Köydenvetoa varkaiden tunneleissa - Prowler’s Passage

by Kai Saarto 06 elokuuta 0 kommenttia Arvostelu kaksinpeli lautapeli

Kun vaimo kertoi tilanneensa Prowler’s Passagen (Renegade Games Studios, 2018), kohautin olkiani. “Joku kepeä afrikkalaisteemainen kissapeli varmaan”. Kun paketista paljastui fantasia-aiheinen varaspeli kahdelle pelaajalle, tajusin että ennakko-oletukseni olivat menneet metsään.


Pelin on suunnitellut J. Alex Kevern. Kaverin nimi oli tuttu Gold Westin, Sentientin ja World’s Fair 1893:n kautta. Mitään näistä ei olla meillä pelattu, mutta ne ovat vahvasti kaikki “kiinnostavien listalla”. Julkaisijana toimii Renegade, joka on tehnyt todella vahvaa, liki erehtymättömän loistavaa jälkeä viime aikojen julkaisuvalinnoissaan.

Komea yöllinen fantasiakaupunki taustanaan seisova varas kannessa lupailee päheitä seikkailuja. Kopan sisältö ei ole ihan yhtä jännä, heksalaattoja ja nätisti muotoon leikattuja puupaloja, sekä pari korttia ja outoja kiskoja vihreän ja vispipuuron väreissä.

Kansi lupaa jänniä seikkailuja.

Tässä liimaa ja teema, yritä parhaasi

Lyhyen ja oikein selvän englanninkielisen ohjevihkosen luettuani kävi viimeistään selväksi, että nyt on kyseessä abstrakti peli, johon on liimattu päälle tällainen mukajännä teema. Joskus se toimii, joskus teeman ja mekaniikkojen ristiriita taas lähinnä ärsyttää.

Prowler’s Passage on yhdistelmä reitinrakennusta, setinkeräilyä ja aluehallintaa. Pöytään arvotaan kuusi isoa heksalaattaa 3+2+1 pyramidimuotoon. Näistä muodostuu kunkin pelikerran kaupunki. Kussakin heksassa on kolme vinoneliötä, joihin on kuvattu viittä erityyppistä rakennuskantaa: pankkeja, hallintorakennuksia, kauppoja, asuintaloja ja linnaa. Vinoneliöiden välillä olevat viivat ovat mahdollisia reittejä pelaajille “kaivaa tunneleita ryöstöhommia varten”. Teemaa tihkuu niin paljon, että sormet oikein  tuoksuvat mullalle kun asetan vispipuuron pinkin tunnelitikun laudalle.

Valitettavasti edellinen lause oli puhdasta ironiaa. Tässä voitaisiin ihan yhtä hyvin vetää kaupunkiin sähkölinjoja ja se kävisi varmaan jopa paremmin järkeen pelimekanismien kanssa. Toisaalta on kiva, että pelissä on edes päälleliimattu teema, ennemmin kaivelen varkaina käytäviä kaupungin alla kuin vain asettelen abstrakteja puulaattoja paljaalle laudalle. Pelinhän olisi voinut toteuttaa myös täysin abstraktina Gipf-sarjan pelien tapaan.

Alkuasetelma. Tikut kannattaa asetella 8 + 5 asetelmaan, jotta muistaa pelin melkeessä välipisteytyksen.

13 tikkua laudalla

Prowler’s Passage etenee yksinkertaisesti siten, että pelaajat lätkivät vuorotellen tunnelitikkujaan kaupunkiin ottaen niiden alle jäävän esinelaatan kokoelmiinsa (erilaisia arvotavaroita tai lapioita)  ja siirtelevät reitin kummallakin puolella olevia rakennustyyppejä edustavia puisia töllitokeneita vaikutusvaltaradalla omaan suuntaansa.  Tämä “aluehallinta” on tyypillistä köydenvetoa, mutta viidellä eri köydellä. Kumpikin pelaaja yrittää saada ainakin itselle tärkeät rakennukset omalle puolelleen keskiviivaa, kun siitä saa väli- ja loppupisteytyksessä sitten enemmän pointseja. Pisteitä saa lisäksi mm. yhtenäisestä reitistä, keräämällä arvoesineistä settejä ja suorittamalla ensimmäisenä yhden tai useamman kolmesta aluksi arvotusta julkisesta tavoitteesta (“rakenna ensimmäisenä 6 tikun pituinen rata” tai vaikka  “varasta kaksi patsasta”). Tavoitekorttien antamat pisteet tuntuvat ainakin  vähäisellä kokemuksella turhan pieniltä verrattuna niiden täyttämisen vaatimiin uhrauksiin, settien ja pitkän radan rakentaminen antavat varmoja pisteitä, meillä kummankin osuus on pyörinyt siinä kolmanneksen tienoilla, eli yhteensä niistä on tullut valtaosa pistesaaliista.


Varsinkin viiden rakennustyypin pisteytys on sen verran työläs selitettävä, että en mene siihen kovin syvälle tässä. Todetaan lyhyesti että talon sijainti radalla ja sitä hallitsevan pelaajan hallussa olevien esineiden määrä tavallisesti vaikuttaa rakennuspisteisiin. Strategiaa ja taktiikkaa pelistä kyllä löytyy hieman feldimäisen pistesalaatin tapaan. Välipistetys tehdään siinä vaiheessa, kun molemmat pelaajat ovat pelanneet tunnelitikuistaan kahdeksan tai toinen pelaajista on saanut kaksi patsasta. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia aikaistaa välipisteytys napsimalla itselleen nopeasti patsaita, jos näyttää siltä että siinä saisi vastustajaa paremmat pisteet.

Kun kaikki 13 tikkua per pelaaja on pelattu laudalle, lasketaan loppupisteet ja summataan ne välipisteiden kanssa yhteen. Suurimman pistesaaliin saanut on tämän nimettömän kaupungin paras mainarivaras.

Toisten herkku on toisten meh

Prowler’s Passagea voi lätkiä menemään hyvin nopeasti puolivaloilla pelatessa, tunnelitikkuja ei ole kuin 13 per pelaaja, ja kymmenen sekunnin pohdinnalla keksii yleensä jo ihan kelvollisen siirron - jatkamalla omaa pisintä reittiään ja pyrkien samalla poimimaan saman setin laattoja saa ihan varmoja pisteitä. Peli voi siis olla taputeltu vartissa pistelaskuineen.

Toisaalta PP on alkuasettelun jälkeen täydellisen informaation peli, jossa tuurilla ei ole mitään vaikutusta. Alkuasetelman tutkimalla voi laskeskella mitkä rakennustyypit kannattaisi ottaa köydenvedossa valtaansa ja mitä arvoesinesettejä kerätä. Analyysiparalyysi voi helposti iskeä, jos sellaiseen on taipumusta. Ensimmäinen peli oli meillä nopeaa lätkimistä, mutta pelin pisteytyksen auetessa enemmän oppi laskemaan niitä pieniä, mutta tärkeitä asioita, joilla siirroista tulee optimaalisempia. Koska pisteytys ei ole helposti suoraan laudalta luettavissa, peli vaatii näiltä osin paneutumista.

Huonoja puolia Prowler’s Passagessa saattavat joillekin olla edellä mainittu täydellisen tiedon aiheuttama potentiaalinen analyysihalvaus, sekä päälleliimatun oloinen teema. Todennäköisesti kaikkia koskeva ongelma on laattojen kuvitus. Tässä teema tulee pelattavuuden tielle, sillä hämyisiä rakennuksia kuvatessa niiden väritys menee kovin epäselväksi: varsinkin valkoinen ja keltainen tahtoo mennä sekaisin ennen kuin oppii että valkoisessa on terävät katot. PP:tä ei todellakaan kannata pelata huonossa valaistuksessa.

Pisteytyksen lunttilappu on näppärä.

Pisteytys tuntuu maallikolle vähän epätasaiselta, patsaita on esimerkiksi vaikea saada, mutta ne antavat normaalisti vain yhden hikisen pisteen. Loppupisteiden ollessa tavallisesti sadan molemmin puolin, ei yhden pisteen metsästys tunnu mielekkäältä. Purppuran kaupparakennuksen pisteytyksessä ja mahdollisella saavutuskortilla patsaat vähän saavat lisäarvoa ja se välipisteytyksen triggeröinti on välillä hyvinkin arvokas asia.

Prowler’s Passage on perusvahva suoritus Renegadelta ja Keverniltä. Puiset komponentit ja kansikuva miellyttivät meikäläistä, pahvitavaran kuvitus taas oli pelillisesti epäselvää ja tylsähköä.

Pelin oppii hetkessä, mutta pisteytyksen ja sitä kautta taktikoinnin hahmottaminen vaatii vähän opiskelua. Pisteytykseen on onneksi apukortit molemmille. Pelaajien välillä ei ole suoraa konfliktia, joten tämä ei ole mikään perheriitoja aiheuttava peli. Jokaiseen peliin erikseen arvottavat kaupunki- ja arvoesinelaatat sekä tavoitekortit tekevät jokaisesta pelikerrasta erilaisen. Pisteitä voi hankkia myös useammalla tavalla, joten haastetta pitäisi riittää melko pitkään.

Ison maailman lautapelimediassa Dice Towerin Zee Garcia ei PP:lle lämmennyt, mutta GameBoyGeek Dan oli haltioissaan senkin edestä. Tantrum Housen Will ja Sara tuntuivat myös diggailevan “tunkeutujan taivalta”. Me olemme lämmenneet pelille kerta kerralla enemmän, kolmannesta pelikerrasta lähtien syke alkoi jo nousta tuntuvasti, kun aloimme tietoisesti köydenvedon opittuamme lukemaan toisen peliä ja tavoitteita.  Samalla yksittäisten hyvien siirtojen merkitys nousi ja löysimme pelistä sellaista onnistumisen riemuakin. Rankkaan tämän kaksinpeleissä korkeammalle kuin taannoin arvostelemamme toisen Renegaden täydellisen informaation pelin The Blood of an Englishmanin. Kisa Fox in the Forestin kanssa on tasaisempi, juuri nyt ehkä nojautuisin Prowler's Passagen puoleen. Se voi olla uutuudenviehätystä ja sitä että Fox edustaa tikkipelejä, jotka eivät ole erityisiä suosikkejani.