Terve menoa eläkkeelle No Thanks! Smile tuli taloon.

by Kai Saarto 30 kesäkuuta 2 kommenttia Arvostelu lautapeli

Smile ei keksi pyörää uudestaan, mutta hioo tuttua pelimekaniikkaa herkulliseksi filleriksi.


Tiedätkö pelin nimeltä No Thanks? Siinä kieltäydytään kohteliaasti vuorotellen numerokorteista, kunnes jonkun kieltäytymismerkit loppuvat tai tämä päättää muuten nostaa kortin ja sen päälle kertyneet kieltäytymismerkit.  Kortit antavat arvonsa verran miinuspisteitä ja ovat siis Paha Asia. No Thanksissä on rumat pelikortit, ja ne muoviset punaiset Ei Kiitos -merkit vasta halvoilta tuntuvatkin. Ei mikään kovin aurinkoinen peli siis aiheeltaan tai ulkonäöltään. Pelinä se on kuitenkin hyvä, sellainen supersimppeli filleri, jonka ääressä lähes kuka tahansa viihtyy hetken.

Nyt voi kuitenkin pistää suupielet reilummin ylöspäin. Saammeko esitellä: Smile. Smile on paranneltu No Thanks. Pelaajien lemmiikkimonsterit ovat karanneet öiseen metsään ja ne pitäisi houkutella kotiin tulikärpästen avulla. Uhkana on saada kuitenkin vahingossa myös villejä (miinuspisteitä antavia) monsuja. Hayao Miyzakin  Naapurini Totoron etäisesti mieleen tuova söpö hirviökuvitus on nättiä ja pelikortit suuria. Tulikärpäsetkin ovat nätin okranväriä lasihelmiä. Ulkonäöltään Smile on oman arvioni mukaan noin satakolmekertaa kauniimpi kuin No Thanks, johon tätä väistämättä koko ajan vertaan.

Peli etenee siten, että kaikilla on aluksi kourassaan piilossa viisi tulikärpästä. Pöytään nostetaan näkyviin pakasta pelaajien määrän (3-5) verran monstereita. Ne asetetaan pistearvojensa mukaan järjestykseen pienimmästä suurimpaan. Arvot vaihtelevat ikävistä -5 korteista superarvokkaaseen +6:een. Useimmat monsterit ovat sieltä näiden keskiväliltä. Kierros aloitetaan sen surkeimman kortin käänteisellä kaupalla. Vuorossa oleva pelaaja kortille yhden tulikärpäsen. Näin hän siirtää kortin nostovuoron eteenpäin seuraavalle. Kun monsukortin päällä on vähintään yksi tulikärpänen, sen voi joko nostaa itselleen, tai siirtää vuoron eteenpäin asettamalla kortille yhden oman tulikärpäsensä. Ennen pitkää joku nostaa kortin itselleen ja saa samalla sen päällä olevat tulikärpäset. Tämä pelaaja on loppukierroksen pois pelistä, ja loput pelaajat siirtyvät käymään kauppaa arvojärjestyksessä seuraavasta kortista. Kun viimeinenkin kortti on löytänyt omistajansa, jaetaan uudet, kunnes kaikki ovat ottaneet yhteensä kymmenen korttia. Suurimman pistesaaliin saanut voittaa.

Monstereita. Miinuspisteitä antavat ovat tällä kertaa "maattomia", eli niistä ei pääse millään eroon! Punainen ja valkoinen antavat 3 ja 4 pistettä plussaa, joten tiedossa on kova kamppailu korteista. Paitsi jos oimstaa jo sitä väriä olevan plussakortin...

Hetkinen! Tässä ei ollut vielä kaikki. Smile viskaa pari kiertopalloa, joiden asiosta se on enemmän peli kuin No Thanks. Se, että kierroksen kortit ovat ennakkoon näkyvissä, on jo itsessään vähän strategisempi juttu kuin yhden kerrallaan näkyviin nostaminen. Toinen juttu on se, että korteilla on "maat": niitä tulee viidessä värissä, sekä maattomina. Juju on siinä, että pelaajalla voi olla kerrallaan kokoelmassaan vain yksi kortti kutakin väriä.  Jos saa toisen saman värisen monsterin, tämä uusi ja vanha juoksevat takaisin metsään tekemään jotain mitä en halua tietää.

Silloin kun minulla on pöydättynä vaikka sininen +3 monsteri, koitan pääsääntöisesti välttää toisen sinisen monsterin saamista viimeiseen asti. Toisaalta, jos edessäni olisikin miinuspisteitä antava sininen monsteri, voisi mielelläni ottaa toisenkin sinisen, jotta pääsen miinuksista eroon.

Pelin taktinen suola tulee samasta asiasta, joka tekee No Thanksistäkin hyvän pelin: toisten pelin lukemisesta. Jos Annikalla on edessään hyvät pisteet antava keltainen monsteri, voin olla aika varma, että hän ei ota toista kuin pakon edessä. Timolla taas ei ole yhtään keltaista monsteria, joten hän taas todennäköisesti suostuu ottamaan sellaisen helpostikin, jos tarjolla ei ole jotain selvästi hänelle arvokkaampaa. Miettimällä muiden tavoitteita ja ottamalla sopivasti riskiä voi yrittää maksimoida saamiensa tulikärpästen määrää "lypsämällä" niitä toisilta. "En taida nyt ottaa tuota mulle tosi hyvää korttia vielä tällä kierroksella, maksakaa vähän lisää niin ette joudu sitä nostamaan kun se veisi teiltä tukun pisteitä." Koska tulikärpäset ovat pelaajilla piilossa, tämä on vähintäänkin riskaabelia urheilua. Se tekee pelistä hauskaa.

Smile on minulle toistaiseksi vuoden paras filleri. Sopiva annos tuuria, toisten pelin lukemista ja omaa taktikointia yhdistettynä tosi kivoihin komponentteihin nosti pelin heti suosikkieni joukkoon. Väittäisin että tämä on pelinä parempi kuin No Thanks, ja käytännössä tämä korvaa sen itselleni lähes täydellisesti. Ihan untuvikkojen pelaajien seurassa No Thanks voi edelleen olla parempi valinta, vaikka Smile ei juuri vaikeampi olekaan.

Smilen on kuvittanut huipputaitava Atha Kanaani.