Hei, me perustettiin lautapelikerho!

by Kai Saarto 20 marraskuuta 0 kommenttia Artikkelit lautapeli

Perustimme Kaarinaan, Littoisten seurakuntatalolle syksyllä oman lautapelikerhomme. Avaan tässä kokemuksiamme. Toivottavasti se rohkaisee harkitsemaan pelikerhon pystyttämistä paikkakunnilla, joilla sellaista ei vielä ole.


Lauta-, figu-, rooli- ja korttipeleihin keskittyneitä pelikerhoja on Suomessa varmasti satoja. Varsinkin kirjastoissa ja isompien oppilaitosten kampuksilla pidetään virallisia ja usein kaikille avoimia kerhoja. Suomen Lautapeliseuran jäsenkerhoja näkyy foorumin perusteella olevan 25, joista osa saattaa tosin olla lopettanut. Lisäksi on tietysti huikea määrä pienemmän piirin yksityisiä, mutta säännöllisiä peli-iltoja.  Monilla eturivin IT-yrityksillä on säännöllisiä pelipäiviä työntekijöilleen.

Tarpeen toteaminen

Timon tuoma Flamme Rouge kerholaisten testipenkissä.

Lautapelailu lähti itselläni käyntiin oman kaveriporukkani yhteisenä ajanvietteenä. Siitä se laajeni hyvien pelien löytymisen myötä kotiin. Seuraava vaihe oli kutsua innostuneita perheitä, pariskuntia ja ystäviä meille kylään pelailemaan. Peli-iltojen organisointia varten perustimme suljetun Facebook-ryhmän, johon kutsuimme kaikki potentiaalisesti kiinnostuneet tuttumme.

Lähtökohta oli, että kaikenikäiset ovat tervetulleita pelaamaan ja tarjoilut hoidetaan nyyttäriperiaatteella. Lapset saivat joko pelailla mukana tai touhuta keskenään. Viime keväänä aloitettu toiminta paisui kerta kerralta isommaksi. Kesän viimeisessä miitissä meitä oli noin 25 henkeä. Kotimme olohuoneessa ja työhuoneessa oli yhteensä neljä isoa ruokapöytää pelejä varten ja yläkerrassa pojan huoneessa vielä yksi. Lisäksi oli kahvipöytä notkollaan tarjoiluja. Illat olivat aina mahtavia, upeat vieraat toivat pelien lisäksi juotavaa ja syötävää. Säännölliset illat kävivät kuitenkin aina voimien päälle siivouksen ja muun organisoinnin osalta.

Tilan hankinta

Joku taisi vitsinä heittää ajatuksen tilan vuokraamisesta ja siitä se ajatus sitten lähti. Veljenpoikani Aki on vuokralaisena seurakuntatalon vanhassa talkkarin asunnossa ja hän veti kerhotiloissa pitkään pienoismallikerhoa nuorille. Yhdessä Akin ja Annikan kanssa ideoimme kerhoa ja seurakunta näytti esitetylle idealle nopeasti kirkkaan vihreää valoa.

Suomessa on lukuisia seurakuntataloja alikäytössä. Kerhotoiminta ei ole enää yhtä suosittua kuin pari vuosikymmentä sitten. Alikäytössä olevat rakennukset ovat vaarassa joutua myyntilistalle viimeistään siinä vaiheessa kun edessä on hintava peruskorjaus. Seurakunnassa suorastaan iloittiin ehdotuksestamme ja saimme jopa pienen kahvitarjoiluavustuksen. Ehtona oli tietysti se, että kerho on avoin kaikille. Se sopi hienosti omiin suunnitelmiimme.

Otimme käyttöön alakerran kerhohuoneen, johon saa reilut parikymmentä pelaajaa viidelle pöydälle. Tarvittaessa voisimme laajentaa ylemmän kerroksen salin puolelle, johon mahtuisi useita kymmeniä lisää. Saimme käyttöömme pari kaappia ja seurakunnalta noin 50 lastenpelin pelikirjaston pesämunaksi. Käytännössä meille annettiin siis hyvin vapaat kädet, hyvät tilat ja mahdollisuus jopa pieneen tarjoiluun. Erinomaista!

Osa illan pelivalikoimaa.

Pelikirjastoa rakentamassa

Seuraava askel oli pohtia mitä kerhossa pelataan. Koska kerhon tarkoitus on tuoda uusia harrastajia lautapelien pariin, painopiste tuli laittaa ns. porttipeleihin ja nopeihin fillereihin. Omasta kotiludoteekista veimme kolmekymmentä peliä kerhon kaappiin. Joka pelikerralle kannamme lisäksi vaihtuvan kokoonpanon pelejä (kaksi isoa Ikea-kassillista). Myös kerholaiset tuovat pelejä, joten koko vastuuta ei kerhonvetäjien tarvitse ludoteekin monipuolisuudesta ottaa.

Kerhoon tulevat lapsiperheet ja nuoret tuntuvat harvemmin tuovan omia pelejään. He opettelevat yhden pelin, jota sitten pelataan 2-3 viikkoa peräkkäin ja vaihdetaan sitten uuteen. Tietyt kestosuosikit kuten Carcassonne, King of Tokyo ja Colt Express ovat aina mukana.

Pelkkä pelien valinta ei riitä, sillä pitää huomioida kaksi asiaa. Kielirajoitteet sekä pelien suojaus. Kyselin suojauksesta kokemuksia Suomen lautapeliseuran foorumilta. Perussanoma sieltä oli, että korttisuojat riittävät, eikä mitään pelilautojen suojalakkausta kannata lähteä virittelemään. Myöskään mitään kirjastotiskiä, josta peli annetaan lainaan ei kannata perustaa. Vaiva on hyötyä isompi ja yhteen paikkaan näytille asetetut pelit ovat kivoja hypisteltäviä. Nämä neuvot osoittautuivat oikeiksi. Ihmiset harrastuksen parissa ovat pääosin omien kokemuksieni perusteella kunnollista, luotettavaa väkeä. Nyt kymmenen pelikerhokerran jälkeen pelejä jopa lainaillaan porukan kesken viikoksi kerrallaan. Tämä ja kerholaisten pelikirjastojen yhteinen laajuus mahdollistaan paljon suurempaan pelivalikoimaan tutustumisen kuin mitä itse ostamalla.

Laminointikone sai käyttöä.

Korttisuojat ovat mielestäni aika oleellinen juttu, varsinkin perhe- ja lastenpeleissä. King of Tokyomme sai maitolasillisen päälleen alakoululaisten pelaillessa. Pino talouspaperia on siis hyvä olla lähistöllä kun pelit alkavat. Aluksi suunnittelin rajoitusta, että juomat juodaan pelien välillä kahvipisteessä mutta totesin että en itsekään jaksaisi sitä noudattaa.

Isompia vahinkoja ei ole tapahtunut ja jos tapahtuu se pitää hyväksyä. Pelit ovat lopulta kuitenkin kulutustavaraa. Toki jos jonkun kerholaisen tuoma kallis uutuuspeli vahingoittuisi toisen kerholaisen kahvimukin kaatuessa, se tuntuisi osaksi olevan vetäjien vastuulla ja silloin sääntöjen kiristämistä tulisi varmasti harkita. Lähtökohtaisesti en itse juuri tuo kerhoon pelejä ennen kuin niissä on kortinsuojat. Jotain ohuempia kriittisiä komponentteja, kuten Colt Expressin pelaajalautoja olen laminoinut.

Toinen huomioitava asia on pelien kieli. Englannin osaaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Olen jonkin verran kääntänyt peliohjeita, tai tehnyt suomenkielisiä apulappuja helpottamaan pelin omaksumista. Myös useamman kieliset peliohjeet kannattaa ehkä sittenkin säilyttää laatikon pohjalla, vaikka itse ei niitä tarvitsisikaan. Pelikerhoissa käy aika kansainvälistä porukkaa, kuten ulkomaalaisia opiskelijoita ja maahanmuuttajia. King of Tokyon englanninkielinen laitos on myös osoittautunut kerhossa vähän ongelmalliseksi, sillä se suurin kohderyhmä, alakouluikäiset pojat, ei ymmärrä kaikkien korttien tekstejä. Suomiversio siis kannattaa hankkia, vaikka se maksaisikin vähän enemmän.

Tiedottaminen

Mainosta jaettiin kauppoihin ja kirjastoon.

Luulimme aluksi, että kerhon jäsenrunko muodostuisi samasta porukasta, joka kävi meillä säännöllisesti pelaamassa. Arki-ilta ja viikoittaiset kokoontumiset eivät kuitenkaan sopineet juuri kellekään vakioporukastamme, joten jännityksellä odotimme saammeko ketään ensimmäiseen kerhoiltaan. Levitimme Kaarinan kauppoihin ja ilmoitustauluille mainosta, ja ilmoitimme kerhosta facebookin Peliseuraa tositarkoituksella - ryhmässä, sekä lautapeliseuran foorumeilla. Myös puskaradio käynnistettiin. Heti ekana kertana saimme jo monta meille uutta tuttavuutta.

Pelikerhoa varten perustettiin Facebookiin oma ryhmä, sekä oma foorumi Lautapeliseuran sivuille, sillä jäsenseurana meillä on mahdollisuus tiettyihin etuihin, kuten pelikirjaston hyödyntämiseen ja asiantuntijaneuvoihin.  Näiden kanavien kautta on hyvä muistuttaa kerhopäivästä, sekä koota vähän dataa siitä paljonko oli osallistujia ja mitä pelattiin.

Seurakunnan sivuilta tietysti ennen pitkää löytyy myös kerhon perustiedot. Kerhoon saatiin nopeasti keskimäärin 15 henkeä per kokoontuminen, joten lisämainonta ei tuntunut enää tarpeelliselta. Puskaradion kautta porukkaa tulee kuitenkin hiljalleen lisää ja hidas kasvu on helpompi käsitellä kuin puuskittainen.

Tyypillisen kerho-illan marssijärjestys

Saavumme itse kerhoon noin varttia ennen sen alkua, Aki on aloittanut järjestelyt yleensä jo aikaisemmin. Samoihin aikoihin saapuvat jo yleensä ensimmäiset pelaajat. Laitamme kahvinkeittimen porisemaan, teemme lapsille mehua ja kuskaamme kupit, kipot ja keksit pelitilaan. Joku vetäjistä laittaa pelit sivupöydille nätisti näkyviin, yleensä vähän teemoittain. Lastenpelit erikseen ja niin edelleen. Aktiivisemmat jäsenet alkavat asetella ensimmäisiä pelejä valmiiksi, jotta päästään aloittamaan heti kun tarpeeksi väkeä on paikalla.

Aki asettelemassa Flick'em Upia valmiiksi ennen kerhon alkua. Kerhospanieli Papu tutkii pelikaappia.

Sitä mukaan kun porukkaa saadaan pöydällinen, startataan ensimmäinen peli. Kovin kauaa ei kenenkään tarvitse yleensä odotella peliseuraa ja toisten pelaamisen katselu auttaa ymmärtämään sääntöjä ja aika kuluu nopeammin. Tätä silmällä pitäen meillä on yksin- ja kaksinpelejä myös useampi mukana. Odotellessa voi myös nauttia tarjoiluista ja hipelöidä pelejä.

Kerhon päättyessä  pari-kolme tuntia myöhemmin tehdään nopea siivous, johon kuuluu astioiden tiskaus. Sitten pelit kassiin ja kotia kohti. Vaikka kerhon vetämiseen kuuluu kaikenlaista pientä järjestelyä, homma on silti paljon kevyempi puserrus kuin kotona järjestetty tilaisuus. Kerhokerrat myös yllättävät enemmän, sillä joka kerta on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja peleihin. Ennen kerhoon lähtöä voi olla väsynyt, mutta kotiin tultua huomaa olevansa hyväntuulinen ja energisempi.

Loppumietteet

Pelikerhon perustaminen on ollut mainio kokemus. Parasta kerhossa ovat ihmiset, joiden kanssa on heti samalla aaltopituudella yhteisen kiinnostuksen kohteen vuoksi. Olemme huomanneet tuttava- ja ystäväpiirimme laajentuneen nopeasti. Tutulla porukalla on myös kiva käydä lautapelitapahtumissa yhdessä.

Nyt kun olemme saaneet tietyn rutiinin haltuun, on aika miettiä miten toimintaa voisi tulevaisuudessa kehittää. Teemaillat ja synergian etsiminen paikallisten toimijoiden kanssa ovat ensimmäisenä suunnitelmissa. Itsenäisyyspäiväksi aiomme järjestää Suomi-pelien teemaillan, johon luultavasti tulee muutakin porukkaa kuin vakiojengimme. Keskustelin myös lyhyesti LudiCreationin Irakliksen kanssa yhteistyökuvioista. Voisimme esimerkiksi joskus testailla jotain edistynyttä prototyyppiä kerhon puitteissa.