After the Virus - pakanrakennuspeli zombiteemalla

by Kai Saarto 10 lokakuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

After the Virus on zombieaiheinen pakanrakennuspeli Terraforming Marsin suunnittelija Jacob Fryxeliukselta. Terraforming Mars sai vähän satikutia lautapeliharrastajilta, kun korttien kuvituksen laatu vaihteli suuresti. After the Viruksessa ei tätä ongelmaa ole, vaan peli on tasaisesti ruma. Onneksi Jacob F. ei ole suunnittelijana yhden hitin ihme.


Zombie-viruksen lähes tuhottua ihmiskunnan on elämä mennyt hankalaksi. Ruoka, lääkkeet, ammukset ja suojapaikat ovat kaikki kortilla – kirjaimellisesti. After the Virus on 1-3 pelaajan korttipeli, jossa kaikki osallistujat saavat identtisen pakan. Vaihtelua tulee kuitenkin valitusta hahmosta, joka määrää mitkä aloituskortit kukin saa. Haulikkoa kantava Ruth-mummeli omistaa pubin, James Deanin näköisellä Robertilla on käheä nahkatakki suojanaan, Jennie tuntee seudun ja Adamilla on tukenaan vihainen koira.

Se mitä pelissä yritetään tehdä vaihtelee valitun skenaarion mukaan. Pelilaatikossa on noin A4-kokoinen kampanja, joka koostuu paristakymmenestä skenaariosta. Yhdessä skenaariot muodostavat yksinkertaisen tarinan. Ensimmäisissä lähinnä yritetään hankkia varusteita ja selviytyä  zombieapocalypsen alkupäivistä. Pian koulutetaan ja varustetaan jo muita henkiinjääneitä järjestäytyneeksi vastarinnaksi, pelastetaan sekasorrossa kadonneita perheenjäseniä ja lopulta etsitään parannuskeinoa virukseen. Kaikki genren kliseet käydään läpi tekstiviestin mittaisissa alustuksissa, joita seuraa ohjeet sen kertaisen skenun lähtötilanteeseen.

Tuttua, mutta silti uutta

AtV toimii pitkälti Dominionista tai muusta pakanrakennuspelistä tutulla kaavalla. Aloituspakassa on 10 korttia ja vuorolla niistä vedetään viisi. Ne pelataan pois ja nostetaan seuraavat viisi. Pakkaa yritetään kasvattaa hankkimalla sinne parempia kortteja.

Tuttua huttua, mutta Fryxelius on keksinyt peliinsä pari hienoa ja teemallista lisäjippoa.

Ensinnäkin kullakin pelaajalla on oma erilinen zombiepakkansa, josta aina oman nostopakan loppuessa, eli poistopakan uudelleensekoitusken yhteydessä, joutuu pakkaansa lisäämään yhden zombiekortin edellistä enemmän per sekoituskerta. Eli ensimmäisellä sekoituksella lisätään yksi, mutta viidennellä jo viisi. Tämä kuvaa sitä kuinka zombit pääsevät survivalistin jäljille ja tilanne pahenee koko ajan.

Tilanne pelin alkukierroksilta. Yläriville on löytynyt muutama ostettava kortti ja zombit eivät ole vielä suuremmin pelaajan jäljillä. Machette on käyttövalmiina perusaseena.

Kun tuollainen zombi päätyy pakasta käteen, se täytyy hoidella jotenkin. Epäkuolleesta pääsee eroon joko tappamaalla sen jollain aseella, tekemällä ansan tai pelaamalla Run-kortin, jolla voi jalkojen ollessa kunnossa juosta pakoon. Jos ei pysty hoitamaan, zombi tekee yhden vahinkoa,.kolmesta on game over.

Toinen hieno juttu on korttimarketin toteutus, eli kun jossain Star Realmisissa pöytään käännetään aina se tietty määrä kortteja ostettaviksi, niin After the Viruksessa pitää löytää ne ensin. Polttamalla käsikortteja etsintään saa kääntää markettipakasta kortteja ostettavaksi.. Sitten ne pitää vielä erikseen ostaa. Ja ostamisen jälkeen yleensä vielä valmistaa jotenkin resursseja kuluttamalla pöydälle käyttöönkin. Se on vaikeata ja hidasta. Ja lähes joka vuoro niitä niitä zombeja juoksee syliin. Lääkkeet, ruoka ja panokset ovat säännönmukaisesti loppu. Pelimekaniikkaan on vangittu Walking Dead -tyylinen survivalistitunnelma on kyllä tosi hienosti. Ei puutu kuin petturit ja ryhmän sisäiset riidat.

On siinä moninpeli, mutta yksin on ehkä kuitenkin parempi

Tästä päästäänkin siihen moninpelin. Co-op muodossa jokaisen täytyy edelleen läpäistä tehtävä itsekseen, mutta aseilla ja ansoilla voi hätätilanteessa auttaa kanssapelaajaa. Ongelma on siinä, että resursseja toisen auttamiseen ei juuri ole, tai jos sillä kierroksella onkin ladattu ase, se on itseltäsi pois seuraavalla vuorolla. Jos kaveri kuolee, päättyy myös tehtävä häviöön – vaikka olisit itse jo selvittänyt voitokkaasti oman osuutesi. Tämä todettiin meillä turhauttavaksi tavaksi pelata.
Käytännössä peli on kuitenkin 95% pasianssia ja suoraan sanoen ennemmin pelaan yksin omaa peliäni kuin koitan tahdittaa vuoroni toisten kanssa. Päädyimme vaimon kanssa siihen ratkaisuun, että kumpikin pelasi omaa peliään istuen samassa pöydässä. Se vaan nyt sujuu paljon paremmin niin. Ihmeen kivaa tuo yhdessä pelattu pasianssi sitten kuitenkin on, vaikka pelillinen interaktio poistuikin.

Lähin vertailukohde After the Virukselle on ehkä Friedemann Friesen yksinpeli Friday, kumpikin on vielä vihreäkin ulkoasultaan. Molemmissa peleissä on henkiinjäämisteemaa pakanrakennuksen keinoin,  mutta pakko on myöntää että pidän enemmän After the Viruksesta. Jälkimmäinen on kyllä rumempi ja zombieteema ei meillä ole kovin hyvässä huudossa ollut koskaan. Silti se teeman ja pelimekaniikan suhde kulkee niin hyvin käsi kädessä, että peliä tulee tahkottua usein ja monta erää putkeen.

Käsikortit vedetty. Yksi zombie-kortti tulee hoidettavaksi. Koira hoitaa sen helposti. Tosin Survivorin ja Safe Housen yhdistelmällä saa ilmaisen lisäkortin peliin ja Raidillakin voisi parantaa pakkaansa. Kaikkeen tähän eivät kortit riitä, joten valintoja on tehtävä.

Vaikeustaso kutkuttaa

Yksi lisäplussa tulee siitä, että After the Virus on ihan törkeän vaikea peli. Olen neljättä skenaariota nyt kokeillut kymmenen kertaa ja tavallisesti en selviä kuin johonkin puoliväliin tavoitteesta ennen kuin zombiet jyräävät ylitseni. Jacob Fryxelius on itse kertonut selviävänsä skenaarioista vain noin 60% ajasta. Ne kerrat kun olen päässyt aivan lähelle läpäisyä ovat olleet katkeransuloisia.

After the Virus on niin mainio - varsinkin yksinpelinä - että se on ehtinyt muutamassa viikossa kerätä lähemmäs 30 pelikertaa. Se on meille lähes ennenkuulumatonta. Kökön ulkonäön olen jo ehtinyt antaa anteeksi, vaikka aluksi peli oli pelkästään hyllyssä nähtynä aika luontaan työtävä. Yleensä voin nähdä ennakkoon pelin elinkaaren omassa hyllyssä: Oceanos tulee saamaan pari pelikertaa, sitten se myydään pois, Arboretum pysyy kokoelmassa, mutta sitä pelataan ehkä 2-4 kertaa vuodessa. After the Virus on kuin se koukuttava kännykkäpeli joka otetaan usein esiin joutohetkenä ja se “vain yksi erä” muuttuu huomaamatta viideksi. Kampanjani etenee niin hitaasti, että peli voi saada pitkälti toista sataa pelikertaa ja siltikään en varmaan ole saanut sitä päätökseen. Eikä se haittaa: kova haaste ja sujuva pelattavuus pitänevät tämän kokoelmassa vielä pitkään.

Vitruvian Playthroughin kautta saa hyvin käsitystä pelin kulusta.