Annikan kaikkien aikojen top-50 (2018): 1.-20.

by 19 kesäkuuta 2 kommenttia

Nyt on vuorossa top-50-listani kärkikasti, eli kaksikymmentä parasta peliä. Työläistenasettelut ovat odotetusti hyvin edustettuina, mutta hieman yllättävää on, ettei niitä kuitenkaan ole 50:n pelin joukossa seitsemää enempää.


Kuluneen vuoden aikana noppa-asettelut ovat selvästi osittain korvanneet niin sanotut perinteiset worker placementit, joissa työläiset ovat meeplejä. Hyvin pitkälti samasta mekaniikasta on toki kyse. Noppailuja on top-50:n joukossa yhteensä kuusi ja laatanasetteluja sama määrä. Noppailut ovat kuitenkin enimmäkseen listan sijoilla 12.-25., kun taas laattailut sijoittuvat keskimäärin huonommin.

20. Sagrada

Sagradan läpikuultavat värikkäät nopat, kauniit pelaajalaudat ja kutkuttavan piinallinen noppadraftaus vievät pelin juuri ja juuri top-20:n joukkoon. Idealtaan Sagrada muistuttaa sudokua, sillä nopille on valmis kehikko, johon niitä sijoitellaan sen mukaan, mistä saa eniten pisteitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Esimerkiksi yhteen koloon voi laittaa vain punaisen nopan, tai nopan, jonka silmäluku on viisi. Vierekkäin ei saa laittaa kahta samanväristä tai samansuuruista noppaa. Pelin edetessä sijoittelu käy aina vain vaikeammaksi, ja miinuspisteitä alkaa ropista. Lopputuloksena on kuitenkin kaunis nopista muodostuva ikkuna.



19. Small World (9.)

Fantasiamaailma Small Worldissa asuu monenmoista heimoa. Kääpiöitä, velhoja, jättiläisiä ja mitä näitä nyt on. Jokainen heimo yrittää vallata alueita, ja siinä sivussa voi joutua taistelemaan muiden pelaajien ohjailemien heimojen kanssa. Heimoja on yhteensä 14, ja niihin liitettäviä erikoiskykyjä kaksikymmentä. Small Worldin parasta herkkua ovat kombinaatiot näistä sekä niiden hyödyntäminen valloitus- tai puolustusstrategiassa. Näpsäkkä keksintö on myös heimojen hiipuminen. Jokaisella heimolla on oma elinkaarensa huippuineen ja regressioineen. On osattava oikeassa kohdassa "kuolettaa" heimonsa ja ottaa tilalle uusi. Ja tällä uudella on jälleen oma erikoiskyky, jonka saa valita muutamasta vaihtoehdosta riippuen siitä, mitä on valmis maksamaan.




18. Concordia

Concordiassa ei kenties ole kutsuva kansi, mutta sisältö hivelee silmää. Upeita lautoja saa monena karttamuunnelmana, ja meillä on niistä lähes kaikki. Isommalla pelaajamäärällä kauppaa käydään koko Välimeren alueelle, mutta kahdestaan pelatessa riittää vaikka pelkkä Korsika. Käsikorteista valitaan haluttu toiminto, ja kun pelattuja kortteja haluaa uudelleen käteensä, tähän täytyy käyttää kokonainen vuoro. Korttivalikoimaansa voi ja kannattaa parantaa hankkimalla laudalla myynnissä olevia kortteja, joissa on yleensä tehokkaammat toiminnot kuin alkupakan korteissa. Vähän pakanrakennuksen tunnelmaa siis. Mutta se varsinainen tavoite on kulkea kartalla ristiin rastiin ja perustaa kauppapaikkoja eri kaupunkeihin. Laaja ja monipuolinen tuotanto yleensä takaa menestyksen. Concordia on kiltti ja kohtelias peli: mitä minä teen, ei ole sinulta pois, vaikka saattaakin olla vähän kalliimpaa. Hieman monimutkainen pisteytyssysteemi takaa sen, että voittaja ei ole selvillä ennenkuin viimeisetkin pojot on jaettu.




17. 7 Wonders (6.)

Enpä olisi uskonut, että 7 Wonders kokee puhkikulumista, mutta näemmä näin on käynyt. Muuten en osaa selittää, miksi se on tänä vuonna niin kaukana viime vuoden sijoituksestaan. Ihmeiden rakentaminen omalle pienelle pelaajalaudalle korttien draftauksen ja tuotantokoneiston viilaamisen keinoin ovat suurta hupia kerran toisensa jälkeen. 7 Wonders on helppo ottaa pöydälle, eikä sen parissa nokka tuhise kuin puolisen tuntia. Jokainen on riippuvainen oman tuotannon lisäksi siitä, mitä naapuripelaaja tuottaa tai, vielä suuremmassa määrin, vahvistaako hän sotajoukkojaan.  "Sota" käydään jokaisen kolmen kierroksen lopulla. Lisäosia on ilmestynyt monia, ja meillä on niistä Cities. Kaksinpeliversio 7 Wonders: Duel jäi "ihan kiva" -kokemukseksi.




16. Puerto Rico (4.)

Klassikkopeli Puerto Rico on saanut rauhassa pölyttyä hyllyllä viimeiset kuukaudet, jollei kauemminkin. Sen korttipeliversioksi tituleerattua San Juania olen sentään pelannut helmikuussa. Teemana on ah niin yleinen maataloustuotanto ja sen myyminen, mutta Puerto Ricossa tätä veivataan kiinnostavammalla tavalla kuin useimmissa muissa peleissä. Jokainen pelaaja aloittaa vuorollaan kierroksen ja valitsee hahmon, jolla suorittaa tietyn toiminnon. Muut tekevät perässä saman, mutta ilman hahmoon kuuluvaa bonusta. Samaa toimintoa ei hetkeen voi valita uudestaan. Tällä systeemillä saa parhaimmillaan aikaan kilpailijoille tosi ilkeitä juttuja, koska heidät voi pakottaa tekemään toimintoja epäoptimaaliseen aikaan. Yleinen jälkipuintiaihe on, voiko pelissä pärjätä vaikkei hanki satamalaattaa.




15. Troyes

Troyes on noppien hienosäätöä parhaimmillaan. Vaikka teema on kovin irtonainen, kuvitus on juuri sopivan kuiva (europeliksi), ja katselen Troyesin mukulakiviä ja torneja tuhat kertaa mieluummin kuin muita keskiaikaisteemaisia pelejä. Nopat pomppivat neljässä värissä, jotka kuvaavat erityyppisiä ihmisryhmiä. Mustat ovat vihollisia, keltaiset siviilejä, punaiset armeijaa valkoiset kirkonmiehiä. Noppien perusteella meeplejä asetellaan erilaisiin toimintoihin ja kerätään mainetta ja rahaa. Vihollisten hyökkäykset kierrosten alussa pitää hoidella semisti yhteistyössä pelaajien kesken. Tähän, ja muihin toimintoihin, tarvitaan sekä oikeanvärisiä että oikeaa silmälukua näyttäviä noppia. Moni saattaa pelin kuluessa kaivaa laskimen esiin ihan varmuuden vuoksi, toiminnon teho nimittäin lasketaan usein yhteen- ja jakolaskuna. Esimerkiksi merchant-toiminto noudattaa kaavaa ”keltaisten noppien silmälukujen summa jaetaan kahdella, ja kahden rahan kolikoita saa osamäärän verran”. Nopat ovat heitettäessä pelaajakohtaisia, mutta niitä saa toimintovaiheessa pakkolunastaa muilta pelaajilta.





14. Power Grid (16.)

Friedemann Friesen tuotannosta suurin osa on kepeää, mutta Power Grid tekee poikkeuksen. Sitä ei jaksa veivata kovin usein, mutta silloin kun jaksaa, saa kyllä vastinetta koko peliajan edestä. Teemana on Keski-Euroopan kaupunkien liittäminen sähköverkkoon, joskin lisäkartat mahdollistavat energiahommat vaikkapa Koreassa ja Kiinassa. Eri energiamuotojen markkinahinnat vaihtelevat pelin aikana, ja tehtaita huutokaupataan kierrosten alussa. Fiksu pelaaja päivittää tehtaitaan joko suuremmiksi tai kokonaan eri energiamuotoon sen mukaan, miten markkinahinnat ja saatavuus kehittyvät. Liian ahne ei kannata kuitenkaan olla, koska kierrosten pelaajajärjestys määräytyy käänteisesti sen mukaan, kuinka monta kaupunkia omassa sähköverkostossa on. Power Gridin loppu on aina kutkuttavan jännittävä, kun kukin yrittää vimmaisesti saada vielä pari kaupunkia lisää, mutta raaka-aineiden hinnat huitelevat pilvissä tai ne ovat yksinkertaisesti lopussa.




13. Lewis & Clark

Kilpataivallus Pohjois-Amerikan halki kuulostaa race-meiningiltä ja sitä se onkin, mutta Lewis & Clarkissa on niin monipuoliset mekaniikat, että muihin kilpa-ajopeleihin tätä on vaikea rinnastaa. Muutaman hassun pelikerran jälkeen olen yhä pyörryksissä siitä, miten mekaniikkoja kannattaisi yhdistää, mutta tämä on erittäin positiivinen ongelma, joka selviää vain pelaamalla lisää. Pelaajat liikuttelevat omia retkikuntiaan vesiteitä pitkin idästä länteen. Suurin osa ponnistuksesta on kuitenkin muuta kuin liikkumista: pitää hankkia hevonen vuoristojen ylityksiä varten tai taitava puuseppä ja puuta, jotta saa rakennettua isomman kanootin. Jos lasti on yöksi ankkuroitaessa liian raskas, kanootit lipuvat pienen matkaa takaisinpäin. Tarvittavat raaka-aineresurssit hankitaan pelilaudalta työläisenasettelulla, kun taas erikoismiehistö (kuten se puuseppä), ostetaan korttimarkkinoilta. Kortteja käytetään tavalla, joka muistuttaa pakanrakennusta. Lewis & Clark on kuulemma paras kahdella pelaajalla, ja kolmellakin se menettelee, mutta nelinpelinä hommassa tuhraantuu ihan liikaa aikaa.

 12. Roll for the Galaxy (11.)

Top20:n kolmas noppapeli tulee tässä. Ei paljon filleriä pidemmässä Roll for the Galaxyssa valloitetaan ja hyödynnetään planeettoja viiden eri toiminnon kautta, joita ovat exploration, technology, settle, produce ja ship. Pelissä rakennetaan noppapoolia, eli hankitaan omaan käyttöön lisää noppia ja mietitään vähän myös sitä, minkä väriset nopat sopivat omaan koneistoon parhaiten. Eri värisissä nopissa kun on vähän eri todennäköisyydet saada yllä mainittuja toimintoja kuvaavat symbolit. Nopat asetellaan sermien takana eri toimintoihin, joista vain yhden toteutumisen voi varmistaa. Jokainen pelaaja nimittäin priorisoi yhden toiminnon. Jos kaikki priorisoivat saman, toteutuu kierroksella vain tuo yksi toiminto. Jos priorisoinnit ovat eri toiminnoissa, toteutuvat ne kaikki. Hyvällä kilpailijoiden pelin seuraamisella ja heidän pririsointinsa oikein ennustamalla voi onnistua tekemään useita tärkeitä toimintoja saman vuoron aikana.




11. Istanbul

Istanbul on kokonaan uusi nimi listalla. Jo noppa-Istanbul, johon ensin tutustuin, on hyvä, mutta perus-Istanbul on sitä vielä tuntuvasti parempi. Pelilauta koostuu 16 isosta laatasta, jotka voi joko asetella tiettyyn järjestykseen tai randomoida. Tehtävänä on kerätä resursseja eli rahaa ja markkinatuotteita, joita vastaan voi hankkia rubiineja. Peli päättyy sillä kierroksella, kun joku saa viidennen rubiinin. Juju on siinä, että pelaajien ”työläiset” ovat ikään kuin liealla kiinni aloituslaatalla, ja voivat liikkua vain tietyn määrän laattoja. Kulku on siis suunniteltava tarkkaan, jotta saa yhdellä ”lieanvenyttämisellä” tehtyä mahdollisimman paljon. Laattojen randomointi lisää pelin uudelleenpelattavuutta huimasti: toimintojen sijainti toisiinsa nähden täytyy ehdottomasti ottaa huomioon sekä strategianvalinnassa että siinä, missä järjestyksessä resursseja hankkii. Pelaajilla voi olla hyvin erilaiset strategiat, joilla kuitenkin pääsee pisteissä lähes tasoihin. Tämä ylläpitää jännitystä loppuun saakka.




10. Sid Meier’s Civilization: a New Dawn

Lautapelimaailman uusinta Civilization-julkaisua Sid Meier’s Civilization: a New Dawn on kehuttu virtaviivaistetummaksi kuin edeltäjänsä. Peli kiri listallani suoraan topkymppiin osin ehkä uutuudenviehätyksen takia. Erityisen hienoa Civissä on korttien käyttö. Ne on järjestetty riviin yhdestä viiteen, ja kun tiettyä korttia käyttää, se siirtyy rivissä ensimmäiseksi vasemmalle. Mitä oikeammalla kortti on, sen suurempi on sen teho. Toimintotyyppejä on niin ikään viisi, ja korttia kannattaa ”kypsyttää” oikeaan reunaan saakka, jotta toiminnasta saa parhaan mahdollisen hyödyn. Joskus on kuitenkin tärkeämpää saada kortti käyttöön useammin kuin joka viides vuoro. Kortteja voi pelin aikana päivittää paremmiksi muutaman kerran. Civilizationissa ei lasketa pisteitä, vaan homma päättyy rässimäisesti kertalaakista, kun joku saa kolme lopetusehtoa täyteen. Sen jälkeen kierros pelataan vielä loppuun. Lopetusehdot arvotaan pelin alussa, ja sellaisia voivat olla esimerkiksi kolmen sinisen ihmeen pystyttäminen tai neljäntoista kaupungin rakentaminen.




9. Glen More (5.)

The Voyages of Marco Polossa ja Glen Moressa on jotain samaa: pärjään kummassakin niin surkeasti, että tahdon pelata niitä lisää ja lisää. Glen Moressa olen kerran onnistunut voittamaan, kun lähdin määrätietoisesti keskittymään viskintuotantoon. Erityisen hyviä pisteitä en silti saanut. Tavoitteena on viskintuotannon ohella harjoittaa maa- ja metsätaloutta ja saada tästä perustuotantoa, jota voi jalostaa eteenpäin. Pelaajat rakentavan omaa laattavaltakuntaansa, johon laatat saadaan yhteiseltä time trackiin perustuvalta markkinalaudalta. Laatan asettaminen omalle pelialueelle aktivoi kyseisen laatan lisäksi ne ympäröivät laatat, jos meepletyöläinen on lähettyvillä. Tämä aktivointimekaniikka on Glen Moren mehukkain juttu. Olen parikin kertaa ajanut parhaat laattani umpikujaan, kun ne ovat jääneet sellaisille huudeille, joita on vaikea saada aktivoitua.




8. Mai-Star (10.)

Geishamittelöä topkympin pienimmässä boksissa tarjoilee Mai-Star. Tämä on ollut hitti lähes jokaisessa peliporukassa ja aiheuttanut runsain mitoin jälkipuintia. Jokainen pelaaja edustaa geishaa, jolla on oma erityiskykynsä. Pakan muut kortit voi pelata kahdella tavalla: joko geishan yläpuolelle asiakkaina tai geishan viereen markkinoijana. Asiakkaat edellyttävät geishalta tiettyjä ominaisuuksia, ja jos näitä ei ole tarpeeksi vahvoina, markkinoijilla voi vahvistaa näitä. Pisteitä saa vain asiakkaista. Kun pelaa asiakaskortin, saa samalla tehdä siinä kerrotun toiminnon, joka usein on jotain kovin ilkeää kanssakilpailijaa kohtaan. Käsikorttien määrää seurataan tarkasti, sillä kierros loppuu, kun joku saa kätensä tyhjäksi, ja muille tulee käteen jääneistä korteista miinuksia. Yleensä se, joka johtaa ensimmäisen kierroksen jälkeen, joutuu muiden geishojen ilkeilyn kohteeksi seuraavalla kierroksella. Pelissä on yhteensä kolme kierrosta.




7. Brew Crafters (2.)

Tuhdissa Brew Craftersissa tehdään olutta työläisenasettelun keinoin. Peli on saanut paljon vaikutteita klassikosta nimeltä Agricola. Minuun tämä olutteema puree paljon paremmin. Jokaisessa pelissä voi kehittää aivan uudenlaisen strategian, sillä vaihtoehtoja on yllin kyllin. Voi kehittää uutta teknologiaa, palkata asiantuntijoita tai keskittyä tietyn tyyppisiin olutlaatuihin, vaikkapa Sir Rosset’s Imperial Stoutiin, jossa on ripaus hedelmää ja kahvia. Resurssit hankitaan yhteiseltä laudalta, mutta muu tehdään pitkälti muista pelaajista riippumattomasti. Tuotteiden tie raaka-aineista pulloiksi on pitkä, eikä mitään saa ilmaiseksi. Brew Craftersissa käydään läpi kolme vuotta, vuodenaika kerrallaan. Lopussa voittaa se, jonka oluet ovat saavuttaneet parhaimman maineen.




6. Port Royal

Port Royal on tuttu jo usean vuoden takaa, mutta vasta viime aikoina olen ymmärtänyt sen arvon. Tämä peli toimii aina! Minua viehättää push your luck, jota on juuri oikea määrä. Riskeiltä voi suojautua, mutta ei määrättömästi. Pelaaja vetää vuorollaan nostopakasta kortteja riviin pöydän keskelle. Laivakorteista saa rahaa, mutta jos vetää kaksi samanväristä laivaa, koko rivi tyhjennetään poistopakkaan. Rahalla ostetaan satamatyöläisiä (tai mitä lienevät), joilla saa tehtyä jonkin toiminnan tehokkaammin (esimerkiksi otettua tai ostettua kaksi korttia kerralla) ja joista yleensä saa myös voittopisteitä. Kadehdituimpia ovat meidän peleissä ne, jotka onnistuvat noukkimaan talliinsa jesterin, governorin tai admiralin. Peli päättyy, kun joku saa kokoon tusina pistettä. Myös vähän isommat pistemäärät toimivat ihan hyvin.




5. Crisis

Crisiksen laita on samoin kuin edellä listatun Port Royalin. Viime vuonna se ei päässyt listalle lainkaan, mutta porskuttelee nyt top-viidessä. Tumma lauta ja monimutkaisilta vaikuttaneet osto- ja myyntimarkkinat ehkä pelästyttivät minut aluksi. Työläisenasettelulla hankitaan työläisiä, yrityksiä, raaka-aineita ja paljon muuta konkurssin partaalla huojuvassa Axia-valtiossa. Oman edun tavoittelun ohella pelaajien täytyy puhaltaa yhteiseen hiileen, sillä jos Axian kriisi syvenee liikaa, ei kukaan enää voi voittaa. Crisistä voi pelata kolmella eri vaikeustasolla, ja sillä vaikeimmalla tuntee jo melkein voittaneensa, jos pelin ylipäätään saa vedettyä loppuun. Työläisenasettelua tehdään Manhattan Projectin tyylisesti kahdessa kokonaisuudessa, ensin yhteisellä laudalla ja sen jälkeen omissa firmoissa niillä työntekijöillä, jotka on hankkinut yhteismarkkinoilta. Tämä on oikein mainio mekaniikka.




4. Dominant Species (3.)

Jatketaan työläistenasettelun parissa: Dominant Species on sen genren peleistä kolmanneksi paras listallani. Se on kestoltaan selvästi pidempi kuin mitä sweet spottini yleensä on, mutta teema ja mekaniikat ovat aivan briljantteja. Pelilauta koostuu heksoista, jotka kuvaavat erilaisia ympäristöjä. Pelaajilla on kullakin oma eläinryhmänsä, esimerkiksi hämähäkkieläimet tai linnut, ja näistä kullakin on omat erikoisominaisuutensa. Tavoitteena on napsia sopeutumis- ja dominanssipisteitä sekä pelin kuluessa että sen päättyessä. Lisähaastetta tulee jäätiköitymisestä, jonka takia pelilaudalla käytettävissä oleva alue supistuu pikku hiljaa. Myös heksojen olosuhteet muuttuvat, ja huonosti käy, jos oma eläinryhmä ei kykene sopeutumaan samaa tahtia. Tapahtumakortit tuovat vielä lisää yllättäviä käänteitä.




3. Traders of Osaka (13.)

Olen oppinut rakastamaan Traders of Osakan intensiivisyyttä ja alati muuttuvia tilanteita niin paljon, että se on noussut listalla peräti kolmoseksi. Mitä enemmän tätä pelaan, sen paremmin, ehkä, saan kaoottisuutta haltuun. Traders of Osaka koostuu pikkuruisesta laudasta, neljästä erivärisestä yhteisestä laivasta ja pinosta kortteja. Korteilla on neljä ominaisuutta: niillä liikutetaan vastaavan värisiä laivoja kohti Edoa, ostetaan tavaraa lastiksi omaan ruumaan ja vakuutetaan lasteja tyrskyävällä merellä. Samalla kortit ovat itse lastattavia materiaaleja. Kun jokin laiva pääsee Edoon, sitä vastaavat materiaalit voi myydä, kun taas muiden laivojen lasteille saattaa käydä huonosti. Traders of Osakassa on huomattavasti interaktiota, ja laivojen kulun manipulointi on kaikki kaikessa. Vastapelaajan tai –pelaajien liikkeet täytyy pyrkiä ennakoimaan mahdollisimman tarkkaan.



2. Raiders of the North Sea

Viikinkiteemaisessa Raiders of the North Seassa on pari jippoa, jotka tekevät siitä raikkaan kokemuksen työläistenasettelupelien joukossa. Worker-meeplejä ei ole jaettu pelaajakohtaisesti, vaan jokaisella on vuoronsa alussa käytössään yksi meeple, jonka voi laittaa vapaana olevaan toimintoon. Sen jälkeen pelaaja ottaa jonkin toisen meeplen pois laudalta, ja tekee sitä vastaavan toiminnon. Meeplejä on kolmessa eri värissä, ja useimpiin toimintoihin tarvitaan jokin tietty väri. Tämä aiheuttaa mukavaa pähkäilyä, kun esimerkiksi ryöstöretkelle lähtiessä tarvitsisi valkoisen meeplen, mutta jos poimii käteensä mustan, ei ryöstöä ainakaan seuraavalla vuorollaan voi tehdä. Meillä on peruspelin lisäksi Hall of Heroes -lisäosa, joka avaa uusia pistemahdollisuuksia.




1. Tuscany Essential Edition (1.)

Loistavia pelejä on tullut vuoden kierron aikana pelattua, mutta viininviljelypeli Viticulture Essential Edition ei ole kohdannut voittajaansa. Meillä on nykyään aina käytössä myös Essential Tuscany -lisäosa, joka jakaa toiminnot neljään vuodenaikaan edellisten kahden sijasta. Tosin jätämme vasemman alanurkan aluehallintaosion pois. Päämekaniikkana on työläistenasettelu. Keväällä hankitaan viinilajikkeet, kesällä ne istutetaan, ja syksyllä korjataan sato pelloilta kellareihin kypsymään. Pullotus ja myynti ovat talviajan toimintaa. Viti on juuri sopivan semiraskas, täydellisen kaunis ja erinomaisen temaattinen. Kesävieras-, talvivieras- ja lisärakennuskortit tuovat siihen vaihtelevuutta ja lisäävät satunnaisuutta. Tiukassa kisassa ei pärjää, jollei hanki näitä kortteja tarpeeksi ja hyödynnä niitä. Viticulturea voi pelata oikein hyvin kaksin, mutta neljä pelaajaa on mielestäni ideaali.


Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

2 kommenttia:

  1. Oho. Huomasin olevani lautapelien suhteen avuttomampi tollukka, kuin uskoinkaan. Tästä listasta tuttuja pelejä itselleni olivat nimittäin vain 7 wonders ja Puerto Rico. Aika usein tulee ostettua Spiel des Jahres -voittajia, vaikka valikoimaa löytyy liiankin kanssa. Pitänee lukea vielä selostukset tarkemmin läpi ja listata potentiaalisimmat pelit itselle ylös.

    VastaaPoista
  2. Mulla taas ehkä vähemmän niitä Spiel des Jahres -voittajia, ja klassikkojakin pelaamatta vaikka kuinka. Listat elää koko ajan - nyt, reilu viikko tämän julkaisusta, Azul olisi jo kivunnut top20:n joukkoon ja kammennut Sagradan sieltä pois!

    VastaaPoista