Juonittelua Syväveden kaupungissa - Lords of Waterdeep

by Kai Saarto 13 kesäkuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Dungeons & Dragonsin lisenssiä hyödyntävät pelit ovat perinteisesti olleet lähinnä luolakomppauksia, eli juonena on mennä katakombeihin mätkimään monstereita ja keräämään aarteita. Lords of Waterdeep on kuitenkin aivan jotain muuta. Siinä pelaajat ovat varjoista naruja veteleviä kiltajohtajia, jotka taistelevat vaikutusvallasta. Mutta välittyykö teema mekaniikoista?

Waterdeep on Dungeons & Dragons -roolipelin Forgotten Realms -maailmasta tuttu suurkaupunki. Olen seikkaillut siellä monen alter egoni kanssa 80-luvulta lähtien seuranani kavereita, pizzaa ja ämpärillinen noppia. Siksi pelin aihepiiri iskee itselleni, mutta mitään D&D kokemusta ei tässä tarvita, peli toimii mainiosti vaikka ensimmäiseksi työläistenasetteluksi. Se on helppo opettaa ja kaikki pelin vetää alusta loppuun tunnissa-puolessatoista.

LoW on eurotyylinen worker placement-peli, jossa sijoitellaan omia agentteja eri paikkoihin Waterdeepin kaupungin kartalla. Agentit voivat palkata seikkailijoita, kerätä rahaa, ostaa hyödyllisiä rakennuksia tai vaikka juonia satamassa toisten pelaajien pään menoksi. No, aikuisten oikeasti LoW:ssa ei kyllä juurikaan juonitella. Intrigue-kortit ovat ehkä teemallisesti juonikkaita, mutta käytännössä peli on aika halinalleilua verrattuna ihan oikeisiin siitässait-peleihin.

Voittoon tarvittavia pisteitä saadaan lähinnä questeja suorittamalla. Näihin likaisiin hommiin tarvitaan erilaisia seikkailijakokoonpanoja. Kapakasta saa käyttöönsä varkaita, kirkosta pappeja, linnakkeesta sotureita ja Khelben “Blackstaff” Arunsonin tornista velhoja. Kun tarvittava jengi ja mahdollisesti seikkailuun tarvittava käteinen on koossa, questin saa suoritettua. Tässä ei heitellä noppia tai taistella, kyse on silkasta resurssien käytöstä. Palkintona suoritetusta questista on vaihteleva määrä voittopisteita ja usein myös rahaa tai uusia seikkailijoita.

Theme is in the Eye of the Beholder

Teema ei oikein välity: en missään vaiheessa tunne oloani juonittelevaksi kiltajohtajaksi. Käytännössä kerään questikortin vaatiman setin ja pisteytytän sen. Sitten aloitan uuden. Yhtä hyvin voisin pelata mekaniikan puolesta jotain kokkauspeliä, jossa valmistetaan reseptin mukaisia gourmet-annoksia keräämällä tarvittavat ainekset. Tunnelmaa voi koittaa kohottaa kertomalla ääneen millaisia sankaritekoja questin suorittaessaan tekee. On tässä vähän muutakin pelillisesti sentään, tietyillä pysyvillä bonuksilla voi tehostaa pistemoottoriaan ihan kivasti, kunhan noudattaa siihen sopivaa taktiikkaa.

Piety-kategorian quest. Rashemien kanssa liittoutumiseen
tarvittaan kaksi pappia ja maagi. Palkintona saa 10 voitto-
pistettä ja uuden questin Cliffwatchin majatalosta.

Uusia toimintoruutuja antavien rakennusten ostaminen on tyylikkäästi toteutettu. Pytinki on rakentamisen jälkeen kaikkien agenttien käytössä, mutta sen omistaja saa aina siivun tuotoista, jos kanssapelaaja käyttää sitä. Koen juuri tämän olevan LoW:in paras jippo, jolla se tekee edes vähän pesäeroa muihin työläistenasettelupeleihin. Ei sekään mikään uniikki keksintö ole, vaan napattu suoraan Cayluksesta.

Pelaajien rakennukset antavat enemmän resursseja niitä käyttäville agenteille kuin mitä pelin vakiorakennukset. Siksi niiden käyttö houkuttelee kovasti, vaikka siitä saa talon omistajakin bonusta. Tämä mahdollistaa tietynlaisia taktiikoita. Koska esimerkiksi pappeja ja velhoja saa vähemmän kuin helposti koulutettavia varkaita ja sotureita, voi tiettyjä rakennuksia ostamalla helpottaa näiden saantia. Aina kun joku toinen pelaaja käyttää maageja antavaa rakennustasi, saati itse ottaa velhon keskusvarastosta.

Pelin mukana tuleva insertti on ihan hieno, mutta edes 
tiukoilla inner sleeveillä muovitetut kortit eivät tahdo mahtua

 enää laatikkoon. Reppukuljetuksessa komponentit eivät säily

ihan yhtä siististi kun tässä kuvassa, jossa laatikko on avattu

hyllysäilytyksen jäljiltä.

Lords of Waterdeep on miltei kiltti perhepeli. Koko ajan saa pientä palkintoa, työläinen antaa heti jotain, omasta rakennuksesta saa jotain. Suoritetusta tehtävästä saa jotain. Pelaajalle annetaan koko ajan pientä kivaa, jotta olisi hyvä mieli. Pelaajien välinen juonittelu rajoittuu lähinnä Mandatory questeihin, joilla voi antaa toiselle pelaajalle pakollisen tehtävän, jonka palkinto on surkea. Se pitää suorittaa ennen muita, parempia questejaan. Se voi kyllä olla todella ikävä yllätys, jos sen saa pelin pelin ratkaisun hetkillä.

Onnistuneita strategioita on varmasti useampia, mutta yksi on vakio. Intrigue-kortit ovat pakollista pärjäämiselle, sillä ne antavat käytännössä ilmaisia toimintoja. Intrigue-kortin pelaamiseen käytetyn agentin kun saa vuoron lopulla vielä sijoittaa johonkin muuhun vapaaseen toimintoruutuun.

Jokaisella pelaajalla on salainen henkilöllisyys, joka paljastetaan lopussa. Se antaa käytännössä lisäpointseja tietyn tyyppisistä suoritetuista tehtävistä, joten ei niidenkään kanssa olla kovin jännän äärellä.

Perusmuodossaan rankkaan LoW:in sellaiseksi perusvahvaksi työläistenasetteluksi, johon on lisätty hyppysellinen mausteita. Ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta makuhermot saisivat varsinaisia säväreitä. Syvävetten lordit näyttää pääosin varsin tyylikkäältä, komponentteja on paljon ja laatikon insertti aika asiallinen. Ulkoasullista napinaa voisi antaa rumahkosta kansitaiteesta ja varsinkin seikkailijoita kuvaavista, umpitylsistä puukuutioista.

Skullport-lisärin anti

Lords of the Waterdeep ei onneksi jäänyt pelkkään peruspeliin. Scoundrels of Skullport koostuu kahdesta itsenäisesti toimivasta lisäosasta: Undermountain ja Skullport. Kummassakin expansiossa on mukana pieni pelilauta, joissa molemmissa on kolme uutta rakennusta agenttien hyödynnettäväksi. Paketista löytyy myös uusia lordeja, rakennuksia, intrigue-kortteja ja questeja. Peliin saatiin myös uusi ryhmittymä, Grey Handit, joiden ansiosta saadaan pöytään nyt kuudes pelaaja.

Undermountain esittelee uuden pelimekaniikan, korruption. Undermountainin laudalla olevat rakennukset ovat supertehokkaita, mutta niitä käyttäessään joutuu aina ottamaan korruptio-tokeneita. Pelin lopussa niistä saa miinuspisteitä. Yhden tokenin miinusmäärä riippuu siitä, paljonko niitä on pelin aikana otettu. Maksimissaan saa -9 pistettä per token. Kasa tuollaisia lohkaisee jo iiison siivun pisteistä, sillä loppusaldo pelin lopussa on yleensä sadan pisteen luokkaa. Tokeneista voi pelin aikana päästä eroon eri keinoin, mutta sitä ole tehty ihan helpoksi.

Scoundrels of Skullportin lisälaudat nostavat pelin tempoa selvästi.

Pidän molemmista lisureista paljon ja käytän pelatessa aina molempia. Varsinkin korruptio tuo peliin selvästi enemmän riskiä. Ennen Scoundrels of Skullportia kaikki pelaajat saattoivat olla loppupisteissä todella lähellä toisiaan, korruptio tuo enemmän variaatiota ja tietynlaista push-your-luck elementtiä mukaan.

Kustomoinnilla teemaa esiin

Valitin aiemmin peruspelin tylsistä puukuutioista. Mustat kuutiot ovat rogueita, valkoiset pappeja, oranssit sotureita ja lilat maageja. Kuutiot lisäävät entisestään peliä vaivaavaa tunnelman puutetta. Samanlaisia kuutioita löytyy useimmista “kaupankäyntiä Välimerellä” -tason peruseuropeleistä. Tunnelmaa kohottamaan tilasin Etsystä LoW:ille suunniteltuja laserleikattuja muoviseikkailijoita.
Ne ovat lähes samankokoisia kuin alkuperäiset kuutiota, eli mahtuvat hyvin inserttiin. Hintaa tuunaukselle tuli 18€ plus postit. Tein ihan hyvät kaupat, sillä tunnelma nousi niiden myötä heti useamman asteen.

Puiset perusseikkailijat (kuutiot) ja Etsystä tilaamani muoviukot rinnakkain.

LoW:iin on saatavilla myös metallisia kolikoita korvaamaan pelin mukana tulevat pahvirahat. Pahvikolikot eivät ole ollenkaan hullumpia alunperinkään, mutta toki metallirahan tuntu olisi paljon kivampi. Olen kuolannut paria eri vaihtoehtoa kohta vuoden päivät, mutta noita metallirahoja on harvoin saatavilla ja hintaluokka on sen verran korkea, että en ole toistaiseksi painanut liipasinta.

Kantaako loppuun asti?

Työläistenasettelu on kenties suosikkipelimekaniikkani. Lords of Waterdeepin lento kantaa lisärillä ja kustom-meepleillä hyvin lähelle kirkkainta kärkeä. Pelin ainoa ongelma on enää se, että teema ja mekaniikka eivät kulje käsikkäin, siksi se ei koskaan saavuta samoja sfäärejä kuin Viticulture, jossa rypälemehu suorastaa tirsuu pelilaudan liitoksilta pöydälle.

Mutta ei LoW ole huono, ei sinne päinkään. En todellakaan kieltäydy jos sitä ehdotetaan ja haluaisin pelata sitä paljon useammin, kuin pelaan. Jokaisen pelikerran jälkeen myös jää halu pelata lisää. Quest- ja Intriguepakat, sekä rakennusten laattapino ovat lisurin kanssa niin korkeat, että peli ei lähde toistamaan itseään pitkään aikaan. Lords of Waterdeep näyttää isolta peliltä, sellaiselta Fantasy Flightin tuottamalta kolmen tunnin teemaiselta ameriträshiltä. Pelikerhossa ihmiset tulivat pöydän ääreen ihmettelemään ja päivittelemään, että näyttääpä monimutkaiselta. Se on kuitenkin tunnin euro, jonka pystyin opettamaan samoille ihmettelijöille viidessä minuutissa. D&D:stä ja työläistenasettelusta pitäville tämä on tietysti ihan täsmähankinta.