Muistojen Pariisi
Neo-Pariisi, vuosi 2084.
Megakorporaatio Memorize on kehittänyt Sensen-aivoimplantin, jonka
avulla voi jakaa muistojaan kuin Facebook-päivityksiä. Tekniikka
mahdollistaa käytännössä ikävien muistojen poistamisen, kaikki
omat virheensä ja rikoksensa voi unohtaa ja ostaa hyviä muistoja
tilallea. Samalla ympärillä oleva yhteiskunta on romahtamassa,
kuilu rikkaiden ja köyhien välillä revennyt ylittämättömäksi.
Päähenkilö Nilin on huippuluokan
muistinmetsästäjä, joka pystyy murtautumaan kansalaisten mieleen
muokatakseen, poistaakseen tai lisätäkseen muistoja. Nilinillä käy
kuitenkin paska flaksi, kun työnantaja pyyhkii tämän muistin,
sulkee Bastiljiin ja heittää avaimen Seineen. Aivan aluksi Nilinin
pitääkin tehdä michaelscofieldit ja paeta vankilasta, ennen kuin
neito deletoidaan lopullisesti.
Tuntemattoman ranskalaisen Dontnodin
kehittämä peli nyökkää George Orwellin scifi-klassikon,
1984, suuntaan. Neo-Pariisissa yhteiskuntaa valvoo
orwellilainen Isoveli.
Jahdattuna erroristina (”t”-puuttuu
tarkoituksella) ja vankikarkurina Nilin päättää näyttää
Isoveljelle, mistä le kukko le pissii. Samalla mimmin
muisti palaa pätkittäin. Apuna urakassa on teknonörtti Edge ja
muutama muu yhteiskuntajärjestystä vastustava kapinallinen.
Nilin etenee junaratajuonta
juoksemalla, hyppimällä ja kiipeilemällä läpi Pariisin slummien
ja hienostoalueiden.
Vähän väliä poliisin erikoisjoukot
tai slummien mutantit uivat liiveihin ja erilaisiin ajoitettuihin
komboihin perustuva mätkintäbaletti alkaa. Taistelut tuovat mieleen
Rocksteadyn Batman-pelit, mutta jäävät toteutukseltaan niistä
jälkeen. Varsinkin torjunnan puuttuminen tekee matseista
puuduttavia, sillä Nilin joutuu jatkuvasti väistelemään iskuja
hyppimällä kauemmas vihusta.
Taistelun paras osa ovat muokattavat
kombot. Jos tietty vihulainen osoittautuu hankalaksi voi hypätä
välillä kombolabraan ja tuunata itselleen tilanteeseen sopivan
sarjan.
Ikävä kyllä muutkin toimintapätkät
ajoitukseen perustuvia kiipeilyjä ja hyppyjä. Sinne tänne
ripotellut aivopähkinät ovat harvinaisen aivottomia. ”Kätketyt”
bonukset on vaikea missata vaikka yrittäisi, sillä peli osoittaa
keltaisella ikonilla jatkuvasti mihin pitää mennä. Ja auta armias
jos tekisi mieli tutkia komeaa kaupunkia tarkemmin: laatikko, lasiovi
tai muutama kivettyneen oloinen pariisilainen blokkaavat yritykset
tehdä omatoimista turistikierrosta. Jos minun laillani pidät
pelimaailman ilmapiirin sisäänhengittämisestä tulet pettymään
karvaasti. Neo-Pariisi on kuin elokuvakulissi, josta näytetään
vain kulloiseenkin kohtaukseen välttämätön osa. Keltaisen nuolen
tuijottaminen tuntuu sulkevan myös muun maailman ulkopuolelle.
 |
| Nilin on luonnollisen näköinen - kuppikoko mukaanluettuna. |
Olivier Derivieren säveltämä
soundträkki kuulostaa filharmonisen orkesterin esittämänä
ajoittain ihan pätevältä, vaikka ei mitään Blade Runnerin
sfäärejä saavutakaan. Muutama biisi nousi omalle
kuuntelulistalleni loppujen ollessa mitäänsanomatonta pimputusta.
Jos Neo Pariisi olisi laajempi
hiekkalaatikko, joku voisi Remember Men muistaakin vielä vuosien
päästä. Tällaisenaan se jää auttamattomasti välipalaksi, joka
likipitäen hukkasi potentiaalinsa. Runsaat taistelut ja kiipeilyt
eivät tarjoa jännitystä saati tyydytyksen tuntua.
Scifi on maailman sivu antanut
miettimisen aihetta ihmisluonnosta, tekniikan kehityksestä ja
yhteiskunnasta. Remember Me nostaa pöydälle muistojen merkityksen
ja sen kuinka ne tosiasiassa määrittävät keitä me olemme, ovat
muistot sitten totuudenmukaisia tai eivät.
Remember Me on ihan kelvollista
viihdettä, joka meni kivana välipalana Watch Dogsia ja GTA 5:sta
odotellessa. En rankkaa sitä kuitenkaan Pelit-lehden Teittisen
tavoin 90 pisteen yllätyshitiksi, sillä vikoja ja kädestä
pitämistä on liikaa.
Testattu: Xbox360
Pisteet: 75/100
Testattu: Xbox360
Saatavilla: PC, PS3, Xbox360
Ikäraja: 16
Ikäraja: 16
