Arvostelussa filleri: The Blood of an Englishman

by Kai Saarto 04 elokuuta 0 kommenttia Arvostelu kaksinpeli lautapeli

"Hii hei hoo haa!
Pikkumiehen verta pian juoda saa!
Kuollut tai ei, siitä vaan,
hänet pistelen poskeeni kokonaan!”

Jaakko ja pavunvarsi ei ole ihan yhtä kaluttu IP kuin Cthulhu-mythos tai Sherlock Holmes. Englantilaisesta kansantarinasta ei kyllä kovin monipuolista materiaalia irti saisikaan, mutta Dan Cassarin (Arboretum) suunnittelema ja Renegaden julkaisema The Blood of an Englishman on varsin pätevä fillerimittainen kaksinpeli. Kestoa peliä kohden on noin kaksikymmentä minuuttia.

Täydellistä informaatiota ja epäsymmetrisiä siirtoja

Engelsmannin veri on epäsymmetrinen korttipeli, jossa toinen pelaa Jaakkoa ja toinen jättiläistä. Peli koostuu pavunvarsi-, jätti- ja aarrekorteista. Pavunvarret on numeroitu yhdestä yhdeksään ja kutakin numeroa on neljä kappaletta. Aarteita on kolme erilaista: harppu, kultasäkki ja hanhi, kutakin kaksin kappalein. Samoin on kaksi kappaletta jätin Fee, Fi, Fo ja Fum -kortteja (suomeksi Hii, Hei, Hoo ja Haa).

Alkuasettelussa kaikki 50 korttia sekoitetaan kunnolla ja asetetaan kuvapuoli ylöspäin viiteen kymmenen kortin pystyriviin eli linnaan. Jaakon tarkoitus on kerätä eteensä nousevassa arvojärjestyksessä kuusi pavunvarsikorttia (Lost Cities, anyone). Kuudennen kortin jälkeen pavunvarren päähän voi laittaa aarrekortin. Jaakko voittaa jos saa kolme pavunvartta erilaisine aarteineen valmiiksi ennen kuin Jätti onnistuu omassa tavoitteessaan.

Jätin agendana on saada Fee, Fi, Fo ja Fum -kortit joko pystysuorassa peräkkäin yhteen linnaan tai sitten vaakasuoraan linnojen alimmille riveille. Järjestyksellä ei ole väliä, kunhan kaikki erilaiset F-kortit ovat rivissä peräkkäin tai rinnatusten. Jätti voittaa myös jos Jaakko ei pysty enää saattamaan pavunvarttaan loppuun sopivien korttien loppuessa.

Peli alkuasetelmassaan. Pystyrivit ovat linnoja. Jaakko voi käsitellä rivien etummaisia ja takimmaisia kortteja. Jätillä on ronskimmat otteet, mutta takakortit ovat silti lähes sen ulottumattomissa.

Kumpikin pelaaja toimii eri sääntöjen mukaan. Jaakolla on kolme ketterää siirtoa. Hän voi siirtää kortin joko linnan edestä taakse, takaa eteen, tai jommasta kummasta päästä omaan työn alla olevaan pavunvarteensa.Jätti voi tehdä vuorollaan vain yhden, joskin voimakkaan siirron muutamasta vaihtoehdosta. Hän voi siirtää joko tasan neljä korttia linnan alkupäästä alusta toiseen linnaan, poistaa yhden pavunvarsikortin pelistä tai liikuttaa kaksi yksittäistä korttia linnan edestä toisen linnan ensimmäiseksi.

Jaakko aloittaa ketterästi, mutta Jätti saavuttaa pikkuhiljaa

Pelivuorot etenevät aika näppärästi, ainakaan meillä ei kovin pahaa analyysihalvausta ole näkynyt. No, ehkä minä tuppaan vähän hidastelemaan, mutta ei vuorojeni aikana sentään mitään kahvitaukoja ehdi pitämään. Lähinnä omalla vuorollaan tulee yritettyä viedä omaa voittoehtoaan lähemmäksi ja mahdollisuuden salliessa tehdä vastustajan elämästä vähän ankeampaa. Toisen pelaajan voiton lähestyessä tietenkin kiusanteko nousee tärkeämpään rooliin.

Jaakon pelaaminen on suoraviivaisempaa ja pojun voittoehto lähenee tasaisesti pavunvarsikorttien poistuessa pöydän keskeltä Jaakon eteen. Korttien vähetessä Jätin on kuitenkin koko ajan helpompi edistää omaa tavoitettaan. Jätillä on myös useampi tapa voittaa, mikä antaa tälle tietyn yllätysmomentin. Meillä peli etenee yleensä siten, että Jaakko saa aika nopeasti kaksi pavunvartta valmiiksi ja lähestyy voittoa. Silloin Jätin peli on usein siinä pisteessä, että vaaka- tai pystyrivivoitto (jollei jopa molemmat) on aika lähellä. Viimeiset vuorot ovat tiukkaa miettimistä, sillä kummallakaan ei ole varaa yhteenkään virheeseen.

Siinä lukee Harp, ei Hard! Chris Ostrowskin korttitaide on komeaa, mutta turhan tummavoittoista.

Vaikka peli on käytännössä hyvin abstrakti, siihen on saatu mahdutettua vähän teeman tuntua. Jaakko on ketterä siirroissaan kun taas Jätti on hidas, mutta voimakas. Fee, Fi, Fo ja Fum -korteissa jätti lähestyy koko ajan muuttuen isommaksi ja isommaksi.Peli tuo mieleen tavallisilla pelikorteilla pelattavan pasianssin, jossa kortteja yritetään siirrellä rivistä toiseen tietyn siirron mahdollistamiseksi. Engelsmannissa on kuitenkin ihmisvastustaja, joka yrittää tehdä omaa juttuaan kilpaa.

Engelsmanni on matalan kynnyksen filleri

Epäsymmetriseksi peliksi The Blood of an Englishman tuntuu olevan aika hyvässä balanssissa. Pelin lyhyt kesto, nopea setuppi, nätit kortit ja miellyttävä määrä pähkäilyä on nostanut tämän meillä vakiofillereiden joukkoon. Ainoa pieni kauneusvirhe tulee siitä, että pavunvarsikorttien painojälki on turhan tummaa. Hienon kuvituksen detaljit vähän katoavat mustaan.

Ilman laatikkoaan peli on tavallisen korttipakan kokoinen, eli se on helppo kuljettaa mukana. Mukana tulevat apukortit riittävät ohjeiksi vallan hyvin, kun on ensin saatu pari peliä vyön alle. Epäsymmetriset roolit tuovat peliin jonkin verran vaihtelua, ja usein tuleekin pelattua kaksi peliä putkeen siten, että roolit vaihdetaan välissä. Sen jälkeen pavunvarseilu onkin aikalailla taas nähty ja joutaa odottamaan seuraavaa sopivaa hetkeä.