Ennakkokatsauksessa: Jäinen kuolema - Suomen talvisota

by 18 heinäkuuta 2 kommenttia

Viime vuonna ilmestynyt Antti Lehmusjärven peli 1918 Veli veljeä vastaan sai meillä Todellisuuspaossa puhtaat paperit temaattisena ja aloittelijaystävällisenä sotapelinä. Meikäläiset eivät ole mitään grognardeja, ja edellä mainitun pelin lisäksi viimeisen vuoden aikana on pelattu historiallista korttivetoisista sotapeleistä vain Martin Wallacen Lincoln sekä Days of Ire: Budapest 1965. Jos tässä harrastuksessa jotain pientä tietämystä ja näkemystä on viime vuosina kertynyt, niin se on ihan jostain muusta genrestä, ja näkökulma sotapeleihin on aloittelijan. Nyt kuitenkin jaan pienellä kokemuksellani tuntojani Lehmusjärven Kickstarteriin menevästä uudesta kaksinpelistä nimeltään Jäinen kuolema: Suomen talvisota.


Seuraavat ajatukset perustuvat yhteen Litsan pelikerhossa pelattuun peliin, jossa sain vastaani Korttikuningas-blogin Timo Lindin. Antti Lehmusjärvi katsoi päältä, että pelasimme peliä sääntöjen mukaisesti.

Ulkonäöllisesti peli on jatkumoa 1918 VVV:lle: kartta, yksikkölaatat, kortit ja koko muotokieli henkivät samaa suunnittelutyyliä. Todd Sanders on jälleen vastannut graafisesta suunnittelust,a ja Turun yliopiston poliittisen historian tutkija Olli Kleemola on valinnut korttien historialliset valokuvat ja kirjoittanut lyhyet selittävät tekstit tapahtumista. Sotapeliksi Jäinen kuolema on asiallisen näköinen, ja komponentit lienevät Kickstarter-versiossa samaa, tavallista korkeampaa laatua, kuin mitä nähtiin 1918 VVV-pelissä.

Jäinen kuolema on pelinä sukua edeltäjälleen, mutta nyt on kyseessä vähän nopeampi ja suoraviivaisempi kokemus. 1918 VVV:n pelaaminen kesti ehkä puolitoista tuntia, ja Jäisen kuoleman voi vetää tuntiin. Ensimmäisellä pelikerralla tai analyysihalvaukseen taipuvaisten nojatuolikenraaleiden kanssa kestää vähän pidempään.

Molemmat pelit ovat korttipohjaisia, eli käteen nostetaan kortteja, joita voi pelata joko niissä esiintyvinä historiallisina tapahtumina tai toimintopisteinä. Jäinen kuolema ei paljon yksinkertaisempi voisi olla: pelaaja pelaa kädestään kortin, jolla vahvistaa, siirtää ja/tai hyökkää joukoillaan. Sen jälkeen on toisen vuoro. Näin edetään ensin sotaa edeltävät vuodet nopeutetulla tahdilla ja sitten varsinaiset sotakuukaudet yksi kerrallaan. Kussakin jaksossa pelataan kahdeksan korttia pelaajaa kohden.

Neuvostopelaajan käsikortteja.

Jos kortit tai toimintopisteet johtavat taisteluun, se käydään heittämällä noppia. Noppia heitetään yksiköiden voimakkuuden verran (1-4 per yksikkö). Jalkaväki osuu kuutosella, suomalaisten hiihtojoukot tai venäläisten panssarit viitosella ja kuutosella; tosin tankit toimivat kunnolla vain etelän avarammilla mailla. Saatu osuma pienentää vahvuutta aina yhdellä. Yksikkölaatta käännellään aina siten, että kulloinenkin voimakkuus on kohti vastustajaa. Kun 1-voimainen yksikkö saa osuman, se tuhoutuu. Osumat jaetaan aina ensin taistelun voimakkaimmalle yksikölle, eli tappiot jakaantuvat omien kesken varsin tasaisesti.

Rintamalla olevia joukkoja on vaikea täydentää, mutta selustassa se onnistuu ihan toimintopisteilläkin. Pelin sääntöjen logiikka on yksinkertainen, ja maalaisjärjellä sen omaksuu nopeasti.

Jäinen kuolema ei ole avoimen liikkumisen heksakarttapeli, se ei ole edes 1918 VVV:n  kaltainen asteen abstraktimpi point-to-point -liikepeli, vaan vielä yksinkertaistetumpi kolmen rintamalinjan koitos. Tälle on varmaan sotapeliharrastajilla oma terminsä, mutta jästinä kuvailen sen peräkkäisiksi ruutujonoiksi, joita pitkin joukot menevät eestaas sotaonnen mukaan. Käytännössä pelaajan ei siis tarvitse miettiä liikkeitään kovinkaan yksityiskohtaisesti. Riittää kun päättää, missä kolmesta rintamalinjasta haluaa toimia kulloinkin, ja keskittyykö huoltotoimiin vai lähteekö höökimään naapurin liiveihin.

Peli on asymmetrinen, eli suomalaiset koittavat lähinnä pidätellä ylivoimaista puna-armeijaa ja toivoa että kansainvälinen mielipide pakottaisi venäläiset tekemään rauhan, ennen kuin nämä huristelevat Sotkillaan Senaatintorille. Venäläisten haasteena on murtaa tai kiertää Mannerheim-linja ja ehtiä Helsinkiin ennen kuin aika loppuu.

Joukkojen alkutilanne Timon ja minun välisessä kamppailussa. Etelässä oleva Mannerheim-linja oli sodan keskiössä.

Teema vahvasti läsnä

Pelasin toveri Stalinin roolia, ja olin alunperin suunnitellut pistäväni kaikki paukkuni keskimmäiseen Laatokan rintamaan. Jos puskisin sieltä läpi, voisin kiertää koko Mannerheim-linjan ja olla lumien sulettua jo Helsingissä. Timo kuitenkin sijoitti sotaa edeltävinä vuosina ja kuukausina  tuolle rintamalinjalle vahvasti suomipoikia. Mannerheim-linjan hän jätti suhteellisen vähälle miehitykselle linnoitettuaan sen ensin tappiin asti. Päätin rynnätä sittenkin eteläisintä putkea Karjalasta läpi tankeilla ja suunnata suorinta tietä Helsinkiin. Pohjoisimmasta Suomussalmen rintamasta koittaisin saada varoiksi vähän irtopisteitä, jos suunnitelmani menisi mönkään.

Sotatoimien alettua sain aika hyvän alun, sillä Timolla oli etelässä joukkoja linnoituslinjan edessä ilman kunnon suojaa. Tehokkaalla tankkihyökkäyksellä tuhosin ja heikensin suomalaisten Karjalan-rintamaa, mutta töpeksin sitten itse hyökätessäni suoraan panssarein Mannerheim-linjalle. Siellä tankkini eivät päässeet hyödyntämään vahvuuksiaan, ja koin kovia tappioita. Minun olisi pitänyt lähettää piippalakkinen jalkaväkeni ensin pehmittämään puolustajia.

Laatokan rintamalla Timon suomalaiset uskaltautuivat jopa etenemään, ja olin siellä puolustuskannalla. Ainoat todelliset saavutukset teinkin Suomussalmen rintamalla, jossa politrukkien kovassa komennossa (oma narratiivi) ja vodkapaukkujen avittamina (tapahtumakortin narratiivi) sain miesylivoimalla edettyä Ouluun ja Perämeren rannoille. Se pisti mahdolliselle brittiläis-ranskalaiselle interventiosuunnitelmalle Ruotsin kautta aika hyvin stopin, eikä minun tarvinnut huolehtia enää kansainvälisestä mielipiteestä. Pohjoisen seikkailuni olivat kuitenkin syöneet resurssejani sen verran, että viimeinen puskuni läpi Mannerheim-linjan kilpistyi viimeisten puolustajien harvaan riviin. Kevään tullen laskettiin pisteet, ja lopputulos oli suunnilleen historiallinen. Suomi joutui solmimaan rauhan ehdoilla, joilla menetti alueita. Neuvostoliitto voitti, mutta ei niin tuloksekkaasti kuin toivoi.

Taistelut ratkaistaan nopilla. Epävarmuus onnettaren suosiosta tekee taisteluista jännittäviä.

Minulla oli koko tunnin pelisession ajan mukavan jännittynyt olo. Pelissä ei ollut juurikaan hitaita, junnaavia suvantokohtia. Jopa ne alun valmistelukierrokset olivat köydenvetoa ja potentiaalisten paikkojen kyttäämistä. Kortit johdattivat sodan tapahtumiin tavalla, jonka päälle loimme vielä vähän omaa tarinaamme. Oli oikein hauskaa kertoa vastustajalle tapahtumakortin perusteella mitä vuorollaan tekee. “No, Suomussalmen-rintaman komentajani kuuli, että Stalinilla on syntymäpäivä. Isä Aurinkoisen kunniaksi päätettiin nyt sitten edetä kunnolla. Nämä kolme jalkaväkeä juoksevat nyt uraata huutaen sinne sun asemiisi!”

Korttien tapahtumat tuovat sopivasti kierrepalloa kartan tilanteisiin, jotta jännitys pysyy koko ajan päällä. Timon hiihtojoukkojen kiertäminen selustaani tapahtumakortin avulla esimerkiksi pelästytti minut kunnolla Suomussamella. Väsyneet (ja juopuneet) jalkaväkimieheni jäivät jäätävään mottiansaan.

Peliin käytetty tunti oli täynnä mielenkiintoisia päätöksiä, ja tunnelma oli pöydässä korkealla. Tämä oli sotapelikokemus omaan makuuni.

Suomalaisten tapahtumakortteja. Oikeassa yläkulmassa on toimintopisteet, joina kortin voi käyttää tapahtuman sijaan.

Aloittajaystävällinen ja viihdyttävä paketti

Budjetista tarkkana pelien ostajana mietin aina pelin käyttöarvoa: kuinka monta pelikertaa uskon siitä saavani ja paljonko yhdelle tulee keskimäärin hintaa. Jäisen kuoleman kohdalla laskeskelin, montako kertaa jaksan pelata saman, hyvin teemarikkaan, konfliktin. Voin vaihdella osapuolta ja sitä, mihin rintamalinjoihin panostan. Noin muuten ne samat tapahtumakortit kuitenkin pyörivät pelissä suunnilleen aina samoissa pelin vaiheissa. Mitään erillisiä skenaarioita ei ole vaihtelua tuomassa.

Toisaalta peli tihkuu juuri historiallisen tarkkuutensa vuoksi teemaa paljon enemmän kuin joku abstraktimpi, mutta strategisesti rikkaampi peli. Uskon, että pelistä riittäisi viihdettä itselleni ainakin 5-8 pelikertaan, mikä on minulle jo kohtuullisen hyvä määrä pelikertoja yhdelle pelille. Monet sotapeliharrastajat käsittääkseni nauttivat juuri tälläisesta historiallisesta tarkkuudesta, joten he tuskin arvottavat peliä samalta uutuuden viehätyksen säilymisen pohjalta kuin minä.

Tätä kirjoittaessani Jäinen kuolema: Suomen talvisota on tulossa Kickstarteriin suomalaisten Linden Lake Gamesin ja LudiCreationsin yhteisjulkaisuna. Sotapeliharrastajalle uusi talvisota-aiheinen peli on varmasti kiinnostava tapaus, mutta erittäin aloittelijaystävällisenä ja nopeasti pelattavana sitä voi suositella laajemmallekin yleisölle. Sotapeleihin vasta tutustumista miettivät ja lähihistoriasta muuten kiinnostuneet voivat saada pelistä paljon iloa.

Timo Lindi vasemmalla pelaamassa vuoroaan. Pöydän ääressä keskellä Antti Lehmusjärvi. Oikealla allekirjoittanut muistiinpanovihkoineen.



.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia arvioista! Hyvä huomata että peli kiinnostaa myös muita kuin vannoutuneita sotapelaajia.

    Peli on nyt Kickstarterissa, sieltä voi tsekata lisätietoja.

    https://www.kickstarter.com/projects/llg-ludibooster/freezing-death-finnish-winter-war/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vaan, Todellisuuspakokin mainittu itsensä piippumies Calandalen alla. Aikamoinen kunnia! Hyvin näyttää lähteneen bäkkäykset liikkeelle, joten onnea matkaan.

      Poista