Colony - Nanokalyptinen kesäheila

by Kai Saarto 26 kesäkuuta 0 kommenttia Arvostelu lautapeli

Nanokalyptinen tuho pyyhki ihmisten sivilisaation 80 vuotta sitten maantasalle. Nyt tarvitsi rakentaa parempaa tulevaisuutta omalle porukalleen raapimalla kaikki mahdolliset vähäiset resurssit kokoon. Jälki-ihmiskunnassa muillakin on samat ajatukset, joten kamppailu resursseista on armotonta – tai armollista, jos valitaan vähempikonfliktinen korttivalikoima pöydälle…

Colony (2016) on Bezier Gamesille harvinainen tuotos, sillä siinä on peli jolle ei ole tullut ainuttakaan lisäosaa. Werewolf-pelejä varsinkin on tuo Ted Alspachin firma tuottanut ihan sarjatuotantona. 

Colony on vähän kuin Dominion, paitsi että siinä ei rakennetta korttipakkaa. Colonyn kortit ovat kovin dominionmaisia, mutta kun ne on ostettu, ne ovat koko ajan pelaajan edessä ja käytettävissä. Jos siis nopat, eli resurssit, vain niiden käyttöön riittävät. Nopat ovat tavallisia kuusitahoisia: valkoiset ovat stabiileja resursseja, harmaat epästabiileja. Ainoa ero näiden välillä on, että vain stabiileja voi säästää seuraavalle kierrokselle.

Peli etenee siten, että vuorossa oleva pelaaja ensin tonkii ympäristöään heittämällä kolmea stabiilia noppaa. Hän saa draftata yhden nopan resurssikseen. Seuraava pelaaja ottaa seuraavana nopan ja niin edelleen. Neljäs pelaaja jää nuolemaan näppejään, jos sellainen on.

Colony alkuvalmistelujen jälkeen. Kuva: Kalchio.

Sitten vuorossa oleva pelaaja koittaa saada kaikilla käytössä olevilla nopillaan (tongitut, tuotantokorttien antamat ja varastossa olleet) tehdä jotain pisteitä tuovaa, kuten ostaa uusia rakennuksia tai päivitellä vanhojaan. 

Aluksi kullakin yhdyskunnalla on neljä rakennuskorttia:
Varasto, jossa säilytetään max. kuutta stabiilia noppaa.
Rakennustyömaa, jota tarvitaan pöydän keskellä tarjolla olevien rakennuskorttien ostamiseen sopivien resurssien (noppien) lisäksi.
Vaihtopörssi, jossa kaksi identtistä noppaa voi vaihtaa mihin tahansa noppaan.
Päivitysrobotti, joka kääntää jonkun omista korteista tehokkaammalle 2.0 -puolelle.

Jokaisella pelikerralla on tarjolla ostettavaksi samat kuusi peruskorttipinoa: viidenlaisia tuotantolaitoksia (farmi,kaivos jne), jotka antavat vastaavan resurssin, sekä väestösuojia, jotka antavat paljon pisteitä. Näiden lisäksi pelilaatikosta arvotaan Dominionin-tyylisesti seitsemän satunnaista rakennuskorttia. Näin pelissä on joka kerta vähän erilainen haaste.

Colony on puhdasta kilpajuoksua pisteistä, kuka ensinnä saa voittoon tarvittavat pisteet on voittaja. Mitään tasoittavia vuoroja ei tunneta. Useimmat ostetut kortit antavat pelaajalla yhden pisteen. Päivittämällä rakennuksia niiden pistearvo pääsääntöisesti kasvaa. Pisteistä pidetään jatkuvasti julkisella pisteradalla kirjaa, joten ihan puskista ei pitäisi voiton tulla.

Tuotantolaitokset antavat normaalisti epästabiileja resurssinoppia. Päivitettyinä stabiileja. Fallout Shelter antaa parempia pisteitä, jos niitä on useampia. Kuva: Kalchio (BGG)

Himon ja rakkauden ero

Sitten ne mielipiteet pelistä. Nyt on paha. Vaimo kutsuu Colonya kesäheilakseni. Minulla on jonkinlainen pelihimokas suhde siihen käynnissä. Peli pyörii mielessä ja tarjoan sitä aina tilaisuuden tullen pöydälle. Colony on se kuuma heila, josta sun kaverit ja perhe ei tykkää. “Se on tosi rasittava, sä voisit saada paremmankin!”. Noppien asettelu, hankintojen suunnittelu ja pistemoottorin rakentelu ovat ihan taivaallisen ihanaa. Noppia ei oikeastaan juuri heitellä, tuotantolaitokset antavat nopan kiinteässä resurssiarvossa. Tietyillä rakennuksilla taas voi manipuloida noppien arvoja.

Varsinkin isommalla porukalla kuitenkin Colonyn pimeä puoli nostaa rumaa päätään. Hankintojen järjestyksen merkitys alkupelissä on aika suuri, sillä jos et saa tuotantolaitoksia nopeasti alat jäädä jälkeen toisten hankkiessa yhä enemmän noppia käyttöönsä. Toisekseen peli on herkkä aiheuttamaan analyysihalvausta. Pöydässä kun on tarjolla 13 korttia, joissa kussakin on iso rivi nopankuvia kertomassa millainen kombinaatio noppia niiden ostamiseen tarvitaan. Katse ramppaa oman noppakasan ja korttien välillä tuhatta ja sataa “mä voisin ehkä ostaa ton uraanikaivoksen, eiku multa puuttuu yks kutonen. Jos sittenkin Black Market, vai pitäiskö mun vaihtaa nää kaksi noppaa Supply Exchangessa, jotta mä saisin sen viidennen kutosen… tai saisko kolmella nelosella jotain?” 

Neljällä pelaajalla Colony on sellaista tervassa kahlaamista, että lyhytpinnaiset pelaajat alkaa levottomasti heilua tuoleissaan ja katsoa pahasti. Kahdella pelaajalla taas pelin Attack-kortit (niillä pöllitään resursseja tms.) taas tuovat lähinnä pahaa mieltä, kun niiden käytölle on vain se yksi kohde, eikä kaupantekokorteillakaan ole juuri järkeä kahdella. 

Pelin herkkupiste on siis tasan kolme pelaajaa. Siinä on vähän enemmän vaihtelua ja järkeä vaihto- ja hyökkäyskorttien kanssa. Vuorotkin kestävät miltei säällisen ajan.

Inserttikin on kopioinut Dominionia. Tätä boksia ei muuten kannata säilyttää pystyasennossa, jos nopat eivät ole pusseissa. Keskikonsoli valuttaa muuten nopat ja pelimerkit pitkin koppaa. Kuva: Kalchio.

Colony aiheuttaa minussa vähän samanlaista innostuneisuutta kuin aikoinaan Dominion. Mietin jo innolla millaista strategiaa koitan seuraavaksi. Jos lähtisi vaikka keräämään raivolla vaan väestönsuojia ja keräisi hirveät pojot niistä? Dominion oli kuitenkin peli, jossa pääsi nopeasti siihen pisteeseen,että vuorot kestivät kaksi sekuntia ja peli suorastaan juoksi loppuunsa. Colony voi kestää 1.5 tuntia neljällä pelaajalla.

Peli ei myöskään koskaan myynyt siihen malliin, että Bezier Games olisi julkaissut siihen lisäosia. Pelin 28 erilaista rakennusta ei riitä kovin pitkään. Tällaiset pelit tarvitsevat vaihtelua, jotta innostus säilyy.

Colony on siis minulle hetken huuma, vaimokin vihaa sitä. Se on hyvä kolminpeli, jos noppien manipulointi ja pistemoottorin rakennus maittaa. Tiedän että kesä loppuu ja suhteellamme ei ole edellytyksiä vakiintumiseen. Vielä hetken voin kuitenkin nauttia suhteemme hyvistä puolista ennen lopullisia hyvästejä.