Tajunnanvirtaa tai rutikuivaa horinaa Golden Geekeistä 2016

by Kai Saarto 19 maaliskuuta 0 kommenttia Artikkelit lautapeli

Kirjoitin tämän ehkä tunnissa, mutta käytin viikon miettiäkseni julkaisenko tätä lainkaan. Kommentoidaan nyt kuitenkin - olemattomalla asiantuntijuudella - Golden Geekkejä!

BoardGameGeek jakoi Vuoden 2016 Golden Geek -palkinnot 8. maaliskuuta. Kultaiset nörtit ovat sivuston jäsenten valitsemia, joten niissä näkyy pelaajien syvien rivien ääni selvemmin kuin tuomariston valitsemissa palkinnoissa (Spiel des Jahres- ja Vuoden Peli -valinnat vaikka noin esimerkiksi). Onko tämä sitten hyvä vai huono asia?

Suomalaisittain herätti ylpeyttä se, että Lautapelit.fin julkaisema kilpapyöräily Flamme Rouge pääsi Board Game of the Year ehdokkaiden pieneen joukkoon. Flamme Rouge oli ehdolla myös parhaan ulkoasun palkintoon. Toinen Lautapelit.fi -julkaisu, viime vuoden suosikkeihini kuulunut Kalle Malmiojan Honshu oli sekin ehdolla parhaan korttipelin sarjassa. Kyllä suomalainen lautapelikulttuuri on kulta-aikansa kynnyksellä, sen verran kovaa meriittiä on viime vuosina tullut. Kumpikaan näistä peleistä ei kuitenkaan noussut voittoon tai edes kolmen kärkeen, mutta vastassa olikin suuria, isojen tuotantoarvojen pelejä.

Nyt suoristan kravattini ja kerron voittajat omien kommenttieni kera. Olen pelannut vain muutamia ehdokkaina olleita pelejä, joten ei kannata ottaa kovin vakavasti mitä sanon.

Viikate heilui palkinnonjaossa

BoardGameGeekin vuoden peli 2016 oli Scythe (Jamie Stegmaier - Stonemaier Games). Toisena oli Terraforming Mars ja kolmantena Star Wars: Rebellion.

Kahta jälkimmäistä olen pelannut, kumpikaan ei yhden pelikerran jälkeen tehnyt ihan vuoden parhaan pelin ansaitsemaam vaikutusta. Scythessä on hienoa taidetta ja kyllä minua se 1920-luvun itäblokkilasta maanviljelykulttuuria ja mechejä yhdistävä vaihtoehtohistoria miellyttää. Pelilliset arviot Scythestä ovat vielä testaamatta. Itse äänestin Mechs vs. Minionsia, joka on meillä tuonut harvinaisesti myös muksut ja näiden kaverit pelipöytään.

Scythe voitti myös parhaan ulkoasun palkinnon Mechs vs. Minionsin ja Iniksen edestä. Mechsin tuotantoarvot suhteessa sen hintaan olivat taatusti vuoden parhaat, mutta kuten sanottua, Scythen maalaustaide on upeaa sekin. Iniksen tyyli ehkä jakaa mielipiteitä, mutta pidin siitäkin.

Ei toi kyl mikkä kuu ol

Parhaan kaksinpelin palkinnon nappasi jo ennen mainittu Star Wars: Rebellion. Se kyllä on kova, muistan hyvin kuinka kaksintaisteluni Akin johtamaa Imperiumia vastaan oli kutkuttavan jännittävä ja pelin jälkeen olokin oli kuin puolimaratonin jäljiltä kun olin pelännyt kolme tuntia sitä, että Kuolontähti parkkeeraa salaisen tukikohtani kiertoradalle.

Toiseksi tuli Arkham Horror: The Card Game, jota on kovin kehuttu. Pidän Lovecraftin Cthulhu-mythoksesta, mutta ainoa vähemmän houkutteleva seikka itselleni tässä on se, että tämä on niitä pelejä, joiden kanssa on sitten naimisissa seuraavat pari vuotta. Koko ajan saa olla ostamassa uusia korttipaketteja, ja alkupaketista ei kuulemma riitä iloa kuin pariksi pelikerraksi.

Hero Realms oli kaksinpelien kolmas. Se kävi meillä pelikerhossa pöydälläkin, mutta sitä pääsi silloin meidän huushollista pelaamaan vaimo. No, se on kuulemma kuin paranneltu Star Realms, jota mää nimpal kauhiast rakastan, joten se olisi saattanut jopa nousta omaksi suosikikseni.

Ehdokkaista toinen pelaamani oli 13 Days: The Cuban Missile Crisis, joka on kolmen vartin dieettiversio Twilight Strugglesta. Se toimii ihan mukiinmenevästi, mutta tuskin tulee keräämään hirveästi meillä peliaikaa.

Kovatasoinen kamppailu korttipeleissä

Korttipelikategoria oli ehkä omasta mielestäni mielenkiintoisin. Siellä oli ehdolla jo mainitun Honshun lisäksi vaikka kuinka paljon meikäläistä kiinnostavia pelejä: 51st State: Master Set,
Archaeology: The New Expedition, Arkham Horror: The Card Game, The Castles of Burgundy: The Card Game, Clank!, Fabled Fruit, Fuji Flush, Hero Realms, Mystic Vale ja Sushi Go Party!

Sarjan voitti Arkham Horror: TCG, toiseksi biletti Sushi Go Party! ja kolmanneksi kolisteli Clank!. Huutomerkki pelin nimen lopussa ilmeisesti auttaa menestymään.

Honshu on ainoa jota olen pelannut. Hävettää myöntää, että ostin Castles of Burgundyn korttiversion aivan tuoreeltaan viime kesänä, enkä ole kertaakaan sitä pelannut. Pieni burgundynpunainen boksi vaan maastoutuu pelihyllyyn liian hyvin. Se on tekosyyni, ja pidän siitä kiinni!

Archaeologyn vanhemmasta edikasta tykkään, ja uudessa on paljon päheämpi kuvitus ja muutakin kivaa lisätty. Se ei siis taatusti ole huono, mutta ehkä ei ehdokkuus oli parasta minkä se ansaitsi.

Käymme yhdessä näin minioneita päin

Yhteistyöpelien sarjan voitti sentään peli, joka meiltä löytyy hyllystä. Tai oikeastaan pöydältä, koska Mechs vs. Minionsin laatikko ei mahdu yhteenkään ihmiskäden rakentamaan kirjahyllyyn. Se tuotiin meille kotiin leveänä kuljetuksena, koko kadulta oli sen aikaa liikenne poikki. 

Mechs on hauska, se on kaunis, siinä on mahtavat figut ja hyvä pelattavuus. Olen ihan absofriekinglutely samaa mieltä BGG-käyttäjien konsensuksen kanssa tästä valinnasta. The Secret Cabal podcastissa joku niistä 18 viskipäissään horisseesta juontajasta ennusti, että Mechistä tulee tämän sukupolven Hero Quest. Se oli hyvin sanottu, tulee siitä sitten totta tai ei.

Toiselle sijalle nousi Mansions of Madnessin kakkosedikka ja kolmanneksi näissä kekkereissä muutenkin hyvin menestynyt Arkham Horror: The Card Game.

Perheenlisäystä

Lisuri-sarjan voitti 7 Wonders Duel: Pantheon, toiseksi tuli T.I.M.E Stories: A Prophecy of Dragons ja pronssille kapusi Dead of Winter: The Long Night. Näistä mulla ei ole edes huonon vitsin verran sanottavaa, joten jatketaan harjoituksia siirtymällä perhepeleihin.

Perhepelikategorian voitti ainakin omaksi yllätyksekseni Codenames: Pictures. Jos viime vuotiset mitkä tahansa vuoden/årets/jahres peli -skabat tuli katsoneeksi niin ei tosin pitäisi enää yllättyä siitä, että Codenames pärjää. En vaan jotenkaan sisäistä tätä perhepeliksi. 

Codenamesia on kuvailtu partypeliksi, ei se tosin oikein ole sellainenkaan. Yksi pelaaja tuijottaa ensin silmät lasittuneena pöytää ja sanoo lopulta “Eksistentialismi, kolme”. Sitten vasta osa muista pelaajista pääsee pähkäilemään pöydällä olevaa arvoitusta. Anteeksi vaan kaikki, jotka Codenamesista pidätte, mutta minusta partypelin pitää kuulua ja näkyä. Pelikerhossa sen pitää pitää ärsyttää naapuripöydässä Marsia terraformaavia nörttejä! Ehkä me olemme vain pelanneet Codenamesia väärällä asenteella.

Toiseksi tuli Imhotep, se löytyy suomeksikin Lautapelit.fi julkaisuna. Kolmas oli Quadropolis. Ne hyväksyn perhepelikategoriaan jo mukisematta. Mitään en ole kuitenkaan pelannut, joten ehkä pidän vain turpani tukossa tästä aiheesta ja liikun eteenpäin.

Innovatiivisuuspalkinnon voitti Captain Sonar. Se kuulostaa menneen oikeaan osoitteeseen, sillä se näytti Lautapelaamaan-tapahtumassa kyllä aivan uudelta idealta. Neljä vs neljä henkeä sukellusvenetaistelussa, kuunnellen vastapuolen puheita, koittaen päätellä missä ne pirulaiset liikkuvat ja lopulta kissa- ja hiirileikin lopussa lauotaan torpedot.

Ihmettelen, että miksi Scythe nousi innovatiivisuudessaan toiseksi. Oliko siinä jotain merkittävän uutta tarjolla? Kolmantena oli Vast: The Crystal Caverns. Siinä on sentään tosi veikeä idea. Epäsymmetrinen luolakomppaus, jossa jokaisella pelaajalla on eri tavoite.Joku on ritari, toinen lohikääme, yksi saa jopa pelata luolastoa itseään.

Party time! Excellent?

Party-, eli bile- eli seurapelisarjan voittaja on Codenames: Pictures! Helkkari, menin käyttämään kaiken höyryn tästä valittamiseen edellisessä kappaleessa. Ensi vuonna tulee sitten Codenames: Marvel ja Codenames: Disney. Kumpikohan niistä voittaa tämän sarjan vuonna 2018?

Hopealle sarjassa nousi Captain Sonar ja pronssille Secret Hitler. Piilohitler on kyllä ihan partypelin mitat täyttävä tuotos. Hyvässä bilepelissä pitää vähän seuraavana päivänä edes hävetä, että tuli sitä pelanneeksi. Cards Against Humanity -klubin ensimmäinen sääntö on, että siitä ei puhuta.

Tein itse ja säästin

Print & Play -sarjassa voittajaksi nousi Star Trek: The Dice Game. Toinen oli Mini Rogue ja kolmas 30 Rails. Jälkimmäisestä oli Junaconissa turnaus ja se vaikuttaa ihan hauskalta, joskin haastavalta, Qwixxin ja radanpiirtelyn yhdistelmältä.

BGG:n foorumeilla oli joku tehnyt interreilaamaan lähteneelle siskolleen kansion, joka oli pullollaan laminoituja tai muuten muovitaskuun tungettuja PnP-pelejä. Oli Qwixxiä ja Qwintoa ynnä muuta. Sitten kansiossa oli pussit tarvittaville kynille, nopille ja puukuutioille. Siskolla oli mennyt matkalla aika rattoisasti tuon kanssa. Vähän kiinnostuin tuon tarinan pohjalta itsekin tutustumaan tähän itselleni vieraaseen alueeseen. PnP-pelithän ovat erityisen hyviä juuri turnauskäytössä, vaikka pelikerhossa, kun peliä saa useamman kappaleen pöytiin (toivottavasti) edullisesti.

This is Scyyyytheee!!!

Seuraavat palkinnot tiivistän. Paras soolopeli: Scythe! Paras strategiapeli: Scythe! Paras teeman käsittely pelissä: Scythe!

FFS. Tajusin jo, että Scythe on paras. Ei tarvi enää lyödä. Armoa.

Tässä näkyy jo aika pahasti hypen voima. Terraforming Mars tai Great Western Trail olisi ansainnut edes yhden palkinnon. Teeman puolella Mansions of Madness 2 ed. ja Rebellion ovat nekin erittäin vahvoja.

Vuoden paras sotapeli? No, tietysti Scyth… eiku Falling Sky: The Gallic Revolt Against Caesar. Mitä? Eikö Scythessä sodita?!

Ne loput palkitut

Golden Geekissä on kategoria myös parhaalle podcastille. Mutta ei parhaalle videotuotannolle. Ei mahdu mun kallooni miksi videot on rajattu tämän ulkopuolelle. Niitä katsotaan kuitenkin ihan simona enemmän kuin mitä podcasteja kuunnellaan. Liikkuva kuva ei ole varsinaisesti mitään ihan uusinta tekniikka. 

Epäilen, että tästä räikeästä epäkohdasta johtuu se, että tämän vuoden parhaan podcastin kultanörtin sai Shut Up & Sit Down: The Podcast! Toiseksi tuli Rahdo Talks Through. Molemmat tekevät supersuosittuja videoita. Kumpikaan podcast ei ole mielestäni kovin erikoinen, jos ei huonokaan. SU&SD oli viime vuonna toinen ja Rahdo kolmas. Tällä kaavalla siis Rahdo tuulettaa ensi vuonna voittoa.

Kolmanneksi jätettiin harmikseni Ludology, joka on täysin uniikki, pelejä tieteellisestä näkökulmasta käsittelevä ohjelma. Sitä on tehty noin 150 jaksoa. Jos jostain podcastista olen jotain lautapelien sielunelämästä oppinut, niin Ludologystä. Geoff Engelstein on mahtava analysoimaan pelejä, eikä (Gil Hovan tieltä nyt väistyvä) Mike Fitzgeraldkaan huono ole.

Parhaan lautapeliappsin palkinnon pokkasi Twilight Struggle. Siinä on varmaan kyllä joku ohjelmointivirhe, koska häviän kaikki pelit keinoälylle ihan törkeän paljon.
Toiseksi pääsi Patchwork ja kolmanneksi Mansions of Madnessin oiva apuohjelma, joka mahdollistaa vaikka yksinpelaamisen.

Twilight Struggle oli vuoden digilautapeli. Kone kyllä huijaa, sillä häviän aina. Vai tuleeko mieleen toista selitystä?

Olivat nämä oikeasti vuoden parhaat pelit?

Siinä olivat Golden Geek Awardsien lautapeliaiheiset palkinnot. Näissä people’s choice -tyyppisissä palkinnoissa on yksi vika: ihmiset äänestävät helposti sitä uusinta, kuuminta hottia. Voittajat voi ennustaa pitkälti katsomalla BGG:n hotness-listaa. Äänestysajan kuumalta listalta vain A Feast for Odin ei ollut päässyt missään kategoriassa kolmen parhaan sakkiin.

Tänä vuonna Scythe sai voiton turhan monessa luokassa, voi kysyä että miksi se oli näin monessa edes ehdolla. Viime vuonna sentään ei Pandemic: Legacy pyyhkinyt pöytää näin reilusti, vaan palkinnot jakautuivat useammalle.

Mikä sitten on parempi: asiantuntijatuomarit vai yleisöäänestys? Kummassakin on puolensa. Tuomariston kokoonpanosta riippuu paljon, Spiel des Jahres -palkinnot eivät ole tavanneet mennä ameritrashille vaan perinteiset europelit jylläävät Saksanmaalla voittoon. Golden Geekeissä edustetaan paljon maantieteellisesti laajempaa pelaajakuntaa.

Euroviisuissa siirryttiin viime vuonna malliin, jossa sekä tuomaristo, että puhelinäänestys ovat molemmat käytössä. En tiedä jaetaanko lautapelialan palkintoja missään tällaisella hybridimallilla, mutta se saattaisi olla paras kompromissi?