Retro: 80–90 -lukujen Batman-pelit

by Kai Saarto 16 elokuuta 0 kommenttia Artikkelit Retro videopeli

Batman Arkhan Asylum oli muutama vuosi sitten pelimarkkinoiden suuryllättäjä. Tuntemattoman tiimin tuotos oltiin ennakkoon valmiina laittamaan unohdettavien lisenssipelien korkeaan kekoon, mutta peli yllätti niin pelijournot kuin pelaajatkin erittäin iloisesti. Tämän ei sinänsä pitäisi olla ollut yllätys, sillä Batman-pelit ovat jo ammoiselta 80-luvulta lähtien olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä.

John Ritmanin ohjelmoima, ensimmäinen Batman-peli oli arvostelumenestys. Hempeän punainen ruutukaappaus on Amstrad-versiosta.

Ensimmäinen Batman videopeli tuli markkinoille vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1986. Aikansa suurimpiin lisenssipelien julkaisijoihin kuuluva Ocean julkaisi pelin Batman sellaisille alustoille kuin Amstrad, MSX ja ZX Spectrum. Batmanin ohjelmoi John Ritman. Ritmanilla oli jo muutamia julkaistuja pelejä tilillään niin Sinclair ZX81:lle ja uudemmalle Sinclair ZX Spectrumille.  Hakiessaan Oceanilta omaa kopiotaan futispelistään Match Day, Ritman sai ennakkoon kotiin viemisiksi myös isometrisen seikkailupelin Knight Lore.
– Kun näin sen, leukani osui lattiaan. Se oli jotain mitä olin aina halunnut: Disneyn piirrettyjen tasoista laatua, jota pystyi pelaamaan, muisteli Ritman. Ritman alkoi saman tien työstää omaa isometristä seikkailupeliään ja pyysi apuun taitavaksi piirtäjäksi tietämänsä ystävänsä Bernie Drummondin. Ritman sai ajatuksen, että hänen työstämänsä peli voisi toimia Batmanin seikkailuna. Oceanin David Ward järjesti lisenssin ja pelille näytettiin sitä myötä vihreää valoa.

Pelin tavoitteena oli pelastaa pahisten kynsiin joutunut Robin kokoamalla seitsemästä osasta lepakkoliitturi. Kaksikko käytti samaa isometristä grafiikkaa seuraavassa, klassikoksi nousseessa pelissään Head Over Heels. Ritmanin Batman oli arvostelumenestys.

Seuraava Lepakkomiehen vaiheita kuvannut peli oli sekin Oceanin julkaisema Batman: The Caped Crusader. Special FX Softwaren ohjelmoimassa pelissä oli jopa kaksi erillistä tarinaa ja se julkaistiin vuonna 1988. Ocean julkaisi pelin 8-bittisille kotitietokoneille ja Data East Apple II:lle, Amigalle ja PC:lle. Vahvasti sarjakuvamaisessa pelissä Batman sai vastaansa Jokerin ja Pingviinin. Batman käpyttelee eteenpäin ja laittaa vastaan tulevia rosvoja pataan lyönnein, potkuin ja batarangein. Välillä ratkotaan yksinkertaisia aivopähkinöitä.

Kolmannen kerran Ocean käytti bättislisenssiään, kun Tim Burtonin ohjaama Batman-leffa tuli teattereihin vuonna 1989. Michael Keatonin, Kim Basingerin ja Jack Nicholsonin tähdittämä raina oli huikea menestys ja siitä tehty peli oli sekin varsin kelvollinen esitys. Batman: The Movie koostui useammasta alipelistä, mikä oli tuohon aikaan melko uutta. Leffan juonta löysästi seuraten peli alkaa kemikaalitehtaalta, jossa pikkurikollinen nimeltään Jack Napier putoaa syövyttäväänkemikaalisammioon ja muuttuu lepakkomiehen arkkiviholliseksi, Jokeriksi.

Sivusta kuvatussa osiossa Bättis kiipeilee lepakkoköydellä samaan tapaan kuin hiukan aikaisemmin julkaistussa loistavassa Bionic Commandossa. Köydellä heilumisen lisäksi pistettiin pahiksia pinoon batarangilla. Osuus oli erittäin toimiva ja omasta mielestäni aikoinaan pelin parasta antia. Toisessa alipelissä ajetaan (16-bittisissä koneissa) kolmiulotteisen Gothamin katuja batmobiililla, väistellen liikennettä ja ampuen harppuunalla talojen kulmiin, jotta lepakkoauto voi ottaa sen avulla 90 asteen kurvin täydestä vauhdista. Kolmannessa kentässä etsittiin Jokerin markkinoille eri tuotteissa levittämää Smilex-myrkkyä. Neljäs kenttä oli jälleen kolmiuloitteista toimintaa, tällä kertaa lennetään Batwingillä ja leikataan Jokerin myrkkykaasulla täyttämien ilmapallojen naruja, jotta ne lentävät vaarattomasti taivaalle. Viimeisessä kentässä päästään taas kiipeilemään, kun Batman jahtaa Jokeria Gothamin katedraalin huipulle. Peli oli aikanaan erittäin näyttävä, käytti leffan tunnusmusiikkia ja oli vielä varsinkin kiipeilykentissä erinomaisen hyvä. Crash-lehti valitsi sen vuoden peliksi. Peli ilmestyi useimmille aikansa alustoille mukaan lukien C64, Amiga, Atari ST, Sega Megadrive ja PC.

Saman leffan perusteella julkaistiin peli myös Nintendon matolaatikolle, eli NESille. NES-versio oli sivulta kuvattu skrollaava tasohyppely, jollaisia NESille oli tusinoittain. Mielenkiintoista oli se, että pelissä hyödynnettiin loistavan sarjakuvatarina Batman: The Killing Joken ruutuja.

Seuraava isompi Batmanin lisenssiä hyödyntävä peli oli Batman Returns (1992), joka perustui samannimiseen lepakkomieselokuvaan, jossa oli pääosassa jälleen Michael Keaton. Peli ilmestyi monille alustoille hyvinkin erilaisina. Sega julkaisi omille järjestelmilleen (16-bittinenMegadrive, 8-bittinen Master System ja taskukonsoli Game Gear) omat versionsa pelistä ja Konami kehitti omansa 8-bittiselle NESille, 16-bittiselle SNESille ja PC:lle. Atari julkaisi myös oman Batman Returns -pelinsä käsikonsolilleen Lynxille. Super Nintendon versio muistutti vahvasti suosittua Final Fight-pelisarjaa ja keskittyi tappeluun. Segan versiot pelistä olivat tasoloikkia, joskin kehittyneemmässä CD-asemalla varustetussa Mega-CD -konsolissa oli kolmiulotteista kaahailua ja tuhdimmat musiikit.

Konamin tekemä PC-versio oli näyttävän näköinen tekele ja ukkojen animointi oli vaikuttavaa. Aivan eriskummallinen ratkaisu oli kuitenkin se, että pelaaja ei itse kontrolloinut lepakkomiehen liikkumista taistelussa. Piti vain valita taisteleeko naamiosankari lepsusti vai ihan tosissaan. Varsinaista peliä en koskaan korean kuoren alta löytänyt ja tämä Konamin versio onkin mielessäni jäänyt kaikkien aikojen surkeimmaksi Batman-peliksi.

Tim Burtonin ja Michael Keatonin lopettua Batmanin parissa, seuraavan elokuvan ohjasi Joel Schumacher ja pääosaan valittiin Val Kilmer. Batman Forever tuli teattereihin 1995. Kun leffasarja jatkui vuonna 1995 Batman Foreverilla, talousvaikeuksissa ollut Acclaim rahasti jälleen kehnolla lisenssipelillä. Tällä kertaa esikuvaksi valittiin pelihallien hitti, Double Dragon. Batman ja Robin kävelevät vasemmalta oikealle ja vetävät lättyyn kaikkea mikä liikkuu. Peli näytti ja kuulosti hyvältä, mutta oli turhauttavan vaikea ja itseään toistava.

Vuoden 1989 Batman-elokuvaan perustuva peli oli varsin hyvä lisenssipeliksi.

Yhä camp-henkisemmäksi muuttuva leffasarja sai vielä jatkoa vuonna 1997 nimellä Batman & Robin. Pelimaailmassa lepakkomies jatkoi sivustakuvatun mätkinnän linjoilla Acclaimin julkaisemana. Esikuvana olivat Mortal Kombat -pelit, mitään ikimuistettavaa ei ollut tällä lisenssillä tarjolla millekään laitteelle. Leffan juonta mukaillen pelattavaksi hahmoksi saatiin myös Robin ja kaksinpelikin onnistui.