TOP-10 iloisimmin yllättäneet

by Kai Saarto 17 syyskuuta 0 kommenttia lautapeli listaus

Välillä jokin peli yllättää perinpohjaisesti ja ylittää odotukset. Meillä on ennen pelin kokeilemista saattanut olla epäluuloja, jos peli on tuntematon, sen mekaniikka tai teema arveluttaa, tai jos se BGG-reittausten perusteella vaikuttaa tusinatavaralta. Kokosimme positiivisista yllättäjistä Top10-listan hyvässä yhteisymmärryksessä.

10. Dark Tales (2014)

Annika:  Korttikuningas-Timo toi kerran Dark Talesin lautapelikerhoon, mukana oli myös Snow White -lisäri. Peli oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, eivätkä odotukset siksi olleet korkealla. Jaahas, pöytäämistä ja setinkeruuta, näitähän nyt on joka toisessa julkaisussa… Mutta kokeillaan.

Dark Tales ammentaa klassisista saduista tummasävyisesti. Hahmojen välillä on paljon interaktiota, ja monet toiminnot riippuvat siitä, onko yö vai päivä (myös tätä säädellään korteilla). Tavoitteena on kerätä taikaesineitä ja/tai rahaa ja saavuttaa näiden avulla kulloisenkin kierroksen voittoehdot.

Vuoronsa alussa pelaaja nostaa pakasta yhden kortin, ja pelaa yhden käsikorteistaan joko yhteiselle tai omalle pelialueelle. Kortin pelaaminen tuo yleensä jonkin uuden taikaesineen tai suoria voittopisteitä. Lisäksi voi toteutua kortissa oleva teksti. Vaikutus riippuu siitä, pelaako kortin suoraan poistopakkaan vai pöydälle, sekä siitä, mitä muita kortteja on jo pelattu pöydälle. Esimerkiksi jos pelaa pöytään Gipsy-kortin, pääsee näkemään muiden pelaajien käsikortit ja saa jokaista niissä olevaa Gipsy-korttia kohden ottaa kortin nostopakasta. Lisäksi Gipsy-kortti tuo yhden voittopisteen ja lisäksi lisäpisteen kutakin paljastettua Place-korttia kohden.

Runsas interaktio sekä korttien välisen dynamiikan muutokset ovat Dark Talesin parasta antia. Kun voittoehdotkin arvotaan kierroksen alussa, kahta samanlaista peliä ei pääse usein syntymään. Lisäksi peli sopii kestonsa puolesta loistavasti filleriksi. Meidän peliporukasta ainakin Aki ryhtyi heti skannaamaan, mistä saisi oman kopionsa Dark Talesia. Todennäköisesti kannattaa samalla kertaa ostaa Snow White -lisäri. Myös Cinderella ja Little Red Ridinghood -lisärit ovat saatavilla, jopa Suomesta.

9. Sellaista sattuu (2005)

Kaitsu: Aloittaessamme harrastusta tosissamme kiertelimme viikoittain kirpputoreja metsästäen käytännössä kaikki pelit, joihin oli kehdattu painaa tekijän nimi kanteen. Huteja tuli enemmän kuin osumia. Sellaista sattuu! -pelin laatikko oli oranssissa yksinkertaisuudessaan sellainen, että se oli parin euron hinnastaan huolimatta jäädä hyllyyn. Sitten huomasimme pienellä präntillä sanat “Wolfgang Kramer & Michael Kiesling”. 

Dreamtiimin nimestä huolimatta peli näytti vielä pöydälle levitettynäkin tylsältä.

Abstraktin oloiset pahvilaatat ja tylsät puunappulat eivät paljoa luvanneet. Peli koostuu laatoista, jotka on numeroitu +8 ja -10 välillä. Niistä ja jokerilaatoista muodostetaan pöydälle reitti alku- ja maalilaattoineen. Pelaajat liikuttavat nopanheiton(!) luvun verran joko kolmea omaa nappulaansa tai yhteiskäytössä olevia vartijoita. Aina kun pelaajan nappula poistuu laatalta, johon ei jää yhtään toista pelaajanappulaa tai vartijaa, pelaaja saa tai joutuu nostamaan laatan itselleen. Jos onnistuu saamaan jokerikortin, sillä voi pelin lopussa muuttaa suurimman miinuspistelaattansa pluspisteiksi. Kun kaikki pelaajanappulat ovat maalissa ynnätään miinukset ja plussat ja katsotaan kuka voitti.

Peli tarjoaa roll&move -mekaniikasta huolimatta mielenkiintoisia vaihtoehtoja joka vuorolle. Sellaista sattuu! osoittautui yllättävän hyväksi ja helppotajuiseksi pähkäilyksi.

8. Exploding Kittens (2015)

Meillä on Räjähtävien kattien NSFW-versio.

Annika: Joskus pelintekijät pyrkivät räväköillä nimillä ja aihepiireillä houkuttelemaan julkaisulleen yleisöä. Sellainen aiheuttaa minussa vastakarvaisuutta. Lisäksi räjähtelevät kissanpennut on minusta tietysti teemallisesti tosi tyhmä. Olen iloinen että päätin silti kokeilla Exploding Kittensiä. Viereisessä pöydässä sen ääressä oli selvästi hauskaa, joten päätin antaa tälle kepeälle kortteillulle mahdollisuuden.

Peli on äärimmäisen yksinkertainen. Kullekin pelaajalle jaetaan tietty määrä kortteja, joiden joukossa on yksi pomminpurkukortti. Loppupakkaan sekoitetaan pommikortteja. Jokaisen pitää vuorollaan nostaa yksi kortti pakasta. Jos paljastunut kortti on pommi, sen voi eliminoida pomminpurkukortillaan, jonka kuitenkin samalla menettää eli seuraava pommikortti on hyvin todennäköisesti kohtalokas. Pommin eliminoinut sujauttaa pommikortin takaisin pakkaan haluamaansa kohtaan siten, että muut eivät näe mihin se päätyy. Kädessä olevilla korteilla voi esimerkiksi siirtää oman nostonsa seuraavalle pelaajalle, tyrmätä jonkun toisen pelaaman kortin tai napata kortin toiselta pelaajalta. Voittaja on se, joka jää jäljelle kun kaikki muut ovat räjähtäneet.

Exploding Kittens on todella jännittävä. Kortin nostaminen tietää yleensä äkkikuolemaa, ja sitä yritetään välttää viimeiseen saakka. Oma vuoro tulee aina liian pian. Tuuria on mukana paljon, mutta taktikointia voi silti yrittää. Tykästyimme tähän peliin heti, samoin teki ns. epäpelaava siskoni. Exploding Kittens on helppo opettaa ja helppo “pelata vielä yhden kerran”. Ensimmäinen lisäosa Imploding Kittens ilmestyi vuonna 2016.

7. CV (2013)

Annika: Kun CV pilkisti silmään kirppishyllystä, muistin Puutyöläisen arvioineen sen varsin positiivisesti blogissaan. Etukäteisolettama oli, että tämä oman elämän rakentelupeli olisi “ihan kiva”. Nopat vähän mietityttivät, koska niiden taktinen anti on pelaamissani peleissä ollut heikko valitettavan usein. CV:n keveys ja luokittelu perhepeliksi pisti epäilemään, voisiko siinä olla fiksua noppamekaniikkaa.

Elämänvalintoja.

Kyllä siinä on! Noppakoneisto on yllättävän monipuolinen. Omaa elämänkaarta hallitaan erilaisin osioin, joita kuvaavat eriväriset kortit. Kortteja ostetaan joka vuorolla lisää, ja jo hankituilla korteillaan voi parantaa mahdollisuuksia saavuttaa tietty noppatulos, joilla saa seuraavan elämänkaareensa sopivan kortin itselleen. Värejä/ settejä on neljä erilaista: terveys, suhteet, tieto ja raha. Rahaa voi hyödyntää noiden kolmen ensimmäisen hankkimisessa, mutta loppupisteytyksessä rahasettikorteista ei ole tienaa mitään.

Näpsäkän noppamekaniikan lisäksi CV:n vahvuutena on teemallinen toimivuus. Omaan ansioluetteloon tehtävät valinnan simuloivat oivallisesti oikean elämän päätöksiä. “Menisinkö töihin iskälle, saisin rahaa mutta koulutus jäisi ehkä hankkimatta” tai “Jos hankin lapsia, tulot pienenevät.”

6. Huhupuheita (2009)

Kaitsu: Yhden eeppisen kirpparikierroksen aikana löysin puolitusinaa huippupeliä pilkkahintaan yhdestä loosista. Pinosin syliini innosta hihkuen Love Letterin, Splendorin ja monta muuta peliä. Pinon pohjimmaisena oli Huhupuheita muoveissa, vitosen hintapyynnöllä. “Joku tyhmä partypeli”, ajattelin ja kävelin löytöineni kassalle. Huhupuheita jäi hyllyyn.

Vuotta myöhemmin veljentyttö toi saman pelin mukanaan illanviettoon ja tajusin olleeni erittäin väärässä tuomitessani pelin kannen perusteella. Mikään peli ei ole aiheuttanut yhtä hurjia naurunremakoita kuin Huhupuheita.

Rakkautta ensisilmäyksellä?

Peli on variaatio Rikkinäisestä puhelimesta. Kaikilla pelaajilla on vihko ja pyyhkiytyvä tussi. Kukin saa kortin, josta noppa arpoo jokaiselle sanan. Sana kirjoitetaan vihkon ensimmäiselle sivulle. Toiselle sivulle sana koitetaan piirtää. Vihkot siirtyvät sitten pöydällä myötäpäivään ja nyt kuvan perusteella koitetaan päätellä mikä sana tai lause on kyseessä. Vuorossa oleva pelaaja kirjoittaa tämän uudelle sivulle ja taas vihkot siirtyvät. Seuraavaa lukee edeltävän pelaajan kirjoituksen ja nyt se taas piirretään. Tätä jatkuu kunnes vihkot palaavat ne aloittaneille pelaajille. Sitten katsotaan kuinka paljon alkuperäinen viesti on piirtämisten ja kirjoittamisten aikana muuttunut. Yleensä paljonkin ja erittäin viihdyttävin seurauksin. Pelin hauskin vaihe onkin, kun vihkosten esittämää pelaajien ajatuksenjuoksua nauretaan yhdessä. Joskus hyvinkin yksinkertaisista aineksista saa oikein maittavan tuloksen. Missään vaikessa Huhupuheiden aikana ei kiinnosta pisteidenlasku, vaikka sellainenkin on toki lisätty pelillistämisen nimessä.

5. Chinatown (1999)

Annika: Tutustuimme Chinatowniin alunperin Shut Up and Sit Downin mainion videon välityksellä. Ja kiinnostuimme. Tiedämme jo, että SU&SD:n pelimaku osuu omamme kanssa hyvin paljon yksiin. Kun peli lopulta meille hankittiin, se paljastui vielä paremmaksi kuin mitä olimme osanneet aavistaa. Teini-ikäisemme ja samanikäinen serkkupoikansa ehdottavat tätä pöytään aina kun mahdollista, oltiin sitten kotona tai matkalla Kuusamossa. He jaksavat ottaa usean erän putkeen. Myös lautapelikerhossa Chinatown on saavuttanut jonkinlaisen vakkaripelin aseman - sitä fanittavat ainakin meidän sukulaiset ja 14-vuotias Rasmus.

Keltainen pelaaja suunnittelee antiikkikauppansa laajentamista tontille 72.

Chinatown ei muistuta mitään toista tuntemaamme peliä. Jo siitä se saa pojoja. Pelin tavoitteena on saavuttaa bisnesmogulin asema, ja sen mukaiset tuotot, käymällä kauppaa tonteista ja erityyppisistä kauppalaatoista muiden pelaajien kanssa. Hintoja ei ole määritetty millään tavalla, vaan kaikki on neuvotteluiden varassa. “Vaihdatko kaksi Photoshop-laattaa yhteen Restaurantiin ja tonttiin numero 9, jos maksan lisäksi 20 000 dollaria?” Peli kestää seitsemän kierrosta ja yli miljoonan dollarin saavuttamisesta voi jo onnitella itseään.

Lähes yhtä nautinnollista kuin pelata Chinatownia, on kuunnella kun muut pelaavat sitä. 

4. The Captain is Dead (2014)

Kaitsu:  Tähtilaivan kapu on kuollut ja alienit yrittävät sisään ilmalukoista ja ikkunoista. Nyt miehistön pitää puhaltaa tosissaan yhteen hiileen, tai käy kehnosti.

En ole lainkaan ollut yhteistyöpelien ystävä, ajatus Pandemicista aiheuttaa ikävää kiemurtelua. Jostain syystä The Captain is Dead kuitenkin toimii erinomaisen hyvin. Pelasimme tätä ensin neljällä ja sitten täydellä seitsemällä pelaajalla. Hauskaa oli molemmilla kerroilla.

Ensinnäkin pelin itseironinen avaruusteema toimi hyvin. Scifi ei ole ollut se oma juttuni, mutta tunnistin riittävästi genren tropeja nauttiakseni niistä. Ensimmäisessä pelissä minulla oli ihan mahtava hahmo: punapaitainen turvamies. Tämän erikoisvoima oli se, että hän ei koskaan haavoittunut vaan kuoli aina laakista. Onneksi punapaitoja on laivassa loputtomasti, eli sain aina uuden samanlaisen tilalle komentosillalle ja peli jatkui. Kuolin ensimmäisen kerran jo ennen kuin saimme ensimmäistä vuoroakaan. Hervotonta. Pelin aikana onnistuin pelastamaan tärkeämpiä upseereita lukuisia kertoja heittäytymällä alieneiden vaiheisten eteen. Mahtavaa. 

Meikäläisen makuun tämä oli paljon Pandemicia parempi kokemus. Omalla vuorolla on enemmän toimintopisteitä ja valinnanvaraa toimiensa suhteen. Peli ei tunnu niin tiukalta akuuttien tulipalojen sammuttamiselta, vaan ainakin muutaman toimintopojon pystyy käyttämään juttuihin joita HALUAA tehdä, eikä pelkästään niihin jotka on PAKKO tehdä. Hieno peli, jossa on sen verran isot pelihahmo- ja tapahtumapakat, että tuosta riittänee pitkäksi aikaa tekemistä ennen kuin peli alkaa toistaa itseään liikaa.

3. The Bird Told Me To Do It (2016)

Kaitsu: Ennakkokommenttien perusteella tämän piti olla huono. Carl Chudyk oli kerrankin kuulemma tiputtanut pallon ja tehnyt aivan aivottoman pelin. Pelin reittaus BGG:ssä on tuhnuinen 5.3. Annika oli tämän kauhukseni bäkännyt Kicstarterissa, mutta sentään suostuin kokeilemaan. Ja kuinkas kävikään: tämähän on oikein veikeä korttivetoinen, kaoottinen brainburner!

Pelaajat asettavat vuorotellen kortteja jatkamaan puunoksaa. Kullakin oksalla on 1-4 lintua kuudesta eri lajista. Tavoitteena on, että oksan loppuessa sinun hallitsemaasi lintulajia on oksalla eniten kököttämässä.

The Bird Told Me to Do It -oksastot muodostavat hurjia toimintoketjuja, jotka järisyttävät pelitilannetta vuoro toisensa perään..

Kortteja voi sijoitella oksan jatkoksi vain siten, että lintujen määrä pysyy joko samana tai vähenee oksan pidetessä. Oksa voi myös jakautua, mutta korttien pitää myös sopia olemassa olevaan oksaan reunojensa puolesta. Kun saa asetettua kortin onnistuneesti paikoilleen, saa lähteä liikkeelle puun rungosta päin ja edetä läpi kaikki matkan varrella oleva kortit viimeksi laitettuun asti. Jokainen kortti käskee tekemään jotain (ota kortti pakasta käteesi, pisteytä yksi pöydän lintukortti, vaihda joku pöytäkortti sopivalla käsikortilla jne...).

Kombot saavat nopeasti melko eeppisiä piirteitä ja peli voi kääntyä päälaelleen yhdessä vuorossa. Jos on vaikka kerännyt hallitsemilleen mustille linnuille hienon ylivoiman, seuraava pelaaja voikin lätkiä mustien lintujen päälle omia tipujaan tai napata mustien hallinnan äkkiä itselleen. Peli ei ole kuitenkaan ihan niin hallitsematonta anarkiaa kuin vaikka Fluxx, vaan lähentelee ehkä sellaista Love Letter -tason kontrollin määrää. Sitä ei ole paljon, mutta nipin napin riittävästi, jotta peli ei tunnu täysin tuurilotolta.

Chudykin aikaisemmista peleistä (mm. Glory to Rome, Innovation, Red7, Mottainai) olemme pelanneet vain Punaseiskaa. TBTMTDI sisältää samaa ihanaa pähkäilyn tuskaa joka kierroksella. Pidän tästä vähän enemmän, koska lintuteema on konkreettisempi ja hauskan näköinen. Mottainai odottaa häpeähyllyssä vuoroaan, mielenkiinnolla odotan miten se sijoittuu Chudyk-listallamme.

2. Mai-Star (2010)

Annika: Yksi jos toinen lienee jo kyllästynyt siihen, kuinka paljon hekumoimme Mai-Starilla. Mutta kerrataanpa vielä tätä tarinaa (hamaan kiikkustuoliin asti). Teimme puolitoista vuotta sitten tilauksen Belgiasta. Tilauskoriin sullottiin sellaisia komeita nimikkeitä kuin Francis Drake, Fury of Dracula 3rd Edition ja Lords of the Waterdeep. Jotain edullista, noin 15€ maksavaa piti vielä keksiä, jotta postikulut olisivat nolla. Silmään pisti neverhöörd Mai-Star, joka oli sopivassa hintahaarukassa.

Pelasimme ja mykistyimme. Niin paljon peliä niin pienessä pakassa. Interaktiota pelaajien välillä on todella paljon, ja yhtä tärkeää on sabotoida vahvimpien kilpailijoiden peliä kuin kerryttää omaa pistesaldoa. Tämä interaktio on pelin suola ja pippuri. Muu osa on taattua Seiji Kanaita sekin, eli samalla kortilla on useampi kuin yksi ominaisuus, ja valinta näiden ominaisuuksien välillä on taktikoinnin perusta.

Kukin pelaaja on geisha, joka haalii itselleen mainostajia ja, näiden avulla, eriarvoisia asiakkaita. Jokaisen kortin voi pelata joko mainostajana tai asiakkaana. Niitä voi myös pöydältään menettää kilpailijalle tai poistopakkaan. Mai-Star on varmaankin parhaimmillaan 4-5 pelaajalla tutussa porukassa, jossa uskalletaan olla kanssakilpailijoille ilkeitä. Me olemme tätä pelanneet useita kertoja, emmekä ole vielä kyllästyneet.

1. RISK: Star Wars Edition (2015)

Kaitsu: Tämä nopeasti pelattava kahden tai neljän pelaajan peli sijoittuu Jedin paluun tapahtumiin. Darth Vader ja Luke käyvät miekkataistoa samalla kun Kapinalliset etenevät Endorilla yrittäen tuhota kuolontähden kilpigeneraattorin. Kamppailu Imperiumin ja Kapinaliiton kanssa tietysti kulminoituu siihen, saavatko jälkimmäiset tuhottua Kuolontähden ennen kuin se ja lippulaiva Executorista lähtevät TIE-hävittäjät tuhoavat koko rebellien tähtilaivaston.

Pelilauta muistuttaa muodoltaan TIE-fighteria.

Dice Towerin tyypit hehkuttivat peliä sen ilmestyessä. Olin pienimuotoisen utelias kehut kuultuani, mutta sana Risk-pelissä nyt ei ole mikään laadun tae. Meille peli päätyi, koska kuopus halusi joululahjaksi Tähtien Sota -aiheisen lautapelin. Risk: Star Wars lähti Webhallenista noihin joulunalusaikoihin edukkaasti, joten se päätyi pukinkonttiin.

Sampo oli lahjastaan innostunut, ja peliä tuli pakostakin joulunpyhinä kokeiltua useampaan kertaan. Yllätyimme Annikan kanssa iloisesti, sillä R:SW on erittäin nopea ja hauska kaksinpelinä. Pelaajat valitsevat vuorotellen yhden käsikorteistaan, jotka mahdollistavat eri toimintoja kuten alusten siirtelyä tai taistelua keskimmäisellä pelilaudalla, maataistelut Endorilla tai Luken ja Vaderin kaksintaistelun. Toimintojen onnistuminen määritellään nopilla.

Kaksinpelin vetää noin puoleen tuntiin tai vähän päälle. Pelin tasapainotus tuntuu suosivan selvästi Kapinaliittoa, mutta tämän mittaisessa pelissä se ei ole paljoa haitannut. Itse asiassa Imperiumia on kiva pelata, sillä se tuntuu haasteelta. Pienet muoviset alukset ja hauskasti Darth Vaderin Advanced TIE-fighterin muotoa hakeva lauta lisäävät tunnelmaa.