdollisuuden tehdä voimakkaita artefakteja, joilla voi varustaa sankareitaan.
Power of Serpents tuo peliin uuden suurvelhon, tai oikeammin velhottaren. Malixalxochi on Koatl-liskorodun noitakuningatar
Powerful Lords tuo peliin kaksi uutta suurvelhon perkkinä valittavaa yksikköä, Imp-neuvonantajan ja Blademasterin. Imppi paiskoo loitsuja etähyökkäyksinä, joukossa useampaan heksaruutuun vaikuttava AoE-hyökkäys. Blademasterin terä viuhuu myös useampaan heksaan kerrallaan.
Kaikki edellä mainitut lisärit maksavat esimerkiksi Steamin verkkokaupassa 2-3 dollaria kappale. Koko paketin saan kympillä.
Yhteenveto
Warlock: Master of Arcane on erittäin koukuttava ja bugeja lukuun ottamatta varsin sujuva kokemus. Pitkässä juoksussa siihen saattaa kyllästyä ehkä nopeammin kuin Civilizationeihin, mutta siihen ainakin minulta kuluu vielä kymmeniä tunteja.
83/100
Warlock: Master of Arcane
Genre: Vuoropohjainen strategia
Kehittäjä: Ino-Co Plus
Julkaisija: Paradox Interactive
Saatavilla: PC
