Honshu - fiksu pieni rakentelupeli

by Kai Saarto 02 tammikuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Kalle Malmiojan pienikokoinen kaupunginrakentelupeli tarjoaa briljanttia ajanvietettä 2-5 pelaajalle.

Lautapelioppaan kehujen rohkaisemina ostimme Lautapelit.fin uuden pikkupelien sarjan kakkosen, Honshun. Sarjan ensimmäinen, Dungeon Rush, tuli myös testattua samana viikonloppuna pidetyssä Lautapelaamaan-tapahtumassa.

Molemmat ovat hyviä pelejä, mutta Honshu on jo osoittanut meille pystyvänsä tarjoamaan pitkäikäistä hupia. Se on saanut loppuvuonna meillä todennäköisesti enemmän peliaikaa kuin mikään muu peli. Kotona se on ollut näppärä kahvipöytäpeli Annikan kanssa ihan kaksistaan ja pelikerhossa se on päässyt myös useamman kerran näyttämään kyntensä. Peli toimii kaikilla pelaajamäärillä hyvin.

Kuten nimestä voi päätellä, Honshu sijoittuu Japaniin. Pelin kanteen on Ossi Hiekkala maalannut aivan älyttömän houkuttelevan kannen. Yläluokkainen nainen kävelee tietä yojimbo-henkivartijansa kanssa palvelijan juostessa perässä aurinkovarjoa pidellen. Tavikset pokkuroivat tien varressa. Taustalla näkyy kylä ja riisipeltoja Fuji-vuoren alla. Kirsikankukat leijailevat ilmassa.

Paljon peliä, löyhästi teemaa

Upea tunnelma ja teema eivät jatku enää juurikaan laatikon sisällä. Sisältö ei tunnu mitenkään erityisen japanihenkiseltä korttien taustoja lukuun ottamatta.

Laatikosta löytyy 84 korttia ja 40 puukuutiota neljässä värissä.  Valtaosa korteista on maastokortteja, joissa on kuusi ruutua kussakin. Ruuduissa on aavikkoa, vettä, kaupunkia, metsää, tuotantolaitosta tai tehdasta. Loput kortit auttavat vuorojärjestyksen ja pisteytyksen kanssa tai tarjoavat vaihtoehtoisia pisteytyksiä perusmalliin kyllästyneille. Puukuutiot edustavat kaloja, puuta, kiveä ja rahaa, joita tietyt ruudut tuottavat pöytään tullessaan. Vaihtamalla korttien taustan kirsikkapuut ja vuorojärjestyskorttien fontin toiseksi, voisi Honshu sijoittua miltei mihin vain kuvituksensa puolesta. Korttien kuvitus on kyllä selvää ja perusnättiä, oikein toimivaa. Japanilaisempi lähestymistapa olisi antanut vähän teemapisteitä.

Oma kaupunkialue muotoutumassa.

Peli etenee niin, että kaikki saavat aloituskortin, jonka ympärille oma kaupunki sitten lähtee kasvamaan. Kukin pelaaja saa kuusi korttia, jotka on numeroitu 1-60. Pelaajat lyövät vuorotellen eteensä tikkiin yhden kortin. Suurinumeroisimman kortin pelannut saa valita tikin korteista mieleisensä ja pelata sen kaupunkiinsa siten, että vähintään yksi kortin ruuduista peittää tai menee aiemmin olemassa olevien korttien kanssa päällekkäin. Vesialueita ei saa koskaan peittää toisella kortilla.

Tikin arvoa voi lisätä 60 pisteellä pelaamalla korttinsa kanssa tikkiin yhden resurssin, eli puukuution. Muut voivat lisätä tämän jälkeen vuorollaan vain samanvärisiä kuutioita lisätäkseen tikkinsä arvoa.

Resurssit ovat rajallisia, ja niiden avulla voi saada useamman arvokkaan pisteen pelin lopussa, jos omassa kaupungissa on kyseistä resurssia hyödyntävä tehdas. Sellaisen pelaaminen tikkiin vaatii aina pientä hyötylaskelmaa.

Peliä pelataan näin ensin kolme kierrosta, jonka jälkeen kolme käteen jäänyttä korttia annetaan vasemmalle puolella istuvalle pelaajalle. Uusilla korteilla pelataan taas kolme kierrosta. Sitten jaetaan kuusi uutta korttia, pelataan niistä kolme ja sitten viimeiset kolme korttia siirtyvät oikeanpuoleiselle pelaajalle. Kun kaikki ovat siis rakentaneet 12 kortista oman kaupunkinsa, lasketaan pisteet.

Suurin yhtenäinen kaupunki antaa yhden pisteen per ruutu. Metsäruudut antavat kaksi pistettä. Vesiruudut antavat pisteitä parhaiten isoina kokonaisuuksina, yksi vesiruutu on 0 pisteen arvoinen mutta sen jatkoksi tulevat antavat kukin kolme pistettä. Tuotantoruutujen kuutiot antavat tässä vaiheessa pisteitä 2-5 per oikean värinen tehdas. Aavikot ovat arvottomia, mutta niiden määrä ratkaisee tasapelitilanteessa.

Säännöt aukeavat parin pelin jälkeen sen verran, että peli alkaa soljua kauniisti. Pieneen kokoonsa nähden peliä on Honshussa runsaasti.

Pistelaskussa pitää turvautua paperilappuihin, oma pisteytysvihko olisi ollut kiva lisä peliin.

Maistuva pistesalaatti

Suuren kaupungin rakentaminen ei yleensä ole kovin merkittävä pisteiden tuoja, sillä siihen keskittymällä rajoittaa helposti muita mahdollisuuksiaan. Metsistä saa tasaisesti pisteitä, mutta vesi on varsinainen musta hevonen. Siihen keskittymällä voi saada varsin hulppeat pisteet. Myös hyvin tehtaisiin panostamalla voi saada ison kasan pisteitä.

Koska pisteitä saa monesta asiasta, voi strategiaansa vaihdella jonkin verran pelistä toiseen. Voittamiseen tarvitaan yleensä pisteitä vähän kaikesta ja muutamasta osa-alueesta runsaasti.  Piste-erot pysyvät myös suhteellisen tiukkoina. Koska interaktio pelaajien välillä jää tikkivaiheeseen, jännitys voittajasta säilyy loppuun saakka. Ei sitä juuri ehdi tutkimaan toisten kaupunkeja ja laskemaan näiden pisteitä. Vesialueet ehtii ehkä nopeasti räknäämään.

Tietysti on mahdollista, että pöydässä on ihmisiä jotka jäätyvät miettimään optimaalisinta kortin sijoituspaikkaa pitkäksi aikaa. Meillä on lähtökohtaisesti pelattu nopealla sykkeellä, mikä on toiminut hyvin. Odottelua ei ole juuri lainkaan, vaan koko ajan tapahtuu.

Kaupungin rakentelu on kivaa puuhaa. Koko pelin vaatima noin puolituntinen on täynnä mukavaa päätöksentekoa: minkä kortin pistän tikkiin ja nostanko sen arvoa? Minkä kortin valitsen tikistä ja ennen kaikkea mihin sen sijoitan? Muutaman pelikerran jälkeen pystyy jo hyvin nopeasti laskemaan tikissä olevien korttien arvon itselleen.

Honshu tuo mieleen 7 Wondersin, molemmissa on paljon yhtäaikaista pelaamista, korttien draftaamista ja pisteiden laskemista useammasta lähteestä. Pistelahkuvihkoa Honshun laatikosta ei valitettavasti löydy. Käytännössä pitää siis aina kaivaa jostain kynä ja paperia pelin päättyessä.

Joidenkin suunnitteluratkaisujen kohdalla tulee myös mietittyä että miksi? Miksi kortit vaihdetaan kolmen kortin jälkeen? Tai miksi kortin tikkiarvolla ja pistearvolla ei tunnu olevan mitään tekemistä keskenään? Onko tähän joku teemallinen perustelu? Honshun paras anti on korteilla tehtävä rakentelu. Ei peli varsinaisesti tikkiosuutta tai pelaajien välistä korttien kierrätystä tarvitsisi.

Kokonaisuutena Honshu on kuitenkin erittäin hyvä peli, jopa ilman että sitä katsoo sinivalkoisten silmälasien läpi. Jenkeissä se on saanut jo mukavasti positiivista huomiota.

Nuo ensikokemaltani päälleliimatun tuntuiset jututkin tarjoavat lisätaktikoinnin mahdollisuuksia siinä vaiheessa, kun kaupunginrakentelu alkaa sujua mallikkaasti. Honshuun ei siis kovin helposti kyllästy, se raaputtelee kivasti eri kutinoita: hiekkalaatikkopelaajat pitävät rakentelusta, optimoijille riittää asioita laskelmoitaviksi, ja peli on myös hyvä väline lautapeleihin tutustuttamiseen perinteisistä korttipeleistä pitäville. Jos tarvitaan älykästä puolen tunnin filleriä 2-5 pelaajalle, on aika vaikea pistää Honshua paremmaksi.

Rankkasin Honshun itse kaikkien aikojen parhaiden pelien listallani sijalle 10.

• Kalle Malmioja on avannut pelisuunnitteluaan yleisellä tasolla Lautapelioppaassa pitkässä juttusarjassa.

• Honshun syntytarinan Kalle on kertonut erikseen omassa artikkelissaan.

Loppuun vielä Tuomo Pekkasen videoesittely pelistä: