Tätä on lähes odotettu ja toivottu! Julkaisemme Krzysztof Kieślowskin Kolme väriä -trilogian lautapeliversiona. Ensimmäisessä, sinisessä osassa emme liiku Pariisissa kuten alkuperäisessä elokuvassa, vaan sijoitamme pahvinpalasia Tyynenmeren saarille ja pinoamme nopista rakennuksia. Rooleissa ovat pelit, joiden nimessä on jollain kielellä sana "sininen". Pyysimme mukaan vieraskyniksi myös lautapelaavia ystäviämme ja bloggaajakollegoita.
Blueprints (Yves Tourigny, 2013)
Korttikuningas-blogin Timo Lindi2-4 pelaajan Blueprintsissä pelaajat rakentavat nopista koostuvia rakennuksia. Pisteitä saa rakennukseen käytetyistä nopista ja piirustuksen mukaisesta rakentamisesta. Kierroksen lopuksi jaetaan bonuspisteitä suurimmasta pistemäärästä ja palkintopisteitä eri kategorioissa. Peli kestää kolme kierrosta. Pelikierroksen alussa, riippuen pelaajien määrästä, on nostettu noppia pelaajien valittavaksi pelivuorollaan. Pelaajille on jaettu oma piirustus, jonka mukaan rakennetaan. Vuorollaan pelaaja valitsee noppavalikoimasta nopan, joka sijoitetaan piirustukselle, ja uusi noppa nostetaan tilalle. Tätä toistetaan, kunnes jokainen pelaaja on sijoittanut kuusi noppaa. Jottei aivan liian helppoa olisi, on mukana rakennusmääräykset noppien sijoitteluun piirustukselle. Nopan silmälukua ei saa muuttaa, eikä noppaa saa siirtää sijoittamisen jälkeen. Aiemmin sijoitetun nopan päälle voi sijoittaa nopan, jos sen silmäluku on pienempi tai yhtä suuri.
 |
| Blueprintsissä yritetään rakentaa suunnitelman mukainen rakennus mahdollisimman monta pistettä tuovalla tavalla. Kuva: Kilroy Locke (BGG) |
Blueprints on näppärä filleritason peli, jossa on sopivasti pähkäilyä noppien sijoittamisesta. Pelaajien välinen interaktio liittyy noppien viemiseen nenän edestä ilman suurempaa suunnittelua, koska piirrokset ovat piilossa. Vääjäämättä joutuu vertailemaan Sagradaan. Näissä peleissä on paljon yhteistä: värikkäitä noppia, rakelman tekoa suunnitelman mukaan, noppapooli ja lisäpistejahtia. Sagrada on nätimpi, Blueprints taas hieman yksinkertaisempi ja nopeammin omaksuttavissa. Blueprintsiä on saanut viime aikoina varsin edullisesti.
 |
| Blue Lagoonin pelitilanne ensimmäisen vaiheen lopussa. Kuva: Humano (BGG) |
Blue Lagoon (Reiner Knizia, 2018)
Turkulainen lautapeliharrastaja Eeva-Leena Alanne
Blue Lagoon on kevyt pikastrategiapeli. Parasta siinä on selkeä rakenne, joka koostuu kahdesta vaiheesta ja eri keinoista saada pisteitä. Mikäli ensimmäisessä pelivaiheessa epäonnistuu, voi toisella kierroksella vielä vaikuttaa lopputulokseen. Vaiheiden välissä on mahdollista analysoida, mihin kannattaa kiinnittää huomiota jälkimmäisessä vaiheessa. Molemmissa vaiheissa pisteitä saa aluevaltauksista ja esineiden keräilykokoelmista. Aluevaltauksiin liittyviä pisteitä voi saavuttaa kolmella tapaa: asettamalla pelimerkkinsä joko seitsemälle tai kahdeksalle saarelle, luomalla yhtenäisen ketjun, johon linkittyneistä saarista saa pisteitä, sekä asettamalla yksittäiselle saarelle enemmän merkkejä kuin toiset pelaajat. Keräilykokoelmiin liittyviä pisteitä voi niitäkin saavuttaa eri tavoilla.
Ensimmäisessä vaiheessa aluevaltauksia tehdään rantautumalla saarelle veneestä. Saarille asetetaan pelimerkkien lisäksi myös majoja, jotka jäävät pelilaudalle ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toisessa vaiheessa peli aloitetaan majoista ja ensimmäisessä vaiheessa niitä asettaessaan voi ottaa huomioon, miten valitut sijainnit tukevat jälkimmäisen vaiheen strategiaa. Tosin strategiaa on helppo muuttaa pelin aikana ja mukautua pelilaudalla tapahtuviin muutoksiin. Peli on nopeasti opittavissa. Ohjekirja ei painota, että peli aloitetaan asettamalla ensimmäinen merkki venepuoli ylöspäin, mutta muutoin ohjekirja on selkeä ja lyhyt. Ihastuin peliin, koska siinä yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla strategisuus ja nopea pelitempo.
 |
| Alkuperäinen Blue Moon tuli suurilla tarot-kokoisilla korteilla. Kuva: Henco (BGG) |
Blue Moon (Reiner Knizia, 2004)
Lautapelioppaan päätoimittaja Mikko Saari |
| Uudempi Blue Moon Legends. |
Blue Moonin pelimekaniikka ei kuitenkaan muistuta Magicin kaltaisia kaksintaisteluja laisinkaan, vaan on itse asiassa lähinnä jonkinlainen huutokauppa, jossa pelaajat kilvoittelevat, kumpi pääsee korkeampaan lukemaan. Kun toinen antaa periksi, voittaja saa lohikäärmeköydenvedossa itselleen etua.
Peli on kiehtova, ja vuonna 2014 ilmestynyt Blue Moon Legends tekee siitä helposti hankittavan, koska kaikki erikseen myydyt pakat on siinä kasattu yhteen helppoon pakettiin. Hintana on korttien hienon kuvituksen kutistuminen, kun korttien koko on pienentynyt tarot-koosta tavalliseen pokerikokoon. Blue Moon on edelleen kokeilemisen arvoinen peli, jos vain vakituista peliseuraa löytyy, koska yksittäisillä peleillä Blue Moon ei aukene – tämä peli vaatii mieluusti kymmeniä toistoja.
 |
| Railroad Ink: Deep Blue Edition. Käytössä kokoneemman pelaajan vesialuenopat. Kuva: Kalchio (BGG). |
Raildroad Ink: Deep Blue Edition (Hjalmar Hach ja Lorenzo Silva, 2018)
Annika
Vuorot ovat pelaajien yhteisiä: nopat heitetään, ja tämän jälkeen merkitään niissä olevat radan- tai tienpätkät omalle kartalle. Pelin alussa 7 x 7:n kokoinen karttaruudukko on tyhjä, vain reunoilla on valmiita exit-portteja. Ideana on yhdistää mahdollisimman monta exitiä toisiinsa. Kesken jääneistä teistä ja radoista saa miinuspisteitä. Plussapisteitä tulee, jos saa liikenneverkostonsa ulottumaan yhdeksään keskimmäiseen ruutuun. Lisäksi pisteitä jaetaan pisimmästä tie- ja ratapätkästä. Noppatuloksia on melkoisen vaikeaa sommitella toisiinsa, joten onneksi joka vuorolla voi käyttää yhtä superristeystä kertakäyttöisesti. Deep Blue Editionissa voi neljän sinisen lisänopan avulla rakentaa suunnitella vesialuetta ja sillä kulkevia lauttareittejä. Yksi peli kestää viitisentoista minuuttia ja sitä voi verrattoman hyvin pelata myös yksin. Pientä miinusta annan siitä, että vesialueiden säännöt ovat hieman epäselvät. Olemme siksi pelanneet toistaiseksi mieluummin pelkkää peruspeliä. Boksissa on ihana magneettisuljin.
 |
| Blue Moon City. Kuva: Kilroy Locke. |
Blue Moon City (Reiner Knizia, 2006)
Annika |
| CMON on juuri julkaissut pelistä uudistetun laitoksen. |
Kaupunkilaatastolla liikutaan yhteisillä lohikäärmefiguureilla vaaka- ja pystysuoraan ja kunnostetaan kullakin laatalla olevia rakennuksia käsikorttien avulla. Mitä enemmän kunnostustöitä kykenee tekemään, sen enemmän saa kyseiselle laatalle omia pelimerkkejään. Kun kaikki tarvittava on tehty, laatta käännetään ympäri, ja laattarakennuksen kunnostukseen osallistuneille pelaajille jaetaan palkkioita näiden laittamien pelimerkkien mukaan. Arvokkainta valuuttaa ovat kristallit, joilla viime kädessä ratkaistaan voitto. Se, joka on ensimmäisenä uhrannut riittävän määrän kristalleja obeliskille, on kaupungin valtias.
Blue Moon City on perus-Kniziaa. Se viipyi meillä vain vähän aikaa, koska teema on mitäänsanomaton, kuvitus vain keskitasoa ja boksi julmetun iso. Huonoksi tätä peliä ei kuitenkaan voi missään nimessä haukkua. Abstraktien pelien ystävä saattaisi viihtyä sen äärellä monet kerrat.
 |
| Blue Maxin vuoden 2014 painos, jossa lentokonelaatat on korvattu Wings of War / Wings of Gloryn pienoismalleilla. Näyttää hyvältä! |
Blue Max: World War I Air Combat (Phil Hall ja John Harsham, 2014)
Kaitsu
Blue Max on Wings of Warin ja X-Wing Miniatures Gamen esi-isä ja edelleen melko notkea tapaus. Viimeisin painos pelistä on vuodelta 2014 ja sillä pääsee aika kivasti alkuun, vaikka erilaisia koneita ei kauheasti olekaan tarjolla. Pelin uusi painos ei saanut valitettavasti koskaan lisäosia. Tee-se-itse pilotti voi kuitenkin täydentää peliä uusilla koneilla ja jopa kampanjapelillä, sillä pelistä vuonna 1999 julkaistu PnP-versio. Canvas Eagles on käytännössä sama peli.
Azul (Michael Kiesling, 2017)
Kaitsu
Pelaajat värväävät keramiikkakaakeleita omille pelilaudoilleen, pyrkien saamaan aikaiseksi parhaimman pistesaaliin tuottavan koristetiiliseinän. Tietyt kuviot ja sarjat ovat arvokkaampia kuin toiset. Hieno ulkoasu ja sujuva pelattavuus ovat voittaneet Azulille lukuisia palkintoja, mukaan lukien Suomessa Pelaajien Valinta -palkinnon perhepelien sarjassa. Mikään syvän strateginen kokemus Azul ei ehkä ole, mutta sitä on vaikea vihata vaikka peli ei omaan makuun osuisikaan. Peli oli sellainen myyntimenestys, että vuoden 2018 lopussa julkaistiin sen itsenäinen sisarpeli Azul: Stained Glass of Sintra, jossa koristekaakelointi on vaihtunut lasimaalauksen tekoon.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti