Kaitsun 2020 top-listat

by 29 joulukuuta 0 kommenttia




Kokoontumiskiellot, pelko ja turhautuminen antoivat vuodelle 2020 oman leimansa, mutta siitä huolimatta voisi puhua hyvästä pelivuodesta. Tilinpäätöksessä vedän yhteen oman vuoteni ja ripottelen joukkoon erilaisia top-listoja.


Tammikuu oli hiljaista aikaa, pandemia tuntui kaukaiselta ajatukselta ja odottelin opintoihini liittyvän hankkeen alkamista. Pelikertoja lävähti tammikuussa tilastoihin 154 kappaletta, mikä oli vuoden toiseksi kovin lukema. Eniten tammikuussa pelikertoja sai Kilpikonnakisa (31), myös Azul keräsi tusinan pelikertaa. Vähän tuhdeimmista peleistä debyyttinsä tekivät Paladins of the West Kingdom ja Tapestry.


Hyvän alun jälkeen pelaamiseni romahti. Helmikuussa pelikertoja oli 42 ja siitä määrä koko loppukevään vain laski. Toukokuulle merkintöjä kertyi enää 19. Syynä syöksykierteelle oli koronarajoitteiden lisäksi edellä mainittu hanketyö. Olin Humanistisen ammattikorkeakoulun Tempo-hankkeessa järjestämässä maahanmuuttajille yrittäjä- ja työnhakukoulutusta. Päivät olivat välillä pitkiä ja erittäin sosiaalisia. Oli palaveria, koulutusta, henkilökohtaista ohjausta, opettamista, verkostoitumista ja tapahtumanjärjestelyä. Päivän päätteeksi kotona ei enää ollut sosiaalisuutta jäljellä lautapelaamiseen. Sen sijaan pelasin videopelejä senkin edestä, backlogia oli kertynyt Xbox 360 ajoista asti. Läpipeluita kertyi varmaan enemmän kuin edeltävänä 10 vuotena yhteensä. Ensimmäiseksi artikkelin listaksi tuleekin täten pieni faux pas... (kukaan tuskin muistaa, että Todellisuuspako aloitti taipaleensa videopeliblogina)


Ghost of Tsushiman visuaalisuus ja tarina veivät mennessään.


Top-5 läpipelatut videopelit

1. Ghost of Tsushima (PS4)

2. Uncharted 1-4 (PS4)

3. Heavy Rain (PS4)

4. DMC - Devil May Cry (X360)

5. Child of Light (PC)


Tietokoneella peliaikaa sai lisäksi paljon mm. pakanrakentelupeli Slay the Spire, jota voi kovasti suositella lautapelaajille.


Kevään lautapelillisiä kohokohtia oli LudiCreationsin Irakliksen järjestämä Charterstone-kampanja sekä Turussa maaliskuun alussa järjestetty JunaCon. Charterstone oli ensimmäinen legacy-pelimme ja sytytti kiinnostuksen tähän pelityyppiin. JunaConissa taas vedimme Annikan kanssa Menolipun SM-turnauksen. 


JunaConin jälkeen Suomi menikin karanteeniin ja jouduimme siirtämään maaliskuulle kaavaillun LitsaConin tulevaisuuteen. Sitä yritettiin vielä toistamiseen järjestää kesäkuun alkuun, mutta jälleen kokoontumista rajoitettiin ja tapahtuma peruttiin. Kun pelikerhonkin ovet menivät kiinni, pelaaminen jäi vähäiseksi. 


Kesäistä huumaa

Kesäkuussa tahti alkoi kiihtyä jälleen, kun Vuoden Peli -ehdokkaiden tuomaristokappaleet saapuivat ja aloimme järjestää pelikerhotoimintaa pienimuotoisesti meillä kotona. Tiistai-iltaisin meillä oli kesällä usein noin kymmenkunta pelaajaa. Mieleen jäivät erityisesti “vauvatouhut”, kun Villen ja Johannan kuopus möyri Azul: Summer Pavilionin aikana nurmikollamme samalla kun esikoista odottava Ninni oli yliajalla vatsa pystyssä viikosta toiseen pelaamassa. “Eikö se vieläkään ole syntynyt??”. 


Kesällä pelattiin myös lähes päivittäin It’s a Wonderful Worldia. Yhteistyötikkipeli The Crew (linkki Lautapelioppaan arvioon) keräsi myös lukuisia pelikertoja, vaikka emme peliä edes omista.


Lisäksi viikonlopuille tuuppasimme erikoisempia peliprojekteja, kuten Splotterin tuotantoon tutustumista. Paras kokemus niistä oli neljän pelaajan Indonesia (Lautapeliopas), jota varten "Tasoa Ylempi" -Vellu toi paperirahaa  korvaamaan ison laatikon Iron Claysin pelimerkkejä. Niihin ihastuimme kovasti ja loppukesästä tulikin superylläri, kun Pöydällä-blogin Kristian Pesti lähetti meille Brassin mukana saamansa setin niitä (Kristian on kirjoittanut chipeistä täällä laajasti). Ostimme myöhemmin vielä 200 kappaletta chippejä lisääkin, jotta ne varmasti riittävät useimpiin peleihimme.


Trails of Tucana on vuoden parhaimpia kupongintäyttöpelejä.


Vuoden pelatuimmat top-5 pelikertojen määrässä

1. It's a Wonderful World x56

2. The Crew: The Quest for Planet Nine x52

3. Kilpikonnakisa  x31

4. Pairs x22

5. Trails of Tucana x18

5.(jaettu tila) Schotten Totten x18


Syyskuussa saimme avattua pelikerhon ovet Litsassa, mutta ymmärrettävästi korona karsi väkeä rajusti. Alkukevään viikoittaiset 30 pelaajaa typistyivät syksyllä kymmeneen. Maskeissa ja desifiointiainehöyryissä pelaaminen ei ollut aina herkkua, varsinkin kun kaffettelukin oli naamareiden kanssa epäkäytännöllistä. Hauskaa oli silti ja pitää oikein erityisesti kiittää viikosta toiseen paikalle tulleita vakkareita. 


Syyskuun kohokohta oli varmasti Kouvolassa pelattu KojoCon, eli Pelikaappimuistion Antti-Ville Kojon luona tahkottu Pelaajien Valinta -raadin pelipäivä. Monta uutuuspeliä saatiin tuolloin pelatuksi hauskassa ja hyvin harvoin naamatusten kohdattavassa seurassa.


Digitaalisuus vie mennessään

Kerhon ovet pistimme toistamiseen kiinni Varsinais-Suomen tilanteen pahetessa marras-joulukuun vaihteessa. Jo hiukan aiemmin oli kuitenkin otettu käyttöön Boardgamearena.com kerholaisille vaihtoehtona. DigiLitsaa pyöritti ensin Timo “Korttikuningas” Lindi kotiin jääneille kerholaisille. Suosio on tasaisesti kasvanut ja nyt olemme siellä jo selvästi isommalla porukalla päivittäin pelaamassa.


Boardgamearena tekee joistain peleistä jopa parempia, kuin mitä ne ovat pöydässä. Joko keinoäly hoitaa tylsää laskentaa näppärästi tai antaa helposti tietoa, jota olisi pöydän yli vaikea kuikuilla. Toiset pelit taas toimivat selvästi huonommin kuin oikeat esikuvansa, usein se johtuu pelissä olevasta vuorojen runsaasta määrästä tai reagointimahdollisuudesta toisen vuoron tapahtumiin, mikä hidastaa pelaamista julmetusti silloin, kun ei olla kaikki paikalla pelaamassa yhtä aikaa.


Boomerang: Australia toimii BGA:ssa paremmin kuin naamatusten pelattaessa.



BGA:n parhaat


1. 7 Wonders duel

Kutkuttava kaksinkamppailu ei aikoinaan fyysisenä kappaleena tuntunut meistä kovin kiinnostavalta. BGA-versio on erinomainen ja hoitaa ärsyttävän korttien asettelun pyramidiksi puolestasi. Tämän pelin erinomaisuus ja äärimmäinen jännitys löytyi vasta vasta nyt.


2. Welcome to

Kupongintäyttelypelit toimivat yllättävän hyvin BGA:ssa. Reaaliaikainen omien pisteiden laskenta on mukava ominaisuus. BGA:sta löytyy myös astetta monimutkaisempi Welcome to Las Vegas.


3. Dice Forge

Noppien rakentelu on varmasti livenäkin hauskaa, mutta BGA-versio hoitaa homman tyylikkäästi, nopeasti ja ilman kynsien katkeamisen vaaraa.


4. Boomerang: Australia

BGA-versio on jopa parempi kuin alkuperäinen, sillä muiden toimintaa on paljon helpompi seurata ruudulla kuin pelipöydässä. Yksinkertainen kupongintäyttöpeli saa aivan uusia taktisia ulottuvuuksia ruudulla pelattuna.


5. Roll for the Galaxy

Myimme oman Rolskamme hiljattain, kun se ei tuntunut pääsevän enää pöytään. BGA-versio toimii hyvin kun siitä pääsee jyvälle eikä tarpeeksi suuren pöytäseurueen kokoon saanti ei ole enää ongelma. Toistojen kautta alan lopulta pääsemään jyvälle myös strategiasta.


6. Race for the Galaxy

Hiukan strategisempi versio ylläolevasta toimii mainiosti sekin. Reiska kestää lukuisia toistoja ja on nopeasti lätkitty kunhan muutkin pelaajat ovat koneen tai muun älylaitteen äärellä.


7. Marrakech

En ole fyysistä versiota Marrakechistä koskaan pelannut, mutta laudalle pinoutuvat mattokasat ovat todennäköisesti sotkuisia verrattuna tähän mainioon, joskin vähän rumaan BGA-toteutukseen. 2007 ilmestynyt peli saisi tänä päivänä varmasti syytöksiä kulttuurisesta omimisesta arabialaisen matonmyyntiteemansa vuoksi. Kun vastustajan saa astumaan omalla megamatolleen ja dirhameja sataa omaan laariin, se on silti erittäin palkitsevaa.


8. St. Petersburg

Pietariin sijoittuva talous-kortinvärväyspeli on klassikko. BGAi hoitaa mukavasti korttirivien liikuttamisen laudalla puolestasi. Muutenkin virheiden teko vähenee, kun alennukset ja korttien korvaaminen menee väkisinkin oikein. Kaksinpeli tuntuu puukkotaistelulta hississä.


9. 7 Wonders

Tämä on helppo lämmittelypeli uusien BGA-pelaajien värväämiseen, koska on se on monelle tuttu ennestään ja etenee nopsaan. BGA-version paras puoli on, että se hoitaa hiukan rasittavan pelaajamäärästä riippuvan alkuvalmistelun puolestasi.


10. Can’t Stop

Pöljän simppeli onnenkoetuspeli on niin nopea ja jännittävä, että sitä tulee pelatuksi yleensä ainakin yksi peli päivässä. Häviämisestä voi aina syyttää noppia ja voiton laittaa oman nerokkuutensa piikkiin.



Kutkuttavimmat hankinnat

Uusia pelejä saapui eri reittejä hyllyyn kymmenittäin vuoden aikana. Annika koostaa tätä kirjoittaessani juuri jonkinlaista tilastojuttua blogia varten niistä. Ihan fiilispohjalta haluan vielä nostaa esiin muutamia pelejä, joita erityisesti haluaisin päästä tahkoamaan kunnolla, Nämä ovat kaikki sellaisia, joihin on sijoitettu tavallista enemmän joko vaivaa tai rahaa, mutta jotka ovat jääneet vielä kokonaan tai lähes kokeilematta.


L5R LCG ja Dice Masters -hankintoja odottamassa pelaamista.


Kutkuttavimmat hankinnat joihin haluaisi paneutua


1. Legend of the Five Rings LCG

Alkuperäistä L5R CCG:tä pelasin vuosituhannen vaihteessa runsaasti. Uutta versiota olen hankkinut ison kasan alennusmyynneistä ja kortit on hienosti kansioissakin. Tästä huolimatta omilla pakoilla en ole  vielä kertaakaan päässyt pelaamaan.


2. Star Wars Destiny

Paljon kehuja saanut kepeä keräiltävä noppapeli poistui hiljattain tuotannosta. Nyt peliä saa poistohinnoilla ja tilasin peruslaatikon lisäksi kaksi suurta boosterilaatikollista lisäosia, sekä pinon säilytyskansioita.


3. Pax Pamir

Annika tilasi tämän meille ensimmäisen Pax-pelin Kickstarterista. Paljon on Pamiria kehuttu ja odottelen kovasti sitä, että saadaan taas tarpeeksi pelaajia kokoon tämän testaamiseen.


4. Dice Masters

Tätä noppapeliä on ostettu alennusmyynneistä hiljalleen iso kasa. Nopat on lajiteltu hienosti viehelaatikoihin. Oikeastaan suurin este pelaamiselle ovat olleet pelin mukana tulevat paperiset noppapussit ja pelaaja-alustat. Ne ovat vaan jotenkin niin halvan oloiset. Kangaspussit on jo nopille hankittu, joten esteettisiä esteitä on enää yksi…


5. X-Wing Miniature Game

Pieni huijaus, sillä tähän peliin ei ole tehty tänä vuonna hankintoja. Meillä on hyllyssä pari omaa starter boxia ja veljenpojan isompi kokoelma aluksia. Peli on koko ajan kuulunut “bubbling under” -osastoon, mutta aina jokin muu elämäntapapeli (kuten Lord of the Rings LCG) on vienyt aikaa tähän paneutumiselta.


Saatte vielä bonuksena listan Boardgamegeekissä vuoden 2020 julkaisuiksi merkittyjen uutuuspelien top-listani. On roppakaupalla isoja nimikkeitä, joita emme ole maailmalla ilmestyneistä hottispeleistä vielä kokeilleet… itse asiassa olemme pelanneet vain viittätoista 2020-julkaisua. Tässä niiden kerma:


Top-5 vuoden 2020 julkaisua


1. Sherlock Holmes Consulting Detective: The Baker Street Irregulars

SHCD on yksi suosikkipelisarjojani. Tämä uusin osa ei ole enää vanhojen 80-luvun lisäosien uudelleenlämmittelyä, vaan koostuu kymmenestä täysin uudesta tarinasta. Viisi jälkimmäistä muodostavat suuremman kokonaisuuden. Tällä kertaa pelaajat ovat Baker Streetin Vapaaehtoisia, eli Holmesia auttavia kodittomia ja orpoja.


Alkupään rikokset sopivat erityisen hyvin pelisarjaa ensimmäistä kertaa kokeiltaville. Uutena mekaniikkana (nähdäkseni) mukaan on tullut mahdollisuus vierailla samassa paikassa useampi kerta ja saada uusia johtolankoja (jos tietty ehto täyttyy).  Tämä pieni lisä antaa tarinankerronnalle paljon uusia mahdollisuuksia.


Sherlock ja suklaa on toimiva kombo, kunhan sormet pitää puhtaina.


2. The Search for Planet X

Aurinkokuntamme rajamailla on teorioiden mukaan Planeetta X, joka on noin kymmenen kertaa oman pallomme kokoinen. Tässä appiavusteisessa pelissä pelaajat ovat astronomeja, jotka pyrkivät todistamaan äksän olemassaolon. Deduktiopeliksi tämä on varsin nerokas tapaus, ja appi estää pahimmat pelaajamokat, jotka perinteisesti rikkovat genren edustajat.


3. Rallyman: GT

Vanhan Rallymanin uusversiossa ei enää vedetä hana auki soralla, vaan nyt kierretään rataa. Todella komean näköinen kilpa-ajopeli tarjoaa varsinkin isommalla pelaajajoukolla jännittävää kisailua.


4. Trekking the World

Vaikeusasteeltaan Menolipun luokkaa oleva Trekking the World voi olla seuraava perhekaliiberin hittipeli. Pelaajat reissaavat korttivetoisesti maailmankartalla vierailemassa nähtävyyksillä ja keräämässä erivärisiä kuutioita matkalaukkuihinsa. Törkeän nätti kuvitus ja nähtävyyksien esittelyt korttien taustapuolella lisäävät simppelin, mutta kilpailullisen pelin tunnelmaa entisestään.


5. Endangered

Sukupuuton partaalla olevien eläinlajien pelastaminen on tämän yhteistyöpelin tärkeä aihe. Pelaajilla on jokaisella omat roolinsa ja erikoisvoimansa, kuten “luonto-ohjelman juontaja” tai “ympäristöasioiden juristi”. Tarkoituksena on lobata tiikereiden ja saukkojen asiaa YK:lle, jotta suojelutoimenpiteet riittävät pitämään lajin elossa. Noppatyöläisten asettelu ja onnenkoetus ovat tämän hienolla aiheella ratsastavan paketin pelimekaaninen suola.


Jälkisanat


Siinä oli vuoden 2020 yhteenveto, toivottavasti vuosi 2021 tarjoaa enemmän mahdollisuuksia ihan naamatusten pelaamiseen. Kokonaisuutena en voi silti valittaa, sillä paljon pelikertoja ja hyviä kokemuksia saatiin kasaan. Toivottavasti sullakin, hyvä lukija, oli peleistä iloa tänä poikkeuksellisena vuotena. 





Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti