Massachusettsin rannikolla on kaupunki nimeltään New Bedford. 1800-luvun puolivälissä se oli maailman tärkeimpiä valaanpyynnin keskuksia. Moby Dickin lukeneet tämän ehkä tiesivätkin.
Nykyään New Bedford on kooltaan Porin luokkaa. Kalastus on edelleen asukkaille elinkeino, mutta 1990-luvulla liikakalastukselle asetetut rajoitukset romahduttivat sen merkityksen. Nostalgia noihin menneisyyden suuruuden päiviin elää kaupungissa vahvana.
Nat Levansin New Bedford -lautapeli vuodelta 2016 vie pelaajat aikaan, jolloin kaupunki kasvoi silmissä ja eläinten oikeuksista ei kukaan puhunut - ainakaan ääneen.
New Bedford on laatikon tekstiä mukaillen“peli historiallisesta valaanpyynnistä ja kaupungin rakentamisesta”. Lisäämällä termin “työläistenasettelu” pääsee jo aika hyvään käsitykseen siitä mistä on kysymys. Pelilaatikko on yllättävän pieni, vain aavistuksen Patchworkin tai Kingdominon lootaa suurempi. Sisältä löytyy laatikon täydeltä tavaraa 1-4 pelaajan tarpeisiin. Komponentit ovat piristävän epästandardeja: puiset resurssit (puu, tiili ja ruoka) näyttävät ihan erilaisilta kuin joissain Uwe Rosenbergin maanviljelypelissä. Reikäiset ruokakiekot ihmetyttivät itseäni pitkään kunnes tajusin niiden esittävän laivakorppuja. Valaanpyyntialusten saaliin arpomisessa käytettävä pussukka taas tuntuu ja näyttää purjekankaiselta. Ulkoisilta puitteiltaan en kutsuisi peliä ehkä upeaksi, mutta Nolan Nasserin pätevän kuvituksen ja rouheiden komponenttien yhdistelmässä on vahvaa tyyliä ja luonnetta.
Minimalistista työläistenasettelua
New Bedfordissa on tarkoitus rakentaa kaupunkia, pyytää valaita ja ansaita rahaa. Näillä kolmella tavalla saa pisteitä, ja 12 kierroksen jälkeen eniten niitä kerännyt pelaaja voittaa.
Ensin työläiset asetellaan vuorotellen rakennuksiin, jotka antavat suoraan pisteitä, rahaa, resursseja, erikoistoimintoja tai bonuksia. Sellaista siis mitä tämän kaltaiselta peliltä odottaakin.
Pelikerralla saataville tulevat rakennuslaatat voi alussa valita tai arpoa, ohjekirjassa on tähän hyviä suosituksia. Kaikki rakennukset eivät kuitenkaan sovi kaikille pelaajamäärille ja laatoissa ei tätä rajausta merkitä kunnolla. Käytännössä asia pitääkin aina tarkistaa ohjeista peliä aloitettaessa, mikä ei ole kätevää.
Peruspelissä rakennuksia on varsin rajallisesti, mutta Rising Tide -lisäosassa niitä tulee paljon lisää. Peliin otettavien rakennusten valinta on merkittävää samaan tapaan kuin Dominionin korttien valinta alussa - se vaikuttaa suoraan siihen millaiset strategiat toimivat parhaiten.
Työläistenasettelupeliksi New Bedford on aika minimalistinen, sillä käytössä on vain kaksi meepleä pelaajaa kohden. Valinnat ovat siis varsin tiukkoja ja jonkinlainen yhtenäinen strategia onkin tarpeen jo alusta lähtien. Päämäärätön haahuilu valinnoissa ei kanna pitkälle - omassa tekemisessä on huomioitava muiden strategiat ja saatava vielä ajoituskin kohdilleen.
 |
| New Bedford kasvaa kohisten. |
Pelilauta, eli kaupunki, on aluksi hyvin pieni ja kasvaa teemaan sopivasti kun pelaajat lisäävät rakennuksiaan laudan omanpuoleisen reunansa jatkoksi. Se on aika kekseliästä, sillä näin niiden omistussuhteita ei tarvitse erikseen merkitä. Muiden omistamien rakennusten käytöstä pitää maksaa dollarin korvaus. Jotkut rakennukset antavat ensimmäiselle sinne ehtineelle enemmän hyötyä kuin seuraaville, toisiin ei mahdu kuin yksi meeple. Kisaa tiettyihin rakennuksiin pääsemisestä käydään työläisten vähyydestä huolimatta lähes joka vuoro. Laivan vesille saattaminen on tärkeää hyvin alussa peliä, jolloin ruokatarpeet, puutavara, laivanrakentamo ja lopulta satama ovat kovan käytön alla.
Valaita pussukasta
Työläistenasettelua seuraa liikkumisvaihe, jossa mahdolliset merillä olevat valanpyyntialukset kulkevat erillisellä laudalla kohti satamaa. Viimeisessä, eli pyyntivaiheessa, nostellaan pussista sokkona laattoja, jotka antavat joko valassaalista tai eivät. Laattoja nostetaan laivojen määrä plus yksi, ja kauimpana merellä oleva pelaaja saa valita ensin. Lähivesiltä ei siis välttämättä nouse kuin suolavettä (sen voi tosin Innin ollessa pelissä myydä olueksi!).
Valaanpyynti on teemalle siten uskollista, että valaslaatat vähenevät koko ajan pussista pelin edetessä samalla kun tyhjien vesilaattojen osuus kasvaa. Liikapyynti alkaa näkyä laihempana saaliina. Samanlainen mekaniikka on nähty aiemmin mm. suomeksikin ilmestyneessä Thebesissä, jossa hiekkalaattojen seassa oli arkeologisia aarteita.
Valaanpyyntialuksen saapuessa satamaan tulee sen omistajalla olla tukku käteistä käytettävänä, sillä miehistön osuus saalista pitää maksaa heti. Vasta maksettu saalis muuttuu pisteiksi. Jos rahat eivät riitä koko saaliin lunastamiseen, ylijäävä osuus joudutaan myymään puoleen hintaan kaupungille. Seuraavana vuorossa olevalle pelaajalle tarjoutuu silloin tilaisuus sen ostoon (eli pisteisiin). Kun ranta alkaa paatista kaukaisuudessa näkymään alkaa kaupungissa olevilla työläisillä olla kiire kaapia kokoon kaikki mahdollinen käteinen pankista tai vaikka resursseja myymällä.
 |
| Valaanpyyntialukset etenevät vääjäämättä kohti kotisatamaa. |
Lisuri lähes välttämätön
Rising Tide -lisäosa olisi pitänyt sisällyttää peliin jo alun alkaen. Se tuo lisärakennuslaattojen lisäksi viidennen pelaajan tarpet sekä täysin uutena mekaniikkana Captain’s Log -kortit. Jälkimmäiset tarjoavat vaihtoehdon valaslaattojen ottamiseen. Kortteja on kahden tyyppisiä, Providence-kortit antavat pieniä bonuksia itselle, Omen-kortit tekevät pikkujäynää (lähinnä) toisille. Muutama rakennuslaatta kombottaa korttien kanssa.
Kummastakin pakasta on aina päällimmäinen kortti näkyvissä, mikä on johtanut meillä oudosti siihen, että lokikortteja ei ole tullut käytettyä. Koska monet kortit ovat aika turhanpäiväisiä, käy helposti niin että ei halua vaihtaa edes yleisintä valaslaattaa huonoon korttiin.
Arka aihe
Jos historiallinen valaanpyynti aiheena tuntuu vastenmieliseltä, mutta silti löytää itsensä jostain syystä pelaamasta New Bedfordia, on ainakin teoriassa mahdollista voittaa vain rakentamalla kaupunkia ja napsimalla valaiden sijasta kapteenin lokikortteja.
Pidän itse historiallisista aiheista peleissä, ja New Bedford kuulosti sopivan erikoiselta aihepiiriltään. Valaanpyynti on esitetty pelissä hyvin neutraalisti, historiallisessa valossaan ja liikakalastamisen eri puolet näkyvät mekaniikassa realistisesti: alkuvaiheessa kaupunki kasvaa ja töitä riittää, loppuvaiheessa saaliit pienenevät ja laivojen on mentävä yhä kauemmas valaiden perässä.
Kaksinpeli on ohitse nopeasti, sillä neljän työläisen asettelussa kierrosta kohden ei kauaa nokka tuhise. 12 kierrosta menee ihan heittämällä. 3-4 pelaajalla peli on parhaimmillaan. Viidellä en ole kokeillut, mutta tuskin se tuo muuta kuin lisää peliaikaa. New Bedfordissa on myös ilmeisesti ihan hyvä yksinpelisäännöstö, mutta en ole sitä itse kokeillut.
New Bedford on saanut aika hyvän vastaanoton kaikkialla, missä olen sitä peluuttanut. Se on kokoonsa nähden hyvin ruokaisa ja aiheeltaan erilainen kokemus. Se ei nouse ihan työläistenasettelupelin kärkikastiin omilla listoillani, mutta rouhean vahva teema tekee siitä silti pelin, jonka haluan pitää hyllyssämme pitkälle tulevaisuuteen.
Peli laskettiin vesille alunperin Kickstarterin kautta, mutta sitä saa edelleen ainakin Greater Than Gamesin omasta nettikaupasta.
 |
| Pussukasta nostettua saalista laivoissa. Vasemmalla alhaalla pisteiksi osteettuja valaita. |
"Ei Ahab, en ole nähnyt valkoista valasta. Se tulee minilisärissä, jota minulla ei ole."
0 kommenttia:
Lähetä kommentti