Annikan kaikkien aikojen top-50 (2018): 35.-21.

by 12 kesäkuuta 0 kommenttia

Top-viiskympissä ovat vuorossa keskivaiheen pelit. Viidestätoista nimikkeestä kolmannekseen olen tutustunut vasta tänä vuonna, mutta tämän vuoden julkaisuja on mukana vain yksi.

Pakanrakennuspelien rikastuma näyttää sijoittuvan välille 27.-32. Muissa peleissä pääosin sijoitellaan tai asetellaan laattoja, noppia tai työläisiä. Mennään taas käänteisessä järjestyksessä.



35. Honshu

Suomalaispeli Honshussa rakennetaan japanilaista maisemaa ujuttamalla kortteja toistensa lomaan. Peli on täydellinen filleri: kestoa on alle puoli tuntia ja säännöt helppo omaksua, mutta aivopähkinää on silti tarpeeksi. Erilaiset alueet eli järvet, kaupungit ja metsät pisteytetään eri tavoin, kun taas kuiva pelto on joutomaata. Lisää mietittävää tarjoavat kaivokset ja kalastusalueet. Niihin voi asettaa kuutioita, ja jos pelin päättyessä näitä alueita vastaavia tehtaita on omassa maisemassa, tulee tuotantopisteitä. Korttien asettamisessa on omat sääntönsä, jotka aiheuttavat usein juuri sopivasti mielipahaa, kun kortilla olevista kuudesta maisemaruudusta on pakko uhrata yksi tai useampi toisen kortin alle sujautettavaksi. Kortit jaetaan sääntöjen mukaan tikkimekaniikalla, mutta me olemme siirtyneet käyttämään draftausta. Lautapelit.fin sivujen mukaan vielä tänä vuonna ilmestyy Hokkaido, joka BGG-foorumin mukaan on sukua Honshulle. Jään odottamaan sitä suurella mielenkiinnolla.




34. Kingdomino

Äärimmäisen yksinkertainen ja väreiltään iloinen Kingdomino on kuin karkki, joita haluaa popsia monta peräjälkeen. Tätä voivat suht tasaveroisesti pelata niin lapset kuin aikuiset. Jokainen pelaaja puljaa omaa valtakuntaansa, jonne olisi tarkoitus saada arvokkaita maa- ja vesialueita. Laatat valitaan kierros kerrallaan yhtä monesta vaihtoehdosta kuin on pelaajia. Tarjolla on metsää, kaivosta, suota, peltoa ja niittyä. Isokin yhtenäinen alue on arvoton, jollei jossain siinä olevassa laatassa ole kruunusymbolia. Kruunusymbolien määrä tietyllä alueella kerrotaan kyseisen alueen muodostavien laatanpuolikkaiden määrällä, ja kaikkien alueiden pisteet lasketaan yhteen. Joskus voittaja on se, joka on saanut valtakuntansa täyteen metsää, joskus taas se, joka on onnistunut rohmuamaan ne muutamat harvat kaivoslaatat, joissa on useampi kruunu. Valmis valtakunta koostuu xx laatasta ja aikaa tähän menee noin vartti.




33. Castell

Listan uusimpia pelejä on tänä vuonna julkaistu Castell. Iso ja komea lauta kuvaa Cataloniaa, jonka provinsseissa kierretään rekrytoimassa porukkaa ihmistorneihin ja treenamassa tätä erilaisiin muodostelmiin. Siinä sivussa, jos sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, voi osallistua paikallisiin ja isompiin festivaaleihin, jos pystyy rakentamaan vaaditunlaisen tornin. Peli kestää kymmenen kierrosta, jotka sujuvat yllättävän nopeasti. Ihmistornit muodostetaan laatoista, jotka on numeroitu yhdestä kymppiin. Ykköset ovat kepeimpiä ja tulevat tornin huipulle, kun taas atleettiset kympit ovat tornin perusta. Perusperiaatteena on, että jokaiseen tornin tasoon tulee vain yhtä numeroa, yksi rivi voi olla enintään kolmen laatan levyinen ja että ylemmällä tasolla on oltava vähintään yksi laatta vähemmän kuin sitä kannattavalla alemmalla tasolla. Treenaamalla voi hankkia kykyjä, joilla voi rikkoa näitä sääntöjä. Castell on totta vieköön hyvin erilainen peli, joka kannattaa kokea.





32. Flip City (25.)

Pakanrakennuspeli Flip Cityn erikoisominaisuus ovat kaksipuoleiset kortit sekä riskinotto, jolla koko oma vuoro voi mennä plörinäksi. Käsitettä ”käsikortit” ei tunneta, vaan pelaaja voi nostella vuorollaan eteensä riviin niin monta korttia kuin haluaa, kunhan pöydätyissä korteissa olevien korttien surunaamojen määrä on alle kolme. Nostopakka pidetään oikeinpäin, ja joskus pakan päällä oleva kortti, jossa on surunaama, käskee pöytäämään itsensä. Surunaamakorteista onneksi pääsee osaksi eroon, ja ne myös laimentuvat pakassa kun markkinoilta ostaa uusia kortteja. Muutamalla kortilla voi tehdä ilkeyksiä kanssapelaajille, mutta interaktio ei silti ole ainakaan meidän peleissämme ollut erityisen suurta. Voittaakseen täytyy joko pöydätä saman vuoron aikana vähintään kahdeksan voittopistesymbolia tai, tietyn kortin avulla, pöydätä kerralla vähintään 18 korttia. Flip City on minulle se vinkein pakanrakentelu.




31. Aavikon karavaanit

Aikamoista. Listallani ei ole yhtään Uwe Rosenbergin peliä, mutta Reiner Knizian tuotoksia on jopa kaksi. Aavikon karavaanit aka Through the Desert on semitemaattinen viritys, mikä on harvinaista Knizialle. Pienehkölle pelilaudalle ahdetaan kierros toisensa perään kameleita, joilla pyritään valtaamaan aavikkoalueita ja keitaita. Aluehallintaa siis. Mutta mitä karavaania kannattaisi milloinkin laajentaa? Jos otan kaksi pinkkiä, Timo saa napattua seuraavalla vuorollaan valkoisella kamelilla keidaspisteet. Jos otan vain yhden pinkin, Ville säilyttää sen värisen karavaanin johtoaseman. Kamelivarastot ovat yhteiset, mutta pelaajakohtaiset karavaanit erottaa ratsastajan väristä. Aavikon karavaaneissa on yhtymäkohtia saman suunnittelijan Qiniin ja Tigrisiin & Euphratesiin. Teema ja ulkoasu ovat kuitenkin tässä houkuttelevampia. Peli toimii hyvin sekä kahdella, kolmella että täydellä neljällä pelaajalla.





30. Dominion (18.)

Vaikka Flip City on vinkeä, nostan silti Dominionin sen edelle. Jälkimmäinen nyt vaan on kaikkien pakanrakennusten äiti ja lisäreidensä ansiosta aivan mahdottoman hyvä uudelleenpeluuarvoltaan. Meillä on peruspelin lisäksi Elonkorjuu-lisäri ja muutama promokortti.. Teemaa jotkut moittivat ohueksi, mutta korttien nimien ja toiminnan välillä on kyllä selvää yhteyttä. Dominionin pariin ei yleensä tarvitse vieraita kauan houkutella, ja on ollut hauska huomata, kuinka erilaisilla strategioilla voi pärjätä. Joku tykkää rakentaa kombotuksia, joilla saa pakkansa lähestulkoon käytyä läpi yhden vuoron aikana, toinen haalii rahaa ja ostaa niillä suoraan pistekortteja. Itse tykkään näiden välimuodosta, ja suosikkikorttini on Valtaistuinsali.






29. Egizia (8.)

Egizia on kokenut syöksypudotuksen viime vuoden top-kympistä lähemmäs sijaa 30. Ilman mitään erityistä syytä: pidän siitä yhä, mutta alkuhuuma on karissut, enkä ole pelannut Egiziaa kuin kerran viimeisen vuoden aikana. Pelaajat kilpailevat Egyptin ihmeiden rakentamisessa, ja tarvittavat toiminnot varataan time track –tyyppisesti Niilin virtaa alaspäin seilaten. Vaikeuskerrointi nostaa huomattavasti työläisten organisointi ja muonitus. Työläistiimejä on nimittäin kolme erilaista, eikä niitä voi laittaa lähettää rakentamaan samaa monumenttia. Tiimien vahvuutta voi nostaa, mutta samalla täytyy varmistua siitä, että ruoka riittää. Ja kun vielä vastustaja pystyy halutessaan varaamaan time trackilta toiminnon, jolla voi säätää lisää kuivuutta Niilinmaalle, ei ole helppoa olla työnjohtaja. Vaikea, mutta (siksi?) hieno peli.





28. Carcassonne: the Castle

Tohtori Knizian toinen peli listalla on kaksinpeli Carcassonne: the Castle, joka kiri viime hetkellä Carcassonne-varianttien ykköseksi. Vaikka edellisessä postauksessani hehkutin perus-Carcassonnen äärettömyyttä, linna-Carcassonnessa pidän juuri siitä että ääret on tehty valmiiksi. Laatat täytyy saada mahtumaan ja asettumaan niiden sisälle. Erityistä on myös se, että pisteradan tietyissä kohdin on bonuslaattoja, joilla pääsee tekemään tai pisteyttämään jotain ylimääräistä. Pisteradalla on kuitenkin osuttava juuri oikeaan kohtaan, ja ensimmäisenä, jotta laatan saa. Tämä luo mielenkiintoisen jännityksen peliin: toisaalta kannattaa pisteyttää alueita vasta sitten kun niistä saa juuri oikeat pisteet, mutta toisaalta ei kannata jäädä liikaa junnaamaan paikoilleen, koska vastustaja voi muuten napata kaikki loput bonuslaatat. Lisäkiitosta annan linna-Carcassonnelle kirkkaista väreistä.



27. Star Realms

Vaikka Flip City on vinkeä ja Dominion varioiva, nostan silti Star Realmsin niiden edelle, puhtaiden pakanrakennuspelien ykköseksi. Tässä avaruusmittelössä voittaa, jos saa tuhottua vastustajan alukset ja tukikohdat niin, ettei tälle jää yhtään elämäpisteitä eli vaikutusvaltaa. Kombotuksia voi rakentaa vähän samaan tapaan kuin Dominionissa. Erikoista ovat kuitenkin tukikohtakortit, jotka jäävät pöydälle kestokoneistoksi siihen saakka kunnes vastustaja onnistuu ampumaan ne säpäleiksi. Strategiaksi voi valita taisteluvoiman, tehokkaan rahakoneiston tai healingin, jolla omaa vaikutusvaltaansa saa nostettua ylöspäin. Kortit ostetaan yhteisestä rivistä, jossa on aina aina viisi korttia tarjolla. Star Realms on käytännössä kaksinpeli, ja siihen on saatavilla useita lisäreitä. Tapahtumakortit jätän mieluummin pakasta pois.





 26. Deus

Löyhästi teemaansa kiinnittyvässä Deuksessa pelaajat rakentavat omia antiikin ajan sivilisaatioitaan yhteisellä laudalla. Laudan erilaisiin maisemaheksoihin voi pystyttää erilaisia tönöjä, jos on sopiva kortti kädessä. Kortteja pelataan omalle pelialueelle värikohtaisiksi seteiksi, ja niitä pystyy jännällä tavalla kombottamaan, kun värisettiin pöytää uuden kortin. Jossain vaiheessa kombotus kuitenkin tyrehtyy, kun kyseistä väriä on pöydännyt setin täyteen. Pelin käyntiin lähtö riippuu aika paljon siitä, millaiset käsikortit saa alussa käteensä, joskin kortteja uhraamalla voi omalla vuorollaan yrittää saada paremmat tilalle. Samalla kuitenkin muut saavat etumatkaa laudan tapahtumiin. Jos tätä lievää tuurilottoa ei ota liian vakavasti, Deus on hyvin viihdyttävä peli. Laudalla voi käydä myös sotaa kanssapelaajien kanssa.




25. Grand Austria Hotel

Kahvia ja Sacher-torttua, olkaa hyvät -- tai anteeksi, ei sittenkään, nopat päättivät toisin. Tykkään kovasti noppien sijoittelusta, ja Grand Austria Hotelissa sitä saa tehdä kyllikseen. Jokaiselle silmäluvulle on määritetty toiminto, ja mitä enemmän heittää nopilla samaa tulosta, sen tehokkaammin voi kyseisen toiminnon tehdä. Vieraita otetaan kahvilaan sisään kolmessa värissä, ja pistekoneisto hyrisee tyytyväisenä, jos heidät saa kahvittelun jälkeen siirtymään hotellin asiakkaiksi. Grand Austria Hotelissa on koko ajan käynnissä paljon juttuja, ja tuntumani on, että useilla strategioilla voi menestyä. Loppupisteytys tarjoaa yleensä yllätyksiä. Peli lienee parhaimmillaan kaksinpelinä, sillä useammalla pelaajalla downtownia voi tulla liikaa.






24. Azul

Jos meillä olisi oma kappale Azulia, olisimme varmaankin jo pelanneet sen puhki. Mutta nyt olen pelannut sitä vasta alle viisi kertaa, ja olen koska vain valmis pelaamaan lisää. Vaikka Azul on abstrakti peli, se on niin kaunis, että saa teemattomuutensa anteeksi (vaikka onhan siinä teema: kaakelit). Tavoitteena on koota pienistä kaakeleista rivejä omalle pelaajalaudalle siten, että yhdellä rivillä on vain yhden tyyppisiä kaakeleita. Kun rivi on täysi, yhden siinä olevista kaakeleista voi siirtää pisteytystaulukon puolelle. Jos rohmuaa riviin enemmän kaakeleita kuin sinne mahtuu, ylimääräiset tippuvat pois ja muuttuvat miinuspisteiksi. Kaakelikasojen valinta yhteiseltä alueelta on tiukkaa riskien, mahdollisuuksien ja vastustajien pelin analysointia. Otanko punaiset kaakelit, jotta Teemu ei saa omaa punaisten riviään täyteen? Vai otanko siniset, jolloin pisteytyslautaani tulee lisää kerrointa?




23. Tiny Epic Galaxies

On outoa, että Tiny Epic Galaxies antaa lähes saman kokemuksen kuin Roll for the Galaxy, vaikka siinä on vain 6,3 % Rolskan noppamäärästä. Mutta niin se vain tekee, ja lopputuloksena on paras BGG-ranking-sijoitus Tiny Epic –peliperheen joukossa. Noppasivujen symbolit kertovat, mitä toimintoja voi vuorollaan tehdä: liikuttaa alusta, hankkia energiaa tai kulttuuria, kehittää ekonomiaa tai diplomatiaa, tai hyödyntää siirtokuntaa. Energialla voi heittää noppaa uudestaa, ja ”kulturointi” on erityisen hyödyllistä, sillä nimittäin voi käyttää vastustajien noppatuloksia. Avaruusaluksella voi laskeutua planeetalle tai sen voi sinkauttaa planeettaa ympäröivälle orbitille. Ahkera orbitointi tuo planeetan lopulta omaksi siirtokunnaksi, jollei vastustaja ehdi ensin. Kahdella pelaajalla TEG:n vetää hyvinkin alle puoleen tuntiin. Loppupeli triggeröityy, kun joku pelaajista saa kasaan 21 pistettä.




22. Voyages of Marco Polo

Olen hävinnyt jokaisen Voyages of Marco Polon tähän mennessä. Minulla on tapana syyttää siitä väärää hahmokorttia ja väärin randomoituja kaupunki- ja kyläbonuslaattoja. En tiedä, kuinka pitkään selittelyni ovat enää uskottavia. Joka tapauksessa ymmärrän kyllä pelin hienouden, ja eniten pidän siitä siksi, että päämekaniikkana on noppien sijoittelu. Aivan niin kuin Grand Austria Hotelissa, muttei kuitenkaan ihan. Toiminnot eivät määräydy silmälukujen mukaan, mutta silmäluvut määräävät sen, kuinka tehokkaina halutun toimintovaihtoehdon voi tehdä. Kalleimmat toiminnot maksavat kaksi noppaa ja tukun rahaa päälle. Kallista, kallista! Resursseista on jatkuva pula, ja pelin alussa arvotuista kaupunkitavoitteista jää aina yksi tai useampi saavuttamatta. Pisteitä saa muun muassa täytetyistä tilauksista, kaupunkitavoitteiden täyttämisestä ja bonustoimintoruuduista rahalla ostamalla.





21. Francis Drake (7.)

Francis Drakessa on yksi upeammista pelilaudoista mitä tiedän. Myös muut komponentit ovat vimpan päälle, mikä takaa eeppisen pelikokemuksen joka kerta. Niitä kertoja vaan ei ole tullut yhtäkään menneen vuoden aikana, mistä johtuen Drake on pudonnut kauas kärkikympistä. Pelissä on kolme kierrosta ja kussakin kaksi eri vaihetta: ensin hankitaan matkavarustus ja sen jälkeen seilataan Karibialle kauppaa käymään ja taistelemaan. Matkavarustelu hoidetaan time trackilla, ja nopeimmin kauppakujien läpi kiirehtinyt palkitaan Karibian-toimintojen aloitusvuorolla. Avoimen tiedon optimoijille paras strategia on hankkia kauppakujilta etukäteistietoa siitä, mihin Karibian linnoituksiin ja laivoihin on helpointa hyökätä. Mutta vähemmälläkin tiedolla voi pärjätä, jos on miehistöä, polttoainetta ja tykinkuulia tarpeeksi. Raidatut jalokivet pudotetaan pahvisiin 3D-arkkuihin, joista ne lasketaan pelin päätyttyä.
 

 

Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti