Sotapelejä maistelemassa: Storm over Dien Bien Phu

by Kai Saarto 21 toukokuuta 2 kommenttia

Tämän vuoden haasteeksi itselleni otin sotapeleihin tutustumisen. Ihan vaan, jotta saan jotain vaihtelua ns. europeleille. Niitä kun on pelattu todella ahkerasti monta vuotta.

Tässä juttusarjassa koitan lähestyä aihetta sotapelinyypän ja europelaajan silmin. Toivottavasti jutuista on hyötyä teille, jotka laillani olette varovaisen kiinnostuneita sotapelien genrestä. Kiitokset Eerolle, joka työnsi pelin käteeni ja vakuutti sen olevan aloittelijaystävällinen.

Pöydälle pääsi siis Multi-Man Publishingin, eli lyhyemmin MMP:n vuonna 2014 julkaisema Storm over Dien Bien Phu. MMP on yksi näistä vähän isommista sotapelien julkaisijoista ja sillä on katalogissaan mm. legendaarinen Advanced Squad Leader.

Peli käsittelee vuonna 1954 silloisessa Ranskan Indokiinassa käydyn ensimmäisen Indokiinan sodan ratkaisutaistelua. Siinä vastakkainen olivat kolonialistiset ranskalaisjoukot sekä itsenäisyyttä ja kommunismia kannattava Việtminh -liike. Ranska sai historiallisesti nenilleen Dien Bien Phun alueella käydyssä suuressa taistelussa ja joutui luopumaan Indokiinasta, josta tuli neljä valtiota: Pohjois- ja Etelä-Vietnam, Laos ja Kambodža. Noin vuosikymmentä myöhemmin jenkit koittivat onneaan vietnamilaisia vastaan yhtä huonolla menestyksellä kuin ranskalaiset.

Storm Over Dien Bien Phu on osa jo varsin pitkäikäistä Storm Over … -sarjaa. Sarjan ensimmäinen peli oli Avalon Hillin julkaisema Storm over Arnhem (1981). Sarjan peleissä käytetään area impulse -mekaniikkaa. Monissa sotapeleissä käytettyjen heksojen tai point-to-point -viivastojen sijaan pelilauta on jaettu eri kokoisiin ja muotoisiin alueisiin. Pelaajat aktivoivat omalla vuorollaan yhden alueen oman joukkonsa esimerkiksi joko liikkumaan, ampumaan tai rynnäköimään. Sen jälkeen yksikköjen pahvilaatat käännetään ympäri “käytetylle” -puolelleen, jollon ne eivät enää voi tehdä mitään aktiivisesti. Vuoroja jatketaan, kunnes molemmat pelaajat passaavat.

Storm Over Dien Bien Phussa on myös kortteja, jotka pelataan alueimpulssin sijaan, sen lisäksi tai reaktiona vastustajan tekemisiin. Historiallisilla mustavalkokuvilla varustetut kortit tuovat peliin varsin paljon ajan henkeä ja sitovat sitä esikuvanaan olevaan taisteluun. Korteissa ei tosin ole juurikaan historiallista tietoa otsikkoa lukuun ottamatta. Ohjekirjakaan ei monella rivillä konfliktin historiaa avaa.

Kortit tekevät pelistä selkeästi mielenkiintoisemman ja tuovat historian lähemmäs.

Pakko opiskella historiaa

Väitän, että pelistä nauttiakseen on vähän niinkuin pakko tehdä ennakoon kotiläksyjä ja tutustua konfliktin taustoihin. Katselin itse useampia YouTubesta löytyviä minidokkareita aiheesta ja niiden jälkeen peli alkoi kiinnostamaan ihan uudella tavalla.

Indokiinan ranskalaisjoukkujen komentaja kenraali Christian de Castries mietti päänsä puhki, miten saisi voitetuksi Ho Tši Minhin johtaman vapautusarmeijan. Hän päätyi vallan erikoiseen ratkaisuun vallata Vietminhin huoltoreittien kannalta tärkeän Dien Bien Phun laakso, jossa oli japanilaisvalloittajien toisessa maailmansodassa rakentama lentokenttä. Ranskalaiset laskuvarjojääkärit valloittivat lentokentän ja sinne vietiin paljon joukkoja ja tykistöä, noin 16 500 miestä. Lähikukkulat valloitettiin ja laaksosta tehtiin “murtumaton linnoitus”. Tarkoitus oli ampua hyökkäävät vietnamilaiset tykeillä ja tankeilla tuusan nuuskaksi. He eivät uskoneet vietnamilaisilla olevan mitään raskaampaa aseistusta.

Ranskan muukalaislegioonan mukana taistelussa oli jonkun verran suomalaisiakin mukana. Suurin osa oli kuitenkin saksalaisia palkkasotilaita. Monet heistä olivat entisiä SS-miehiä tai Wehrmachtin sotilaita, jotka saivat legioonaan liittyessään puhtaat paperit sotarikoksista.

Pieleenhän se Castriesin suunnitelma meni, ranskalaiset olivat joka puolelta vietnamilaisten piirittämiä. Võ Nguyên Giápin johtamia vapaustaistelijoita oli 50 000 ja he saivat aseistusta mm. Kiinalta. Vietminh roudasi miesvoimin runsaasti tykistöä läpi viidakoiden ja heillä oli myös ilmantorjuntaan sopivia konekivääreitä. Kun vietnamilaiset saivat kukkulat vallatuiksi, he saivat ampua tykeillään alas laakson ranskalaisia kuin kaloja tynnyriin. Ilmatorjunta esti ranskalaisia saamasta juurikaan joukkoja tai varusteita ilmateitse. Taistelu kesti noin kahdeksan viikkoa, jonka jälkeen henkiin jääneet ranskalaiset antautuivat ehdoitta.

Säännöiltään kevyt ja suhteellisen nopea pelattava

Pelikartalla on muistaakseni kahdeksan tähdellä merkittyä aluetta. Jos Vietminhillä on kahdeksannen pelikierroksen lopulla niistä hallussa kuusi, se voittaa. Muuten ranskalaiset voittavat. Ranskalaiset toki saavat köniinsä kunnolla aina, sillä Vietminh saa paljon enemmän lisäjoukkoja pelin aikana ja sillä on myös enemmän kortteja käytettävänään. Kuten monessa muussakin sotapelissä, kamppailu ei tasavertaista. Heikompi puoli kuitenkin voi voittaa pelin, jos se pärjää historiallista esikuvaansa paremmin.

Itse peli oli miellyttävän helppo opetella. Varsinaisia sääntöjä ei ollut kuin ehkä kuuden sivun verran. Alueimpulssi on aika näppärä mekaniikka ja taistelut ovat todella jouhevia. Niissä hyökkääjä laskee yhden alueen hyökkäävien joukkojensa hyökkäysvoimat yhteen ja lisää sen kahden nopanheiton summaan. Puolustaja katsoo millä omalla joukollaan alueella on paras puolustuskyky ja mahdollisesti lisää tähän maastosta tai linnoitustöistä saatuja plussia. Jos hyökkäysarvo on puolustusarvoa suurempi, joutuu puolustaja jakamaan vauriopisteitä yksiköilleen. Se voi johtaa joukon tuhoutumiseen, mutta useammin perääntymiseen tai joukon kääntymiseen “käytetylle”-puolelleen.

Pelin setupointi oli helppoa. Yksikkötokenit kertovat mihin alueille ne alussa kuuluvat tai lisäjoukkojen tapauksessa millä vuorolla ne tulevat peliin. Tarkoitukseni oli pelata tämä kaksistaan Annikan kanssa, mutta tämä ei aivan onnistunut. Ensimmäinen pelivuoro pelattiin yhdessä, mutta sitten peli jäi pöydälle viikoksi. Lopulta ymmärsin yskän, eli pelasin suosiolla loput seitsemän vuoroa yksikseni. Se tuntuu muutenkin olevan monen sotapelaajan kohtalo, joten näillä mentiin. Kauhean kauaa peli ei kestänyt, muutamassa tunnissa taistelu oli ohi.

Muutamia kohokohtia pelin aikana oli. Ranskalaiset puolustivat esimerkiksi raivokkaasti kartan koillisosassa olevaa Gabrielle-kukkulaa, mutta Vietminh pääsi katkaisemaan kaikki huoltoreitit. Yksin jäänyt, lähinnä etelävietnamilaisista laskuvarjojoukoista koostuva ranskalaisosasta sai ensin osansa 105mm ja 75mm tykkitulesta (kortti). Ranskalaisilla ei riittänyt joukkoja perääntymisreitin avaamiseen, mutta tykkitulella saatiin idästä hyökkäystä yrittäneet viisi vietnamilaisten jalkaväkiosastoa perääntymään kauemmas etelään. Ranskalaisten etelästä saapuneet yksiköt saavat hetkeksi huoltoyhteyden Gabrielleen, mutta tuhoutuvat lähes välittömästi luoteesta tulleen ison hyökkäysjoukon alle. Lopulta viimeisetkin Gabriellen puolustajat tuhottiin tykistöllä.

Sillä välin vietminhin joukot olivat edenneet kaakossa ja lounaassa kohti strategisia kohteita (tähdellä merkityt voittoalueet. Ranskalaisten ainoa toivo oli pitää kiinni etelän alueista, vaikka se maksaisi strategisesti tärkeän lentokentän hallinnan. Vietnamilaiset saivat kuitenkin toiseksi viimeisellä kierroksella vallattua voittoon vaadittavan kuudennen tähtialueen, eikä ranskalaisilla riittänyt enää viimeisellä vuorolla voimaa sen takaisin valtaukseen. Voitto meni siis historialle melko uskollisesti vapaustaistelijoille.

Lopputilanteessa ranskalaiset oli ajettu erittäin ahtaalle Vietminhin vallattua lentokentän.

Oliko tämä nyt sitten hyvä peli?

Kootaanpa loppuun vähän fiiliksiä. Se miksi olin itse paljon kiinnostuneempi pelistä kuin vaimo, johtui pitkälti siitä että olin jaksanut tutustua konfliktin historiaan. Korteissa mainitut asiat löysivät kontekstinsa ja peli avautui mielen teatterissa ihan eri tavalla. Ilman taustatyötä kyseessä olisi ollut varsin kuiva pahvilätkien siirtely satunnaisilla nopanheitoilla.

Storm over Dien Bien Phuin myötä opin sen, että teema on sotapelissä vähintään yhtä tärkeä kuin pelimekaniikka. Europeleissä teemattomuuden voi antaa helpommin anteeksi. Azulia pelatessa ei haittaa, vaikka ei tiedä mitään eteläisen Espanjan koristetiiliteollisuudesta. Historiallisissa sotapeleissä pelimekaniikat eivät kuitenkaan ole itsessään niin tajunnan räjäyttävän upeita, että ne kantaisivat peliä loppuun asti. Sotapelit eivät ole niinkään pelejä kuin simulaatioita jostain konfliktista. Ne avaavat historiaa tavalla, jota ei passiivisista sotahistoriallista kirjoista tai dokumenteista löydä. Aihepiiristä pitää olla kiinnostunut, siihen pitää ennakkoon paneutua. Se on vähintään puolet pelin nautinnosta.

Minulla oli pelin kanssa ihan viihdyttävä parituntinen, mutta millään tavalla mikään laudan tapahtumista ei ollut erityisen jännittävä tai mieleen jäävä. Hauskinta oli lopulta oppia itselle täysin vieraan konfliktin historiasta ennen pelin alkua ja vähän kuin elää vasta oppimansa asia pelin muodossa vielä uudestaan.

Nyt kun osaan Storm over Dien Bien Phun, osaan periaatteessa pelata muitakin Storm over -sarjan pelejä. Pitää löytää sellainen, jonka aihepiiri kiinnostaa. MMP:ltä on juuri tulossa esimerkiksi Storm over Jerusalem, jossa aiheena on Jerusalemin piiritys vuonna 70. Siinä roomalaiset ja juudealaiset kamppailivat. Se voisi aiheensa puolesta kiinnostaa puolisoa paljon enemmän kuin Indokiinan tapahtumat.

Muuten tunnen olevani vähän hämilläni. Kokemus oli uusi ja erilainen verrattuna lähes mihin tahansa viimeisen vuosikymmenen aikana pelaamaani. Tavallaan olen innostunut ja saanut piristysruiskeen. Jaksoin jopa pitkästä aikaa kirjoittaa blogia. Toisaalta PELIkokemus ei ollut ihmeellinen, kyseessä oli enemmän peliKOKEMUS. En osaa yhtään arvailla tulisinko esimerkiksi palaamaan pelin pariin uudestaan. Voiko se antaa minulle mitään kovin ihmeellistä uutta, kun kerran taustatyö oli suuri osa hauskuutta. Pitäisikö seuraavaa pelikertaa varten lukea vaikka jokin kirja aiheesta ja sitten taas pelikokemuskin olisi hyvä? Kentien matsi peliä jo pelannutta Eeroa vastaan olisikin paljon jännittävämpi kuin oma sooloiluni? Näitä jään miettimään, mutta ensi kerralla Sotapelejä maistelemassa -sarjassa käsitellään jokin aivan erilainen sotapeli.