Tästä se alkaa, 50 suosikkipelini listaus. Laadin listan ensi kertaa viime vuonna, tosin silloin mukaan otin vain 30 peliä. Vuoden aikana olen pelannut uusia pelejä sellaista tahtia, että pelattuja pelejä on nyt yhteensä viidensadan verran. Siksi tuntuu perustellulta laajentaa listaa eli nostaa esiin noin kymmenen prosentin parhaimmisto.
Muutama erittäin potentiaalinen julkaisu jäi pois siitä syystä, että halusin ottaa mukaan vain sellaisia pelejä, joita olen pelannut ainakin kaksi kertaa. Muutoin sellaiset toistaiseksi vain kertaalleen kokemani helmet kuin Manhattan Project (Energy Empire), Rising Sun ja Shipyard olisivat todennäköisesti pujahtaneet johonkin kohtaan listaa.
Käyn pelit läpi käänteisessä järjestyksessä, ja tässä ensimmäisessä osassa paljastan sijat 50.-36. Näistä 15 pelistä yhdeksän oli listoilla jo viime vuonna, eli ne ovat laskeneet sijoitustaan. Uusia pelejä on kuusi, tosin yksikään niistä ei ole mikään tuore tuttavuus. Viime vuoden sijoitus on merkitty sulkuihin.
50. Exploding Kittens
Peli, jota en pitkään halunnut edes kokeilla, ylsi listan viimeiselle sijalle. Parasta Exploding Kittensissä on tihenevä jännitys, kun kukaan ei halua nostaa pakasta korttia vaan yrittää siirtää riskiä seuraavalle pelaajalle. Jos käteensä saa pommikortin, jota ei pysty purkamaan, on peli auttamatta ohi. Pommikorttien tiheys pakkaan nähden kasvaa sitä mukaa kun pelaajia tippuu pois. Exploding Kittens on parhaimmillaan neljällä tai viidellä pelaajalla. Se on ollut yksi pelikerhomme suosikkipelejä ja hurmannut myös muutamia vähemmän pelaavia sukulaisia. Hankin äskettäin Imploding Kittens –lisärin, joka mahdollistaa kuudennen pelaajan ja tuo mukaan 20 uutta korttia. En ole näitä vielä ehtinyt kokeilemaan.Lautapelioppaan arvostelu Exploding Kittensistä löytyy tämän linkin takaa.
49. Jaipur
Kesti muutaman pelikerran, ennen kuin pääsin Jaipurista jyvälle ja tykästyin siihen. Kepeään korttikaksinpeliin on saatu kiva kombo onnea ja taktiikkaa, ja kolme erää pelaa vaikka kahvittelun lomassa. Yhteisiltä markkinoilta kerätään eriarvoisia tuotteita, kuten nahkaa, silkkiä ja hopeaa. Kun yhtä settiä on riittävästi kerättynä, sen voi myydä kauppiaalle pisteitä vastaan. Suurimmat pistelaatat ovat laattapinon päällimmäisenä, ja isoista seteistä saa paremmat pisteet kuin pienistä. Pelin jujuna onkin tasapainottelu: kerätäkö kunnon setti ja sitä myötä paremmat kertapisteet, vai tahkotako pienempiä settejä nopeammin kuin vastustaja. Kamelikortit ovat osa taktikointia. Niitä ei voi myydä, mutta niillä voi kerätä kerralla enemmän kortteja käteen markkinoilta.Todellisuuspaon jutun Jaipurista voi lukea tästä linkistä.
48. Alhambra (15.)
Viime vuoden sijalta 15. top50-listan loppupäähän on pudonnut laatanasettelupeli Alhambra. Se oli minulle alun perin ”seuraava askel Carcassonnesta”, mutta nyt Carcassonne on tehnyt uutta tuloa, eikä tämä enää pidä paikkaansa. Alhambrassa rakennetaan palatsikokonaisuutta, johon tarvittavat laatat ostetaan yhteiseltä laudalta. Jos pystyy antamaan tasarahan, saa ostaa kaksi laattaa, muutoin on tyydyttävä yhteen. Laatan väri kertoo sen arvon, ja laatat pisteytetään kolmessa vaiheessa jokainen väri kerrallaan. Mutta se varsinainen haaste on saada rakennetuksi sellainen Alhambra, jota ympäröi mahdollisimman pitkä yhtenäinen muuri. Muurinsivuja on useissa laatoissa, ja nämä täytyy yrittää asetella siten, että palatsikokonaisuus jää muurin sisään. Muurin kanssa tulee usein tunaroitua, joko niin että sen asettaa kiellettyyn kohtaan, tai sitten muurista tulee liiankin yhtenäinen, mikä estää palatsin laajentamisen. Alhambraan on ilmestynyt tukku lisäreitä, joihin en ole kuitenkaan päässyt tutustumaan.Todellisuuspaon jutun Alhambrasta voi lukea tästä linkistä.
47. Sweet Spot
Kickstarterista rahoituksen kerännyt korttipeli Sweet Spot simuloi tennistä ihastuttavan tarkasti. En ole lajia koskaan harrastanut, mutta orastavassa teini-iässä vietin jokusenkin hetken Eurosportin ääreen liimautuneena, kun senhetkiset maailmanstarat ottivat Wimbledonissa mittaa toisistaan. Niinpä minusta on vallan mainiota päästä valitsemaan oma tyyppini ja sen mukaiset erikoisvahvuudet Sweet Spotin valikoimasta, joskin Goran Ivaniševićin puuttuminen on selvä bugi. Kortteja on kolmea tyyppiä: syöttö, palautus ja taktiikka. Palautuksen voima kiidättää pallon lähelle takalaitaa, juuri ja juuri verkon taakse tai näiden välimaastoon – tai, jos sopivat kortit ovat loppuneet, pallo jää pomppimaan omalle puolelle tai palautus menee pitkäksi. Mitä voimakkaampi lyönti on, sen enemmän kuluu staminaa. Esimerkki taktiikkakorteista on Egg Shot, joka on niin korkea lyönti, ettei vastustaja kykene kunnolla arvioimaan, mihin kohtaan se putoaa. Olemme kokeneet Sweet Spotin parissa todella jännittäviä hetkiä, ja voimasuhteet ovat saattaneet vaihdella paljon.Todellisuuspaon esittelyn Sweet Spotista voi lukea tästä linkistä.
46. Love Letter (22.)
Todellisuuspaon esittely Love Letteristä löytyy tästä linkistä ja eri versioista olemme kirjoittaneet täällä.
45. Lords of Waterdeep (30.)
Nyt päästään asiaan eli työläisenasetteluun. Siihen perustuvia pelejä esiintyy toplistallani tihenevästi kunhan päästään listalla edemmäs. Teema taitaa olla syy siihen, ettei Lords of Waterdeep ole minulle mekaniikan kirkkainta kärkeä. Se on kuitenkin sekä sääntöjensä että ulkonäkönsä puolesta kiitettävän selkeä ja tarjoaa sopivan pituisen, noin tunnin kestävän tiukan pelikokemuksen. Enimmäkseen pisteitä saa questien suorittamisesta, joihin tarvitaan tietty määrä erityyppisiä resursseja (esimerkiksi kolme rahaa, neljä sotilasta ja kaksi pappia), joita saa eri toimintopaikoista, joista osa on enemmän ja osa vähemmän vaikea varata. Näinhän se usein worker placementeissä menee. Scoundrels of Skullport –lisäri koostuu kahdesta itsenäisesti toimivasta lisäosasta Undermountain ja Skullport. Näistä edellinen tuo peliin erittäin tehokkaita rakennuksia, joiden käyttö kuitenkin edellyttää korruptio-tokenin, ja niistä taas tulee miinuspisteitä.Todellisuuspaon jutun Lords of Waterdeepistä voi lukea tästä linkistä.
44. Paperback
Työläisenasettelujen lisäksi myös pakanrakennuspelejä on listallani useita. Kyseessä saattaa olla minulle toiseksi mieluisin pelimekaniikka. Paperback on sananmuodostuspeli, jossa pakanrakennuksella hiotaan kirjainkoneistoa. Kullakin vuorolla muodostetaan käsikorttien kirjaimista, tavuista ja jokereista mahdollisimman pitkä englanninkielinen sana. Muodostetun sanan kirjaimista saa rahaa, joilla voi ostaa uusia kirjaimia tai, jos rahaa tulee tarpeeksi, pistekortteja. Helpoimmista kirjaimista saa vain yhden roposen, vaikeimmista enemmän. Meillä on ollut sääntönä, että kutakin sanaa saa käyttää pelin aikana vain kerran. Suomalaisen kotikutoisen version tekemisen ei luulisi olevan mahdotonta, jos pelaa mieluummin kotimaisella kielellä, mutta vähän se vaatii sen miettimistä, minkä kirjaimen korvaa milläkin. Lisäplussaa Paperback saa upeasta kuvituksesta, vaikka teema onkin niin ”tylsä” kuin kirjaimet.
43. 6Nimmt! (23.)
Otakuusi on minulle superkevyiden korttipelien ykkönen. Kannan sitä mukanani joka matkalle, jos on vähänkään näköpiirissä, että peliporukka saadaan kokoon. Kuopus tykkää pelistä myös, mutta esikoinen jostain syystä ei. 6Nimmt-pakka koostuu 104 korteista, jotka on numeroitu 1-104. Kymmentä kierrosta varten pelaajille jaetaan kymmenen korttia, ja pöydälle asetetaan rivien aluiksi neljä korttia. Pelattavat kortit paljastetaanyksi kerrallaan yhtä aikaa ja niiden tulee olla suurempia kuin pöydällä olevien korttien, kuitenkin mahdollisimman pienellä erotuksella. Kortit asetetaan suuruusjärjestykseen, ja se, joka laittaa riviin kuudennen kortin, joutuu ottamaan viisi edellistä miinuspisteikseen. Hauskinta lätkintä on, kun pelaajia on enemmän kuin kolme ja on vaikeampi ennakoida rivien täyttymistä. Kaksinpelissä kannattaa pelata niin, että korttirivin joutuu nostamaan jo viidennen kortin kohdalla.
42. Arboretum
Puistosuunnittelu on täyttä tuskaa, jos sitä tekee Arboretum-korttipelissä. Tämä juuri tekee Arboretumista niin hyvän. Kyseessä ei ole mikään kepeä peli, jota jaksaisi monta kertaa putkeen. Se valinnan vaikeus, kun joka vuoro voi ottaa kaksi korttia mutta yksi pitää myös palauttaa omaan poistopinoon, josta vastustajat voivat sen noukkia, ja yksi pelata omaan puistoon. Puulajeja on yhteensä kymmenen, ja ne on numeroitu ykkösestä kahdeksaan. Pisteitä voi saada lopussa niistä puuriveistä, jotka kulkevat numerojärjestyksessä mihin suuntaan tahansa, mutkitellenkin. Yhdestä lajista koostuvat rivit tuottavat ehkä paremmin pisteitä, mutta useampaa kuin yhtä lajia käyttäen saa helpommin muodostettua rivejä. Rivien pitää kuitenkin alkaa ja päättyä samaan lajiin. Miksi sitten on tuskallista pelata puu puistoon? No siksi, että nostopakan huvettua tyhjiin puut pisteytetään laji kerrallaan, ja oman rivistönsä saa pisteyttää vain jos käsikortteihin on jättänyt enemmän kyseisen lajin korttipisteitä kuin vastustajilla. Joskus paras strategia onkin jemmata vastustajan pisintä puuriviä vastaavia kortteja kädessään niin, että kukaan ei saa kyseisestä lajista pisteitä.Lisää Arboretumista voi lukea tästä Todellisuuspaon postauksesta.
41. Habitats (27.)
Jos on puupuiston suunnittelu tuskallista, niin hieman helpompaa on luonnonpuistojen kanssa. Habitats-laatanasettelussa käydään läpi jonkinmoisia ekosysteemiopin perusteita. Eksoottisille eläinlajeille on luotava laatoista sellainen ympäristö, että ne kukoistavat, eli tuottavat pisteitä. Jokainen pelaaja rakentaa omaa luonnonpuistoaan, johon kuuluu vesialueita, aavikkoa, metsää ja savannia. Esimerkiksi krokotiili vaatii ympärilleen ainakin kolme vesilaattaa ja yhden aavikkolaatan. Vaaditut ympäristötyypit voivat sijaita ortogonaalisesti, eli riittää, että yksi laatta kustakin on välittömästi eläinlajin vieressä. Eläinten lisäksi puistoon voi sijoittaa tähystyspaikkoja turisteille. Nämä pisteytetään hieman eri tavoin. Laatat hankitaan yhteiseltä pelialueelta, ja jokaisella vuorolla on mahdollisuus valita 1-3 laatan väliltä. Pisteytys tehdään kolmessa vaiheessa. Habitatsissa selvästi kehittyy, kun sitä pelaa riittävän usein, mikä pitää mielenkiintoa yllä.
Todellisuuspaon Habitats-esittelyn voi lukea tästä linkistä.
40. Colt Express (20.)
Sarjassamme “puhki pelatut pelit” saa Love Letterin jälkeen vuoron Colt Express, 3D-junanryöstöpeli, jossa ohjelmointi on homman juju. Tämän äärellä on naurettu monet makeat naurut, kun ryöstösuunnitelma ei olekaan mennyt ihan niin kuin piti, vaan junavaunuissa on ollut täysi kaaos junan saapuessa matkansa päähän. Pelaajat ohjailevat korteilla omia henkilöhahmojaan, joilla on erikoisvoimia. Doc esimerkiksi tekee enemmän liikkeitä kuin muut, ja oma suosikkini Cheyenne pystyy nappaamaan vastustajalta putoavan rahapussin suoraan ilmasta. Viiden kierroksen aikana yritetään saada kahmituksi mahdollisimman suuri saalis junan eri vaunuista tai muilta ryöstelijöiltä. Kierroksen liikkeet ohjelmoidaan korteilla yhteiseen pakkaan, joka kierroksen päätyttyä puretaan, ja junassa tehdään toimintoja korttien määräämällä tavalla. Parhaiten pärjää yleensä se, joka onnistuu pysyttelemään joukkokahakoista kaukana. Lisärit ovat tuoneet peruspelin oheen muun muassa hevosvaunut ja Paluu tulevaisuuteen –leffoista tutun Delorean-auton. Niiden mukana tulee myös lisäkortteja.Todellisuuspaon arvostelu Colt Expressistä löytyy tästä linkistä.
39. Risk: Star Wars Edition (29.)
Risk-sarjan peleistä olen tarkoituksella pysynyt kaukana; väittävät niitä kovin pitkiksi ja jopa aikansa eläneiksi. En siis osaa verrata Risk: Star Wars Editionia muin Riskeihin. Yhtä kaikki, SW-edikka on aivan mielettömän viihdyttävä avaruustaisto. Se on myös ehkä lähimpänä amerirässiä listani peleistä. Kyseessä on kaksinpeli, jossa osapuolina ovat luonnollisesti Kapinaliitto ja Imperiumi. Luken joukot voittavat, jos saavat tuhottua Kuolontähden, mutta sitä ennen heidän on edettävä Endorin päästä päähän. Imperiumin kannattaa keskittyä alusta saakka hajauttamaan kalustoaan niin, että Kuolontähti on hyvin suojattu. Toiminnot tehdään korttivetoisesti, ja taistelut ratkaistaan nopilla. Valtakunnan puikoissa on paljon vaikeampi voittaa, mutta olen kokenut tämän vain positiivisena haasteena: ”Vielä minä joskus…!” Erityismaininnan ansaitsee sääntökirjalle, joka on yksi parhaita mihin olen törmännyt.
38. Chinatown (19.)
Chinatown-pelimme on aina väärässä paikassa. Jos se on kotona, Rasmus haluaa pelata sitä kerhossa. Jos se on jätetty kerhon hyllyyn, esikoinen tarvitsisi sitä. Kaupankäynti kiinalaiskortteleissa mitä ilmeisimmin puree teini-ikäisiin pelaajiin! Ehkä se johtuu siitä, että sääntöjä on kovin vähän, ja lähes kaikki on kaupankäyntivaiheessa sallittua. Tärkeintä on neuvottelutaito ja suunnitelmallisuus – tosin arvokkainkin kauppakompleksi kannattaa ehkä yhtäkkiä myydä, jos joku tarjoaa siitä tarpeeksi. Chinatown koostuu laudalla olevista kortteleista ja kauppapaikoista, kauppalaatoista, tonttikorteista ja tukusta rahaa. Kierroksia on kuusi. Taidokkain pelaaja keplottelee (anteeksi neuvottelee) itselleen yhtenäisen tonttialueen ja pystyttää sille ison kauppakompleksin, jonka osaset on viekkaasti haalinut itselleen muilta pelaajilta. Kierrosten välissä jaetaan voitot sen mukaan, millaisia komplekseja on laudalle saanut, ja voittorahoja voi käyttää seuraavien kierrosten ostosteluissa. "Vaihdatko tontin numero 49 kahteen floristilaattaan, jos annan 20 000 dollaria välirahaa", on tyypillinen Chinatown-pöydästä kuuluva repliikki.Todellisuuspaon esittely Chinatownista löytyy täältä.
37. Carcassonne (peruspeli ja Uusi maailma)
Carcassonne se vain porskuttaa, vaikka kohta tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta sen julkaisemisesta. Se oli jo jäänyt meillä muiden, mukamas parempien laatanasetteluiden varjoon. Sitten teimme Lautakunta-podcastiin spesiaalijakson Carcassonneista ja tajusin, että se on yhä paras genrensä peli. Muihin laatanasetteluihin verrattuna minua kiehtoo Carcassonne-maailman rajattomuus: laatoista saa muodostaa minkä muotoisen kokonaisuuden tahansa, ja niitä laattoja on paaaaljon (varsinkin jos on hankkinut x kpl lisäreitä). Peruspeli ja Uusi maailma ovat mielestäni jaetulla toisella sijalla Carcassonnen eri versioista. Uuden maailman erikoisuus on aikapaine: pikkuhiljaa laataston vanhin osa tippuu pois pelistä, joten sinne laitetut meeplet kannattaa käyttää pisteytykseen hyvissä ajoin.Todellisuuspaon arvio Carcassonnesta löytyy tästä linkistä, ja tämän linkin kautta pääsee eri varienttien esittelyyn. Lautakunta-podcastin Carcassonne-erikoisjakso on täällä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti