Cryptid - maastojen kätkemä

by 28 marraskuuta 0 kommenttia

Loch Nessin hirviö Skotlannissa, Mokele-mbembe Kongo-joessa, Sasquatch Pohjois-Amerikassa. Kansantaruja dinosauruksen kokoisesta jättiliskosta tai karvaisesta isosta menninkäisestä tunnetaan ympäri maapalloa. Cryptoeläintiede pyrkii löytämään todisteita siitä, että nämä oliot ovat todellisia. Cryptid on lautapeli, jossa päätellään, missä päin maastoa otus piileskelee.


Osprey Gamesin vuonna 2018 julkaisema peli on puhdasta deduktiota. Jos on joskus pelannut Tobagoa, Cryptidiä on helppo lähteä opettelemaan, mutta eipä se vaikeaa ole muutoinkaan. Karttalauta rakennetaan kuudesta heksoista koostuvasta kappaleesta, joissa on viittä eri maastotyyppiä sekä muutaman heksan verran karhu- ja puumareviirejä, jotka voivat sijaita eri maastotyypeissä. Lisäksi kartalle asetellaan tarkan ohjeen mukaan erivärisiä rakennuksia. Jokainen pelaaja saa vihjeen siitä, missä olio joko piileskelee tai ei voi piileskellä. Vihje saattaa olla esimerkiksi “kolmen heksan säteellä vihreästä rakennuksesta” tai “ei metsässä eikä vuoristossa”. Jokaisessa kartta- ja vihjekombinaatiossa tasan yksi heksa jää jäljelle, kun kaikki vihjeet yhdistetään. Gotcha, cryptozoologi on löytänyt etsimänsä!


Vaikeassa moodissa laudalle asetellaan kahdeksan rakennusta neljässä eri värissä.

Voidako olla vai ei? Yksi kysymys riittää läpi pelin.

Lauta täyttyy hiljalleen kuutioista ja pyörylöistä, joista edelliset symboloivat “mahdotonta” ja jälkimmäiset “mahdollista”. Vuorossa oleva pelaajaa osoittaa yhtä heksaruutua ja kysyy joltakulta toiselta, voiko crypto-olio kyseisen pelaajan saaman vihjeen perusteella olla siinä kohtaa. Ei-vastauksesta eli kuutiosta joutuu vastalahjaksi itsekin asettamaan kuution johonkin päin lautaa. Niitä tietysti kannattaa viljellä sillä tavalla viisaasti, ettei paljasta omasta vihjeestään liikaa. Yksikin kuutio tietysti tarkoittaa, että sen merkitsemä heksa ei ole etsityn olion piileskelypaikka. Sen sijaan pyörylöitä voi kertyä useampi samaan kohtaan mutta paikka saattaa silti olla väärä. Se voittaa, joka ensimmäisenä hoksaa muiden vihjeet omalla vuorollaan ja tekee yhdistää ne.


Violetti pyörylä tarkoittaa, että sen merkkaama heksa ei ole violetin pelaajan vihjeen vastainen.

Helpotus muistipelejä karttaville: tieto pysyy laudalla

 Cryptid on suunnittelijoidensa Hal Duncanin ja Ruth Veeversin ensimmäinen julkaisu. He kertovat pelipäiväkirjassaan, miten kehitystyö eteni. Molemmat tunnustautuvat suuriksi päättelypelien ystäviksi, jotka halusivat tehdä pelin, jossa informaatio olisi jakautunut symmetrisesti kaikille pelaajille. Ensimmäisten yritelmien jälkeen Duncan ja Veevers päätyivät muutamaan periaatteeseen, joiden varaan halusivat pelin nojaavan. Yksi niistä oli, että pelaajien kesken jaettu tieto olisi pysyvästi näkyvissä laudalla, jotta muistikapasiteettia ei tarvittaisi. Toisekseen, tieto olisi ainoaa valuuttaa eikä pelaajien ja puzzlen välissä olisi muita muureja. Ja kolmanneksi, pelaajille täytyisi tulla tunne siitä, että kisa on tasaväkistä, eikä yhden vihje sisältäisi enempää tietoa kuin toisten. Veevers on ammatiltaan tietojenkäsittelytieteilijä, mistä oli apua monessa, ei vähiten vihjekombinaatioiden rakentamisessa siten, että oikeita ratkaisuja olisi kussakin kartta- ja vihjeyhdistelmässä vain yksi. Itse vihjeiden varastointiin ja jakamiseen mietittiin eri vaihtoehtoja, nettisivua ja rei’itettyjä kortteja myöten. Lopulta päädyttiin tulostamaan jokaiselle pelaajalle (alfasta epsiloniin) oma vihjevihkosesta. Karttalautojen setupin ja vihjenumerot jokaiselle pelaajalle näkee kortista, joita on 54 erilaista. Muuntelua siis riittää!


Kortti kertoo alkujärjestelyt ja eri pelaajien vihjekoodit. Kortteja on yhteensä 54 erilaista.

Yllättävän vaikeita puzzleja

Peliin on tehty kaksi eri vaikeustasoa. Helpommassa on kaksi rakennusta vähemmän eikä lainkaan kielteisiä vihjeitä. Meillä on mennyt vihjeiden yhdistämisessä pitkään niin helpossa kuin vaikeassa moodissa. Jopa niin pitkään, että kuutiot ovat loppuneet usealta pelaajalta ja on pitänyt keksiä niille korvikkeita. Cryptid on peli, jossa pitäisi selvästi keskittyä, jotta pystyy keksimään toisten pelaajien vihjeet. Usein yhden tai kaksi niistä voi hoksata piankin, mutta siihen viimeiseen menee aikaa. Vaikka informaatio on jatkuvasti nähtävissä kartalla, joutuu pinnistelemään kovasti siirtääkseen sen omaan pääkoppaansa. Cryptid-fanit ovat tehneet avuksi lomakkeen jonka voi tulostaa netistä. Se tulee meillä varmasti jatkossa käyttöön. Muutoin pelin kinkkisyys ei haittaa lainkaan - mieluummin näin kuin että aivopähkinät olisivat liian pehmeitä. Sääntökirjassa ei ole kaksinpelisääntöjä, mutta Osprey on lisännyt ne pelin julkaisun jälkeen nettiin.

Lopuksi pari sanaa kuvituksesta ja komponenteista. Boksin kansi on juuri niin hieno kuin Kwanchai Moriyalta voi odottaakin. Hirmuliskot ja muut cryptozoologiset olennot ovat päässeet myös ohjekirjan sivuille. Karttalaudat ovat kuitenkin aika persoonattomia; teema ei valu boksista itse peliin vaan mittelö tuntuu varsin abstraktilta. Varmaankin tärkeämpää on ollut pitää heksasto mahdollisimman selkeinä, jotta vihjeitä on helppo pohtia. Pelaajakohtaiset vihjevihkoset ovat tyylikkäät ja helpot tulkita, samoin kortit. Kuutiot ja pyörylät ovat ilahduttavan epäperinteisen värisiä, joskin vaaleanvihreä ja turkoosi menevät helposti sekaisin. Jokin hieno liskomeeple pelin voittajalle olisi ollut kiva lisä.

Veikkaan, että Cryptid säilyy meillä pitkään kokoelmassa tyylipuhtautensa, helposti omaksuttavien sääntöjensä ja sopivan vaikeustasonsa ansiosta.



Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti